Mitä järkeä?

Siis sairaalahan lopettaa ja asuinalueita vaan rakennetaan lisää ähtäriin? Ei ne lapsiperheet tänne tule jos ei ole sairaalaa. Ähtäri vaa laittaa kaikki rahat mesikämmenen alueelle. Turistit on etusialla. Ähtäriä ei tunnetä mistään muusta kun eläinpuistosta. Tyttärenikin kaveri (muualta paikkakunnalta) kysyi,että sähän asut siellä missä onse eläinpuisto. Jumankauta tätä Ähtärin touhua. Mitä järkeä rakentaa asuinalueita kun ei ole sairaalaakaan? Keskustassakin vaan vähenee väki koko ajan. Pian on ähtärin keskusta samanlainen millainen Kuortaneen keskusta eli kuollut kylä.
11482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mainitse yksikin kunta tai kaupunki joka on saman kokoinen kuin Ähtäri ja siellä on samanlainen sairaala kuin mitä on/oli Ähtärissä.

Voin helpottaa mietintääsi ei ole yhtään.


eihän sairaalasta saanut apua kiirellisiin tapauksiin.
jäähän terveyskeskus josta SAA ( kun vaatii jos ei muuten ) lähetteen jatkotutkimuksiin

eihän terveyskeskus lopu vaikka tuo leikkaus loppuukin.

Äänestä
  • En itse mene enää TLK luukulle nekin on poliittisia virkoja.
    Olin järkyttynyt kävin polveni kanssa silloisella ylilääkärillä Kirran polilla. Hällä oli pistosta laittamassa mun jalkaani sama hoitaja joka nyt oli TK luukulla.

    Sitä se seinäjokeen keskittäminen tiesi. Itse saivat paikat ja joku jos väittääs että ei ole kepulla se tapa. sanoosinpa ON ON ON ON

    Äänestä

  • Minulle työkaverit sanoivat että labra loppuu jossain vaiheessa kokonaan. Sitten joutuu keliaakikko tytärtäni alavudella käyttämään kun ei ihan seinäjokeen asti viitsisi lähtea yhden verikokeen takia. Ja joudun kilpirauhasen liikatoiminnan takia käymään seinäjoellä kun ei täällä enää pysty. Jumalauta!

    Äänestä

  • onko ähtäri seonnut? kirjoitti:

    Minulle työkaverit sanoivat että labra loppuu jossain vaiheessa kokonaan. Sitten joutuu keliaakikko tytärtäni alavudella käyttämään kun ei ihan seinäjokeen asti viitsisi lähtea yhden verikokeen takia. Ja joudun kilpirauhasen liikatoiminnan takia käymään seinäjoellä kun ei täällä enää pysty. Jumalauta!

    Eihän ne ole viel ikinä ees selvinneet.Sekasi olleet päätökset maailman sivu. Mitä tuosta rtg on ollut myös seinäjoen ja kun 5v sitte kuvattiin päivystyksenä jalkaa.Oli akka seinäjoelta tuuraamas omien ollessa lomilla.Akka valitti, ettei ikinä tule ähtärii seinäjoelta tuuraamaan.Oli kuulemma kauhea työtahti.Kiitetään mikkoa ja kiitoksen paikka taitaa olla labratoori hoitajallakin.Komiasti lukee seinäjoella johtoportaan toisessa kerroksessa kyltti ARI OJANEN.

    Äänestä

  • Sairaala oli hyvä työlistäjä ja sita kauttaja tuli veronmaksajia.Kun vielä lasketaan puolisot mukaan saadaan verotuloja mukavasti.Veronmaksajat lähtee.Miten maksetaan lainat.Vielä kun päättjät toteaa miten ähtärissä on koulu asiat todella hyvin.Muisti on todella hyvä.Vielä 10 vuotta sitten oli taso toinen.Ehkä Ähtärissä oli veto voimaa olla Ähtäriläinen. Miksi rakennetaan.Eikö jo olisi aika muuttaa suuntaa ja alkaa elättää toisia eikä vain niitä jotka hyötyy rakentamiseta ja saaneet Ähtärin taloiden kuralle.

    Äänestä

Turhaa kitisette sairaalan perään. Ei se elämä yhteen sairaalaan lopu. Kyllä Suomessa sairaaloita on joissa saa hoitoo sitten kun sitä tarvii, jos on tosissaan kipeä ei silloin välitä missä päin sairaala siaitsee kunhan saa hoitoo.

Äänestä
  • Eihän kyse ole hoitamatta jättämisestä vaan puoluepoliittisesta päätöksestä, jolla vietiin työpaikat.Tuo venäläisten hoito on tuulesta temmattu.On kuin olis kunnanjohto perestroikkaa juotettu ja syötetty. Niillä on eri aseptiikka, tuberguloossi ei ole siellä voitettu. Kuka kysyy ja ymmärtää kivut, vaivat.Ei siinä yksi minihameinen tyttö kerkii juosta Kuopiosta Ähtärii.Työpaikat meni, mutta kepulaiset on hyvin saaneet ähtäristä duunia.TK ensiavussakin näkyy taas yksi kepun naispolitikko olevan.Eipä tarvii sinne mennä virroille lääkäriin laatua hakemaan.

    Äänestä

  • Hyvin niillä menee kirjoitti:

    Eihän kyse ole hoitamatta jättämisestä vaan puoluepoliittisesta päätöksestä, jolla vietiin työpaikat.Tuo venäläisten hoito on tuulesta temmattu.On kuin olis kunnanjohto perestroikkaa juotettu ja syötetty. Niillä on eri aseptiikka, tuberguloossi ei ole siellä voitettu. Kuka kysyy ja ymmärtää kivut, vaivat.Ei siinä yksi minihameinen tyttö kerkii juosta Kuopiosta Ähtärii.Työpaikat meni, mutta kepulaiset on hyvin saaneet ähtäristä duunia.TK ensiavussakin näkyy taas yksi kepun naispolitikko olevan.Eipä tarvii sinne mennä virroille lääkäriin laatua hakemaan.

    Tervetuloo kasvavaan alavuteen.....

    Äänestä

Kaiken takana on ojanen.....

Äänestä
  • Suomen keskustan.Savolan klaanin, eipä tarvii äänestää.

    Äänestä

Loppuuko sieltä sitten koko terveysasema jos labrakin mukamas loppuu???????????????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko ähtäri seonnut kirjoitti:

Siis sairaalahan lopettaa ja asuinalueita vaan rakennetaan lisää ähtäriin? Ei ne lapsiperheet tänne tule jos ei ole sairaalaa. Ähtäri vaa laittaa kaikki rahat mesikämmenen alueelle. Turistit on etusialla. Ähtäriä ei tunnetä mistään muusta kun eläinpuistosta. Tyttärenikin kaveri (muualta paikkakunnalta) kysyi,että sähän asut siellä missä onse eläinpuisto. Jumankauta tätä Ähtärin touhua. Mitä järkeä rakentaa asuinalueita kun ei ole sairaalaakaan? Keskustassakin vaan vähenee väki koko ajan. Pian on ähtärin keskusta samanlainen millainen Kuortaneen keskusta eli kuollut kylä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu