Minä olen kysellyt omaiselleni paikkaa yksityiseen hoitokotiin. Vastaus on kylmänviileä - ei tipu kun ei ole setelirahaa. Lehti kertoi lauantaina että yrittäjät ovat ihmeissään, kun ei vapaita paikkoja Lieksassa haluta täyttää kaupungin virkamiesten voimesta. Oinonen hokee njet. ja on samalla säästöryhmän lemmikki kuulemma. Kaupunki rahtaa mieluummin vanhukset Valtimolle. Haloo miksi päättäjät eivät tähän ralliin puutu. Samoin siihen, että vanhus jää jonoon odottamaan parempaa huomista,eli kun rahaa vapautuu setelin muotoon. Siihen saakka hurlum heijaa kukaan ei vastaa mistään. Mikä tämä nykyinen vanhustyön johtajakin oikein on?
Vastaukset 13
- voi meitä vanhuksien
Toivottavasti valittaittaisiin Polvijärvelle. Yrittäjiä ei Lieksassa tarvita eikä arvosteta. Sama koskee muitakin muitakin. Kovin on ylimielistä ja pää hallinnossa.
- vanhuksen läheinen
Ylimielistä touhu on totta tosiaan. Samaa sanoisin kotihoidosta ja vanhushuollon päällikön esiintymisestä. Ei pääse keskusteluyhteyteen. Kopeaa toimintaa.
Vanhusten asema alkaa olla samalainen myös täällä etelässä.
Se on todella ikävä piirre.- mamun syyksi aina
Turhaa soilettelet idiootti siellä. Vanhustenhoitoon ja maahanmuuttoon on aivan eri rahoitukset. Pitäkää huoli omista läheisistänne, älkääkö syyttäkö esim. kaupunkia.
- vääräammatti
Onko koneinsinöörin ammatti niin hyvä,että pärjää,vaikka ei tee töitäkään.
- arvossaan on
Kyllä insinöörin koulutuksella töitä saa. Suomalaista koulutusta arvostetaan sekä kotimaassa että ulkomailla.
- on on
Tuntuu olevan. Vuosikausia oleskeltu ja hinattu väliä Mähkö - Sittari edestakas eikä rahnasta pulaa. Kyllä pelkkä ammatti tekee ihmisestä rikkaan ilman työtäkin. Siihen kannattaa lieksalaistenkin kurkottaa.
- kohta vanhus
Vanhusten hyvinvointi on siirretty somaleille!
- kotosossu
Kototoimiston "tytöt" jakaa rahaa mamuille ja sossu ei vanhuksille!
- Yks hoitaja
Kyllä asiat ovat sillä lailla että yksityiset hoitokodit ovat rahan keruu laitoksia ei siellä välitetä asioiden totuuden mukaisesta hoihosta, esim onko lääkkeenjako luvat kaikilla kunnossa lääkkeittä kun ei saa antaa kuin siihen koulutuksen saanut ja kelle on myönnetty siihen lupa. Myös vanhuksen itsemääräämisoikeus puhututtaa, monelta haluaa mennä nukkumaan sillä yleensä kaikki laitetaan jo klo 19sta jälkeen yöunille, entäs aamulla aikaiset herätykset. Myös onko vanhuksella oma henkilökohtainen wc käytettävissä, sidotaanko häntä eli rajoitetaanko liikkumista, pääseekö vanhus ulos kerran viikkoon.Onko henkilökuntaa riittävästi että olisi myös vanhukselle antaa aikaa.Saako vanhus yöpalaa ettei yöpaasto tulisi yli 11tuntia pidemmäksi, siinäpä ajattelemisen aihetta.
- Nähty ja kuultu
Olen samaa mieltä , että rahankeruulaitoksia ovat nämä onnelat. Kenet sinne saavat ongittua eivät hevillä pois päästä. Omaiset kun yrittävät selvittää onnelan oloja, saavat ynseän kohtelun ja sanotaan ei asia teille kuulu. Hoitokodin toimesta hommataan omaisia kuulematta virkaholhooja ihmiselle joka ei sitä halua , eikä tarvitse. Asuntona onnenkodissa pikkuinen kapea huone, johon juuri mahtuu sänky ja tuoli, ei omaa wc.tä ei edes mattoa lattialla. On kuin karu vankilan selli. Siinäpä vietä vanhuuttas ja nauti elämästäsi.
- veronmaksaja 2014
Joo, totta puhut. Yksityistet hoitokodit tekee tulosta, siis viivan alle täytyy jäädä rutkasti pätäkkää..Kyllähän siellä vanhuksia jopa hoidetaankin jollakin tavalla, ei heitä liene heitteille jätetty. Harvalla vanhuksella on rahavaroja kustantaa 2000-4000 e:n kuukausimaksuja hoidostaan. Pienet ovat eläkkeet n. 600-900 kuussa..Niin jos kaupunki ei pysty tarjoamaan tuetun asumisen paikkoja, joissa vanhus selviää kutakuinkin eläketuloillaan maksamalla ns. huonevuokran, hoitotoimenpiteistä, lääkkeistä , ruuasta ja hoidosta, niin kaikki olisi hyvin. Toivoisen todellakin, että kaupunki panostaisi ns. kimppa-asumiseen mm. suurempiin kerros-ja tai rivitaloasuntoihin. Heille se olisi oikea koti, maksasivat vuokran ns.neliöiden mukaan, hoitotoimenpiteistä, samoin lääkkeistä..Tällä tavoin asumis/elämiskustannukset olisivat kohtuulliset, eikä yksityinen puoli tekisi bisnestä..Ja kaupunki säästäisi suuria seteleitä...
- säästölinjalla
Nähty ja kuultu kirjoitti:
Olen samaa mieltä , että rahankeruulaitoksia ovat nämä onnelat. Kenet sinne saavat ongittua eivät hevillä pois päästä. Omaiset kun yrittävät selvittää onnelan oloja, saavat ynseän kohtelun ja sanotaan ei asia teille kuulu. Hoitokodin toimesta hommataan omaisia kuulematta virkaholhooja ihmiselle joka ei sitä halua , eikä tarvitse. Asuntona onnenkodissa pikkuinen kapea huone, johon juuri mahtuu sänky ja tuoli, ei omaa wc.tä ei edes mattoa lattialla. On kuin karu vankilan selli. Siinäpä vietä vanhuuttas ja nauti elämästäsi.
Eikös Onnela ole näille mieliongelmaisille tarkoitettu, ei vars. vanhainkoti? No koti kuin koti kuitenkin.
Yksityisen vk:n aamupala on esim. pieni kuppi kahvia ja siivu ruisleipää ilman päällysteitä siinä kupinalusen reunalla! Ei mitään leikkeleitä, ei mitään tuoretta, ei mitään lämmintä eikä myöskään maitoa, mehua tms. Tämä on nähty juttu. En tiedä, onko aina näin vai oliko vain silloin. Moniko meistä tyytyisi sellaiseen?
Ruuasta on kaikkein helpointa säästää, siksi näin tehdään. Ruuan pitäisi olla ravitsevaa, monipuolista ja maistuvaa. Vanhukset syövät niin vähän, että ruoka ei tule maksamaan maltaita missään tapauksessa. Ulkoilemassa ei näy ketään ikinä, ei ehditä, yksi tai kaksi vuorossa tänään (luulen, että aina).
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591461- 251063
- 80935
- 65796
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69764- 47722
- 90703
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.12674- 36660
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i15649- 111620
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 4582
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503- 18502
- 38496
- 40491