Vuosi 2015 tulee olemaan merkittävä ja traaginen vuosi maailmalle. Nimenomaan sille vuodelle Euroopassa asuvat muslimit ovat ajoittamassa koko Euroopan laajuisen pyhän sodan eli jihadin aloittamisen. He ovat luvanneet, että veri tulee virtaamaan Euroopan kaupunkien kaduilla vuonna 2015.
Samana vuonna Venäjän talous tulee romahtamaan. USA on jo pohjustanut tätä sopimalla salaa arabimaiden kanssa öljyn hinnan laskemisesta niin alas, että öljyn viennistä riippuvainen Venäjän talous tulee luhistumaan rahavirtojen tyrehtyessä. Tämä kehitys on alkanut jo joulukuussa 2014.
Venäjän kaoottinen tilanne tulee vaatimaan suurta sotaa, jonka Putin aloittaa vyöryttämällä armeijansa Eurooppaan. Sota on kautta historian ollut se keino, jolla kaoottinen ja köyhtynyt kansakunta saadaan unohtamaan ongelmansa ja yhdistymään.
Euroopassa siis hyökkäävät samaan aikaan sekä muslimit mantereen sisällä, että venäläiset idästä.
"Saksassa asuva ja maahanmuuttajille tarkoitetulla kurssilla opiskeleva venäläinen nuorimies raportoi 05.12.06 äärimuslimien uhosta: Vuonna 2015 kristityille ja saksalaisille näytetään. Tarkastelemme, mistä on kyse."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3773322
"Oil prices are likely to continue falling well into 2015, the International Energy Agency has said."
http://www.bbc.com/news/business-30049294

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tottahan se on, mutta palstan atet ja muslimi erimieltä. Pieni notkahdus ja mitään ei milloinkaan tapahdu.
Muslimeita onkin peräti 3% euroopan väestöstä. Kyllä nyt pelottaa...
Montako Bin Ladenia, isis ja hamas järjestöä, joita on jokaisessa islamistimaassa, tarvitaan tekemään tuhija kuten Usan tornien sortumiset ym..
Vihaa täynnä, öljysheikkien rahat taskussa ja ilman rajoja olevia toimijoita tarvitaan kun kokomaapallo on sekaisin.
Luin jotta Saksassa alkaa sota muslimeja vastaan 2015.
Voi vit,,vitun... vit.
Ei sanaakaan Ukrainan kriisistä !
Ja tuo pyhä sotahan on ollut jo niin kauan ettei kukaan sen alkua tiedä.
Ja olemme jo sodassa muslimimaailmaa vastaan ,- Israelin puolella olimme ja loimme Palestiinalaispakolaisongelman .
Sen jälkeen olimme rahoittamassa sotaa Iran Irak.
Hävisimme muslimeille ja Ajatollah Homein loi islamilaisen vallan joka valmisti atomipommin ja länsi ei uskalla koskea tuohon valtaan.
Hävitimme Irakin kulttuurin ja tapoimme miljoonittain Irakilaislapsia pakottein.
Näihin asti olemme hykerrelleet ilosta kun Syyria tuhoaa itsensä, ja jokaisella on paskat housuissa kun miekalla pää katkaistaan, tai tapettu nostetaan ristiinnaulittuna kadunkulmaan , varoituksena siitä ettei kukaan vastustaisi pyhää sotaa.
Joten kristinuskon ja islaminuskon sotaa ei tarvitse ennustaa se on ollut jo siitä lähtien kun Islamin usko keksittiin.
Kylvätkö sinä vihaa vai rauhaa?
Käskikö Jeesus kylvämään vihaa vai rauhaa ja rakkautta?
Miten Jeesus suhtautui roomalaisiin valloittajiin ollessaan Israelissa?
Miten sinä julistat muslimeille evankeliumin ilosanoman?
Jeesus rakastaa kaikkia ihmisiä ja haluaa, että kaikki ihmiset pelastuisivat? Mitä se kertoo sinulle?
Pysähdy, käy rukoukseen ja tee parannus!