Ihmispelon ansa

On eri asia puhua Jumalan sanaa yleisesti kuin viedä henkilökohtainen sanoma valtakunnan ykkösmiehelle. Siihenkin tehtävään profeetta Jeremia joutui monta kertaa. Erityisen puhuttelevia ovat hänen ja kuningas Sidkian kohtaamiset.

Sidkia oli nuori mies, 21-vuotias, kun hänestä tuli hallitsija, ja hän istui valtaistuimella 11 vuotta. Hän hallitsi vaikeissa olosuhteissa. Hänen hallituskautensa loppupuolella Babylonia valtasi Juudan linnoitetut kaupungit toisen toisensa perästä. Jerusalem oli viimeinen, joka vielä kesti. Sidkia ei osannut päättää, mitä hänen siinä ahdingossa olisi pitänyt tehdä. Hän oli kuin puun ja kuoren välissä. Toisella puolella oli Jeremia, toisella kansan päämiehet. Jeremia kehotti kuningasta antautumaan viholliselle, jotta kuningas ja kansa säästyisivät tuholta. Päämiehet syyttivät Jeremiaa kansan henkisen puolustustahdon murentamisesta. He vaativat kaupungin puolustamista ja uskoivat sen selviävän ylivoimaista vihollista vastaan. Sidkia uskoi, että Jeremian sanat olivat tosia, mutta hän ei kyennyt vastustamaan päämiehiään, jotka olivat liehakoinnillaan saaneet otteen hänestä. Hän oli päämiestensä vanki.

Jeremia sanoi Sidkialle luvussa 27: "12. - - "Taivuttakaa kaulanne Baabelin kuninkaan ikeeseen ja palvelkaa häntä ja hänen kansaansa, niin te saatte elää. 13. Miksi sinun ja kansasi pitäisi kuolla miekkaan, nälkään ja ruttoon, niin kuin Herra on uhannut sitä kansaa, joka ei tahdo palvella Baabelin kuningasta?"

Myös muut profeetat asettuivat päämiesten rinnalle Jeremiaa vastaan. He vakuuttivat kansalle, että se vielä pelastuisi. Jeremia varoitti luvussa 27: "14. Älkää kuunnelko niiden profeettojen sanoja, jotka sanovat teille: 'Ette te joudu palvelemaan Baabelin kuningasta.' Valhetta he näet profetoivat teille. 15. Minä en ole lähettänyt heitä, sanoo Herra, vaan he profetoivat minun nimessäni valhetta ja saattavat minut karkottamaan teidät, ja te tuhoudutte, te ja nuo profeetat, jotka teille profetoivat."

Tilanne kaupungissa muuttui yhä pahemmaksi. Luvussa 37 kerrotaan, että kuningas Sidkia lähetti hakemaan luokseen vangittuna olevan Jeremian, ja kysyi häneltä: "'Onko sanaa Herralta?' Jeremia vastasi: 'On.' Ja hän sanoi: 'Sinut annetaan Baabelin kuninkaan käsiin.'" Oli äärimmäisen vaikeaa puhua näin ja samalla vastoin kaikki muita profeettoja. Mutta Jeremia oli sidottu Jumalaan ja hänen sanaansa. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta.

Luvun 38 mukaan "4. Päämiehet sanoivat kuninkaalle: 'Tämä mies ansaitsee kuoleman, sillä hän herpaisee niiden sotilaiden kädet, jotka ovat jäljellä tässä kaupungissa, ja koko kansan kädet, kun hän puhuu heille tällaista. Hän ei etsi tämän kansan menestystä, vaan onnettomuutta.' 5. Kuningas Sidkia vastasi: 'Hän on teidän käsissänne. Eihän kuningas voi mitään teitä vastaan.'"

Sidkia oli heikko mies. Päämiestensä edessä hän ei kyennyt edes suojelemaan Jeremiaa. Myöhemmin "kuningas Sidkia lähetti hakemaan hänet luokseen Herran temppelin kolmanteen sisäänkäytävään. Kuningas sanoi Jeremialle: "Minä kysyn sinulta jotakin. Älä salaa minulta mitään." 15. Jeremia vastasi Sidkialle: "Jos minä ilmoitan sinulle jotakin, sinä surmautat minut. Ja jos minä neuvon sinua, sinä et kuuntele minua." 16. Kuningas Sidkia vannoi salaa Jeremialle sanoen: "Niin totta kuin Herra elää, joka on luonut tämän meidän elämämme. Minä en surmauta sinua enkä jätä sinua näiden miesten käsiin, jotka tavoittelevat sinun henkeäsi." Silloin Jeremia toisti sanomansa. Siihen kuningas vastasi: "19. - - "Minä pelkään niitä juutalaisia, jotka ovat menneet kaldealaisten puolelle, pelkään, että minut jätetään heidän käsiinsä, ja he pitävät minua pilkkanaan."

Sidkialla oli vielä mahdollisuus pelastua ja pelastaa myös kansansa, mutta hän pelkäsi niin paljon oman maineensa menetystä, ettei hän noudattanut Jumalan kehotusta. Raamattu vakuuttaa Sananlaskujen kirjan luvussa 29: "25. Ihmispelko panee paulan, mutta Herraan luottava on turvattu."

Jumalan sana toteutui hirvittävällä tavalla. Jerusalem hävitettiin vuonna 586 eKr. ja kansa siirrettiin lähes kokonaisuudessaan Babyloniaan. Sidkian perhe tuhoutui kauhistavalla tavalla ja itse kuoli vähän sen jälkeen.

Jumalan ääni kaikuu Raamatussa meillekin. Otatko sinä vaarin Jumalan sanasta, maksoi mitä maksoi, vai pelkäätkö sinä enemmän ihmisiä ja maineesi menetystä kuin Jumalaa. Jeremian tie näytti vaikeammalta, mutta Sidkian tie oli tuhon tie.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näissä tarinoissa minusta on ikävintä, että myös nämä profeetat joutuvat pakkosiirtolaisuuteen kansansa mukana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Dein ohjelmaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu