Ylen toimittaja Nybergin vuoro pelotella Venäjällä

Ei ole ensimmäinen kerta kun Ylen keskusteluohjelman toimittaja Arto Nyberg on saanut isoilta pomoilta ohjemasisällön.

Tällä kertaa teemana oli Venäjällä-pelottelu sekä NATO-vaihtoehdon tarjoaminen.

Kun yleensä Nybergin ohjelmassa jutustellaan niitä näitä niin nyt tuoliin oli istutettu virkapuvussaan leijonat kaulassaan puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg, eikä Nyberg hänen kanssaan jutustellut, vaan luki paperista hänelle annetut kysymykset, joista jokainen koski Venäjän uhkaa.

Nyberg käänsi ja väänsi, mutta komentaja Lindberg ei oikein myöntänyt minkäänlaista uhkaa eikä tavanomaisuudesta poikkeavaakaan muuta kuin Venäjän ilmavoimien lisääntyneen liikenteen kansainvälisessä ilmatilassa ja NATOllekaan hän ei lämmennyt.
154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oikeastihan siinä kävi niin, että Lindberg kertoi Venäjän lentotoiminnan olevan erittäin poikkeuksellista ja uhkaavaa, ja se vaarantaa myös siviililentoliikennettä.

Nato-jäsenyydestä sotilaat eivät saa ottaa julkisuudessa kantaa puoleen tai toiseen, se on kirjoittamaton laki. Sen sijaan kun sotilailta kysytään nimettömänä Nato-kantaa erilaisissa kyselytutkimuksissa, niin murskaava enemmistö heistä kannattaa Nato-jäsenyyttä. Oletettavasti siis Lindbergin kannattaa jäsenyyttä, onhan hän sentään fiksu mies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylen ällöä kirjoitti:

Ei ole ensimmäinen kerta kun Ylen keskusteluohjelman toimittaja Arto Nyberg on saanut isoilta pomoilta ohjemasisällön.

Tällä kertaa teemana oli Venäjällä-pelottelu sekä NATO-vaihtoehdon tarjoaminen.

Kun yleensä Nybergin ohjelmassa jutustellaan niitä näitä niin nyt tuoliin oli istutettu virkapuvussaan leijonat kaulassaan puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg, eikä Nyberg hänen kanssaan jutustellut, vaan luki paperista hänelle annetut kysymykset, joista jokainen koski Venäjän uhkaa.

Nyberg käänsi ja väänsi, mutta komentaja Lindberg ei oikein myöntänyt minkäänlaista uhkaa eikä tavanomaisuudesta poikkeavaakaan muuta kuin Venäjän ilmavoimien lisääntyneen liikenteen kansainvälisessä ilmatilassa ja NATOllekaan hän ei lämmennyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu