Ahkerana sivustaseuraajana alkaa tämä homma näyttää jo vähintään turhauttavalta. Mikä ihme tälle palstalle nyt on oikein iskenyt? Eikö tarkoituksena ole keskustella hyvässä hengessä ja asiallisesti mormonismista ja mormonikirkon opeista, sekä saada selvyyttä mahdollisiin epäselvyyksiin ja ehkä myös murtaa ennakkoluuloja mormonikirkon jäseniä kohtaan. Ainakin muilla uskontopalstoilla tämä on onnistunut. Tälle palstalle näyttää eksyneen vain huonotapaista nuorisoa, joka pyrkii vain inttämään ja mollaamaan. Herää pieni epäilys siitä onko heillä edes tietoa siitä, mitä mormonismi on.. Kaikenlainen nimittely ja toisten ihmisten uskon ja ajatusten vähättely kertoo vain ja ainoastaan lapsellisuudesta, josta toivoisin teidän jo kasvavan ulos. Tiedän itsekin kuinka välillä toisten kärkkäät mielipiteet,jne voivat ärsyttää ja tehdä kiukkuiseksi, mutta täytyykö silti alentua kohtelemaan läheisiään huonosti? Mormonit näyttävät tässä asiassa minun silmissäni niiltä harvoilta kirjoittelijoilta, jotka pyrkivät malttamaan mielensä ja kirjoittamaan asiallisesti. Meiltä muilta tuntuu välillä unohtuvan Jeesuksen sanat "Älkää tuomitko..." Ja mitä tulee tähän jatkuvaan väittelyyn ja ennen kaikkea turhanpäiväiseen inttämiseen. Viikonloppuna olin Turussa Maata Näkyvissä (gospel-) festareilla ja siellä Pekka Simojoki piti mielenkiintoisen välispiikin Exitin keikan välissä. Hän puhui siitä kuinka synnytyksessä on yleensä kaksi asiaa jotka voivat tehdä synnytyksestä hankalan: Joko synnytyskanava on liian ahdas, jolloin vauvalla on vaikeuksia kulkea sen lävitse. Tällä Simojoki viittasi siihen kuinka uskon tie on kapea ja vaikea tie kulkea. Toinen hankaluutta lisäävä tekijä synnytyksessä on liian iso pää. Jos vauvalla on liian iso pää, on hänen vaikea mahtua tulemaan ulos. Tällä Simojoki viittasi siihen kuinka ihmisillä voi toisinaan olla liian iso "pää", eli liian paljon (mukamas) järkeä ja tietoa, ettei pää meinaa mahtua uskon portista sisään. No, Simojoki kohdisti tämän puheensa ennen kaikkea kristityille (tarkoittaen nyt siis protestanttista määritelmää) ja puhui siinä uskoontulosta, mutta välillä mielessäni käy näitä keskusteluja lukiessa sama ajatus... Että joillakin tällä palstalla kirjoittavilla ei-mormoneilla on aivan liian "iso pää" ja siksi he vain hakkaavat sitä seinään, eivätkä pysty ymmärtämään mormoneiden kertomia oppeja. Luonnollistahan se on meille ihmisille (tietoon turvautuminen), mutta uskon maailmassa se ei ehkä ole paras keino selvittää asioita. Usko on sen näkemistä mitä ei nähdä. Suosittelen siis teitä kaikkia suhtautumaan myös mormonikirkkoon uskona ja uskontona, eikä minkäänlaisena "tieteellisenä" järjestönä. Se helpottanee tutkimistanne paljon.
Ja koitetaan nyt vain olla kiltisti ja keskustella rakentavasti. Tiedän ihmisiä, jotka eivät uskalla tulla tälle palstalle kyselemään mormoneilta mieltään vaivaavia kysymyksiä, sillä he pelkäävät että saavat siten jotenkin "mormonimyönteisen" leiman ja että heitä aletaan heti vainoamaan kerettiläisinä. Tämä on huolestuttavaa. Koitetaan siis hyvät ihmiset pitää tämän palstan ilmapiiri vähän reilumpana ja kohdella toisiamme hyvin erilaisuuksistamme huolimatta.
Ja koitetaan nyt vain olla kiltisti ja keskustella rakentavasti. Tiedän ihmisiä, jotka eivät uskalla tulla tälle palstalle kyselemään mormoneilta mieltään vaivaavia kysymyksiä, sillä he pelkäävät että saavat siten jotenkin "mormonimyönteisen" leiman ja että heitä aletaan heti vainoamaan kerettiläisinä. Tämä on huolestuttavaa. Koitetaan siis hyvät ihmiset pitää tämän palstan ilmapiiri vähän reilumpana ja kohdella toisiamme hyvin erilaisuuksistamme huolimatta.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Täällähän nimenomaan keskustellaan mormonismista ja kaikkeen siihen liittyvästä. Tällä palstalla saattaa olla ja onkin paljon ihmisiä, jotka harkitsevat joko mormonikirkkoon liittymistä tai siitä eroamista. Tällä palstalla kirjoitetut "antimormonistiset" väitteet ovat erittäin tervetulleita juuri kuvaamilleni ihmisille. Ei kukaan halua ostaa sikaa säkissä. Mormonit kun eivät näytä itse tietävän paljoakaan oman kirkkonsa teologian ja historian nurjista puolista. Itse en ainakaan usko vain yhtä näkemystä, vaikka kuinka olisi vilpitön mormoni sitä minulle tulkuttamassa.
Mormonismi on kultti, jossa ihminen ei saa olla vapaasti, vaan hänet vedetään mukaan kaikenlaiseen painostukseen ja kymmenysten maksuun. Tämä kirkko yrittää hallita ihmisiä ja pimittää heiltä tietoa. Sillä on erittäin kyseenalainen maine maailmalla. Minusta ihmisen ei pitäisi maksaa uskonnosta vaan lahjoittaa jos vapaaehtoisesti mieli tekee. Mormonismissa tämä ei toteudu.
"Mormonit kun eivät näytä itse tietävän paljoakaan oman kirkkonsa teologian ja historian nurjista puolista."
Tämä ei ainakaan päde yhteenkään niistä mormoneista joita minä tunnen (ja minä tunnen aika monta). Kyllä he kirkkonsa huonot puolet tuntevat ja ovat niiden kanssa oppineet elämään. Harvempi kirkko on "täydellinen", sillä kaikki kirkot koostuvat ihmisistä (jotka eivät siis ole täydellisiä), enkä näe mitään syytä, miksi mormoneiden tulisi elää menneessä ja pohdiskella vain kirkkonsa virheitä. Tai jos pitää, niin tasapuolisuuden nimissä myös meidän muiden tulisi tehdä niin omien kirkkojemme kanssa.
"Mormonismi on kultti, jossa ihminen ei saa olla vapaasti"
Jälleen kerran tällainen ilmiö on minulle hyvin vieras, vaikka mormoneiden kanssa paljon aikaa vietänkin. Kaikki mormonit jotka tunnen sanovat että usko on heidät vapauttanut. Näin sanovat myös kaikki luterilaiset uskovat jotka tiedän. Ateistien mielestä myös luterilainen kirkko kahlitsee ihmisiä, eikä anna elää vapaasti. Tässä on siis lähinnä kyse siitä kuka katsoo ja mistä suunnasta. Joku ihminen voi löytää vapauden säännöistä ja ulkopuolisten mielestä elämää "rajoittavista" tekijöistä. Ja joillekin ihmisille kymmenysten maksaminen on omantunnon kysymys tai muu hengellinen periaate, jolla halutaan tukea omaa kirkkoa tai muuta vastaavaa. Harvemmat mormoniystäväni valittavat kymmenyksistää. Miksi siis teet siitä ongelman jos se ei ole sitä heille?
"Sillä (mormonikirkolla) on erittäin kyseenalainen maine maailmalla."
Tekeekö se mormonikirkosta silti huonon tai väärän kirkon? Alkukirkon aikoihin kristityillä oli hyvin kyseenalainen maine maailmassa. Raamatussa sanotaankin, että kirkkoa tullaan vainoamaan ja että maailma tulee sitä hylkimään. Raamattu kehoittaa myös pysymään erossa "maailman menosta". Kristuksen seuraajat siis tulevat olemaan vaikeassa asemassa maailman silmissä.
Ainoa asia mitä pyysin oli asiallinen käytös ja hyvät tavat ja nyt minua pyydetään lähtemään "kiitään". Kertoneeko tämä jotain palstan luonteesta...?
Ensinnäkin minua ei ole koskaan ei siis koskaan pakotettu eikä edes painostettu yhtään mihinkään kirkossani, vaikka en ole elänyt aina sen oppien mukaan, ja olen nyt muuttanut tapani aivan omasta halusta. Koko uskonto perustuu vapaaehtoisuuteen. Ihmiset noudattavat(jos noudattavat)mormonikirkon oppeja siksi että he uskovat niiden olevan tosi periaatteita ja haluavat elää elämäänsä oikein ja onnellisena. Opit sinänsä ohjaavat elämään hyvää elämää ja sopivat kyllä ihan jokaiselle uskontokunnasta tai elämankatsomuksesta riippumatta, eli rehellisyys, siveellisyys, raittius, ystävällisyys, uskollisuus, ahkeruus, epäitsekkyys jne. Eikö näitä opeteta kaikissa kirkoissa? Eivätkö ne ole hyviä periaatteita? Kymmenykset mainitaan Raamatussa, eikä niiden maksamiseen pakoteta ketään. Toinen asia mitä en todellakaan ymmärrä on miksi jotkut ihmiset luulevat ettemme tunne omaa uskontoamme. Mihin ihmeeseen tällainen luulo perustuu? Kerro miksi itse luulet näin? Mitä tietoa kirkkomme pimittää? Miksi? Miksi luulet tietäväsi oppimme paremmin kuin itse jäsenet?
"Mormonit kun eivät näytä itse tietävän paljoakaan oman kirkkonsa teologian ja historian nurjista puolista."
Ei totta. Ainakaan kohdallani... Ei se historia niin nurjaa ole, teologiasta puhumattakaan.
"Itse en ainakaan usko vain yhtä näkemystä, vaikka kuinka olisi vilpitön mormoni sitä minulle tulkuttamassa."
Ei pidäkkään.
Ogelmana on aika ajoin ne kiihkouskovat jotka kuvittelvat itsekkin tuntevansa totuuden ja mormonismin "pahuuden"... No he tulevat ja menevät, mutta me mormonit pysymme täällä kuin täi tervassa :-)
oman uskontosi historiasta täysin tietämätön. Tarkoitan tosiasiallista historiaa, en mormonien omaa versiota siitä.
Olette aika epätoivoisia kun historiastakin olette tehneet oman versionne.
Miksi kaikki pitää vääristää, kääntää ja vääntää?
Miksi asioista ei vois ottaa sellaisina kuin ne ovat. Tosiasiat ovat lahjomattomia. Tosiasioiden myöntäminen on viisautta. Tahtoistko olla viisas? Se alkaa Tosiasioiden sekä enne muuta Tottuden myöntämisestä ja tunnustamisesta.
Onko sinulla miehistä selkärankaa(Jos olet mies) myöntää Totuus sellaisena kuin se on, mitään selittelemättä, lisäämättä tai vähentämättä?
Harhaanjohtaminenkin on epärehellisyyttä, ja valehtelun eräs muoto. Hylkää valehetlu ja epärehellisyys.
Hyvä cos ja Zappa.. paremmin en olisi voinut tuota sanoa edes itse! (hehee)
Olen sentään lukenut kasan kirjoja, eivätkä ne tosiaankana olleet mormonien kirjoittamia!
Ennenkuin alata arvoimaan kenen tahansa tietämystä asioista, joiden voidaan sanoa olevan faktaa, ei uskontoa, niin kannattaisi kysyä ensin...
Kuinka monta mormonismin käsittävää kirjaa olet itse lukenut?
"Olette aika epätoivoisia kun historiastakin olette tehneet oman versionne."
Se että esim. BY:n opuksessa ei puhuta esim. moniavisuudeta, on teitysti historiallielta kannalta puute. Toisaalta opuksen tarkoiutuksena on olla uskonnollinen lähdeteos nykyajan mormonille... Minun puolestani olisivat voineet pistää sinne ne puuttuvat jutut....
"Miksi asioista ei vois ottaa sellaisina kuin ne ovat."
Kuten yllä totesinkin...
Mutta joskus historiallet "fakatat" eivät nimenomaan ole faktoja todellisesta tilanteesta, vaan kirjoittajien mukainen "historia"...
Historialliset faktat ovat yksi juttu ja evankeliumi toinen.
"Onko sinulla miehistä selkärankaa(Jos olet mies) myöntää Totuus sellaisena kuin se on, mitään selittelemättä, lisäämättä tai vähentämättä?"
On aina ollutkin, lue aikaisemmat viestini jos et usko. Mutyta mikä on historiallien totuus? Se on paljon muuta kuin vain paperille kirjatut asiat...
En edes ymmärrä sitä miksi totuus pitäisi kieltää?
"Harhaanjohtaminenkin on epärehellisyyttä, ja valehtelun eräs muoto. Hylkää valehetlu ja epärehellisyys."
Ei tarvitse hylä kun en ole moiseen sortunut.
Ei käytetä minkäänvärisiä "silmälaseja", saati silmälappuja. Katsotaan Totuutta, eikä paineta epäkohtia, väärinkäytöksiä, ja suoranaista pahuutta villaisella.
Minun ei ole tarkoitus puhua aina vain niiiiiiiiin miellyttäviä että huh, eikä luopua Totuudesta muita miellyttääkseni, tai suosiota kerätäkseni, vaan puhua vain Totta, silläkin hinnella että menettäisin vähäisenkin suosioni muiden silmissä. Tiedän, ei ole mukava siivota *pashaa* nurkista, mutta jonkun on tämäkin tehtävä, vaikka ei tämä niin miellyttävää olekaan. (Kuka nyt siitä nauttisi että saa kaikkien *pashat* päälleen) Ei tunnu ollenkaan hyvältä sanoa kovia sanoja, mutta Totuus on kuitenkin sanottava niinkuin se on. Olisi liian halpa hinta Totuudesta, jos sen myisin ale-hintaan mormonien mieliksi. En tee tätä omaksi huvikseni, hyödykseni tai että nauttisisin, vaan paremminkin omaksi haitakseni ja valvollisuudesta omasta uskonnostaan täysin tietämättömiä mormoneja kohtaan, sekä myös niitä kohtaan jotka eivät mormonismia vielä tunne.
Rakastan mormoneja niin paljon että olen valmis ottamaan niskaani kaiken sen *pashan* mitä heiltä saan..
Tiedän että saan monesta mormonista ehkä pitkäaikaisen vihamiehen, mutta jos yksikin mormoni herää näkemään sen mistä mormonismissa todella on kysymys, en ole kirjoittanut tänne turhaan, ja nekin jotka minulle nyt vihoittelevat, vielä jonain päivänä kiittävät, kun ymmärtävät.
"Rakastan mormoneja niin paljon että olen valmis ottamaan niskaani kaiken sen *pashan* mitä heiltä saan.."
Eli sanoi sinulle mitä vaan saat siitä voimaa...
Et ymmärrä sitä mitä on olla oikea kristitty...
Oikea krititty ei parjaa eikä moiti "vääräuskoisen" uskoa, vaan rakentaa rakkaudella.
Oikea kristitty ei varsinkaa ala toittomaan omia totuuksiaan ellei häneltä sitä pyydä.
Seuraa Kristusta ja jätä Hänelle vääryyksien osoittaminen, osoita sinä vain sitä oman uskosi totuutta, älä muiden uskoa valheiksi.
Oikea kristitty voittaa pahan hyvällä, ja siksi saa Jumalalta Voimaa, mitä tahansa sitten joutuukin kohtaamaan.. :) Sinäkin voisit saada Jumalan Voiman, jos vain tahtoisit. Mutta se edellyttää nöyrtymistä, katumista ja murtumista, itselleen ja omille pyyteilleen kuolemista. Oletko valmis siihen?
Oikea kristitty todistaa Totuudesta, ei valheesta. Lue vaikka Jesajaa tai Jeremiaa, miten kovaa kieltä he käyttivät.
Yhtäkään omaa totuuttani en ole ilmaissut. Olen vain Jumalan välikappale, jotta Hänen Totuutensa (Ei minun) tulisi kaikkien tietoon. En ole tätä tehtävää pyytänyt, vaan se on minulle ylhäältä annettu. En hyödy tästä mitään, päinvastoin, saan vain harmia osakseni, mutta en ole voinut kieltäytyä minulle annetusta tehtävästä. Teen tätä työtä pyyteettömästi odottamatta mitään hyötyä itselleni. Teen näin koska Rakastan teitä jokaista.
Ehdottomasti seuraan Jeesusta ja vain Häntä, ja se tarkoittaa juuri sitä että minun tuleekin kertoa Totuus. Jos en kerro Totuutta, ja vaikenen, vaikka minun pitäisi puhua Totuudesta, laimilyön silloin tehtävääni. Ei, en voi niin tehdä. Tiedätkö että ei herätyskellon äänikään kuullosta aamuisin kovinkaan miellyttävältä, ja silti se tekee tehtävänsä. Tiedän että Totuus sattuu sinuun, ja siksi sinun on vaikea sitä myöntää, mutta et voi loputtomasti paeta Totuutta.
Sinulla on oikeus kuulla Totuus. Mutta ilmeistä on että et tahdo sitä kuulla. Valitset siis mieluummin valheen, koska se miellyttää sinua enemmän, ja teet itsellesi karhunpalveluksen. Sydämeni on surua täynnä sinun puolestasi.
Olen iloinen puolestasi, että sinulla on noin vahva usko, sekä halu auttaa meitä. Mutta yritä olla hieman kärsivällisempi meidän mormonien kanssa sillä monella meilläkin on hyvinkin vahva todistus totuudesta, eli käännytystyösi ei tule olemaan helppoa.
ja onneksi tiedän että tehtävä ei ole minun, vaan Herran Jeesuksen. Teen vain vaatimattoman pienen osani, ja Hän tekee loput. Oletko valmis Herätykseen, vai haluatko mieluummin vielä nukkua?
Siis todella saat kertoa omasta Totuudestasi...
Siinä ei ole mitään väärää.
Mutta kun epähuomissa syystät meitä vain valehtelijoiksi, niin pitkälle et meidän kanssamme pääse.
Minulla on "Jumalan Voima" kanssani. En muuten olisikaan niin varma oman uskoni oikeellisuudesta.
Koska sinä tunnet samoin niin on turhaa että haukumme toisiamme, vaan keskustelemme asioista.
http://kotisatama.net/fi/usko/jeesus.php
Minusta tuolla tavallasi postata tuo linkki ei ole mitään väärää.
Jos joku nyt sittenhaluaa hän voi valita että käykö katsomassa mitä tuolla on, ei tarvitse kahlata läpi dataa riviä älytöntä leikkaa ja liimaa tekstiä ja huomata lopuksi että ko. tekstin postaajalla ei ole sittenkään mitään omaa mielipidettä.
Voi kun "Myy" ja "lainaaja :-)" ottaisivat sinusta oppia... Toivossa on hyvä elää mutta rukoilen kuitenkin heidänkin puolestaan.
Toisaalta on myös niin että on ärsyttävää lukea kirjoitusta jossa on pelkkiä linkkejä, tai vain yksi linkki. Mieluummin ehkä kuitenkin lukisin kirjoitettua tekstiä.
Minä taas luen lienkkien takaa ne tekstit...
Säästää nettiä ;-)
Mutta pelkät linkit ilman selitystä ovat useimmiten "paha juttu"...
Sanoit: "Eikö tarkoituksena ole keskustella hyvässä hengessä ja asiallisesti mormonismista ja mormonikirkon opeista.... Ainakin muilla uskontopalstoilla tämä on onnistunut."
Et tunnu ymmärtävän sitä, että mormonit väittävät jotain sellaista, jota muut uskonnot eivät juurikaan tee eli mormonismi on ainoa oikea uskonto maan päällä. Tämä luonnollisesti nostaa epäluuloja ja keskustelua, jota valtauskonnoissa tai kristillisissä ei tapahdu. Kun tähän lisätään kirkon vääristämä historian kulku, on soppa valmis. Ja kun vielä lisätään soppaan ainekset, joilla pystytään aukottomasti todistamaan, että uskonperustaja vedätti ja huijasi seuraajiaan, niin debaatti muuttuu toisenlaiseksi kuin muissa uskonnoissa.
Ainakin Katoliset, Juutalaiset, Jehovantodistajat, Ortodoksit ja Islamilaiset käsittääkseni uskovat näin. Eikä siinä todellakaan ole mitään pahaa. Päinvastoin, niin kauan kun kunnioittaa toisten ihmisten uskontoja sekä heidän uskonnonvapauttaan ja pystyy keskustelemaan kiihkottomasti,
niin juuri niinhän jokaisen tulisi omasta uskonnostaan tunteakin. Jos et näin omasta uskonnostasi tunne, niin miksi se sitten on uskontosi? Kuinka monet erilaiset uskonnot voisivat kaikki olla totuus? Jotkut voivat olla osittain oikeassa, mutta vain yksi voi olla täysin oikeassa. Esimerkki: Jos yhdessä uskonnossa uskotaan että on olemassa monta eri Jumalaa ja toisessa uskotaan että on vain yksi ja kolmannessa että ei ole olemassa Jumalaa, niin kuinka ne kaikki voivat olla oikeassa kun niiden opit ovat ristiriidassa keskenään. Suvaitsevuus ei tarkoita sitä että pitäisi myöntyä omassa uskossaan. Mikä vääristelty historian kulku? Mitään vedätystä tai huijausta ei ole todellakaan pystytty todistamaan. Mitä vedätyksiä nyt tarkoitat?
Eikö myös Luterilaiset usko olevansa ainoa tosi kirkko?
"Et tunnu ymmärtävän sitä, että mormonit väittävät jotain sellaista, jota muut uskonnot eivät juurikaan tee eli mormonismi on ainoa oikea uskonto maan päällä."
Katolinen kirkko väittää olevansa ainoa todellinen oikea uskonto maan päällä. Oma entinen herätysliikkeeni vanhoillislestadiolaisuus väitti olevansa ainoa oikea porukka, joka pelastuu. Juutalaiset pitävät päivänselvänä että he ovat oikean uskonnon edustajia. Jehovantodistajat uskovat että vain heidän joukostaan tietty määrä ihmisiä pelastuu. Eräät fundamentalistiset muslimit uskovat, että kristityillä ei ole toivon siementäkään pelastua.
Mormonit eivät siis ole ainoita uskoessaan olevansa ainoita oikeassa. Heidän kirkkonsa jopa uskoo, että muutkin kuin mormonit voivat pelastua ja pelastuvatkin. Tässä he mielestäni menevät enemmän oikeaan suuntaan kuin monet muut kirkot.
Puhuuhan Raamattukin siitä, että ne jotka eivät tunne lakia ja evankeliumia tuomitaan eriperustein (omantunnon pohjalta) kuin ne jotka tuntevat nämä opit.
Raamatussakin Israelin kansan oli tarkoitus olla ainoa pelastuvien joukko. Vähitellen pelatusoppi laajeni myös pakanoihin ja ei-juutalaisiin.
"Ja kun vielä lisätään soppaan ainekset, joilla pystytään aukottomasti todistamaan, että uskonperustaja vedätti ja huijasi seuraajiaan, niin debaatti muuttuu toisenlaiseksi kuin muissa uskonnoissa."
Minä en pidä aukottomina todisteita, joiden lähteet kyseenalaistan. Katkeroituneiden ex-mormonien panettelut eivät riitä minulle todistukseksi kumoamaan jonkun kirkon. Mielestäni kirkon omat hyvät arvot ja suunnaton kasvu kertovat omaa tarinaansa. Joku saarnaaja sanoi joskus, että "se mikä ei ole Jumalasta, ei kyllä kestä ja murtuu pian". Tätä ei ole tapahtunut mormonikirkon kanssa -päinvastoin mormonikirkko jatkuvasti kasvaa ja kehittyy ja levittää oppejaan yhä laajemmalle. Virheiden sijaan keskittyisin siihen hyvään mitä mormonikirkko saa aikaan. Kun katson mormoniystäviäni, huomaan, että heidän on hyvä olla. Huomaan että ne siunaukset joista he puhuvat, näkyvät heidän elämässään. Tämän perusteella minä mieluummin arvioin uskonnon toimivuuden, kuin niiden virheiden perusteella joita kirkon aiemmat johtajat ovat tehneet. Ihmisiähän hekin vain olivat.
niin kerro kuka oli Lars Levi Laestadiuksen opettaja todelliseen uskoon.
Laestadiuksen "herätys" tapahtui kun hän tapasi Lapin Marian (oikea nimi oli joku Milla Clemensdotter, en ole aivan varma nimestä sillä Lapin Mariana olen aina hänet tuntenut). Maria kuului ns. lukijaisliikkeeseen ja sai kertomuksillaan Laestadiuksessa aikaan voimakkaan hengellisen herätyksen.
Tätäkö hait vai jotain muuta?
Lars Levi Laestadiuksen opettaja todelliseen uskoon oli Jumala ja sana, sekä raittiusaate.
Hei "Luterilainen",
Kaunis kiitos viestistäsi! Tutustuin tähän keskustelufoorumiin vasta viikonloppuna ystäväni kehoituksesta, ja täytyy sanoa että hämmästyin niitä vastauksia joita sain kommentteihini. Tuntuu todella kivalta tietää, että vielä on olemassa ihmisiä, jotka vilpittömästi yrittävät tulla toimeen erilaisten ja eri mielipiteitä omaavien ihmisten kanssa! Me "mormonit" emme ole sen kummempia ihmisiä kuin muutkaan, meillä on samat toiveet ja unelmat, sama usko Kristukseen ja sama halu auttaa lähimmäisiä kuin muillakin ihmisillä. Paavalin sanoin, "Ja vielä, veljet (ja sisaret), kaikki mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva kanssanne." Tämä on meidän päämäärämme ja uskoakseni jokaisen Kristukseen uskovan päämäärä. Kun vaihdamme mielipiteitämme täällä netissä, niin toivoisin että voisimme kunnioittaa toinen toisiamme ja kohdella toisiamme sillä tavalla kuin Kristuksen seuraajien tulisi. "Siinä on rakkaus- ei siinä että me rakastamme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme." Kiitos "luterilainen" että elät Kristuksen opetusten mukaan ja rohkeasti puolustat myös sellaisia, jotka uskovat hieman eri lailla kuin sinä! Taidat olla todella hieno ihminen!
..harhaoppisia karta..
Keitä harhaoppiset ovat? Pelkästään Kristittyjä uskontoja on maailmassa reilusti yli sata, Mennoniiteistä lestadiolaisiin ja seitsemännen päivän adventeista ortodokseihin, jne. Luuletko että kaikki Amish-uskoiset ovat väärässä, vai kaikki Katolilaiset vai kaikki muut kuin vain sinun oma uskontosi? Mitä uskontoa muuten tunnustat? Oletko aktiivinen omassa seurakunnassasi?
Mielestäni on olemassa tosi HYVIÄ ihmisiä ja PALJON ympäri maailmaa edusten kaikkia mahdollisia uskontoja. Aivan kuin on olemassa pahoja tai langenneita ihmisiä jotka edustavat kaikkia uskontoja. Ja Jeesus veljemme on kuollut meidän kaikien puolesta.
Puit sanoiksi ajatukseni, maailmassa on todella hyviä ihmisiä sekä Kristittyjen että Muslimien että Juutalaisten että Buddhalaisten, ym. joukossa. Jeesus kuoli kaikkien puolesta. Siksi minua ihmetyttikin kommentti harhaoppisista.
..että "älä tuomitse". Suoraan Jeesuksen suusta.
Raamatun teksti; "Harhaoppisia karta", on pelkkää huulenheittoa, eikä ole tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Harhaoppisia ei siis ole olemassakaan.
Kaikki, riippumatta uskonnosta, tai opeista ovat oikeassa uskossa. Ei ole mitään merkitystä sillä minkä uskonnon jäsenyyteen kuuluu, tai kuuluuko yleensä yhtään mihinkään. Kaikki pelastuvat (Mormonikielellä; Pääsevät koroitukseen) riippumatta siitä mihin uskovat. Niin muslimit, buddhalaiset, ortodoksit, babtistit, mormonit, juutalaiset, room.-katolilaiset, metodistit, saatananpalvojat jne kaikki pelastuvat, sillä he kaikki uskovat johonkin. Näin on siis jos ei ole mitään merkitystä sillä mihin uskoo, kunhan vain uskoo johonkin.
Tätäkö siis tarkoitat?
Minun mielestäni asia ei kylläkään ole noin, mutta ilmeisesti sinun mielestäsi on.
Äärimmäisessä liberalismissa on se vaara että usko menettää kokonaan merkityksensä, ja siitä tulee täysin voimaton.
Äärimmäisliberaalisen ja vapaamielisen uskonnon seurauksena on kaikkien uskontojen keskinäinen sekoitus, jota Raamatussa myös Babylonin portoksi kutsutaan.
Tulisiko sitä sinun mielestäsi tavoitella?
En suinkaan tarkoita että pitäisi tavoitella "Babylonian porttoa", tai että ei olisi mitään väliä mihin uskoo. Ajattelen asiaa ehkä vähän hierarkisen mallin mukaan jossa ensiimmäisellä tasolla on se että uskoo johonkin ja haluaa elää hyvää elämää, kunnioittaa muita. Toisella tasolla siihen että uskoo että on olemassa Jumala- Allah- tms. joka on meidän Isämme ja jota meidän tulisi rukoilla ja palvella, haluta elää hyvää elämää ja kunnioittaa muita. Kolmannella tasolla uskoo siihen että on Jumala ja hänellä on Poika, Jeesus Kristus, joka sovitti maailman synnit, 2 tason muut asiat. Neljännellä tasolla uskoo kaikki kolmannen tason jutut ja lisäksi sen että Kristus perusti kirkkonsa maanpäälle, ja se on täällä jossakin. Mutta mikä se näistä kirkoista on, jää jokaisen ihmisen omaksi vastuukseen. Jokainen minusta vastaa omasta elämästään ja jokaisen täytyy vastaus löytää itse. Jos uskoo toisen ihmisen sanoja voi jossain vaiheessa huomata olevansa eri kirkossa kuin missä kuvitteli olevansa ja sitten pettyy ja syyttää siitä toista ihmistä. Minusta olisi ihana jos kaikki voisivat olla edes 1-tasolla, silloin maailma olisi parempi paikka. Parempi olisi jos kaikki olisivat 2-tasossa jne. Kuka pelastuu? Luulempa että käy niin että moni joka on huutanut olevansa pelastettu tai korotuksen arvoinen jää kuin nalli kalliolle ja sellaiset jotka nöyrästi vähin äänin uurastavat katolilaisessa-, luterilaisessa-, mormoni-,helluntai-, Jehovan todistajien kirkossa pelastuvat tai saavat korotuksensa, miten kukin asian sanoo. Vaarana on se, että ihmiset tyytyvät tasoon 1 tai 2, eivätkä pyri tasolle 4 ja siitä eteenpäin, kunnes he tietävät missä kirkossa on Kristuksen valtuus tai oikea oppi. Mikään kirkko ei voi taata että juuri sen KAIKKI JÄSENET pelastuvat, koska kyse on kuitenkin siitä että tämän elämän jälkeen meidät tuomitaan tekojemme mukaan. Jos tekomme ovat olleet huonoja, niin silloin ei auta itku markkinoilla ja turvautua jonkun kirkon jäsenyyteen.
On kiva kuulla että muutkin täällä on samaa mieltä kanssani! Simojoen sanat olivat tosi hyvin asiaansa kuuvaavia!
On ikävääkun näitä häirikköjä on täällä niin paljon. Kunnon keskustelu olisi ihan jees eikä aina sellainen josta koko ajan odotta minkä saeen se vastustaja seuraavaksi vetää esiin. Yritän olla vastaa matta tyhmiin ja loukkaaviin aiheisiin... mutta usein kiusaus on suurempi kuin kestokykyni. Usein on myös paikallaan sanoa vastalause vääristä ja väännetyistä totuuksista. Mutta eiköhän näy jo vastauksista kuka on oikealla asialla... joskus vaan toi huumorinkukka pyrkii esiin jopa hieman väärissä paikoissa... niin minähän EN ole mikään pyhimys... ei ainakaan vielä... (SMILEY)
turhauttavaa tämä on meillekin, jotka ymmärrämme, mistä mormonismissa on todella kysymys.
mormoni-uskontoon täytyy suhtautua uskontona, mutta sen oppeihin on myös otettava kantaa ja kannanottohan uskoinasioissa tapahtuu raamatun valossa tutkiskelua.
rakentavaa keskustelua ei ole se, että nielemme hurskaan sovinnollisena kaikki, mitä tapani & co eteemme asettavat.
otetaan siis oikeasti selvää asiasta, ettemme enää eksyttäisi enempää tietämättömiä lukijoita puhumalla ympäripyöreitä.
usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä, mutta uskosta Jeesukseen on olemassa selvät reseptit raamatussa ja Jumalan itsensä mukaan vain raamatussa.
Luuletko, ettei hän enää voi kutsua profeettoja? Raamattussa ei sanota, että kaikki tarvittava olisi Raamatussa. Raamatussa viitataan lukuisiin kirjoihin ja kirjoituksiin, joita siellä ei ole, mutta jos ne löydettaisiin, niin ne olisivat yhtä arvokkaita ja toisivat lisävalaistusta nyt epäselviin kohtiin. Raamatussa myös sanotaan myöhemmin tulevan ilmoituksia.
juuri noin voidaan perustella jatkuvaa uutta profeetoilta tulevaa ilmoitusta ja säännöstöä.
jos uskot, että raamattu on epäselvä ja vaillinainen Jumalan ilmoitus, voit uskoa mitä tahansa, kunhan se vain uskotellaan Jumalalta tulleeksi ilmoitukseksi.
yhtälailla voit siis lisätä raamattuun muista uskonnoista peräisin olevaa "pyhää kirjoitusta" ja uskotella sen olevan uutta ilmoitusta ja Jumalan tahtoa.
yhtä hyvin kuin Jumala on täydellinen ja kaikkivaltias, ikiaikojen Jumala, Hänen kerran ilmoittamansa Sana on täydellinen, eikä meillä ole siihen valtaa mitään lisätä, eikä pois ottaa.
Raamatun perusteella on voinut syntyä tuhansia erilaisia kirkkoja ja suuntia, jos se olisi täydellinen? Kristus tarkoitti, että he eli me häneen uskovat olisimme yhtä. "Kristus ei ole jaettu."
perustuu väitteesi "Jumalan itsensä mukaan vain raamatussa"?
12. Kaikki mitä tahdotte, että ihmiset tekisivät teille, se tekin tehkää heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
15. Sentähden kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista fiikunoita?
I7. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18. Ei saata hyvä puu tuottaa pahoja hedelmiä, eikä huono puu tuottaa hyviä hedelmiä.
20. Niin tunnette heidät siis heidän hedelmistään.
Kristus tuossa kohdassa kertoo, kuinka tunnistaa oikean profeetan?
Veit jalat suustani!:)
"15. Sentähden kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia."
Kavahtakaa VÄÄRIÄ profeettoja. On siis olemassa myös OIKEITA.
"16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät."
Mormonikirkko tunnetaan hyvistä hedelmistään. Tiedän ihmisiä, jotka ovat pelastuneet alkoholismista, masennuksesta, avioerosta,jne mormonikirkon avulla. On myös tutkittu, että mm Salt Lake Cityssä mormonijäsenet ovat terveempiä ja hyvävointisempia kuin ei-mormonit. Heidän riskinsä saada joitin sairauksia on huomattavasti pienempi kuin esim niillä jotka eivät noudata terveyttä koskevia sääntöjä. Mormonikirkko on myös mm omassa kotikaupungissani ollut hyvänä eimerkkinä ihmisille perheasioissa ja yhä useammat kirkon ulkopuolisetkin ovat alkaneet pitää mm perheiltoja ja saamaan niistä iloa ja siunasta. Mormonikirkko tekee myös paljon avustustyötä vähempiosaisten joukossa. Mormoniystäväni tekevät paljon vapaaehtoistyötä, avustavat erilaisten alkoholi/seksi/jne valistustuntejen pitämisten kanssa, ovat aktiivisessa roolissa työympäristöissään ja pyrkivät vaikuttamaan asioihin. Heidän hedelmänsä kyllä tunnetaan, ja niitä arvostetaan.
Olen juuri samaa mieltä profeetta-asiasta!
muutenkin on mukava ollut saada sinulta rehellistä kannustusta ja tunnustusta täällä keskustelusivuilla!
Olet rohkea ihminen (nainen?) ja kunnioitan sitä suuresti.
Olen aina ollut sitä mieltä, että jokaisessa kirkossa on vilpittömiä ja hyviä ihmisiä, vaikka tämä keskustelu onkin meinannut muuttaa käsityksiäni...
kiitos sinun että voin edelleen ajatella näin!
15. Sentähden kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia."
Kavahtakaa VÄÄRIÄ profeettoja. On siis olemassa myös OIKEITA. Ja on siis olemassa myös vääriä profeettoja.
"16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät."
Kristityt tunnetaan hyvistä hedelmistään. Tiedän ihmisiä, jotka ovat pelastuneet alkoholismista, masennuksesta, avioerosta,jne kristinuskon avulla. On myös tutkittu, että kristityt ovat terveempiä ja hyvävointisempia kuin ei-kristityt. Heidän riskinsä saada joitain sairauksia on huomattavasti pienempi kuin esim niillä jotka eivät noudata terveyttä koskevia sääntöjä.
Kirkko on myös mm omassa kotikaupungissani ollut hyvänä eimerkkinä ihmisille perheasioissa ja yhä useammat kirkon ulkopuolisetkin ovat alkaneet pitää mm perheiltoja ja saamaan niistä iloa ja siunasta. Kirkko tekee myös paljon avustustyötä vähempiosaisten joukossa. Kristityt ystäväni tekevät paljon vapaaehtoistyötä, avustavat erilaisten alkoholi/seksi/jne valistustuntejen pitämisten kanssa, ovat aktiivisessa roolissa työympäristöissään ja pyrkivät vaikuttamaan asioihin. Heidän hedelmänsä kyllä tunnetaan, ja niitä arvostetaan.
Niin, minulla on pelkästään hyvää sanottavaa kristityistä, mutta ei mormoneista.
Mormonien hedelmät ovat: Ylimielisyys, kopeus, itsekkyys, ahneus, kateus, katkeruus, pahansuopaisuus, pahantahtoisuus, moraalittomuus, syyttelynhalu, tuomitsemisenhalu, ylpeys, hillitön oikeassa olemisen pakkomielle, valehtelu, epärehellisyys, tietoinen ja tarkoituksellinen harhaanjohtaminen, hyväksikäyttäminen, kieroilu.. muutamia mainitakseni.
Taitavasti mormonit osaavat edessäpäin näytellä ja teeskennellä ystävällistä jos siitä hyötyvät, mutta hautovat mielessään kristittyjen tuhoamista. He ovat kuin hämähäkkejä, jotka "syövät" jokaisen uhrinsa jonka saavat verkkoihinsa houkuteltua.
"Raatelevat sudet lampaiden vaatteissa", kaikki tuntomerkit täsmäävät mormoneihin.
Mitä rohkeutta vaatii mielistellä ja nuoleskella?
Ei se vaadi minkäänlaista rohkeutta! Päinvastoin, se on pelkurin käyttäytymistä.
Sen sijaan valtavasti rohkeutta vaatii sanoa Totuus, mistään tinkimättä, senkin uhalla vaikka saisi kiviä niskaansa!
NOTHING BUT TRUTH! Valheelle perustuva mormoniuskonto tulee romahtamaan ja tuhoutumaan. Totuus voittaa! Pidit siitä tai et, sinä et voi, kukaan ei voi, eikä mikään voi estää Totuuden Voittoa!
aika ruskea kieli..
Kiitoksia kauniista sanoista!:) Teidän (tämän sivustonn mormonejen) kanssa on aina niin mukava keskustella.. Koitetaan pitää tämä sivusto edelleen rohkaisevana kaikille tänne eksyjille!:)
p.s. ja nainenhan minä:)
"Mitä rohkeutta vaatii mielistellä ja nuoleskella?
Ei se vaadi minkäänlaista rohkeutta! Päinvastoin, se on pelkurin käyttäytymistä."
Tällä palstalla on jo rohkeutta esittää mielipiteensä joka on jollain tavalla "mormonimyönteinen". Mielistely ja nuoleskelu eivät toden totta ole merkki rohkeudesta, ja siksi minä en mielistelekään tämän keskustelupalstan mormonivastustajia. Näyttää että näillä sivuilla on tullut jonkinsortin "muoti-ilmiö" mormonivastaisuudesta... eli että pyritään vain vastustamaan henkeen ja vereen mormoneja ja itse asioihin perehtymättä kulkea massan mukana haukkumassa ihmisiä jotka parhaansa mukaan yrittävät vastata panetteluihin. Monilla ihmisillä täällä on melkoisen yksipuolinen näkökenttä ja mormonismin hyvät puolet pyritään unohtamaan tai jopa kieltämään. Maailma ei ole ihan niin yksinkertainen...
"Sen sijaan valtavasti rohkeutta vaatii sanoa Totuus, mistään tinkimättä, senkin uhalla vaikka saisi kiviä niskaansa!"
Aivan! Minä olen valmistautunut kovaan kivisateeseen!
...tutustua minun tuntemiini mormoneihin. Olet nimittäin onnistunut löytämään aivan erilaisia mormoneita käsiisi. Minun ystäväni eivät ainakaan tuota sinun listaasi täytä sen enempää kuin muulla tavalla uskovat ystäväni.
Listasi on täynnä niitä yleisiä piirteitä, jotka soveltuvat meihin kaikkiin ihmisiin. Luterilainen kirkko opettaa että perisynti=itsekkyys, eli että syntiinlankeemuksessa ihminen toi maan päälle ennen kaikkea itsekkyyden. Sen hedelmiä myös ovat kaikki mainitsemistasi piirteet: "ylimielisyys, kopeus, itsekkyys, ahneus, kateus, katkeruus, pahansuopaisuus, pahantahtoisuus, moraalittomuus, syyttelynhalu, tuomitsemisenhalu, ylpeys, hillitön oikeassa olemisen pakkomielle, valehtelu, epärehellisyys, tietoinen ja tarkoituksellinen harhaanjohtaminen, hyväksikäyttäminen, kieroilu.." Ihmisiä mormonitkin ovat ja sortuvat varmasti samoihin synteihin. Mutta kaikki tuntemani mormonit pyrkivät näistä piirteistä myös eroon pääsemään. He haluavat kehittää itseään ja "etsiä kaikkea hyvää".
"Taitavasti mormonit osaavat edessäpäin näytellä ja teeskennellä ystävällistä jos siitä hyötyvät, mutta hautovat mielessään kristittyjen tuhoamista. He ovat kuin hämähäkkejä, jotka "syövät" jokaisen uhrinsa jonka saavat verkkoihinsa houkuteltua."
Jälleen kerran, en tunnista tätä omasta mormoniystäväpiiristäni (joka on suhteellisen laaja) ja vaikka mormonit siihen syyllistyisivätkin, sama tuomio voidaan asettaa myös monille muiden uskontojen edustajille. Ihmiset usein ajattelevat vain omaa etuaan.
Jos tallä palstalla yksikin kristitty uskaltaa rohjeta sanoa mormonismista poikkeavan mielipiteensä, saa heti kivisateen niskaansa. Ja kivien heittäjiä ovat nimenomaan mormonit. Mormonit ovat enemmistö tällä palstalla, onhan tämä mormonismi palsta, ja kristityt vähemmistö. Kristityt ovat täällä vainottuja mormonien taholta. Voitko sinä hyvksyä sen? Minä en voi!
Kyllä sinä mielistelet mormoneja, ja ne harvat kristityt jotka uskaltavat korostaa Raamattua, joutuvat seisomaan yksin kivisateessa. Miksi et nouse puolustamaan veljiäsi, vaan veljeilet veljiesi vainoojien kanssa?
Mikäli se on oikein käännetty!!
"Jos tallä palstalla yksikin kristitty uskaltaa rohjeta sanoa mormonismista poikkeavan mielipiteensä, saa heti kivisateen niskaansa."
Minä olen sanonut, että minun mielestäni mormonikirkko ei ole oikea kirkko ja mormonit eivät ole edes yrittäneet kivittää minua. Johtunee kai siitä, että ole saanut sen ilmaistua asiallisessa muodossa.
Jos tällä palstalla sanoo jotain mormonivastaista, voi olla varma siitä, että muut "mormonivastustajat" tulevat tueksesi. Ei minun "mormonimyönteisiä" lausuntojani ole kovin moni "mormonivastustaja" vielä puoltanut tai tukenut...
"Mormonit ovat enemmistö tällä palstalla, onhan tämä mormonismi palsta, ja kristityt vähemmistö."
Minä uskaltaisin melkein väittää, että mormonit ovat vähemmistö tällä palstalla.
"Kristityt ovat täällä vainottuja mormonien taholta."
Anna esimerkki. Tällaista vainoa en ole vielä havainnutkaan. Tämä palsta on kuitenkin Mormonismista kertova ja luonnollisesti täällä on mormoneja ja täällä keskustellaan mormoneiden opeista. En minä näe miten siinä vainotaan kristittyjä.
"Miksi et nouse puolustamaan veljiäsi, vaan veljeilet veljiesi vainoojien kanssa?"
Minä puolustan kyllä veljiäni ja sisariani, ja heitä ovat KAIKKI jotka uskovat Jeesuksen olevan Vapahtajamme, ja joutuvat tämän uskonsa vuoksi vainotuksi. Minä puolustan kyllä "kristittyjäkin" (tarkoittaen protestanttista määritelmää) jos huomaan heidän olevan epäreilussa asemassa ja uskonsa kanssa tiukilla. Ja olenhan antanut tukeni heille sanomalla että olen luterilainen, enkä usko mormonikirkon olevan oikea kirkko.
Minä olen oppinut rakastamaan "vihamiehiäni" ja olemaan tuomitsematta, ja tätä sanomaa pyrin täälläkin levittämään.
Hyväksytkö väärän ja valheelisen opetuksen? Mitä teet silloin jos huomaat että evankeliumia vääristellään ja ihmisiä johdetaan harhaan?
Ajatteletko että ei ole sinun asiasi puuttua millään tavoin asiaan? Jos kaikki ajattelevat samoin, valheen levittäminen jatkuu. Ongelmiin puuttuminen on juuri hänen tehtävänsä, joka ne näkee ja huomaa. Kanna vastuusi, äläkä siirrä sitä toisten harteille. Oletko koskaan ajatellut että voisit tehdä jotain evankelimin hyväksi ja ihmisten pelastukseksi.
Krsitus kehoitti Hänen seuraajiaan oolemaan maailman valona. Mutta miten voit noudattaa Hänen kehoitustaan jos vaikenet, ja laitat lamppusi vakan alle? Miten koskaan kukaan saisi tietää evankeliumista, jos kaikki ajattelisivat laillasi; "En ole veljeni vartija" Etkö tunne hätää synteihin hukkuvien sielujen puolesta? Sanot että haluat noudattaa Rakkauden käskyä. mutta mitä Rakkautta sellainen on, joka ei tee mitään lähimmäisensä pelastumiseksi?
On sanottu että ongelma ei ole heissä jotka tekevät vääryyttä, vaan heissä jotka antavat sen tapahtua, ja vieläpä hyväksyvät sen. Siten voimme ymmärtää että asiaan puuttumattomuus on itse asiassa välinpitämättömyyttä, pelkuruutta ja vastuunpakoilua.
Arvostan suuresti niitä harvoja jotka jopa elämänsäkin vaarantaen todistavat Kristuksesta ja toimivat vastuksesta huolimatta lähimmäistensä pelastumiseksi. On totta että emme voi pelastaa yhtäkään ihmistä, sillä se on Kristuksen tehtävä. Mutta meillä on etuoikeus ja velvollisuus toimia Hänen välikappaleinaan. Kuitenkin, jos tiedät lähimmäisesi olevan vaarassa, etkä tee mitään varoittaaksesi häntä, laimilyöt silloin sinulle uskottua tehtävää, etkä toimi Herran tahdon mukaan.
Ei evankeliumin julistaminen ole vain pappien tehtävä, vaan jokaisen Jumalan lapsen etuoikeutettu velvollisuus. Jos rakastat vihamiehiäsi, sitä suuremmalla syyllä sinulla on velvollisuus toimia heidän pelastumisekseen, omassa Jumalalta saamassasi tehtävässä. Se että rakastat vihamiehiäsi, ei saa tarkoittaa sitä että hyväksyt heidän tekemänsä vääryyden ja synnin. Jos niin teet, olet osallinen heidän synteihinsä.
Mitä sanoisit, jos he eräänä päivänä sanoisivat sinulle; Sinä tiesit Totuuden, miksi et koskaan varoittanut meitä, niinkö vähän me merkitsemme sinulle"?
Hei Markus,
voisitko ajatella että juuri samasta syystä minäkin olen julistamassa ja kertomassa niistä periaatteista jotka tiedän oikeiksi.
Mutta,
voisitko myös ajatella että Kristus on antanut jokaiselle vapaan tahdon valita kuunteleeko vai ei?
Hän kuoli ristillä antaen henkensä jokaisen puolesta ,
ihmiset voivat itse valita ottavatko he Hänet vastaan vai ei.
Pakottaminen ei ole Jumalan keino toimia,
se on vastustajan tapa.
Kirjoitit, että pakottaminen ei ole Jumalasta vaan paholaisesta:
"Pakottaminen ei ole Jumalan keino toimia,
se on vastustajan tapa."
Voitaisiinko tällaiseen vapaaehtoisuuteen joskus myös käytännössä päästä mormonien parissa? Itselläni kun on täysin päinvastaisia kokemuksia. Minulla on henkilökohtainen todistus, varma vakaumus siitä, että mormonikirkko organisaationa ei ole Jumalasta vaan hänen vastustajastaan. Mutta Jumala on laupias ja armahtavainen, Hän armahtaa, ei katso henkilöön vaan näkee sydämemme, kirkkokunnista piittaamatta.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko opettaa juuri ja nimenomaan sitä, että pakkoa ei ole- puhumme vapaasta tahdosta.
Niinkuin jo sanoin aiemmassa vastauksesani pakko on vastustajan keino.
Ihmiset voivat pakottaa, jso he eivät ymmärrä... mutta kirkon oppi se ei ole!!!
onko olemassa mormoni-perheitä, joiden yli 8-vuotiaat lapset eivät olisi kastettu kirkon jäseniksi?
Ymmärrän miksi nuhtelet minua ja sinulla on täysi oikeus siihen. Enhän ehkä täysin täytä niitä odotuksia joita ihmisillä minusta on nimimerkkini vuoksi.
Ei, en minä hyväksy väärää ja valheellista opetusta. En luonnollisestikaan pidä siitä, että evankeliumia vääristellään ja ihmisiä johdetaan harhaan. Mutta kuka minä olen sanomaan, että mormonit tekisivät niin? Minä vain tulkitsen Raamattua omasta vinkkelistäni, he taas omastaan. Kyllä sieltä kirjasta löytyy pitäviä perusteita myös heidän uskolleen. Sitä paitsi, mormonit opettavat paljon hyvää. He kehoittavat ihmisiä pyrkimään parempaan, rakastamaan lähimmäisiään, luopumaan synneistään ja uskomaan Jeesuksen sovitustyöhön. Minusta nämä ovat merkkejä hyvästä opetuksesta ja evankeliumin eteenpäin viemisestä.
Toki mormonikirkolla on huonot puolensa, aivan kuten kaikilla muillakin kirkoilla, ja toivonkin, että he kehittävät kirkkoaan päästäkseen niistä asioista eroon. Siihen minä olen useita mormoniystäviäni kannustanut ja tuloksiakin olen nähnyt. Olen myös kertonut heille omasta uskostani, ja he ovat olleet siitä kiinnostuneita ja ovat siihen perehtyneet. Haluan että he tietävät millaisia vaihtoehtoja on olemassa. Loppu onkin sitten heidän päätettävissään. Tehtäväni ei kuitenkaan ole repiä heitä irti siltä tieltä, jonka he ovat itselleen valinneet.
Minulla ei ole pelastuksen avaimia. Luen Raamatusta kuinka Jeesus sanoo, että "jokainen joka minuun uskoo, pelastuu", "jokainen joka tunnustaa minun nimeni pelastuu" ja "ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani". Jos minun pitäisi tuomita (mihin minulle ei kuitenkaan ole annettu valtuuksia), minä tuomitsisin näiden sanojen perusteella. Mormonit uskovat Jeesukseen ja tunnustavat hänen olevan Jumalan Poika. Se riitti Jeesukselle, sen on riitettävä myös minulle.
En minä hyväksy mormonejen tekemiä syntejä ja vääryksiä. En hyväksy kenenkään tekemiä syntejä. Aina kun näen mormoniystävieni tekevän syntiä (valehtelevan, olevan itsekäs, puhuvan pahaa toisista, käyttäytyvän epäkunnioittavasti Jumalaa kohtaan,jne), minä kerron siitä heille. Kerron heille mitä Raamattu sanoo asiasta ja he ottavat opikseen. Pyydän heitä karttamaan syntiä ja sitä he parhaansa mukaan tekevät. Tätä teen myös muiden uskontojen edustjien kanssa. Syntiä minä en hyväksy, ja haluankin että kaikki pyrkivät synneistään tekemään parannuksen.
Kahdeksan vuotiaat lapset ovat varmasti aika myöntyväisiä vanhempiensa tahtoon, eli liittymään kirkkoon, samoin kuin nuoremmatkin. Mutta ero on siinä että he kuitenkin ymmärtävät eron oikean ja väärän välillä, eli sen oikean ja väärän mikä heille on opetettu. Kyllähän lapsi jostakin ne oppinsa ja mallinsa joka tapauksessa ottaa, eli kyllä lapselle täytyy vanhempien opettaa niitä periaatteita joita itse pitävät hyvinä, muuten sitten joku muu opettaa. Ei pieni lapsi pysty vielä arvioimaan maailmaa niin että pystyisi riippumatta kaikista ohjeista mitä kuulee objektiivisesti rakentamaan oman moraalinsa, siksi vanhemmuus on niin suuri vastuu. Tuon ikäinen lapsi kuitenkin ymmärtää jo selvästi eron oikean ja väärän välillä jotka hänelle on lapsena opetettu, eli hän voi jo tehdä syntiä tuota tietoaan vastaan. Siksi 8-vuotias on kypsä kasteelle. Ei uskoakseni niinkään siksi että hän osaisi objektiivisesti valita mihinkä uskontoon kuuluu. Näin itse ymmärrän tuon kastejutun
niitä perheitä, joissa ei lapsia kasteta 8-vuotiaina.
mutta se on suositus ja silloin lapsi PÄÄSEE aikaisintaan kasteelle.
Poikkeuksia ovat esim. ne lapset jotka eivät halua tai ymmärrä kasteen merkitystä tai jos toinen vanhemmista ei ole kirkon jäsen ja haluaa että lapsi esim. meneekin vasta myöhemmin kasteelle.
silloin kunnioitetaan tottakai perheen omaa ratkaisua ja päätöstä ja se ei millän lailla vaikuta heidän toimintaansa ja elämäänsä kirkossa.
Yleensäkin se on perheen oma ratkaisu.