Mannaa Jumalan lapsille

Hänet Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä. Raamattu opettaa, että Jumala on määrännyt ihmisille nämä kaksi: tuomioistuimen niille suruttomille ja ylpeille, jotka eivät tahdo tunnustaa syntejään, ja armon istuimen niille köyhille ja omissatunnoissaan aroille, jotka tunnustavat syntinsä, pelkäävät Jumalan tuomiota ja haluaisivat saada armon.

Tämä armon istuin on Kristus, jonka Jumala itse on antanut turvapaikaksi niille, jotka eivät voi itsessään kestää Jumalan edessä. Tähän armon istuimeen tahdon turvautua kaikessa, mikä minulta puuttuu enkä anna synnin, kuoleman enkä perkeleen kauhistusten vieroittaa minua siitä. Jumalahan on asettanut tämän armon istuimen ja ohjaa meidät alati sen eteen. Menkööt nuo toiset, ylpeät pyhimykset, Jumalan sanan halveksijat ja vainoojat tuomioistuimen eteen. Tottapahan saavat siellä tuomionsa.

Sen tuomioistuimen piirissä annamme heidän olla nöyrtymiseensä saakka. Sinne me emme tahdo jäädä, vaan riennämme sieltä niin kauas kuin suinkin, armon istuimen vapauteen ja jäämme turvallisesti siihen. Uhkaahan sana mitä hirmuisimmin kaikkia niitä, jotka tahtovat tulla Jumalan eteen omassa pyhyydessään eivätkä välitä Kristuksen sovituksesta. Mutta armon istuimen edessä ei ole mitään vihaa, vaan sula armo ja anteeksiantamus.


Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Room. 3:25 - tiistai 16. joulukuuta
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

'Raamattu opettaa, että Jumala on määrännyt ihmisille nämä kaksi: tuomioistuimen niille suruttomille ja ylpeille, jotka eivät tahdo tunnustaa syntejään, ja armon istuimen niille köyhille ja omissatunnoissaan aroille, jotka tunnustavat syntinsä, pelkäävät Jumalan tuomiota ja haluaisivat saada armon.'

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sley kirjoitti:

Hänet Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä. Raamattu opettaa, että Jumala on määrännyt ihmisille nämä kaksi: tuomioistuimen niille suruttomille ja ylpeille, jotka eivät tahdo tunnustaa syntejään, ja armon istuimen niille köyhille ja omissatunnoissaan aroille, jotka tunnustavat syntinsä, pelkäävät Jumalan tuomiota ja haluaisivat saada armon.

Tämä armon istuin on Kristus, jonka Jumala itse on antanut turvapaikaksi niille, jotka eivät voi itsessään kestää Jumalan edessä. Tähän armon istuimeen tahdon turvautua kaikessa, mikä minulta puuttuu enkä anna synnin, kuoleman enkä perkeleen kauhistusten vieroittaa minua siitä. Jumalahan on asettanut tämän armon istuimen ja ohjaa meidät alati sen eteen. Menkööt nuo toiset, ylpeät pyhimykset, Jumalan sanan halveksijat ja vainoojat tuomioistuimen eteen. Tottapahan saavat siellä tuomionsa.

Sen tuomioistuimen piirissä annamme heidän olla nöyrtymiseensä saakka. Sinne me emme tahdo jäädä, vaan riennämme sieltä niin kauas kuin suinkin, armon istuimen vapauteen ja jäämme turvallisesti siihen. Uhkaahan sana mitä hirmuisimmin kaikkia niitä, jotka tahtovat tulla Jumalan eteen omassa pyhyydessään eivätkä välitä Kristuksen sovituksesta. Mutta armon istuimen edessä ei ole mitään vihaa, vaan sula armo ja anteeksiantamus.


Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Room. 3:25 - tiistai 16. joulukuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu