AKT:n laiton työtaistelu fokusoituu periaatetasolla työnantajan oikeuteen järjestellä työvuorot asiakkaiden palvelutarpeen mukaisesti vuorokauden eri aikoina. Kysymys osa-aikaisen työn oikeutuksesta nousee siis lakon jälkeen poliittiseen keskusteluun ja olen aivan varma, että siitä tulee myös tupo-neuvottelun keskeinen kädenvääntö tavalla tai toiella.
Kokoomuksen tulisi mielestäni varautua siihen, että puolueella on oma ja perusteltu mielipide asiasta, jonka se tuo myös selkeästi ja perusteluineen julki kunhan lakon aiheuttama häly laantuu.
Periaatetasolla osa-aikaisuudessa on kyse aivan yhtä tyypillisistä työsuhteista kuin kokoaikaisissakin työsuhteissa. Teollisuuden työntekijöistä pääasiassa koostuva SAK ei vain halua tunnustaa, mikä on teollisuus- ja palvelualojen olennaisin ero.
Teollisuudessahan toimitaan tuotantoprosessin ehdoilla kahdeksan tunnin kokoaikaisissa työvuoroissa, kun tuotetaan tavaraa varastoon, josta se kuljetetaan edelleen kuluttajan saataville.
Palveluja ei sen sijaan voi tuottaa varastoon, vaan palvelualoilla olisi palvelujen "tuotannon" noudatettava sitä vuorokausi- ja viikonpäivärytmiä, jossa asiakkaat palveluja tarvitsevat ja odottavat saavansa.
Asiakkaiden palvelutarpeeseen vastaaminen edellyttää siis, että henkilökuntaa on riittäväti silloin, kun palvelujen tarve on suuri, mutta ei tarpeettomasti silloin, kun palvelujen tarve on pieni. Asiakaspalvelun kannalta "ylimääräisten" henkilöiden töissäolo nimittäin nostaa yrityksen kustannuksia ja siten palvelujen hintoja.
SAK:laisten puheenvuoroissa näkyy jo nyt vahvana halu taistella "epätyypillisten työsuhteiden" lisääntymistä vastaan, koska niistä on jo "huonoja kokemuksia" mm. kaupan, ravintoloiden ja matkailupalvelujen toimialoilta.
Tähän SAK:laiseen propagandaan kokoomuksen tulisi pystyä vastaamaan selkeästi, ymmärrettävästi ja perustellusti.
Eihän ole mitään muuta järkevää tapaa kuin se, että ainoastaan asiakaspalvelun tarve määrittää palveluyritysten (myös joukkoliikenteen) palveluhenkilöstön työajat.
Ruuhkatunneiksi tarvitaan enemmän kuljettajia kuin päivän hiljaisiksi tunneiksi. Jos tämä on selkeintä järjestää osa-aikaisin työsuhtein, niin ei sitä tule estää.
Jos ilta- ja viikonloppuvuorot taas sopivat parhaiten esim. opiskelijoille tai muille ihmisille, jotka itse haluavat tehdä työnsä sellaisina aikoina, joka ei muille aina sovi, niin ei sitä pidä ay-toiminnalla rajoittaa.
SAK:laisen ay-liikkeen AKT:n kautta masinoima periaatetaistelu osa-aikaisten työsuhteiden yleistymistä vastaan on nähtävä työmarkkinoiden etupolitiikkana. Osa-aikaiset työntekijät eivät järjestäydy, ja tämä heikentää ammattiliittojen järjestäytymisastetta ja vaarantaa yleissitovuuden voimassaoloa.
Hurskaisiin sanankäänteisiin puettu huoli palkansaajan etujen puolustamisesta on siis pääasiassa ay-liikkeen omaa valtapolitiikkaa, omien reviirien puolustamista, jossa maksumieheksi pannaan kuluttaja ja veronmaksaja.
Tosiasiahan on, että jos SAK onnistuu jarruttamaan osa-aikaisten työsuhteiden lisääntymistä, se samalla jarruttaa palvelualojen työllistymistä, koska palvelujen hinta näin muodostuu korkeammaksi, jolloin niiden kysyntä vähenee, kun palvelun tarve korvataan itsepalvelulla.
Suurten ikäluokkien eläköityessä ja alkaessa vaatia täysimääräisesti mm. vanhainkotipalveluja, on silloisten veronmaksajien edessä täysin kestämätön tilanne, jos vanhainkodeilla ja palvelutaloilla ei ole mahdollista käytää osa-aikaista työvoimaa mm. aamu- ja iltatoimien sekä ruokailuhetkien aikana, jolloin kaikki vanhukset tarvitsevat henkilökunnan palveluja samanaikaisesti.
Kokoomuksen tulisi mielestäni varautua laajaan ja periaatteelliseen keskusteluun osa-aikaisten työsuhteiden tarpeellisuudesta ja oikeutuksesta palvelualoilla, joissa henkilökunnan määrä tulee voida joustavasti reagoiden suhteuttaa asiakkaiden erilaisiin ja eri aikaisiin palveluodotuksiin.
Samalla kokoomuksen tulee varautua siihen, että SDP laulaa tässä asiassa SAK:n nuoteista ja tulee syyttämään kokoomusta kaikilla mahdollisilla nimityksillä, jos kokoomus puhuu osa-aikaisuuden puolesta.
Tässä on siis nähtävissä vastaava periaatekysymys, jonka Lipponen nosti kunnallisvaalien alla esiin syytellessään kokoomusta "ohjelmallisesta julkisten palvelujen yksityistämisestä".
Niinpä kokoomuksen tulee vastata osa-aikaisia työäsuhteita koskevaan keskusteluun selkeästi arvomaailmansa pohjalta puolustaen asiakkaiden ja veronmaksajien oikeutta saada palvelunsa laadukkaasti ja määrällisesti riittävinä ilman, että ay-liike jäykillä vaatimuksillaan nostaa palvelujen tarjonnan kustannuksia ja vaikeuttaa palvelualojen työllistämistä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuljetusfirmojen pitää palkata virolaista yms kuljettajia, päästään tästä ay-liikkestä eroon. Ja jos se ei onnistu, pitää koko bussiliikenne antaa Venäjän mafian hoitoon.....
Kyse ei ole bussilakon tai ay-liikkeen murtamisesta virolaisten rikkureiden avulla, vaan kokoomuksen priaatteellisesta suhtautumisesta osa-aikatyöhön.
noi koko busaliikenteen kuskit vois olla osa-aikasia. Eilen illalla kerrottiin telkussa, että uusii kokoaikasii ei ole otettu pariin vuoteen, vain osa-aikasii. Heitä on kuulemma jo yli sata.
Sillä ovatko kuskit koko- vai osa-aikaisia ei ole mitään merkitystä työnantajalle, sillä työnantaja ei säästä mitään sillä, että korvaisi tarvittavat kokoaikaiset työsuhteet osa-aikaisilla työsuhteilla.
Tässä suhteessa AKT:n puhe siitä, että työnantaja yrittäisi "murtaa sopimuksen muuttamalla kokoaikaisia työsuhteita osa-aikaisiksi" on täyttä paskaa ja valehtelua.
Kyse on siitä, että työvuorojen järjestely ruuhkatunteina sekä eri viikonpäivinä onnistuu joustavammin sovitamalla osa-aikaisia työsopimuksia työvuoroihin kuin tekemällä samaa sovittelua kokoaikaisten työsuhteiden ehtojen kanssa.
Asiakkaalle ja veronmaksajalle tämä tietää kustannusten laskua ja siis vähemmän paineita lippujen hintoihin tai kunnallisveroon.
Työehtosopimus sallii osa-aikaisten käytön, joten lakon aihe on tästä syystä laiton. takana onkin vain se AKT:n valtapoliittinen syy, joka on täällä jo toisaalla tuotu esiin, että osa-aikaiset kuskit eivät liity ammattiyhdistykseen, mistä seuraa järjestäytymisasteen lasku, jöäenmäärän pieneneminen ja ennen pitkää työehtosopimuksen yleissitovuuden raukeaminen.
AKT taistelee siis oman järjestövaltansa vuoksi - ei kuskien etuja puolustaakseen.
Sillä ovatko kuskit koko- vai osa-aikaisia ei ole mitään merkitystä työnantajalle, sillä työnantaja ei säästä mitään sillä, että korvaisi tarvittavat kokoaikaiset työsuhteet osa-aikaisilla työsuhteilla.
=> Tietenkin työnantaja säästää, jos hyvinvointiyhteiskunta ylläpitää kaksin tai kolminkertaisen määrän kuljettajia työttöminä ja yhtiöt voivat ottaa tästä määrästä 1/3:n kerrallaan tuntitöihin. Vanhat kuljettajat voi ottaa töihin vaikka työmarkkinatuella tai harjoittelijoina.
=> McTyöllisyydessä on mahtavat mahdollisuudet. Kuljettajien tulotaso voidaan painaa sillä tavalla puoleen.
=> Tämä onnistuu tietenkin vain korkean työttömyyden ylikoulutusyhteiskunnassa, missä valtaosa työttömyydestä maksetaan arvonlisäverona ja toisaalta kiinteistöverona toimialojen ulkopuolella.
=> Loppujen lopuksi tilanne palautuu feodalismiin, missä työvoima ei ole pelkästään "valtiovallan suojeluksessa", vaan työvoiman ylläpitää perustulolla valtiovalta ja työvoimaa vain vuokrataan määräaikaisiin tuntitöihin "tarpeen mukaan". Tämä tuhoaa kaiken ammattikunnian ja lopulta myös ammattitaidon. Rekrytoinnin perusteena on Persodent-hymy ja amatöörinäyttelijän taidot haastattelu- tai konsultointitilanteessa.
mbvg esitti idean, minkä mukaan koko pääkaupunkiseudun liikenne voitaisiin ulkoistaa mafialle.
Tämä varmaan pienentäisi työvoimakustannuksia, koska kuljettajat olisivat työluvattomia venäläisiä tai virolaisia. Näin saataisiin halvemmat lipun hinnat.
Toisekseen taksien tapaan linja-autoista voisi ostaa myös alkoholiliikkeen palvelut, prostituutiopalvelut.
Lisäksi liikennevälineissä säilyisi hyvä järjestys, koska yhtiön liikekumppanella olisi oma vartiointiliike, joka ilman pitkiä sosiaaliviranomais- tai poliisi- tai tuomioistuinkäsittelyjä hoitaisi ongelma-asiakkaat - usein jopa lopullisesti ja tehokkaasti.
YTVn kannattaisi ehkä antaa 1/3 pääkaupunkiseudun vuoroista mafialle. Toinen kolmasosa jommallekummalle eurofirmalle ja kolmas kolmasosa HKL:lle.
Parin-kolmen vuoden päästä katsottaisiin, pitäisikö liikenteen olla markkinaehtoinen (mafiavaihtoehto), eurososialidemokraattinen vai sosialidemokraattinen (HKL).