Joko Lumion palkkaa pian korotetaan

Lumion palkkaa varmaa tarkastellaan ja harmonisoidaan viimeistään
toki v2016 talousarvioon
8234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

anneta kaupungin luottokorttia.


Mistä maksetaan, kun ei kanna mitään lopullista vastuuta ?

Äänestä

Kyllä nostosta on jo puhuttu.Varsinkin nyt kun saatiin dynaaminen valtuuston pj.

Äänestä

Katsoin kaupunginhallituksen kokoussivuja ja totesin, että se on tehnyt Lumion kanssa molemminpuolisen johtajasopimuksen, jossa palkasta ja eduista on sovittu seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. Täällä olevat eivät näytä perehtyneen paperiin.

Minusta Lumio on aloittanut hyvin. Hän on tehnyt jo kahdessa viikossa enemmän kuin jotkut heinähatut vuodessa!

Hallituksen puheenjohtajan Hakalan ja valtuuston puheenjohtajan Salon haastattelut ovat tänään Ilkassa. Näyttää siltä, että nyt saimme vohdoin sellaisen kaksikon, joka ymmärtää jotain taloudenkin perään. Totuutta ei enää kierretä. Kaikkeen ei ole enää julkisella sektorillakaan varaa!

Äänestä

Mä epäälen, että tää Lumio on niitä harvoja viranhaltijoota jokka palkkansa ansaattoo. Otetahan suklaapatukalta jos ei muuten piisaa.

Äänestä

Haastattelun perusteella taitaa olla kuntaliitos Lapuan tai Seinäjoen kanssa pian ajankohtainen.
Eikös Petri jo kerran sen Pöntisen kanssa sopinutkin,keskuspaikkana tietenkin Lapua.

Äänestä

Suomen vatiovarainministeri Rinteen palkka on 9500 e. /kk
Älytöntä, että kaupunginjohtajamme palkka on 10.000 e. / kk.

Kuntien palkat ovat nousseet 37 % neljässä vuodessa.
Samoin kuin Kreikassa.

Äänestä

Venuksen palkkaa tässä yritetään seuraavaksi nostaa. Äijä on itse esittänyt, että maatalousjaosto lakkaa ja tilalle tulee maataloustoimi eli ei mikään. maatalouspäällikkö ulos johtoryhmästä ja Venus Maatalouslomituksen esimieheksi (lahna sivuun). Nyt tarjoillaan sitä samaa kauheutta mitä muut yrittäjät ovat saaneet vuosia myös maatalousyrittäjille.

Äänestä
  • On se hienoa, kun keskustan hallitsema valtuusto potkii maatalouspäällikön pois johtoryhmästä ma. valtuuston kokouksessa hyväksyessään johtosääntö uudistuksen. Varisnainen maanviljeliöiden puolue. Ei olis Alkio tälääsestä osannu ees unelmoida, vai mitä Mutkanen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sulle mulle kirjoitti:

Lumion palkkaa varmaa tarkastellaan ja harmonisoidaan viimeistään
toki v2016 talousarvioon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu