Normaalisti toimivalla ydinvoimalalla tarkoitetaan kai ydinvoimalaa, jossa ei ole ainakaan mitään isompaa vikaa tai häiriötä päällä. Toivon mukaan se tilanne on ydinvoimaloissa mahdollisimman suuren osan ajasta.
Valitettavasti maailman yli 400:ssa ydinvoimalasta aina jossain on joku häikkä päällä. Tällä hetkellä kestohäikkänä ja megaluokan ongelmana on Fukushima, ja on ollut sitä jo kohta 3 vuotta. Fukushiman tilanteen toivoisi saatavan pian rauhoittumaan, mutta syyskuun 2013 aikoihin on alettu jo puhumaan siitä, että Fukushiman ydinkatastrofi olisi vasta alkamassa. Fukushiman neljä ydinreaktoriraatoa kertoo hyvin sen, mikä voi olla yhden ydinvoimalan normaalia, jo yli kaksi vuotta jatkunutta toimintaa:
- sähköä ei tule, vain maailman vaarallisimpia päästöjä.
Termi 'normaalisti toimiva ydinvoimala' tulisikin suhteuttaa todellisuuteen, jossa maailman ydinvoimaloissa on runsaasti
- radioaktiivisia vuotoja ja päästöjä
- toimintahäiriöitä ja vikoja
- suunnittelemattomia toimintakatkoksia, jopa usean vuoden pituisia
- onnettomuuksia ja läheltä-piti-tilanteita
Unohdinko jotain?
_____
Viesti on kirjoitettu 1. kerran 22.2.2014 15:22. Valvojat eivät ole milläään tavoin perustelleet viestin poistoa, joten joudun kirjoittamaan sen uudelleen, kunnes valvojat
- kertovat syyn viestin poistoon. tai
- lopettavat viestin perustelemattomat poistot.
Tiedoksi @Suomi24
Normaalisti toimiva ydinvoimala
3
61
Vastaukset
Radioaktiiviset vuodot ydinvoimaloiden arkipäivää
nuclear power plant radioactive leak -fukushima
Noilla hakusanoilla hain vuoden ajalta ydinvoimaloiden vuotoja (ilman Fukushiman ydinvoimalaa, jonka radioaktiiviset vuodot on jatkuneet jo vuosia). Vastauksia tuli noin 250 kpl. eli pyöreästi 20 joka kuukausi - sama radioaktiivinen vuoto uutisoidaan yleensä moneen kertaan eri uutislähteissä. Joka tapauksessa radioaktiivisten vuotojen voidaan sanoa olevan osa ydinvoimaloiden normaalia toimintaa.
Muutama hakutulos ensimmäisten joukosta:
"Perry nuclear power plant is leaking radioactive water, danger ...
www.cleveland.com/.../perry_nuclear_power_plant_is_...Käännä tämä sivu
21.1.2014 - PERRY, Ohio -- The Perry nuclear power plant is leaking tritium, a radioactive form of water with a half-life of more than 12 years. The radioactive water has been ..."
http://www.cleveland.com/open/index.ssf/2014/01/perry_nuclear_power_plant_is_l.html
Radioactive leak found at Palisades Nuclear Power Plant — RT USA
rt.com/usa/entergy-nuclear-plant-leak-447/Käännä tämä sivu
17.5.2013 - Investigators have discovered a half-inch long crack around a nozzle on one of the tanks of the Palisades Nuclear Power Plant, and have attributed the crack to ...
http://www.wspa.com/story/23935897/radioactive-leak-at-oconee-nuclear-station-shuts-down-reactor
Palisades nuclear plant leak released low dose of radioactive water ...
www.mlive.com/.../leak_at_palisades_nuclear_plan.ht...Käännä tämä sivu
10.5.2013 - COVERT TOWNSHIP, MI – Palisades Nuclear Power Plant remains offline while employees and inspectors continue work to identify and repair a leaky refueling ...
http://www.mlive.com/news/kalamazoo/index.ssf/2013/05/leak_at_palisades_nuclear_plan.html
_____
Viesti on kirjoitettu 1. kerran 22.2.2014 15:24Kommentti Veli-Pekka Salosen "Energia-ajatuksia" -kirjoitukseen valtioneuvoston tulevaisuusselonteko 2030-sivustolla (vain lyhyt lainaus)
"Mitä Suomen ydinvoimateollisuuteen ja suomalaisten kuolleisuuteen tulee, on harhakuva etteivät normaalisti toimivat ydinvoimalat saastuta. Uusien laajojen tutkimusten mukaan, joissa katsottiin maailmanlaajuisesti ydinvoimateollisuuden työntekijöiden sairastuvuutta ja kuolleisuutta on eri tutkimuksissa havaittu syöpäriskin olevan reilusti koholla jo aivan pienillä säteilyannoksilla. Samoin aivan pienet säteilyannokset tuottavat jopa suhteellisesti enemmän syöpiä kuin suuret annokset Hiroshiman – Nagasakin uhrien joukkotutkimuksessa viimeksi julkaistun raportin mukaan (maailman suurin ja pitkäkestoisin säteilyn terveyshaittojen tutkimus)."
http://www.2030.fi/external/kommentti-veli-pekka-salosen-energia-ajatuksia-kirjoitukseen-valtioneuvoston-tulevaisuusselonteko-2030-sivustolla
Ydinvoiman kannattajat puhuvat mielellään harhaanjohavasti "päästöttömästä ydinvoimasta". Katin kontit se mitään päästötöntä ole: koko ajanhan ne työntää radioaktiivisia päästöjä maahan, mereen ja ilmaan!- 4+8
nux.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1702071
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo371455Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321154Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56902- 55846
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250814Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20782Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18735Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58713Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis198634