Joulukalterisatu 13

Tämä satu on täyttä puhdasta fiktiota ei ole sidoksissa millään muotoa ihmisiin, eläimiin tai tapahtumiin elävässä elämässä.

Ja tapahtui niinä päivinä, että Arhippan jalkapuuhun-pano-päivä lähestyi.
Arhippa ei halunnut jalkapuuhun. Onneksi tuomaritonttu tulisi olemaan nainen, Arhppa mietiskeli. Naiset kun voi aina lepyttää kukilla.

Mutta yksi mutka oli vielä matkassa: rahakirjeet olivat tänä vuonna jääneet saapumatta. Kirjeitä oli kyllä tullut, mutta niissä kerrottiin, että rahat menevät tänä vuonna Pelastetaan Lapsille. Arhippa ei voinut käsittää tätä, koska hänhän tunnetusti oli ainoa, joka välittää Suomen lapsista.

Rahaa kallisarvoisiin kukkiin ei siis ollut. Arhippa siveli Sampo-tulitikkurasiassa lepäävää Pyhän Jorman näköispatsasta Hän ..mietti hetken, rattsisiko sen antaa tuomaritontulle. Mutta ei: sen hän antaisi parhaalle ystävälleen Miihkalille, joka sitä osaisi todella arvostaa.

Mutta Arhippa ei olisi Arhippa, jos hän jäisi neuvottomaksi. Niinpä hän kohta jo soittelikin tuomaritontun ovikelloa työntäen samalla Pyhää Jormaa postiluukusta.
Kotvan kuluttua alkoi kuulua naisen kiljuntaa. Arhippa erotti sanat HII ja RI. Sen jälkeen hän tunsi viiltävää kipua ja häneltä meni taju.

Arhippa heräsi voudin kyydissä matkalla pahnoille. "Lyhyestä virsi kaunis", hän ajatteli vähän sarkastisesti.