Lakon loputtava - laillisuus kunniaan

Nyt, kun laiton lakko on laajentunut bussien ulkopuolelle satamiin eikä edes
SAK:n johto joko halua tai todennäköisemmin edes pysty tekemään asialle mitään,
on selvää, että myös TUPO on tullut tiensä päähän.

Mitä merkitystä on enää työnantajille sitoutua keskitettyyn tulopoliittiseen
sopimukseen, kun toinen sopijapuoli pyyhkii työehtosopimuksella kirjaimellisesti perseensä
laittomalla, voimassaolevan sopimuksen vastaisella lakolla?

Pahimpana pidän kuitenkin sitä, että tämä laiton lakko koskettaa eniten
varattomia ihmisiä, kuten työttömiä, joita AY-liike on väittänyt perinteisesti
puolustavansa. Heillä kun ei ole varaa omaan autoon tai taksiin kuten AKT:n AY-
pomoilla.
4282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Bussi lakon oikeutus....

Nyt käynnisä oleva linja-autoliikenteen lakko, kaikkine tukilakkoineen on Suomen lakko historiassa oikeutetumpi kuin mikään lakko vuosikymmeniin. Tässä lakossa on kysymys siitä onko kokopäivätyötä tekevällä ihmisellä oikeus saada työstään sellsista palkkaa jolla hän perheineen tulee toimeen, ja yleensäkkin elää.

Äänestä
  • Tässä on kysymys juuri nykyisen AY-liikkeen perustavanlaatuisesta ristiriidasta. Eli vakinaisen henkilökunnan etujen ristiriidasta osa-aikaisten ja työttömien etujen suhteen.

    Puolustamalla ja parantamalla vakinaisen työntekijäin etuja AY-liike vaikeuttaa ja estää heikommassa asemassa olevien pääsyä (vakinaiseen)työhön.

    Tässäkin lakossa AKT polkee työntekijän oikeutta osa-aikaiseen työsuhteeseen ja haluaa ilmesti kiistää osa-aikaisen työntekijän oikeuden leipään.

    Tarkoitus pyhittää keinot, näin ajattelee AKT:n johto. Mitä mahtavat ajatella tilanteesta ne 60 osa-aikaista buusikuskia, joiden toimeentulon AKT tahtoo riistää?

    Äänestä

  • Paskat palkka sopimukset tehdään neuvotteluissa eikä kesken kauden lakoilla eikä tässä edes ole palkoista kysymys vaan liiton herrat tekee itteensä tykö jotta voisivat puolustella omia 60 000€ kk palkkojaan.

    Äänestä

  • Tanevaan kirjoitti:

    Paskat palkka sopimukset tehdään neuvotteluissa eikä kesken kauden lakoilla eikä tässä edes ole palkoista kysymys vaan liiton herrat tekee itteensä tykö jotta voisivat puolustella omia 60 000€ kk palkkojaan.

    ...työsopimuksista pitäisi pitää kiinni vain työntekijä puolen ei työnantajien, koska työnantajathan tässä alunperin sopimusta ovat rikkoneet, sopimusta joka on ollut voimassa vuodesta 1995, joten pitäisi olla jo työnantajienkin tiedossa!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksi monista kirjoitti:

Nyt, kun laiton lakko on laajentunut bussien ulkopuolelle satamiin eikä edes
SAK:n johto joko halua tai todennäköisemmin edes pysty tekemään asialle mitään,
on selvää, että myös TUPO on tullut tiensä päähän.

Mitä merkitystä on enää työnantajille sitoutua keskitettyyn tulopoliittiseen
sopimukseen, kun toinen sopijapuoli pyyhkii työehtosopimuksella kirjaimellisesti perseensä
laittomalla, voimassaolevan sopimuksen vastaisella lakolla?

Pahimpana pidän kuitenkin sitä, että tämä laiton lakko koskettaa eniten
varattomia ihmisiä, kuten työttömiä, joita AY-liike on väittänyt perinteisesti
puolustavansa. Heillä kun ei ole varaa omaan autoon tai taksiin kuten AKT:n AY-
pomoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu