Motivaation puute

en tosin kyllä ole yliopistossa mutta amiksessa olen ollut jo kolme kertaa ja aina opinnot jääneet kesken. motivaatiota ei vain riitä. olin kaksi kertaa samassa amiksessa ja enää ei ole asiaa sinne koska pinnasin niin paljon tunneilta. viime syksynä muutin sitten toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja ajattelin että kaikki alkaa sujua,mutta ei. jouluun asti jaksoin ja sitten alkoi pinnaaminen. olin koulussa seitsämän tunnin sijasta puolitoista tuntia.
muutin sitten toukokuussa takaisin koti paikkakunnalle ja mietin kesän mitä teen ja nyt olen löytänyt jotain mitä jaksan tehdä. olen työmarkkinatuella harjoittelemassa lasten päiväkodilla ja tykkään tosi paljon. ehkä se opiskelu ei ollut mun juttu.

Mäkin opiskelen yliopistolla ja asun ensimmäistä kertaa yksin..Asun kaukana kaikista läheisistä ihmisistä (täällä mulla ei ole kavereita) joten elämässäni ei täällä ole muuta kuin opiskelu ja koska ei ole muuta niin ei se opiskelukaan jaksa kiinnostaa. Mulla ei ole harrastuksia, en ole ikinä harrastanut mitään säännöllisesti. Mä aina viime hetkellä ennen kuin oon lähdössä luennolle päätän etten menekään.."kyllä mä ne jutut voin itsekin opiskella"..Varsinkin niissä kursseissa joissa ei tarvitse kirjoitella muistiinpanoja luennoilla. Tällä viikolla olen käynyt yhteensä kolmella luennolla, ja nyt on torstai!
Pitäis jaksaa lukea tentteihin muttei jaksa oikein kiinnostaa täällä mikään. Pääainekin tuntuu jo väärältä(tuntuu ettei ole muita vaihtoehtoja kuin opettaminen valmistumisen jälkeen ja sitä en halua) ja koitan vaan katsella jos mulle löytyis jotain muuta..Tulispa jo se joululoma. Mut tsemppiä kuitenkin sulle!

hei,

motivaation puute on sellainen asia, johon toisen on hyvin vaikea alkaa sanomaan mitään. mutta voin ainakin peilata asiaa omien kokemuksieni kautta. itselleni kävi niin, että ensimmäiset puoli vuotta yliopistossa suijuivat hyvin, mutta sitten seurasi romahdus. monet syyt johtivat siihen, että kadotin opiskelumotivaationi. yksinasumiseni mahdollisti sen, että saatoin olla tekemättä yhtään mitään. kukaan ei ollut katsomassa perään. tätä jatkui kolme ja puoli vuotta. tilanne muuttui vasta sitten kun pääsin yli ongelmistani, ja pystyin asettamaan itselleni uudet tavoitteet opiskelun suhteen. kyse on varmasti jonkinlaisesta kypsyydestä. elämän ja opiskelun suhteen ei voi antautua virran vietäväksi vain sen takia, ettei kukaan ole pakottamassa. lopulta ne pakottavat syyt on luotava itse. se, että kadottaa motivaationsa ja on kaiken ulkopuolisen kontrollinen ulkopuolella (asuminen, suhteet, opintojenohjaus, suomen yliopistojärjestelmä) voi tosiaan viedä pitkäänkin alamäkeen. nyt minun on vaikea kuvitella sitä, miten olen itselleni perustellut saamattomuuteni. kysymys oli jonkinlaisesta itsekontrollin ja elämänhallinnan pettämisestä. opiskelusta tuli sivuseikka, jota saattoi aina vain lykätä seuraavaan vuoteen ja seuraavaan tenttikertaan. lopulta on kai kyse siitä, että tietää mihin on menossa ja miten sinne päästään. täytyy olla jokin päämäärä mihin pyrkiä. jos tiedät mitä haluat, voit laatia itsellesi suunnitelman ja pysyä siinä. se ei todellakaan ole sen kummempaa. itsensä kontrolloiminen ei ole ylivoimaista, kun ymmärtää ettei vastuuta voi loputtomasti paeta. no, tiedän kyllä että helppo se on sanoa. ei kannata potea mitään ylenpalttista syyllisyyttä siitä, ettei ole saanut itsestään tarpeeksi irti. syyllisyydessä ja turhautumisessa rypeminen johtaa vain siihen, että on entistä helpompi sulkea velvollisuudet mielestä ja keskittyä johonkin muuhun. teeppä itsellesi realistinen suunnitelma ihan paperille siitä, miten aiot opinnoissasi edistyä. sitten voit tehdä viikkosuunnitelman, jossa varaat tietyt ajat ja päivät erikseen opiskeluille ja harrastuksille. teen suunnitelma siitä, miten aiot opiskella. suunnitelmassa pysyt helposti, koska sinun täytyy! näe opiskelu positiivisesti. saavuta ensin tavoitteesi opiskelujen suhteen ja pura jäljellä jäänyt energia sitten harrastuksissasi. elämä ei todellakaan lopu siihen, jos et saa syksyltä kasaan 10 ovaria enempää. voit ihan hyvin ottaa rennosti jouluun saakka, jos opiskelu tuntuu kovin vaikealta. mielestäni asioita ei kannata tehdä turhautumispisteeseen saakka. siinä vaiheessa kannattaa vetää henkeä ja pohtia asioita rauhassa. mutta yritä kaikin keinoin välttää sitä, että jätät jotakin kesken vain sen takia ettei huvita. päätä, ettei se ole huvittamisen asia. illalla päätät, että aamulla nouset jne. tosiaan jos onnistut selvittämään itsellesi tavoitteitasi, tulee tuosta itsesi pakottamisestakin helpompaa. mutta kyllä se siitä lähtee, ennemmin tai myöhemmin. aloita päämäärillä, toteuta innolla ja itsekurilla! tsemppiä!

Aika sama ongelma mutta oon toista vuotta ammattikorkeakoulussa.

Elämänmuutos voi hyvin aiheuttaa haahuilua ja pakoilua koulusta. Opiskelu on vapaampaa kuin työ ja teet sitä pelkästään itseäsi varten (kun taas töissä muut tarvitsevat työpanoksesi).
Minulle ainakin on hankalaa opiskella kun olen tottunut töissä tekemään asioita muita varten (päiväkoti). Jotenkin sitä ei hahmota että mitä tässä oikein opiskelee ja miten sitä pitäis tehdä..

Ooon asunu kimppakämpissä ja siellä totuin ihmisiin ympärillä ja sain tehtyä paljon.
Nyt asun yksin ja en oo oikein saanu kavereita koulusta,poikaystävä on mut eri paikkakunnalla ym. En vaan saa opiskeltua/mentyä luennoille.

Ole onnellinen siitä että sulla on sentään harrastuksia ja tekemistä!
Oon kehittäny jonkin asteisen netti ja telkkari riippuvuuden kun välttelen lukemista.
Minä nettaan syön nettaan katon telkkaria syön...

Jotekin tuntuu että ei olis elossa kun päivät vaan menee ohi. Vasta illalla tajuan että en oo taaskaan tehnyt mitään. Sitten valvon myöhään kun stressaan tekemättömiä ja jatkan taas aamulla samanlailla vaikka olisin päättänyt opiskella, jotenkin se vaan lipsahtaa. Kun nään harvoja tuttuja tai poikakaveria olen ihan erilainen, aikaansaava ja pirteä. Sitten taas kun tulen kotiin yksin kaikki pysähtyy.

En haluais muuttaa kämpästäni koska se on ihana, halpa ja ihan lähellä koulua. Tuntuu vain että on pakko koska näin tästä ei tuu mitää. Alan höpistä seinille kohta.
Kaipaan toisia ihmisiä, esim. että voi tehdä ruokaa yhessä kattoa telkkaria, käydä kävelyllä mitä vaan. En vaan osaa ottaa kontaktia tai kiinnittyä kaveripiireihin.

niin no joo tilitys.
"Opiskelijaelämä" voi olla saakelin vaikeeta vaikka opiskeltava asia ois helppo!!
Anna aikaa itelles sopeutua muutoksiin mutta yritä mennä myös luennoille, "lintsauskierre" on tosi sitkeä vastus jos se pääseee pahaksi.
Se voi passivoittaa pahasti (kuten ehkä huomaa tästä kirjotuksesta).
Kynnys lähteä kouluun nousee sitä mukaa kun poissaoloja kartuu.

Tsemppiä!
Tuo opiskelu suunnitelma on hyvä.
Jospa taas ottais "niskastakiinni" tekis sellasen ja rupeis hommiin niin ehkä se kestäis tälläkertaa kauemmin ;)

..eli se, kuinka hyvin tentit menevät. Minä itse pidän motivaattorinani sitä hetkeä, kun näen minkä arvosanan olen tentistä/kautta kurssista saanut ja vielä silloin kun ne ovat julkisesti muidenkin nähtävissä yleisessä listassa! Olen muutaman kerran saanut täydet pisteet ja ollut siinä koulutusohjelmamme paras! Ja sitten tietysti on minullakin niitä ikuisuus-kursseja, jotka ovat vaikeita ja vaativat pitkän aikaa lukemista ennenkuin pääsen niistä läpi.. Kyllä sekin tapahtuu, tiedän sen kun olen näinkin pitkälle päässyt!

Ehkä jotain kertoo myös motivaatiosta ja tahdosta se, että pääsin yliopistoon kolmannella hakukerralla, enkä koskaan lannistunut liikaa kun sain tietää että en taaskaan päässyt ja päätin vain hakea seuraavana keväänä uudestaan. Nyt olen omalla alallani ja se motivoi myös, kun tietää että tulevaisuudessa voi saada huippuhyvän työpaikan omalta alalta! (=

Toivottavasti jokainen keksii jonkun tavan, jolla päästä eteenpäin opiskeluissaan. Ei se itsellenikään aina helppoa ole, monesti olen minäkin luennoilta ollut poissa, mutta minulle se on merkinnyt sitä, että sitten on tehtävä töitä kämpällä kaksi kertaa enemmän.

Heips!! En jaksanut noita kaikkia vastausviestejä lukea, mutta joitain juttuja mitä olen itse kokeillut/kokenut...
Jos hankit ystäviä sieltä uudesta koulusta, niin silloin koulussa on myös hauskaa, se ei ole pelkkää työtä... Itselläni aina aluksi on kauhean vaikeaa käydä uutta koulua, kun ei tunne ketään, mutta kun tutustuu ihmisiin, niin sinne menee heidänkin takiaan ja samalla tulee opiskeltua. Tämä auttaisi tuohon häpeämis- juttuunkin, koska silloinhan ne kaverit tietäisivät, jos olet jäänyt kotiin nukkumaan... Äläkä yritä liikaa!! Ota kursseja vain sen verran kuin on pakko, niin ei tule stressiä tekemättä jääneistä töistä, etkä pääse ajattelemaan, että kun en kuitenkaan saa kaikkea tehdyksi, niin jätänpä tuonkin tekemättä. Jos olet alalla jossa voit itse suunnitella lukujärjestyksesi, tee niin, että "sovit" itsesi kanssa, että jos tässä ensimmäisessä jaksossa teet oikein paljon töitä, niin seuraavassa jaksossa jätät lukujärjestykseen yhden vapaapäivän. Minulla ainakin tämä toimii!!! Tai ehkä vain kaipaat pientä breikkiä koulusta, jos olet heti lukion jälkeen päässyt opiskelemaan. Itselleni ainakin välivuosi tuli todella tarpeeseen.

Mulle tapahtui myös tuollainen motivaation loppuminen. Toinen vuosi AMK:ssa menossa ja syksyltä käteen jää jotain 5ov!
Voisin sanoa että juurikin tuo elämäntilanteen muutos on osasyynä siihen. Ihme juttu. Muuttaa tyttökaverin kanssa kimppaan ja luulisi että elämä hymyilee, niinkuin se tekeekin, niin sitten kadottaa opiskeluhalut kokonaan.

Kai se täytyy kevätkaudelle yrittää ottaa uusi startti. Eihän tuo opiskelu kuitenkaan viivästy tästä kuin korkeintaan vuodella. Jännä oli tosiaan kuulla, että joku on ollut vastaavassa tilanteessa 3.5 vuotta.

Tsemppiä teille jotka kärsitte samasta ongelmasta. Itsestähän se on tosiaan kiinni.