Hermann Göring

12.1.1893 - 15.10.1946

Hermann Göring syntyi Baijerissa 12.tammikuuta 1893. Göring osallistui ensimmäiseen
maailmansotaan lentoupseerina. Hän tapasi ensimmäisen vaimonsa helmikuussa 1920.
Nainen oli ruotsalainen kreivitär. Romanssi johti avioliittoon helmikuussa 1923. Göring
oli vuotta aikaisemmin liittynyt Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen
(NSDAP). Puolueessa Göring kohosi nopeasti päästen "sisäpiirin" jäseneksi. Hänen
karkean hyväntahtoinen olemuksensa teki hänestä ehkä Saksan suosituimman johtajan Hitlerin jälkeen. Göringin ensimmäinen vaimo sairastui ja kuoli vuonna 1931. Pian hän tutustui vaaleaan ja kauniiseen saksalaiseen näyttelijättäreen Emmy Sonnemanniin ja he avioituivat vuonna 1935. Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi 1933. Tämän seurauksena Hitler nimitti Göringin ilmailuministerikseen.

Hermann Göring oli myös suuri luonnonystävä. Hän oli hyvin kiinnostunut eläimistä ja
harrasti intohimoisesti metsästystä. Eräs sveitsiläisdiplomaatti sai kokea kiintoisan
tapahtuman. Hän istui kokouksessa johon myös Hermann Göring osallistui. Puhelin
soi ja Göring vastasi. Puhelu tuli metsänvartijalta. Hän pyysi lupaa maanviljelijöiden
vaivoina mellastavan villisikalauman hävittämiseen. Vastaus oli ei. Metsänvartija yritti
vielä ja Göring ärtyi. "Vielä sanakin ja tyhjennän haulikkoni teihin!" Toisen maailman-
sodan alkaessa Göringistä tuli Luftwaffen komentaja. Sota oli alkuun menestyksekäs.
Sota Neuvostoliittoa vastaan alkoi 1941 ja saksalaiset etenivät nopeasti mutta Göring
ei kyennyt huoltamaan joukkoja tuhansien kilometrien päähän. Tappio Stalingradissa
1943 merkitsi Göringin suosion laskua. Neuvostojoukkojen saarrettua Berliinin keväällä
1945, Adolf Hitler ja useat muut kansallissosialistiset johtajat tekivät itsemurhan. Göring ei tehnyt vielä, vaan vangittiin ja tuomittiin Nürnbergissä kuolemaan, tehden itsemurhan vasta juuri ennen teloitustaan sellissään lokakuussa 1946.

Kuva Hermann Göringistä:

http://www.kansallissosialismi.com/kuvat/goering.jpg
251766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Et muistanut sitä asiaa, että Pelle-Hermanni oli aikoinaan Tukholmassa mielisairaalassa huumevieroituksessa.

Lisäksi sodan aikana Hermann-pojusta huomioitiin, että hän oli kiinnostuneempi leikkijunista ja koruista kuin tehtävistään yhä pahenevassa tilanteessa.

Vankeudessa ihravuori kylläkin sai järkeä päähänsä, sillä hän joutui terveelliselle dieetille ja joutui eroon huumeista.

Äänestä
  • Herman Göringillä mitattiin 30-luvulla maailman korkein älykkyysosamäärä.

    Äänestä

  • üchs waan kirjoitti:

    Herman Göringillä mitattiin 30-luvulla maailman korkein älykkyysosamäärä.

    älykkyysosamäärä. Kun ei menannut mittanauha riittää pään ympäri.

    Äänestä

  • üchs waan kirjoitti:

    Herman Göringillä mitattiin 30-luvulla maailman korkein älykkyysosamäärä.

    Nürnberissä olevista natseista korkein ÄO oli Hjalmar Schachtilla, eli Göring ei ollut älykkäin. Myös sellainen sälli kuin Albert Einstein eli 1930-luvulla ja oli varmasti älykkäämpi kuin Göring.

    Äänestä

  • Jurpo kirjoitti:

    Nürnberissä olevista natseista korkein ÄO oli Hjalmar Schachtilla, eli Göring ei ollut älykkäin. Myös sellainen sälli kuin Albert Einstein eli 1930-luvulla ja oli varmasti älykkäämpi kuin Göring.

    Schachtista en tiedä, mutta Göringillä todella mitattiin 30-luvulla maailman korkein ÄO. Joskus toisen maailmansodan aikoihin ilmoitettiin erään amerikkalaisen (en ikävä kyllä muista hänen nimeään) ylittäneen Göringin ÄO, tosin eri testijärjestelmällä. En tiedä oliko toisella heistä kokeessa Mensan systeemi.

    Einsteinilla ei ollut kuin 140 Mensan asteikolla. Itselläni on kavereita joilla on korkeampi.

    Ja mistähän lähteestä tuo tieto Göringin ylivertaisesta ÄO:sta 1930-luvulla on?

    Ainoa kerta jolloin natsipäälliköiden henkisiä resursseja on tieteellisesti tutkittu oli Nürnbergin oikeudenkännit. Aiheeseen liittyvä linkki:
    http://www.eskimo.com/~miyaguch/grady/nazi.html
    Gilbertin tutkimukset julkaistiin myös teoksessa Nuremberg - the infamy on trial
    .
    Vai että kaverisi ovat älykkäämpiä kuin Einstein? Ei siinä mitään, näinollen minäkin olen älykkäämpi kuin Einstein tai kukaan natsipäällikkö ÄO:ni ollessa 147.

    OSS:n 40-luvun alussa tekemien mukaan arvioiden mukaan Hitlerin ÄO olisi ollut noin 140-145. Että niin.

    Äänestä

  • Kurkkupurkki kirjoitti:

    Göringin ÄO mainittiin taannoin eräässä tv-dokumentissa. Kun hänelle kerrottiin että eräs amerikkalainen on saanut paremman tuloksen heidän omalla testillään, sanoi Reichsmarschal siihen hyvin pilkallisesti: Amerikkalaiset ja heidän testinsä!

    Mensa on arvioinut Hitlerin ÄO:ksi noin 160.

    Kysypä Mensasta mitä mieltä he ovat jonkun OSS:in älytesteistä? Eivät taida niille paljon arvoa antaa.

    OSS on muuten CIA:n aiempi nimi.

    Käsittääkseni Hitler uskoi ÄO:sa olevan yli 200. En muista mistä olen tämän lukenut.

    Äänestä

  • üchs waan kirjoitti:

    Kysypä Mensasta mitä mieltä he ovat jonkun OSS:in älytesteistä? Eivät taida niille paljon arvoa antaa.

    OSS on muuten CIA:n aiempi nimi.

    Tiedän kyllä että OSS on CIA:n aikaisempi nimi. Ja sitäpaitsi Mensaa ei edes ollut toisen maailmansodan aikaan. Ja kyse ei ole mistään "älykkyystesteistä" vaan syväluotaavasta analyysistä.

    Äänestä

  • sentään kouluja käynyt kirjoitti:

    älykkyysosamäärä. Kun ei menannut mittanauha riittää pään ympäri.

    Suomen kansallismieliset muistavat että Marski Mannerheim oli Hermannin lähiystävä ja tapaili tätä niin metsästysmajalla Saksassa kuin myös Eric von Rosenin takkahuoneessa Ruotsissa. Siinä pantiin alulle km-perinnettä itse perustajaisien voimin.

    Äänestä

  • Tuollaiseen naiviin kysymykseen perustajaisät vastaisivat röhönaurulla.

    Äänestä

  • üchs waan kirjoitti:

    Herman Göringillä mitattiin 30-luvulla maailman korkein älykkyysosamäärä.

    Ei käskyjensä perusteella olisi uskonut, että läskiä viisaaksi. HG oli suurin syyllinen Luftwaffen tuhoon. Lukemattomia väärinarviointeja ja huonoja käskyjä. Sääliksi käy vaikka niitä tuhansia hyviä pilotteja, jotka saivat maksaa tästä hengellään Löisin nyrkillä nenään jos vastaan tulisi.

    Äänestä

Valtakunnanmarsalkka Hermann Göringistä pitäisi tehdä elämäkerta-elokuva! Hän oli erikoinen persoona; natsiupseereista eniten rakasti loistoa, näytttäviä univormuja, isoja juhlia, hyvää ruokaa ja kauniita naisia, kalliita autoja ja oli kuuluisa rohmuamaan valloitetuista maista arvotaidetta Carin Halliin, kartanoonsa.

Göring pisti todella terävä-älyisesti kampoihin Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä 1945-1946 kun sai vieroituttua morfiiniriippuvuudestaan ja laihtui pakkodieetillä 40 kg. Tuomio toki oli jo ennakkoon voittajavaltioiden toimesta (etenkin Neuvostoliiton painostus) tiedossa eli mestaus, vaan Göring onnistui välttämään hirsipuun kaksi tuntia ennen toteutusta surmaamalla itsensä kätkemällään syanidikapselilla 15.10.1946 vankisellissään.

Mies, joka eli karriäärisen näyttävän ja tapahtumarikkaan elämän, pitäisi päästä valkokankaalle pääroolissa!

Äänestä
  • Jep. Göringistä riittäisi elokuvallisen verran tiivistä kerrontaa; mies oli jo legenda ensimmäisessä maailmansodassa lentäjänä, korvasi kuolleen Punaisen Paroonin lentolaivueen johtajana.

    Göring oli uskomaton persoona. Ja miten pystyi pitämään Hitlerin suosion niinkin pitkään, ja miten sotilasunivormu-pukeutumissäännöissä Göringille sallitiin ainoana upseerina käyttää värikkäitä valtavin kunniamerkkimäärin koristeltuja pukuja, etenkin vielä valkoisena.

    Göring oli vannoutunut Mersu-mies, alla oli kompressoriahdettukin edustusmalli, samoin 2-ovinen urheilucabriolet josta maksettiin muutama vuosi sitten huutokaupassa miljoonisen euroa.

    Ei ollut liittoutuneiden kostonhimoisella sakilla yhtään kunniallista käytöstä, kun tuossa asemassa oleva mies tuomittiin kuolemaan. Jos jotain piti langettaa, olisivat langettaneet muutaman vuoden vankeuden ja mies olisi päästetty rakentamaan uuden Länsi-Saksan puolustusta.

    Mutta. Göringistä tekemään elokuva! Joku voi vinkata vaikkapa saksalaiselle elokuvatuottajalle/ohjaajalle, että omasta kansasta pitäisi saada tämänkin tason merkkihenkilö valkokankaalle!

    Äänestä

  • Tulisi hyvä leffa kirjoitti:

    Jep. Göringistä riittäisi elokuvallisen verran tiivistä kerrontaa; mies oli jo legenda ensimmäisessä maailmansodassa lentäjänä, korvasi kuolleen Punaisen Paroonin lentolaivueen johtajana.

    Göring oli uskomaton persoona. Ja miten pystyi pitämään Hitlerin suosion niinkin pitkään, ja miten sotilasunivormu-pukeutumissäännöissä Göringille sallitiin ainoana upseerina käyttää värikkäitä valtavin kunniamerkkimäärin koristeltuja pukuja, etenkin vielä valkoisena.

    Göring oli vannoutunut Mersu-mies, alla oli kompressoriahdettukin edustusmalli, samoin 2-ovinen urheilucabriolet josta maksettiin muutama vuosi sitten huutokaupassa miljoonisen euroa.

    Ei ollut liittoutuneiden kostonhimoisella sakilla yhtään kunniallista käytöstä, kun tuossa asemassa oleva mies tuomittiin kuolemaan. Jos jotain piti langettaa, olisivat langettaneet muutaman vuoden vankeuden ja mies olisi päästetty rakentamaan uuden Länsi-Saksan puolustusta.

    Mutta. Göringistä tekemään elokuva! Joku voi vinkata vaikkapa saksalaiselle elokuvatuottajalle/ohjaajalle, että omasta kansasta pitäisi saada tämänkin tason merkkihenkilö valkokankaalle!

    Tässä yksi kuva marsalkka Göringistä Mercedeksen limusiiniin nousemassa Obersalzbergissa, lähellä Berchtesgadenin Kotkanpesää Alpeilla v.1940:

    http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Bundesarchiv_Bild_146-1979-135-15,_Obersalzberg,_Hermann_Göring_in_Mercedes_steigend.jpg

    Äänestä

  • Göring ja Mersu kirjoitti:

    Tässä yksi kuva marsalkka Göringistä Mercedeksen limusiiniin nousemassa Obersalzbergissa, lähellä Berchtesgadenin Kotkanpesää Alpeilla v.1940:

    http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Bundesarchiv_Bild_146-1979-135-15,_Obersalzberg,_Hermann_Göring_in_Mercedes_steigend.jpg

    Göringin K540 cabriolet, kompressoriahdettu:

    http://www.velocityjournal.com/pictures/org/229/15681.html

    Aika mahtava kärry! Sopi valtakunnanmarsalkalle ja ilmavoimien ylipäällikölle!

    Äänestä

Ehkäpä tärkein kysymys on: Oliko Hermann Göring homo? Kuten tämän seuraajat tänä päivänä ovat!

Äänestä
  • No eipä ollut Göring homo. Oli naimisissa kahden naisen kanssa, eka vaimo oli Carin joka kuoli nuorena äkillisesti sydänkohtaukseen. Göringille oli todella vaikea paikka päästä tuskan ja surun yli, sen verran hän vaimoaan rakasti. Siksi Göring nimesi myöhemmin rakennuttamansa kartanon Carinhalleksi. Toinen vaimo oli sitten näyttelijätär Emmy, jonka kanssa he saivat tyttären, Eddan (Edda Göring on syntynyt 1938 ja elää edelleen Münchenissa).

    Nuo naurettavat vihjailut saivat varmasti alkunsa siitä, että Göring piti loistokkaasta elämästä, taiteesta, jalokivistä, hienoista univormuista ja puvuista. Naurettavaa moisten kateellisten panettelu. Ottakaas nykyajalta verrokeiksi vaikkapa Gaddafi, Elvis, Danny, tai naisen näköiseksi itsensä tälläävä poppari Mike Monroe. Kaikki umpiheteroita.

    Äänestä

  • Etsi homoja muualta kirjoitti:

    No eipä ollut Göring homo. Oli naimisissa kahden naisen kanssa, eka vaimo oli Carin joka kuoli nuorena äkillisesti sydänkohtaukseen. Göringille oli todella vaikea paikka päästä tuskan ja surun yli, sen verran hän vaimoaan rakasti. Siksi Göring nimesi myöhemmin rakennuttamansa kartanon Carinhalleksi. Toinen vaimo oli sitten näyttelijätär Emmy, jonka kanssa he saivat tyttären, Eddan (Edda Göring on syntynyt 1938 ja elää edelleen Münchenissa).

    Nuo naurettavat vihjailut saivat varmasti alkunsa siitä, että Göring piti loistokkaasta elämästä, taiteesta, jalokivistä, hienoista univormuista ja puvuista. Naurettavaa moisten kateellisten panettelu. Ottakaas nykyajalta verrokeiksi vaikkapa Gaddafi, Elvis, Danny, tai naisen näköiseksi itsensä tälläävä poppari Mike Monroe. Kaikki umpiheteroita.

    Göring edusti vielä hyvän vanhan ajan miestä; vahva, johtaja, energinen. Ei mikään nössö nykyajan luuseri olisi pystynyt nousemaan noin rajun nousun sotilasarvoissa ja Hitlerin organisaatiossa.

    Eikä paennut maasta Etelä-Amerikkaan vaikka olisi varmasti pystynyt, sinne muutti natseja paljon. Antautui suoraselkäisesti amerikkalaisille, ja koetti neuvotella rauhasta heidän kanssaan ja ajatteli vielä pääsevänsä uuden Saksan sotilasjohtoon ja neuvonantajaksi, tietäen Neuvostoliitosta tulevan lännelle vielä jatkossa harmia.

    Kesti nöyryyttävän Nürnbergin sotaoikeus- ja vankeusajan ryhdikkäästi, valittamatta. Vartijat piinasivat natsijohtajia selleissä mm valaisemalla öisin selliä ja vankia lampulla tirkistysluukun kautta, päästä jalkoihin, siten että vanki ei saanut nukuttua. Kolistelivat ovea jne. Ja vanki ei saanut nukkua kasvot seinään päin, kyljellään, vaan ainoastaan selällään tai kyljellään kasvot ovelle päin. Ruokaa annettiin juuri ja juuri sen verran että säilyi hengissä. Göring joutui käyttämään koko ajan marsalkanunivormuaan, jota jouduttiin kaventamaan hänen laihduttuaan vankeudessa.

    Göring tiesi joutuvansa teloitetuksi. Hän olisi hyväksynyt ampumisteloituksen, vaan ei saanut ja piti hirttämistä upseerille sopimattomana. Siksi hän näytti ns. pitkän nenän liittoutuneille tekemällä itsemurhan sellissään kaksi tuntia ennen hirttotuomionsa täytäntöönpanoa syanidilla.

    Naurettavaa liittoutuneiden touhussa oli vieläpä se, että teloitetut natsijohtajat piti polttaa tuhkaksi ja tuhka heittää jokeen tuntemattomaan kohtaan. Mukamas omaisille ei saanut luovuittaa ruumiita haudattavaksi, koska ei haluttu että natsit ottaisivat haudat vaelluskohteikseen. Kylläpä Stalinit, Rooseveltit, Churchillit (Churchill ja Roosevelt sallivat saksalaisen siviiliväestön kammottavat pommitukset ja Churchill halusi tuhota koko saksalaiskansan) ja Maot jne ovat saaneet hautamonumenttinsa, vaan ei saksalaisjohtajat! Hitusen epätasa-arvoista.

    Noh, vielä tulee aika jolloin kansallissosialismi nousee aatteena uuteen kukoistukseen ja nuo edesmenneet johtajat saavat arvonsa palautuksen...

    Äänestä

Oisko mitään hottia kuvaa Gööringistä? Alko kiinnostaan. Siinä on sellasta eroottista värinää. Ootteko pojat kaikki miehiä? Asun muuten äitin luona Peräseinäjoella jos kiinnostaa?

Äänestä
  • ...löytyy netistä jos ei ole täysin tumpelo...

    Tässä jokunen:

    http://www.google.fi/search?q=hermann göring&hl=fi&prmd=imvnso&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=RvM9T5XjK4eF4gTbkdiOCA&sqi=2&ved=0CDwQsAQ&biw=1265&bih=857#q=hermann göring&hl=fi&sa=X&tbm=isch&prmd=imvnso&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.,cf.osb&fp=84cf3c2045d701eb&biw=1265&bih=857

    Äänestä

Siis tosi suomalainen ja isänmaallinen toi Göring. Pitäskö patsas laittaa suomen toreille? Mitä siitä jos muuta tölli kärähti...

Äänestä

Oli ns. eunukki. Sai luodin nivusiinsa v. 1923

Äänestä
  • Silti täysin kelpoisa Tesoman Runkkubunkkerin sivustavedettävään homppelipetiin matrassiksi. Tai gummiebarbaran aviomieheksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

johtaja kirjoitti:

12.1.1893 - 15.10.1946

Hermann Göring syntyi Baijerissa 12.tammikuuta 1893. Göring osallistui ensimmäiseen
maailmansotaan lentoupseerina. Hän tapasi ensimmäisen vaimonsa helmikuussa 1920.
Nainen oli ruotsalainen kreivitär. Romanssi johti avioliittoon helmikuussa 1923. Göring
oli vuotta aikaisemmin liittynyt Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen
(NSDAP). Puolueessa Göring kohosi nopeasti päästen "sisäpiirin" jäseneksi. Hänen
karkean hyväntahtoinen olemuksensa teki hänestä ehkä Saksan suosituimman johtajan Hitlerin jälkeen. Göringin ensimmäinen vaimo sairastui ja kuoli vuonna 1931. Pian hän tutustui vaaleaan ja kauniiseen saksalaiseen näyttelijättäreen Emmy Sonnemanniin ja he avioituivat vuonna 1935. Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi 1933. Tämän seurauksena Hitler nimitti Göringin ilmailuministerikseen.

Hermann Göring oli myös suuri luonnonystävä. Hän oli hyvin kiinnostunut eläimistä ja
harrasti intohimoisesti metsästystä. Eräs sveitsiläisdiplomaatti sai kokea kiintoisan
tapahtuman. Hän istui kokouksessa johon myös Hermann Göring osallistui. Puhelin
soi ja Göring vastasi. Puhelu tuli metsänvartijalta. Hän pyysi lupaa maanviljelijöiden
vaivoina mellastavan villisikalauman hävittämiseen. Vastaus oli ei. Metsänvartija yritti
vielä ja Göring ärtyi. "Vielä sanakin ja tyhjennän haulikkoni teihin!" Toisen maailman-
sodan alkaessa Göringistä tuli Luftwaffen komentaja. Sota oli alkuun menestyksekäs.
Sota Neuvostoliittoa vastaan alkoi 1941 ja saksalaiset etenivät nopeasti mutta Göring
ei kyennyt huoltamaan joukkoja tuhansien kilometrien päähän. Tappio Stalingradissa
1943 merkitsi Göringin suosion laskua. Neuvostojoukkojen saarrettua Berliinin keväällä
1945, Adolf Hitler ja useat muut kansallissosialistiset johtajat tekivät itsemurhan. Göring ei tehnyt vielä, vaan vangittiin ja tuomittiin Nürnbergissä kuolemaan, tehden itsemurhan vasta juuri ennen teloitustaan sellissään lokakuussa 1946.

Kuva Hermann Göringistä:

http://www.kansallissosialismi.com/kuvat/goering.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu