Eli tuleeko sinulle mitään sellaista mieleen missä mies on asetettu lähtökohtaisesti heikompaan asemaan kuin nainen tai vastaavasti sellaista asiaa, missä miehen edun ajamiseen ei panosteta yhtä voimallisesti kuin naisen edun ajamiseen. Nyt en tarkoita mitään naisasialiikettä, vaan yhteiskunnan toimintaa ja rakenteita sekä yleisiä käytäntöjä.
Toivoisin vastausta erityisesti naisilta, mutta myös miehiltä. Vastailen itse myöhemmin, jotta ei tule pyyhkäistyä pöytää tyhjäksi, mikä kyllä sinänsä vaatisi aika paljon kirjoitustyötä.
Toivoisin vastausta erityisesti naisilta, mutta myös miehiltä. Vastailen itse myöhemmin, jotta ei tule pyyhkäistyä pöytää tyhjäksi, mikä kyllä sinänsä vaatisi aika paljon kirjoitustyötä.
Vastaukset 75
Vanhimmat
En sinänsä pidä aloituksen arvostelemisesta, mutta nyt on pakko todeta, että mielestäni aloitus kysyy kahta asiaa, jotka sinällään pitäisi pitää erillään, koska eivät missään tapauksessa tarkoita samaa.
1) Missä kohtaa on asetettu miehen asema naista heikommaksi?
- Tulee mieleen, että mitähän tässä "miehen aseman asettamisella" tarkoitetaan. Ettäkö jokin taho tarkoituksellisesti laittaa miehen naista heikompaan asemaan. Hmmm... tällaista tilannetta en tiedä, vaikka kuinka yritän miettiä.
2) Mihin miehen heikon aseman epäkohtaan ei kiinnitetä yhtä paljon huomiota kuin vastaavasti naisen?
- Tämä kysymys on vähän tutumpi, koska yksittäinen mies saattaa joutua tilanteeseen, jossa on epäarvoisessa asemassa naiseen nähden. Ehkäpä nämä tilanteet menevät kuitenkin tuonne epäsosiaalisen elinpiirin väkivaltakuvioihin, joissa nainen pääsee pahastikin lyömään miestä, joka on, joko niin yksinkertainen ajatuksiltaan tai riittävän humalainen, ettei huomiokyky riitä itsensä puolustamiseen. Ja eri oikeusasteissa oletetaan, että miehen olsi pitänyt pystyä puolustautumaan. Ehkäpä tässä tilanteessa mies on sukupuolensa vuoksi huonommassa asemassa. Tämä tilanne koskee toki aivan marginaalista ihmisryhmää.
Asevelvollisuus on sellainen asia, joka aivan selvästi jakaa sukupuolet eriarvoiseen asemaan. Tämä eriarvoisuus on jopa laissa vahvistettu, mikä sinällään on aika koomista. Koskapa valtiolla tulee olla puolustusvoimat, mutta ei välttämättä niin suurta reserviä kuin seuraisi kaikkien ihmisten käyttämisestä asepalveluksessa, voisin hyvin kuvitella naisten suorittavan jonkun muun palveluksen. Esim. vapaaehtoistyötä yleisen hyvän eteen ja siinä sivussa ensiapukursseja ym. vastaavaa.
Toinen tilanne, jossa miehet ovat huonommassa asemassa ovat huoltajuuspäätökset. Tuntuu oudolta, ettei miestä pidetä sopivana kasvattajana omille lapsilleen ja jako on todella niin selvä kuin se on. Luulisi, että löytyisi enemmän niitä poikkeuksia yksinhuoltajaisiä, mutta aika asenteellistahan tuo tuntuu olevan.
"En sinänsä pidä aloituksen arvostelemisesta, mutta nyt on pakko todeta, että mielestäni aloitus kysyy kahta asiaa, jotka sinällään pitäisi pitää erillään,"
Eivätkö ne kaksi kysymystä ole erillään "tai vastaavasti sellaista asiaa" ja vastaavasti viittaa edellisen lauseen "tuleeko sinulle mitään sellaista mieleen"?
"koska eivät missään tapauksessa tarkoita samaa."
Kuka niin on väittänyt?
Aloitus sisälsi kaksi kysymystä:
"1. Eli tuleeko sinulle mitään sellaista mieleen missä mies on asetettu lähtökohtaisesti heikompaan asemaan kuin nainen"
Eli et ymmärrä kysymystä vaikka se on täysin yksiselitteinen. Kuten huomasit? Viittaan vielä kirjotuksessani yhteiskuntaan ja suljen pois yksittäiset ryhmät.
"2. tai vastaavasti sellaista asiaa, missä miehen edun ajamiseen ei panosteta yhtä voimallisesti kuin naisen edun ajamiseen?"
Ja tätäkään kysymystä et oikein ymmärtänyt. Edelleen huomautan, että viittasin kirjoituksessani yhteiskuntaan.
No, ei kai kaikkea voi vaatia.
Vastauksesi itse laatimaasi kysymykseen osoittaa sinussa olevan suuria ajattelijan lahjoja ja avarakatseisuutta :) Itse asiassa juuri tämän tyyppiset vastaukset vahvistavat käsityksiäni feministien tasa-arvokäsityksistä ja kertovat enemmän kuin 1000 sanaa.
Naiset ITSE ovat halunneet vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen.
Missähän asiassa MIEHET olisivat VAPAAEHTOISESTI toimineet tällä tapaa??? Epäilen, että niitä tilanteita ei ole olemassakaan.
Huotajuusasiat koskettavat vain pientä miesryhmää, sillä huomattavasti suurempi huolenaihe on se, että miten saadaan MIEHETKIN KIINNOSTUMAAN lasten hoidosta ja kasvatuksesta.
"Missähän asiassa MIEHET olisivat VAPAAEHTOISESTI toimineet tällä tapaa???"
Annapa esimerkkejä naisten ja miesten vapaaehtoistoiminnan eroista. Minä sitten täydennän hieman listaa. Itseasiassa huomattavasti useampi miehistä hakeutuu vapaaehtoisesti asepalvelukseen joka vuosi kuin mikä on asepalvelukseen hakevien naisten määrä ja HUOM! Valtaosa naisista jättää asepalveluksen kesken, koska laki on määrittänyt naisille ns. koeajan. Miehillähän tällaista mahdollisuutta ei ole. Kuitenkin tässäkin kyse on siitä, että toinen sukupuoli määrätään tekemään jotain ja toiselle suodaan mahdollisuus halutessaan tehdä sitä samaa.
Huoltajuusasia koskee potentiaalisesti kaikkia miehiä jossain heidän elämänsä vaiheessa. Ihan samalla tavalla kuin miten feministit tuovat esiin palkkaerot.
Minusta alkaa tuntua siltä, että haluat provosoida keskusteluja noilla päättömillä ja epäloogisilla väittämilläsi. Vastailet tahallaan vääriin asioihin. Yritä nyt pitää edes joku linja. Ellei se linja ole sitten se, että miehiä ja naisia pitäisi kohdella tasa-arvoasioissa eri lailla.
Hyvin provohenkistä tuo hänen kirjoittelu yleensä ottaen on ollut. Ainakin ne viestit mitä itse olen lukenut. Tuo viesti nyt oikein hyvänä esimerkkinä (kiteytettynä: "miehet on laiskoja paskoja!" Ja ikään kuin esimerkiksi naisten vapaaehtoinen asevelvollisuus olisi mitään muuta kuin ylimääräinen oikeus!)
Ei myöskään yleensä yritäkään pahemmin puolustella perusteettomia väitteitään vaan siirtyy seuraavaan ketjuun provoilemaan.
"Huotajuusasiat koskettavat vain pientä miesryhmää, sillä huomattavasti suurempi huolenaihe on se, että miten saadaan MIEHETKIN KIINNOSTUMAAN lasten hoidosta ja kasvatuksesta."
Yli 80-90 prosenttia lapsien huoltajuuspäätöksistä tehdään sosiaalitoimen ohjaamina niin, että äidistä tulee yhteishuollon lähivanhempi tai yksinhuoltaja. Huolto yksin äidille määrätään n. 10 %, huolto yksin isälle n. 2 % loput ovat yhteishuoltopäätöksiä joissa n. 77% on sovittu tai oikeus määrännyt lapsen äidin luokse tai n. 23 % tapauksissa lapset isän luokse. Käytännössä n. 90% lähihuoltajista on äitejä. (Bardy, M., Salmi, M., & Heino, T. (2001). Mikä lapsiamme uhkaa? Suuntaviivoja 2000-luvun lapsipoliittiseen keskusteluun. Helsinki; Litmala, M. (2002). Lapsen asema erossa. Helsinki: WSOY.).
On myös mielenkiintoista, että samaan aikaan kun isien kiintymyssuhteet lapsiinsa ovat yhä läheisempiä yhteiskunnan toimenpiteet erottavat isän jopa aikaisempaa useammin lapsestaan. (Litmala, M. 2001. Avioeroprosessin piirteet : tutkimus helsinkiläisistä avioeroista vuonna 2000 [Verkkojulkaisu: 2002]. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.; Litmala, M. 2002. Lapsen asema erossa. Helsinki: WSOY.; Litmala, M. 2002. Lapsi erossa - empiirisiä kuvaajia. In M. Litmala (Ed.), Lapsen asema erossa (pp. 6-33). Helsinki: WSOY.) Mikä jää useimmiten jäljelle on lapsen suru isäänsä ja isän lastaan kohtaan.
Esimerkiksi miehiä näissä sosiaalitoimen selvitystyöryhmissä näkyy vain poikkeustapauksissa vaikka Stakesin ohjeet määräävät toisin (Taskinen 2001, 44). Tämäntyyppinen ilmiö ei voisi todennäköisesti esiintyä jos puhuttaisiin naisista jonkin yhteiskunnan palvelun tai hallintotoimen kohteina. Tästä tarvitaan tutkimuksia ja ohjeita sosiaalitoimelle sekä tilasto siitä mikä on ollut selvityksiä laatineitten ryhmien sukupuolijakauma.
Mikä on myös mielenkiintoista niin useissa tapauksissa esimerkiksi väkivaltaista tai kaltoinkohtelevaa, alkoholi- tai huumeongelmaista, äitiä ei millään haluta erottaa lapsistaan vaan sosiaalitoimen toiminta pyrkii useimmiten kaavamaisesti isän erottamiseen lapsista ja perheestä vaikka isä olisi näissä tilanteissa katsottava kasvatuskykyisemmäksi vanhemmaksi. Yhteiskunta ohjaa toki usein varojaan ja huomiotaan tälle äidille eri tyyppisten interventioiden ja tukien
muodossa, ja useampia tapauksia työurallani läheltä katsoneena sanoisin, että liian usein turhaan.
Pääongelma on se, että sosiaalitoimen tapa ohjata lapsen huoltajuuteen liittyviä neuvotteluja ja tehdä lapsen huoltajuuteen liittyviä selvityksiä on valitettavan harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta täydellisesti naisen maailma ja lapsen etu, puhumattakaan miehen edusta edustaa näissä selvityksissä myös tutkimusten mukaan lähinnä retoriikkaa. On esimerkiksi mielenkiintoista, että kun sosiaalitoimi kuvaa dokumenteissaan tavatun perhettä; riittää tilanteeseen vain nainen, äiti,
joskus lapsi ja harvoin näissä tilanteissa tarvitaan tai halutaan miehen, isän läsnäoloa. (ks. esim. Virtanen, P. (1995). Perhekeskeinen ajattelu yhteiskuntapolitiikassa ja lastensuojelun sosiaalityössä.; Geiger, B. 1996. Fathers as primary caregivers. Westport: Greenwood Press.; M. Ojala (Ed.), Varhaiskasvatustutkimus Suomessa. Vaasa: Lastensuojelun keskusliitto.) Myös tästä tarvitaan tutkimuksia.
...on mielenkiintoista, suorastaan skitsofreenista, puhuessaan asioista. Toisaalta feministit korostavat, ettei pitäisi yleistää - toisaalta pitävät esillä yleistäviä lukuja ja myyttejä, kuten tuo "parannusta on tapahtunut" ja "20% palkkaerot epätasa-arvona".
Ehkäpä siksi ajattelukykyiset ihmiset nykyisin ottavatkin etäisyyttä feminismiin, joka takertuu yhä tiukemmin sinisilmäisen, suorastaan uskonnollisen, manifestaationsa ympärille.
Naisia on aika paljon kolmannen sektorin vapaaehtoistyössä vanhusten ja lastenhoidossa, nuorisotoiminnassa, auttavassa puhelimessa jne.
Miehiä kaivattaisiin lisää siihen toimintaan.
Enpä tiedä missä palkattomassa vapaaehtoistyössä ois miehiä enemmistö....
.....
"Naisia on aika paljon kolmannen sektorin vapaaehtoistyössä vanhusten ja lastenhoidossa, nuorisotoiminnassa, auttavassa puhelimessa jne."
Kieltämättä naiset osallistuvat enemmän näihin vapaaehtoisiin auttamistehtäviin ja tuottavat enemmän maksuttomia hoivapalveluita. Usein kuitenkin on niin, että moottorina toimivat miehet.
Mutta mutta. Toimivatko naiset enemmistönä nuorisotoiminnassa. Lähes kaikki nuorisotilojen vetäjät ja nuorten vapaa-ajantoimintojen vetäjät ovat miehiä. Suurin osa junnu-urheilutoiminnassa aktiivisesti toimivista vapaaehtoisista on miehiä. Suurin osa urheilutoiminnassa aktiivisesti toimivista vapaaehtoisista on miehiä. Vapaapalokuntien vapaaehtoiset aktiivijäsenet ovat miehiä. Taloyhtiöissä aktiivisesti toimivista suuri valtaosa on miehiä. Useammin naapurin mies auttelee sitä naapurin naista kuin toisin päin. Tiepalvelumiehet ovat pääsääntöisesti miehiä. Niin ja tosiaan kaikki nämä liiketoimintaa edistävät järjestöt kuten Lionsklubit jne. :) Myös maanpuolustujärjestöissä ja reserviläistoiminnassa valtaosa on miehiä.
Tässä nyt jotain ihan vain siksi, koska minä ihan oikeasti luulen, että te Feministit ette todella näe kuin oman napanne.
1) kärttyli ei ole sanonut, että olisi feministi (niitä voi olla vihaisia ihmisiä muitakin)
2) sitä paitsi joillakin alueilla on korvaamattoman arvokasta työtä, jota juuri naiset tekevät. Esim. sotilaskotisisaret... a vot, kun tulee munkkia metsään, niin siinä miehen sydän lämpenee.
Miehelle varusjmiespalvelu on pakollinen, naiselle ei.
Nainen on kuitenkin vapaaehtoisesti halunnut mennä varusmiespalvelukseen.
Missä vastaavasti mies on toiminut samoin? Eli joku velvoite, joka on naiselle PAKOLLINEN, niin mies on halunnut täyttää sen vapaaehtoisesti.
En edes viitsi kirjoittaa mielipidettäni omista kirjoituksistasi, koska se ei edistä palstan henkeä, vaikkakin muistutan, että palstan henki riippuu meistä KAIKISTA KIRJOITTAJISTA, ei vain meistä naisista.
"Miehet ovat laiskoja paskoja". Siinä teit taas johtopäätöksen, jossa ei ole kuin pää ja häntä, keskiosa puuttuu kokonaan. No ehkä johtopäätökseesi oli jokin syy, mutta voitaisiin nyt edes yrittää pysyä aiheessa. Vaikkapa kipakamminkin, mutta aiheessa.
Asevelvollisuus on naisten OIKEUS. Ei tullut sitten mieleesi, että naiset kantavat huolta maamme turvallisuudesta ja haluavat olla puolustamassa maatamme urhoollisesti miesten rinnalla. Eikö yleensäkään tule yhtään positiivista asiaa mieleen sanasta: Nainen?
On kuitenkin melkoisen varmaa, että useimmat alkoholi- ja huumeäitien puolisot ovat vähintäänkin samalla viivalla huoltajuuden suhteen. Ei näistä äideistä eikä isistä ole lasten huoltajiksi. Jos jommalle kummalle näistä vanhemmista yritetään antaa lapset, niin pyritään pelkästään säästämään yhteiskunnan varoja. Tämäkin on väärin, sillä lapsilla pitäisi olla turvalliset aikuiset ympärillään.
Siis sanoitko tässä jotakin?
Eikö mielestäsi ole parannusta tapahtunut siinä, että naiset ovat vapaaehtoisesti menneet armeijaan, kun miehet kokevat armeijan pakollisuuden epätasa-arvona? Eikö miehille mikään riitä?
Ymmärsin kysymykset ja voin vastata toisinkin.
1) Eipä ole juurikaan asioita joissa mies on heikommassa asemassa kuin nainen.
2) Mielestäni miesten etuja ajetaan paljon voimallisemmin kautta koko yhteiskunnan kuin naisten.
Onko nyt parempi mieli vastauksista?
Ymmärrän kysymykset hyvin, mutta en ole vastauksista samaa mieltä, joihin kysymyksillä pyritään. Kysymykset joilla pyritään tietyntyyppisiin vastauksiin eivät oikeastaan ole kysymyksiä, vaan manipulointiyrityksiä.
...ensin, onko naiselle noin lähtökohtaisesti täällä mikään pakollista, noin yleensäkään? :-)
kommentoida itse asiaa etkä toisen keskustelijan kirjoitustyyliä ja vieläpä vetää siitä yleistys.
...tuota alunperäistä jöriksen tyyliä, johon hän oli sitten saanut erittäin asiantuntevan vastauksen.
Mielestäni tavoitin "feministinen retoriikka" -viestissäni jotain tästä tyylistä (siteeraus: jöriksen aiempi viesti):
"Huotajuusasiat koskettavat vain pientä miesryhmää, sillä huomattavasti suurempi huolenaihe on se, että miten saadaan MIEHETKIN KIINNOSTUMAAN lasten hoidosta ja kasvatuksesta. "
...ts. kun "yleistyksien vetämisestä" puhutaan. En kommentoinut sitten kenenkään feministin varsinaista kirjoitustyyliä erikseen, vaan otin esim. nuo iänikuisesti jankatut yleistysteemat esimerkeiksi feministisen retoriikan yleistävästä kielenkäytöstä.
Kysymykseni: 1. Eli tuleeko sinulle mitään sellaista mieleen missä mies on asetettu lähtökohtaisesti heikompaan asemaan kuin nainen?
Vastauksesi: 1) Eipä ole juurikaan asioita joissa mies on heikommassa asemassa kuin nainen.
Mallivastaus tapauksessasi: 1. Mieleeni ei tule juurikaan mitään sellaista, missä mies on asetettu ***lähtökohtaisesti*** heikompaan asemaan kuin nainen.
Kysymykseni: 2. tai vastaavasti sellaista asiaa, missä miehen edun ajamiseen ei panosteta yhtä voimallisesti kuin naisen edun ajamiseen?
Vastauksesi: 2) Mielestäni miesten etuja ajetaan paljon voimallisemmin kautta koko yhteiskunnan kuin naisten.
Mallivastaus tapauksessasi: 2. Mieleeni ei tule juurikaan mitään sellaista, missä miehen edun ajamiseen ei panosteta yhtä voimallisesti kuin naisen edun ajamiseen. Ja sitten vasta ne omat mielipiteet ...
"Onko nyt parempi mieli vastauksista?"
Tavallaan on, koska vastailet juuri niin, kuin odotinkin. Kysymykseni ovat sinulle äärimmäisen hankalia.
"Kysymykset joilla pyritään tietyntyyppisiin vastauksiin eivät oikeastaan ole kysymyksiä, vaan manipulointiyrityksiä."
Niinkö sinä sen näet? No hyvä, nimittäin otin mallin kysymyksiin suoraan kirjoituksestasi "Missä nainen on heikommassa asemassa kuin mies?". Vastasin kysymykseen asiallisesti vaikka aloitus olikin provosoiva. Otin siinäkin mallia kirjoituksestasi ja lisäsin omaan aloitukseeni hieman kiihoketta. Pelkäätkö sinä, että naisen asema huononee, jos vastaat kysymyksiini asiallisesti perustelemalla koska vastauksesi ovat "puuta heinää" ja lisäksi provosoivia.
En todellakaan pelkää miesten aseman heikkouksista puhumisen vaikuttavan naisen asemaan mitenkään, mutta olen usein huomannut asian olevan päinvastainen.
Miehet pelkäävät oman asemansa puolesta, jos nainen haluaa olla tasa-arvoinen miehen kanssa. Sen näkee selvästi kummallakin palstallemme. Kun jokin naisen epäkohta tuodaan esiin, niin heti on kymmenen viestiä miehiltä, joissa esitetään asiat niin päin, että miehet olisivatkin heikommassa asemassa.
Tämä on ihan hupaisaa huomata.
Ja kun asiat eivät ala miesvoittoisesti selkenemään, niin otetaan loppukaneetiksi se, ETTÄ NAISET ELÄVÄT PIDEMPÄÄN ja sillä perustellaan esim. miesten suurempi palkka.
Nyt kysynkin, onko enää mitään tolkkua tänne kirjoittavien miesten päässä? Ei mitään!
"Miehet pelkäävät oman asemansa puolesta, jos nainen haluaa olla tasa-arvoinen miehen kanssa."
Ei todellakaan pelkää, jos nainen haluaa olla ainoastaan tasa-arvoinen. Ei miehet pelkää sinun tai kaltaisiesi hyökkäyksiäkään, mutta ajatusmaailmasi/ajatusmaailmanne on niin totaalisen yksisilmäinen, että moiselta propagandalta on hyvä katkaista siivet heti alkuunsa.
"Ja kun asiat eivät ala miesvoittoisesti selkenemään, niin otetaan loppukaneetiksi se, ETTÄ NAISET ELÄVÄT PIDEMPÄÄN ja sillä perustellaan esim. miesten suurempi palkka."
Tässä liikkutaan samalla tasolla, kuin missä sinun omissa kirjoituksissa.
Asiallista viestien vaihtoa kanssasi on todella vaikea käydä. Provoilet, vastailet provoihin näennäisen asiallisesti, vastailet aktiivisen innostuneesti juuri provoihin, asiallisiin viesteihin vastailet miten sattuu, et perustele väittämiäsi.
"Nyt kysynkin, onko enää mitään tolkkua tänne kirjoittavien miesten päässä? Ei mitään!"
Ja provosointi jatkuu rankalla yleistyksellä.
Entäs Suomen puolustusvoimissa olevat sotkussa vapaaehtoistyössä toimivat emännät, heitä on paljon. Isänmaan puolesta hekin.
siitä saa rahaa jos menee keikoille ja mä tienasin hyvin.
Liikunnan vapaaehtoistyössä esim.
naisten suhteellinen aktiivisuus on lisääntynyt - liikunnan vapaaehtoistyöhön osallistuu 218 000 naista (1998; 170 000 ja 1995; 150 000)
miehiä mukana on 291 000 (1998; 265 000 ja 1994;280 000).
Pojat valloittavat jääkiekkohallit ja tytöt jäävät tässäkin asiassa jalkoihin.
ei siis pidä paikkaansa. Vedän tytöille tanssikerhoa ja voimistelukerhoa. Ystäväni vetää ratsastuskurssia vapaaehtoisena.
"Suurin osa junnu-urheilutoiminnassa aktiivisesti toimivista vapaaehtoisista on miehiä. Suurin osa urheilutoiminnassa aktiivisesti toimivista vapaaehtoisista on miehiä."
Mikä tässä ei pidä paikkansa? Tässäkin kannattaisi erotella aktiiviset ja kannatusjäsenet.
"Pojat valloittavat jääkiekkohallit ja tytöt jäävät tässäkin asiassa jalkoihin."
No pitäkää puolenne, jos teitä naisia siellä toiminnassa kerran on mukana lähes yhtä paljon kuin miehiä. Toimikaa aktiivisesti vai pitäisikö luoda halleihin sukupuolikiintiöt.
Älkää nyt viitsikö. Se on hyvä, että jaksat tehdä junnutyötä mutta jos minä kirjoitan että lähes kaikki, se tarkoittaa että suuri valtaosa vetäjistä/valmentajista on miehiä, En ole väittänyt, etteikö mukana olisi naisia.
Hieman jyrkähkö ote johtui siitä, että Feministit eivät tienneet mitään sellaista vapaaehtoistoimintaa, jota miehet tekevät :)
kuten näit luvuista ero ei ole suuri.
Meitä vapaaehtoisia naisohjaajia ja huoltotyöläisiä on paljon.
Taitoluistelulaiset eivät saa vuoroja kovin usein jäähallista vaikka haluaisivat. Paljon on kädenvääntöä asian eteen tehty, mutta vaikeaa se on. Suomi on jääkiekkomaa ja sen arvostus korkealla:)
miehillä on enemmän vapaa-aikaa kuin naisilla.
Miehet saavat tehdä mielenkiintoista valmennustyötä, samaan aikaan vaimot ovat kotona pesemässä pyykkiä......
"miehillä on enemmän vapaa-aikaa kuin naisilla.
Miehet saavat tehdä mielenkiintoista valmennustyötä, samaan aikaan vaimot ovat kotona pesemässä pyykkiä......"
Tosin pesukoneet on keksitty.
Monien miesten vapaaehtoistyö on elämyshakuista.
Vapaapalokuntaan liitytään sen takia koska on jännittävää ja siitä jopa tienaa.
Valmentajan työ on haasteellista ja siitä saa jopa kunniaa. Reserviläisenä saa hyppiä metissä ja leikkiä pyssyjen kanssa.
Miksei vanhusten auttaminen, kauppassakäyttäminen, jutustelu, kokkaaminen ja muu vähemmän jännittävä kiinnosta miehiä? eipä ole tunkua ei, eikö ole tarpeeksi hauskaa?
Koneko ne pyykit itekseen lajittelee, kuivaa tai ripustaa narulle, viikkaa. Mäkin haluan tommosen koneen.
Laita lyhyt tarkennus vaikkapa parista asiasta, jossa ajatusmaailmani on yksisilmäinen.
"..että naiset elävät pidempään ja tällä perustellaan miesten suurempi palkka."
Mikä on tätä vastaava vastaava vaatimus, jonka olen tällä tai feministipalstalla esittänyt?
"..vastailet provoihin.." Mistä tietää, mikä on provo, kun kirjoittajana on tutut palstakirjoittat?
...jonka unhotat, on esim. kristillinen humanitäärinen työ, sekä suomen vähäosaisten keskuudessa, että ulkomaille.
Siinä työssä näkee naisia ja miehiä rinta rinnan. Katulähetysorganisaatiot eri kaupungeissa jne... Veikko Hurstin työ helsingissä, jossa mukana on monta naista ja miestä.
Kyllä miehiäkin löytyy. Tosin miehet tuntuvat joskus tarvitsevan esim. hengellistä herätystä siihen, että kokevat lähteä auttamaan toisia.
hoitaa lapsia?
"No pitäkää puolenne,"
Mitä jos oikein järjestäydytään ja ryhdyttäis kutsumaan itteämme feministeiksi?
Aika usein ihmiset tekevät vapaaehtoistyötä saadakeen siitä tyydytystä. Toinen saa tyydytystä vanhusten auttamisesta ja toinen nuorten kanssa touhuilusta. Kyllä sielä avustuspuolella on paljon miehiäkin, mm. seuraavissa: SPR, kirkkojen avustustyö, nuorisotyö - katupartiot, lähialueavustus. Naisia kuitenkin kiinnostaa enemmän tuo hoivaaminen. Mutta kaiken kaikkian tämä ei ole tasa-arvo asia, vaan miestä nyt vain yritetään taas vaihteeksi syyllistää.
Kuten nimikin sanoo, pesukone pesee. Muuta en ole väittänytkään. Olkaahan tarkkoja kun alatte viisasteleen.
Se junnujen valmentaminen on "lasten" hoitoa.
Nostan hattua heille jotka sitä tekevät.
Esimerkiksi moni yksinhuoltaja-äidin lapsi saa ainoan miehen mallinsa.
...että jos nyt nämä "urheilumiehet" menisivät veripalveluihin, niin löytyisikö naisia tilalle treenaamaan junnuja terveellisten harrastusten parissa? miksi tehdä vapaaehtoistöistä eri arvoisia, kun ne perustuvat aina juuri siihen ... niin... vapaaehtoisuuteen.
tämähän on selvästi toisen sukupuolen väheksymistä.
Asetat miesten vapaaehtoistyön mm. leikin asemaan.
Tässä on taas kouluesimerkki feminismin kaksinaamaisuudesta!
Puhutaan ensin naisten väheksymisestä ja heti tehdään yleisesti "miehille" samaa.
Se taas kerran feminismistä ja tasa-arvosta, niilä ei ole toistensa kanssa mitään tekemistä.
sukupuolta?
tietyt työt ovat leikillisempiä ja hauskempia kuin toiset. Sellainen maailma on.
Ei kun kirjoitat.
Vapaaehtoistyö on todella arvokasta.
Sillä sen maailmakin saisi vähän toisenlaiseksi.
Silloin kun minusta tulee parempi ihminen, haluaisin olla mukana.
Hyvänen aika, eikö mielestäsi parannusta ole tapahtunut?
Katso sillä puusilmälläsi sadan vuoden päähän ja kerro sitten ettei mitään parannusta ole tapahtunut, vai koetko negatiivisen ajttelusi perusteella, että miehet ovat joutuneet korjaamaan misogyynista ajattelutapaansa ja siten olisi menty huonompaan suntaan? (puhun siis tasa-arvosta, en muista asioista)
20%:n palkkaero on yleisesti hyväksytty totuus, vaikka näillä palstoilla sitä kuinka yritettäisiin vähätellä.
Pelkästään kunnissa sukupuolten välinen palkkero on n. 24 %:a ja nämä
tiedot ovat kaikkien tarkasteltavissa esim. tilastokeskuksessa.
Nämä erot siis sisältävät työmarkkinoiden segregaation (hyvempipalkkaiset ja huonompipalkkaiset) uralla nopeamman nousun ja eri alojen miesvaltaisen johtajaenemmistön.
Ovat siellä vain melaa vonkaamassa. Sotkutyttönä on loistava mahdollisuus jakaa markkinarakoa.
Suhteellisen moni nainen menee kokeilumielellä armeijaan.
Hieman eri linjoilla olen täällä sen suhteen, että en pidä asevelvollisuutta mitenkään merkittävänä juttuja tasa-arvossa.
Pientä paikkausta tietosi tosin kaipaavat, mutta et varmaankaan voi asiasta tietää kun tämä ei sinua niin liikuta. Siis kyse on tästä:
"Naiset ITSE ovat halunneet vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen.
Missähän asiassa MIEHET olisivat VAPAAEHTOISESTI toimineet tällä tapaa??? Epäilen, että niitä tilanteita ei ole olemassakaan."
Esimerkiksi kertausharjoitukset järjestetään pitkälti vapaaehtoisvoimin. Kertausharjoitukset ovat usein sellaisten henkilöiden organisoimia, jotka ovat asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen ottaneet osaa vapaaehtoiseen maanpuolusharjoitteluun. Tällä porukalla on muutamia kertauksia vuodessa kertausharjoitukset, jotka he itse järjestävät. He kouluttavat myös lisää vapaaehtoisiksi liittyviä. HUOM! Tästä ei makseta palkkaa. Korvaukset ovat päivärahana, eli mitää tienaamista ei tapahdu.
Toinen mitä et tunnu huomaavan niin ovat vapaapalokunnat. Näissä hommissa on valtava määrä miehiä, ei niinkään naisia. Monet VPK:t ovat lisäksi jopa sammutusyksiköitä. VPK:t osallistuvat myös moneen muuhun toimintaan kuten kadonneiden etsiminen, jälkisammutukset, virallisen palokunnan jälkien siivoamiset palopaikoilla jne. Tästäkään ei makseta palkkaa!!!
Mutta mitäpä noista sitten? Poikien räpertelyä...
Tietysti selkein tapaus on miehelle (ainakin sellaiselle, joka ei tahdo käydä armeijaa) määritelty asevelvollisuus. Tasa-arvolakikin eksplisiittisesti toteaa, ettei se koske tätä aihetta. Tämä lienee lain edessä selkein. Asiaa korostaa vielä naisille annetut erivapaudet, mikäli sattuvat haluamaan "kokeilla, olisiko intissä kivaa" jne.
Naisyrittäjien edullisempia lainaehtoja jäin pohtimaan, että mikäli sukupuolen perusteella mennään kovin pitkään, ja tämä muuttuisi tilapäisestä poliittisesta keinosta rakenteeksi, olisi tämä sellainen juttu... ts. naisen olisi helpompi ryhtyä yrittäjäksi kuin miehen.
Ilmeisesti huoltajuuskiistat avioeron tullessa kohdalle ovat myös tällainen - varsinkin, kun mies on vain kolmasosassa avioeroja se aloitteentekijä. (ts. siinä keskimäärin valtaosin naisen aloitteesta tapahtunut päätös voi johtaa siihen, että lapsilta riistetään oikeus olla isänsä kanssa ja päin vastoin)... Mutta ehkäpä nämä ovat useimmiten traagisimpia juuri lasten kannalta.
Kulttuurisesti näkisin, että miehen lienee syytä olla esim. flirttailun jne. kannalta työpaikoilla naista varovaisempi, ettei asiaa tulkita seksuaaliseksi häirinnäksi. Mies leimataan kovin herkästi nykyisin. Tosin on yleensä hyvä neuvo, ettei kovin löperöitä irtosuhteita harrastettaisi... ja työpaikkaromanssit lienevät yleensäkin harvoin hyväksi työpaikan ilmapiirille.
Kulttuurisesti näkisin ehkäpä pitkäaikaisimpana vaikutuksena sen, että nykyisin poikia/miehiä pidetään lähtökohtaisesti "pahiksina" monissa eri tapauksissa, kun feministinen valtavirtaretoriikka valtaa alaa. Ei tee hyvää ihmisen itsetunnolle, mikäli hän kokee nuoresta asti olevansa jotenkin vähempiarvoisempi sukupuoli. Esim. USAlaiset tutkimukset (naisten tekemiä suurin osa) indikoivat jo, että tyttöjä rohkaistaan yleensäkin paljon enemmän kuin poikia koulujärjestelmässä jne... johtuen takavuosien feministisestä agitaatiosta. Ei ole vaikea kuvitella, että mikäli poikalapsi joutuisi jo lapsena feministisen opettajan ja vaikkapa feministisen äidin kynsiin, että hänen itsetuntonsa murentuisi... Siksi olisi tärkeä esim. saada tasapainoinen sukupuolijakauma varhaiskasvatuksen piirissä oleviin työpaikkoihin. Valitettavasti miehet eivät ole käsittäneet vastuutaan tällä alueella.
Onneksi kuitenkin normaaleja tasa-arvoisia nais- ja mieshenkilöitä on silti enemmistö, nähdäkseni, kansastamme, enkä näkisi tilannetta kovin synkkänä. Silti on tärkeää katsoa, ettei esim. tasa-arvolainsäädäntö lipsahtaisi sellaiseksi kuin nykykotimaassani, jossa se tuntuu koskevan vain naisia. Suomenkin on hyvä oppia varoittavista esimerkeistä (ks. feminismi-palstalla viittaukseni asioihin, kun olen järkytyksekseni huomannut nykykotomaani ns. "tasa-arvolainsäädännön" perusvirheen), joita muissa maissa feminististen ylilyöntien osalta tapahtuu.
...ilmaisua käytti vaimoni, joka on kokenut kaksi feministiksi itseään kutsunutta opettajaa - onneksi aikuisiällään.
Toinen oli, huomattuaan sormuksen vaimoni sormessa kihlautumisemme merkkinä, kommentoinut koko luokan kuullen "Miksi pilaat elämäsi?" (oli kuulemma eronnut, katkeranoloinen tyyppi).
Kyseessä tohtoritasoinen nainen, julkifeministi.
Jäin pohtimaan sitä, että mitähän mahdettaisiin sanoa, jos näkisin esim. miesopiskelijalla sormuksen ja sanoisin koko luentosalin kuullen: "Miksi pilaat elämäsi menemällä naisen kanssa naimisiin?"... joku voisi pitää hommaa vähän törkeänä.
Vaimoni korosti erityisesti sitä, miten nämä feministiopettajattaret implisiittisesti (juuri hänen mielestään) nälvivät jatkuvasti miesopiskelijoita erityisellä tavalla - hän ei ole kokenut tulleensa esim. miesprofessorien taholta samanlaisen tikkuilun kohteeksi. Siksi hän puhui, miten tärkeää on varmistaa se, että esim. varhaislapsuudessamme pojat eivät joutuisi feministiopettajattarien "kynsiin" - ja sen vuoksi olemmekin halunneet valita koulun, jossa tunnemme opettajattaret henkilökohtaisesti (onneksi se on mahdollista).
Eli tässä tapauksessa nyt käytin vaimoni lanseeraamaa termiä, en omaani.
Miehinen valtarakennelma on kupla, johon poikalapsemme eivät saa tulevaisuudessa enää nojautua.
...vaan esim. katkerat feministit, joita vastaan sinänsä vielä esim. lapsilla ei ole maailmankatsomusta, jonka avulla he voisivat erottaa sen, milloin feministinen katkera ihminen toimii sisäisistä haavoistaan käsin, esim. opettajana.
Feministejä voisi ehkä päästää aikuiskoulutuksen piiriin, jossa implisiittisesti esiin tuotu sukupuolivärittynyt katkeruus ei enää niin haittaa vaikkapa ehjiä persoonia, jotka tulevat oppimaan muuta kuin opettajansa maailmankuvaa.
Mutta varhaiskasvatukseen tarvitsemme naisia ja miehiä, jotka luontevasti osaavat kohdella ihmisiä ihmisinä, ei esim. sukupuolensa mukaan.
"..Miksi pilaat elämäsi?" (oli kuulemma eronnut, katkeranoloinen tyyppi)"
-Ehkä hän tunsi sinut? (älä ota vakavasti)
Uskon muuten, että tämä henkilö olisi ollut aivan yhtä katkera vaikka ei feministi olisi ollutkaan ja kyllä varmaan eronneista miehistä (miksei poikamiehistäkin) löydy yhtälailla heitä, jotka pitävät avioliittoa elämänsä "pilaamisena".
Oma ennakkoluuloinen ja pelkäävä asenteesi estää sinua näkemästä, mitä todella on feminismi. Kertaus on opintojen isä: Feminismin päätavoitteena on sukupuolten välinen tasa-arvo.
Kun nainen solmii nuorena avioliiton ja alkaa tekemään lapsia, niin se on vähän sama kuin haudata jotkut uratoiveet. Saattaa olla niin, että opettajan silmissä jokin tyttö on erittäin lahjakas ja opettaja haluaisi kannustaa tyttöä eteenpäin opinnoissaan. Se taitaa olla opettajaan vähän sisäänrakentunut ajatusmalli.
Myös minulla on 18 vuotias sukulaistyttö, joka on raskaana ja menossa naimisiin, niin ajattelin heti, että noh, hyvästi kunnollinen opiskelu ja ammatti, johon puolisoni kuittasi, että työläisten muksut ovat juuri tuollaisia. Sisänsä sääli, jos vanhempien yhteiskuntaluokka asettaa rajoitteet myös lapsille. (Mitenkään työläisiä väheksymättä. Pitää aina muistuttaa tämäkin, ettei kukaan käsitä väärin.)
Vaikka tunnutkin elävän täysin omassa maailmassasi lukkojen takana asenteinesi, niin kannattaisi varmaan joskus miettiä seuraavaa. Mitä seuraa, jos naiset aina vain jatkuvasti inttävät naisten väitetystä huonommasta asemasta, jättäen täysin huomiotta miesten kokemat epäkohdat, ja vaikka selvästi huomaavat esimerkiksi näillä palstoilla monien miesten aivan oikeasti kokevan oman sukupuolensa aseman jo selvästi naisia heikommaksi? Se tuskin edistää sukupuolten tasa-arvoa, vaan saa miehet suhtautumaan kielteisesti naisiin ja kaikkiin naisen aseman parantamispyrkimyksiin. Mutta itse asiassa olen alkanut arvella että juuri sitä feminismi itse asiassa haluaakin, koska miesten tämänkaltainen suhtautuminen antaa heille tekosyyn väittää että tasa-arvo ei ole muka vieläkään toteutunut kun sovinismia esiintyy. Miehiä siis ärsytetään tahallaan, jotta saadaan aikaan sukupuolten vastakkainasettelu ja siitä käyttövoimaa tietämättömien nuorten naisten käännyttämiseen feministeiksi. Itse olen sitä mieltä että väite naisten heikommasta asemasta nyky-Suomessa kuuluu mielikuvitusmaailmaan ja on pelkkää propagandaa. Naiset ovat aina olleet monissa asioissa "tasa-arvoisempia" (siis paremmassa asemassa) kuin miehet ja viime vuosisadan aikana heidän oikeutensa ovat vain lisääntyneet.
jo vuosisadan alusta, kiitos
OK, kyllä voin. Kun sanoin naisten aina olleen monissa asioissa paremmassa asemassa, tarkoitin ensisijaisesti naisten luontaista asemaa suojeluobjektina miesten silmissä. Biologiasta juontaa juurensa, että uroksen on edullista suojella naarasta joka synnyttää hänelle jälkeläisiä ja varmistaa että naaras tulee toimeen. Siksi myös lienee kehittynyt miesten suurempi alttius väkivallan käyttöön toisiaan kohtaan; urokseen kohdistuva väkivalta kohtuullisissa rajoissa ei ole ollut lajin säilymiselle ja menestykselle haittatekijä, koska pienikin määrä uroksia riittää varmistamaan yhteisön säilymisen kun taas naaraita tarvitaan biologisista syistä enemmän. Jos taas ajatellaan yhteisöä, jossa esimerkiksi naiset tappaisivat sumeilematta toisiaan, niin tällainen yhteisö ei olisi kovin elinkelpoinen. Lopulta jäljellä olisi vain pari karskeinta naista jotka ehkä synnyttäisivät muutaman lapsen ja joidenkin vuosien päästä kuihtunut yhteisö jäisi suurempien jalkoihin. Samasta syystä ei ole ollut edullista saattaa naaraita terveysriskille alttiiksi vaarallisissa tai liian raskaissa töissä. Tämän roolijaon mukaisesti myös stereotyyppisesti nainen nähdään usein "hyvänä" (ei vaarallinen, hyvä äiti) ja mies "pahana" (kykenee väkivaltaan, aggressiivinen, vallanhaluinen) mikä taas vaikuttaa yhteiskunnassamme edelleen moniin asioihin.
En ole mikään biologian tai evoluutioteorian asiantuntija, mutta näin uskoisin sen toimivan. Kokonaan toinen asia on, pitäisikö miljoonia vuosia vanhojen biologisten mekanismien säädellä ihmisten käytöstä nykymaailmassa ja vastaus on mielestäni yksiselitteisesti ei. Feministit ovat varmasti kanssani samaa mieltä (vai pitäisikö heidän mielestään joka naisen ensisijainen tehtävä olla lasten tekeminen, yhteisön elinkelpoisuuden turvaaminen ja geenien eteenpäin siirtäminen).
Naiset saivat Suomessa äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa 1907. Sotien jälkeen naiset ovat jatkuvasti päässeet nauttimaan heille uusista oikeuksista, jotka aiemmin ovat olleet miesten aluetta. Työssäkäynti, urakehitys, taloudellinen riippumattomuus, käytännön valinnanmahdollisuus lasten hankkimisessa, miehiset työt ja harrastukset. Nämä ovat sinänsä hyviä asioita ja niillä naiset ovat päässeet samalle viivalle kuin miehet. Tosin joutumatta kuitenkaan kovin paljon tinkimään edellämainitusta (taloudellisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti) turvatummasta asemasta - sehän pohjautuu biologiaan ja vaistoihin. Mutta siitä huolimatta tämäkään ei ole riittänyt, vaan seuraavaksi kehitys on alkanut kulkea suuntaan jossa naisten on saatava yksipuolisia etuja vain sukupuolensa perusteella: naiskiintiöt, yksinomaan naisten etuja ajavien kampanjoiden ja tutkimusten tukeminen, työnantajilta vaaditut tasa-arvosuunnitelmat, vain naisille kohdistetut tuet (kaikki pois myös miesveronmaksajien lompakosta), naiset sitä ja naiset tätä. Näitä asioita vielä yleensä ajetaan valehtelemalla, mikä toisaalta on ymmärrettävää koska todellista epätasa-arvoa ei ole.
vai oliko se 1906, no sama asia.
...tässä sekä carman että jöriksen kanssa.
Mun pointti oli kuitenkin se, että tuommoinen feministinainen ilmeisesti pystyy heittelemään tuommoisia kommentteja luennolla.
Mikäli minä olisi vastaavasti sovinisti, joka ajattelisi, ettei nuoren miehen tule pilata elämäänsä naiseen ryhtymällä, ja heittäisin jotain samanlaista... voisin kuvitella kyllä, että joku meidänkin yliopistossamme voisi valittaa asiasta, etenkin jos vittuilisin samaan sävyyn kuin tuo naipponen oli rouvalle aikoinaan tehnyt.
Rouva oli hommasta aika pöyristynyt... ei olettanut noin tutkintonsa puolesta "sivistyneeksi oletetulta" ihmiseltä kyseisenlaisia kommentteja "feminismin" nimeen. (Ko. luennoitsija oli tuonut kyllä kuulemma feminisminsä selkeästi esiin... usseempaan otteeseen.)
Juuri feministien esittämät agendat ja kommentit siitä, miten he näkevät "tasa-arvoksi" sanomansa käsitteen toteuttamisen ja miten feministit tuntuvat polarisoivan sukupuolia kaikessa retoriikassaan (huolimatta siitä, että sitten sivulauseessa muistavat kritisoida muita, jotka tekevät samoin)... juuri se on saanut minut toteamaan, että feminismin valtavirta ei todellakaan tunnu ajavan tasa-arvoa. Naisnäkökulmaa (tai oikeammin, keski-ikäisen palkansaajan naisnäkökulmaa vasemmistolaisesta lähtökohdasta) pikemminkin.
Totta kai vivahde-eroja on, mutta päätrendi on se, että näillä palstoilla ja luettuani myös viittauksia feministiseen kirjallisuuteen, en todellakaan halua sitä, että lapseni kasvatettaisiin yksisilmäiseen feministiseen muottiin tai käsitykseen "tasa-arvosta".
Mikäli esim. poikani joutuisi ruotsalaisten feministien kynsiin, jotka toitottavat jokaisen miehen olevan potentiaalinen raiskaaja tai pedofiili... (Vrt. että sovinisti sanoisi jokaisen naisen olevan potentiaalinen huora)... tämä tuntuisi vähän pahalta. Toisaalta, esim. julkisessa koulujärjestelmässä on hyvin mahdollista, että lapsia on opettamassa tunneälyttömät ja katkeroituneet feministit (tai ne eronneet katkerat miehet...). Siksi on hienoa, että on mahdollisuus nykyisin katsoa koulu, minne lapsensa laittaa.
Suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Luulisin toisaalta, että feministikin olisi kiinnostunut siitä, ketkä hänen lapsiaan opettavat - mikäli hän puolestaan haluaa altistaa lapsensa "feministisen maailmankatsomuksen" alaiseksi.
Lapsillamme ovat olleet erittäin pätevät (nais)opettajat.
Viimeisin paikka kun oli avoimessa haussa, sitä haki 55 hakijaa, eli koulu pääsi todella valitsemaan sekä "pätevimmän että sopivimman". Muutama miesopettajakin on hyvillä papereilla päässyt joukkoon.
Koulu tekee tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Erityisesti pidän siitä, että pedagogiikassa opetetaan jo 1. luokalta asti konfliktien hallintaa ja yhteistyötä. Esim. lapset kokiessaan konfliktitilanteita, käyvät läpi proseduurin, joka sisältää ajattelutehtävän opettajan kanssa "miltä sinusta tuntuisi, jos olisitkin tuo toinen" jne. mennään systemaattisesti läpi hommia.
Esim. mun pojilla on sekä tyttöjä että poikia ystävinä, ja ystävyyssuhteet menevät luokkarajojen yli. Vanhemmat pojat heippaavat iloisesti nuorempia tyttöjä, kun tässä hain pojan koulusta, niin neljä-viisi luokkaa ylempänä olevat tytöt heippasivat meijän poikaa iloisesti... Ts. koulu tekee työtä todella ottaakseen pojat huomioon.
Kyseessä on kristillinen erityiskoulu... Jostain syystä kyseessä ei ole "eliittikoulu" siinä mielessä, että kouluun on hakeutunut 27% oppilaita, jotka tarvitsevat erityisopetusta... Nyt sen järjestämisestä on niin hyvät kokemukset, että kunnan koulupsykologi (ei käsittääkseni mikään hihhulikristitty, eikä tekemisissä koulun taustaorganisaation kanssa) suosittelee kunnalle sitä, että kaikki erityisopetusta vaativat lapset kunnassa siirrettäisiin tähän kouluun.
(Aikoinaan kunta vastusti verisesti sitä, että koulu voitaisiin perustaa, koska pelkäsivät, että se kilpailisi kunnallisen koulun kanssa, nyt eivät päästäisi koulua pois ollenkaan, kun se tuo oppilaita myös muista kunnista... Sitä paitsi yksityiskouluna se on 30% halvempi julkishallinnolle per oppilas kuin kunnallinen koulu). Kahdesta meidän lapsesta makselen n. 130 ekeä kuussa koulumaksuja, ja teen sen mielelläni. Vanhempien tulotaso on vähän keskimääräistä tulotasoa alempi, joten siinäkään mielessä koulu ei ole eliittikoulu.
Erityisesti pidän siitä, että todella riippumatta ihmisen taustasta (tyttö, poika, maahanmuuttaja [kuten me], erityisopetusta vaativa...) ... koulu on todella onnistunut saamaan pedagogisesti korkeatasoisen leiman samalla kuin tasa-arvoisen luonnollisen suhteen oppilaiden välille. "Kovis" ei ole poikien keskuudessa muotia, ja tytöt ja pojat tulevat hyvin toimeen keskenään. Koulukiusausprosentti on nolla tai hyvin likellä sitä (asiaa tutkitaan ja siihen puututaan heti - omakohtainen kokemus omasta lapsesta, joka koki tulleensa vähän kiusatuksi -> syynä kommunikaatiovaikeudet, ja nyt poika on hyvä kaveri "kiusaajaksi" kokemansa pojan kanssa).
Ja mikä parasta... opettajat (joista valtaosa naisia) eivät todellakaan tunnu olevan elämäänsä katkeroituneita feministejä, vaan todella innokkaita ja ammattitaitoisia tasa-arvoisia ihmisiä, jotka osaavat ottaa lapset huomioon samalla pitäen hyvän järjestyksen - ja luoda ilmapiirin, jonne esim. meidänkin pojat tykkäävät päivä toisensa jälkeen mennä...
Semmoinen pitää olla koulun. Onneksi semmoisia kouluja on. Oppilaiden vanhemmista jatkuvasti suurempi prosentti alkaa olla "ei-kristittyjä", vaikka tunnustuksellinen kristillisyys (jota täällä ei saa julkisessa koulussa enää olla) hartaushetkineen on tämän yksityiskoulun eksplisiittisessä ohjelmassa.
Suomessakin saa valita koulun - ja on olemassa hyviä ja vähemmän hyviä julkisiakin. Sen, minkä pidän tärkeänä, on, että vanhemmat tuntevat opettajat ja päin vastoin. Ja että informaatio koulun ja kodin välillä kulkee. Ja että lapset ovat ympäristössä joka on sopusoinnussa kodin arvopohjan - tasa-arvoisuuden, toisen ihmisen huomioinnin hänen taustastaan riippumatta jne.. - kanssa.
Sanoin tuossa aiemmin:
"Ts. koulu tekee työtä todella ottaakseen pojat huomioon. "
Empä ole tuollaiseen törmännyt. Ihan itse omalla työlläni olen siihen päässyt mihin halusinkin.
"Naisyrittäjien edullisempia lainaehtoja jäin pohtimaan, että mikäli sukupuolen perusteella mennään kovin pitkään, ja tämä muuttuisi tilapäisestä poliittisesta keinosta rakenteeksi, olisi tämä sellainen juttu... ts. naisen olisi helpompi ryhtyä yrittäjäksi kuin miehen."
Noh tämä ei ole mikään kovinkaan iso juttu. Mainitsemasi edullisempi lainaehto on todellisuudessa 0,5%. Vaihtoehtona tarjottu sukupuolesta riippumaton pienyrittäjä laina on vain puoliprosenttia koroltaan suurempi ja tällöinkin vielä n. 1% normaalia korkokantaa pienempi. Naisyrittäjälainaa myönnetään yhdessä tai useammassa erässä enintään 35 000 euroa, joten mistään isoista rahoista ei ole kyse. Lisäksi naisyrittäjälaina ei sulje pois sitä mahdollisuutta etteikö osakkaina voisi olla myös miehiä. Mutta pienestä lainasta puhutaan ja on osaltaan hyvä, että naisia pyritään tukemaan erikseen vaikkakin kyseessä on lähinnä symboolinen ele. Lisäkseen siinä on muutamia rajoituksia: "Lainaa voidaan myöntää tuotannollisilla, palvelujen ja kaupan aloilla toimiville yrityksille lukuun ottamatta varsinaista maatilataloutta, metsätaloutta ja rakennusliiketoiminnan perustajaurakointia. "
Eli en pitäisi minään kummoisena seikkana tuota naisyrittäjälainaa.
...lämmittää aina. Periaatteessa olen myös jopa varovaisesti itsekin myönteinen tuohon edes symboliseen eleeseen naisyrittäjyyden tueksi.
Eli hyvin pulistu.
Mies on yhteiskunnassa lähtökohtaisesti heikommassa asemassa kuin nainen
1. Peruskoulu ja lukio eivät tarjoa riittäviä haasteita pojille ja suosivat näin tyttöjä. Yhteiskunta on muuttunut äärettömän nopeasti viimeisten 30 vuoden aikana. Peruskoulut ja lukiot eivät ole kyenneet vastaamaan tähän haasteeseen.
2. Yhteiskunta ei näe ongelmana miesten syrjäytymistä eikä halua tutkia sen syitä. Yhteiskunnassa ei ylipäänsä tutkita mistä miesten ongelmat johtuvat.
3. Lasten huoltajuus annetaan erotilanteissa pääsääntöisesti naiselle.
4. Asepalvelus.
5. Sosiaali- ja terveystoimi asettaa naisen ongelmat ja niiden ratkaisun etusijalle.
6. Yhteiskunnallisessa keskustelussa nainen asetetaan uhrin asemaan (syylliset löytyvät jostain muualta kuin henkilöstä itsestä) ja vastaavasti miestä syyllistetään sekä omista ongelmistaan, että myös yhteiskunnan ongelmista.
------------
Miehen edun ajamiseen ei panosteta yhteiskunnassa yhtä voimallisesti kuin naisen edun ajamiseen
1. Sosiaalipalvelut ja terveydenhoito
2. Koulutus
3. Työolot
4. Sukupuolten tasa-arvo. Yhteiskunnalliset muutokset tehdään naisen näkökulmasta ja miehen oletetaan sopeutuvan ja muuttuvan.
5. Naisia kannustetaan hakeutumaan töihin miehisille aloille ja muutoksia tehdään nimen omaan naisnäkökulmasta. Miehen oletetaan sopeutuvan ja muuttuvan.
6. Naisia kannustetaan yrittäjiksi erilaisilla naisille suunnatuilla porkkanoilla.
7. Naistutkimus
--------
Ja ihan väkisin. Miehen on pakko muuttua, koska maailma muuttuu. Mikään ei pysy samana, vaan olemme mukana kaikki kehityksessä, halusimmepa sitä tai emme.
Miehet ovat kyllä tuoneet julki, että kun on asiat hyvin, niin muutoksia EI haluta. Selvästi mielipiteesi tukee tuota ajatusta. Koet kaikki tasa-arvopyrkimykset pelottavina, koska niissä kaikkissa on pohjana yhteiskunnan ja asenteiden muutos. Sinänsä sääli.
Tottakai maailma muuttuu. Jos tässä muutoksessa nyt joku on tähän asti joutunut muuttumaan ja joustamaan, on se ollut mies. Muutos on silloin helppoa, kun muutokset ovat mieluisia.
"Miehet ovat kyllä tuoneet julki, että kun on asiat hyvin, niin muutoksia EI haluta."
Kyllä miehet nielevät tämän vääristyneen tilanteen, mutta johonkin se on raja vedettävä epäoikeudenmukaisuuskehityksellekin.
"Koet kaikki tasa-arvopyrkimykset pelottavina, koska niissä kaikkissa on pohjana yhteiskunnan ja asenteiden muutos."
Päin vastoin. Olen järkkymätön, avarakatseinen tasa-arvon kannattaja. Minä en tuijota ainoastaan miehen etua, vaan kykenen keskustelemaan asioista ihan vaan asioina.
Mitä muuten pidit listastani. Eikö ollutkin aika lailla erilainen kuin sinun listasi. Eikö se herättänyt sinussa halua oikaista esittämiäni väitteitä. Eipä tietenkään, koska et yksinkertaisesti kykene keskustelemaan asioista, jotka eivät tue omaa näkökantaasi, etenkin kun kyse on faktoista, joita on vaikea kumota.
"1. Peruskoulu ja lukio eivät tarjoa riittäviä haasteita pojille ja suosivat näin tyttöjä."
On tehty useita tutkimuksia, joissa on todettu koululaitoksen suosivan poikia, ainakin arvosanoja annettaessa, poikia yleensäkin huomioidaan yksilöina ja tyttöjä "laumana"
"2. Yhteiskunta ei näe ongelmana miesten syrjäytymistä eikä halua tutkia sen syitä. Yhteiskunnassa ei ylipäänsä tutkita mistä miesten ongelmat johtuvat."
Eikö tätä syrjäytymistä pidetä aika suurenakin ongelmana, jota yritetään monin keinoin hoitaa?
Onhan näitä syitä tutkittu ja yhtenä suurena syynä oli alkoholisoituminen, miksi näitä alkoholistiparantoloitakaan muutoin olisi?
"5. Sosiaali- ja terveystoimi asettaa naisen ongelmat ja niiden ratkaisun etusijalle."
Tästä olen erimieltä.
Viittaatko siihen, että naisille tehdään enemmän kohdunkaulan- ja rintasyöpäseulontoja?
Miehillä esiintyvää eturauhassyöpää esiintyy lähinnä vasta myöhemmällä iällä, joten mitään nuoriin terveisiin miehiin kohdistuvia seuloja olisi vaikea järjestää, koko asiassa on otettu huomioon kannattavuus (niin kylmältä kuin se kuulostaakin)
Naiset käyttävät terveyspalveluja useammin ihan jo biologisista syistä, raskauteen ja ehkäisyyn liittyvissä asioissa.
-----------
"Sukupuolten tasa-arvo. Yhteiskunnalliset muutokset tehdään naisen näkökulmasta ja miehen oletetaan sopeutuvan ja muuttuvan"
Kyllä myös naiselle asetetaan uusia odotuksia. Jännä juttu, että sanotaan naisella olevan uusia mahdollisuuksia (mikä pitää kyllä paikkansa), mutta miehellä näin ei olisi, vaan heidän on "pakko" muuttua.
"Naisia kannustetaan hakeutumaan töihin miehisille aloille ja muutoksia tehdään nimen omaan naisnäkökulmasta"
Myös miehiä kannustetaan hakeutumaan perinteisille naistenaloille töihin, lähdetään siis yksilön omasta halusta huomioimatta hänen sukupuoltaan ja siihen kohdistuvia odotuksia.
Itse näen miehiin kohdistuvat epäkohdat lähinnä huoltajuuskiistoissa ja armeijan osalta.
Kerroin omat mielipiteeni ja sinä kommentoit niitä. Mitäpä tässä väittelemään. Hyvä, että otit asiallisesti kantaa.
En jaksanut lukea ketjun viestejä, mutta veikkaan ma jotta siellä monta kertaa mainitaan tuo kuuluisa armeija ja asepalvelus.
Tässä kuitenkin ote tasa-arvolaista, että siitä armeijasta ei niin paljoa tarvitse enää kitistä.
9 §
Menettely, jota ei ole pidettävä syrjintänä (17.2.1995/206)
1 momentti on kumottu L:lla 17.2.1995/206.
Tässä laissa tarkoitettuna sukupuoleen perustuvana syrjintänä ei ole pidettävä:
1) naisten erityistä suojelua raskauden tai synnytyksen vuoksi;
2) asevelvollisuuden säätämistä ainoastaan miehille;
3) vain joko naisten tai miesten hyväksymistä yhdistyksen jäseniksi, jos tämä perustuu yhdistyksen säännöissä olevaan nimenomaiseen määräykseen; eikä
4) suunnitelmaan perustuvaa menettelyä, jolla pyritään tämän lain tarkoituksen toteuttamiseen käytännössä.
Jätin nuot muutkin kun täällä joskus saa lukea kitinää siitä, että miehillä on sellaisia kerhoja mihin ei naiset pääse ja naisilla kerhoja mihin miehet ei pääse. Mikä tuollainen on aivan turhanpäiväistä kitinää
Ja lisäksi kun täällä nuot kotityötkin tuntuvat olevan tasa-arvolle suurehko este niin tässä tulee:
2 §
Lain soveltamisalan rajoitukset
Tämän lain säännöksiä ei sovelleta:
1) evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan; eikä
2) perheenjäsenten välisiin taikka muihin yksityiselämän piiriin kuuluviin suhteisiin.
Ja mikäli nämä eivät ihmisiä tyydytä, on kiukkaan turha purkaa tänne vaan ottaa rohkeasti yhteyttä asianomaisiin viranomaisiin hakeakseen muutosta kokemaansa vääryyteen.
Suomi on suhteellisen tasa-arvoinen maa. Pelkästään se, että tälläkään palstalla joka karrikoi ja kärjistää kaiken ei tunnuta löytävän yhtään asiaa josta kaikki voisivat olla samaa mieltä sen epätasa-arvoisuudesta kertoo ongelmien sijaitsevan jo jossain muualla kuin pissavälineiden erilaisuudessa.
Eli siltä joka on paremmassa asemassa pitää tarkistaa, että onko hän omasta asemastaan yhtä mieltä kuin se, joka on huonommassa asemassa. Ja vasta jos paremmassa asemassa oleva myöntää sen, niin ongelma on todellinen. Just!
Miten vain kukakin asian haluaa ymmärtää. Mutta kuitenkin on huomattavaa, että naisten keskuudessa edes tällä palstalla ei ole yksimielisyyttä samoin kuin ei ole miestenkään keskuudessa.
On varmasti selvää, että haitilaisen vasemmistomielisen ateistinaisen mielestä ongelmat ovat aivan erilaisia kuin suomalaisen uskovaisen, oikeistolaisen naisen mielestä. Enkä ole väittänyt, että ongelmia ei ole. Ihmettelin vain sitä, että kuinka helposti esim sinä sidot yhteiskunnan ongelmat (varsinkin naisiin kohdistuvat) tasa-arvo-ongelmiksi. Voi kuitenkin olla mahdollista, että syitä voi hakea muualtakin kuin maailman laajuisesta miesliitosta.
Et saa esim palkkakysymyksessä mitään tolkkua jos kysyt siivoojalta tai huippuinsinööriltä palkkauksen oikeudenmukaisuudesta. Sanomattakin on selvää kuinka siinä käy. Insinööri näkee helpommin tilanteen olevan oikeudenmukainen kun taas huomattavasti vähemmän tienaava siivooja pitää tilannetta hyvinkin epäoikeudenmukaisena, jopa epätasa-arvoisena. Mutta onko tilanne epätasa-arvoinen onkin toinen juttu. Ja jos se olisi monien mielestä epäoikeudenmukaista, että siivooja tienaa paljon vähemmän kuin huippuinsinööri niin onko kyse kuitenkaan tasa-arvosta vai jostain muusta?
Jos joku sanoo tilanteen olevan väärin niin tekeekö se siitä automaattisesti väärän? Onko yksittäisen ihmisen kokema moraali aina oikeassa?
Mutta mitä ilmeisemmin on tasa-arvo ainoa todellinen ongelma tässä maailmassa...
Vaihdelleen puolesta vuodesta runsaaseen vuoteen, kaikki kansalaispalvelukseen kykenevät miehet ovat kiinni valtiossa.