Tunnen sääliä erästä narsistia kohtaan. Tällä hetkellä yritän näytellä kylmän viileätä ja välinpitämätöntä, ettei hän alkaisi taas kiusaamaan ja vainoamaan minua. Mutta näytteleminen rasittaa, sillä oikeasti säälin häntä. Haluaisin auttaa häntä jotenkin, mutta epäilen ettei häntä voi mitenkään auttaa. Ei hän kuuntele mitään, hän on aina oikeassa. Mitä tapahtuisi, jos näyttäisin oikeat tunteeni?
Kannattaako sääliä näyttää narsistille?
Mietinpä
13297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En tiedä. Pohdinnan alla on sekin, että pitääkö sitä aina puuttua toisten elämään. Olla tietävinään toisten elämästä kaiken, vaikkei näe kuin pienen osan pintaa. Omata omat vahvat mielipiteet, jotka ovat peräsin omista vaillinaisista kokemuksista. Ei aina asioiden tarvitse tapahtua sillä tavalla kuin juuri auttajana haluaa ja kuvittelee . Jospa sääli on aivan turhaa ja palvelee vain säälin antajaa itseään, jotta voi nostaa itsensä toisen yläpuolelle. Tuntea olevansa ns. parempi.
Jos on kovin halukas aina auttamaan ja tukemaan, niin mitäpä jos ryhtyisi auttamaan jossakin avustusjärjestössä vapaaehtoistyöntekijänä. Ehkä silloin se auttamistyö ei olisi säälinsekaista, vaan perustuisi ihan vain auttamisen haluun.
Sääli on todella sairautta. Sääli asettaa sen jota säälitään, toisten alapuolelle. Sitäkö haluat? Sääli motiivi ei oikein toimi ihmisten kanssa, eläinten kanssa paremminkin. Sääliin ihmisten välillä voi kietoa omaa halveksuntaansa, väheksymistä, kiusaamista....se voi olla 100% sitä. Toisen sääliminen voi olla huomion hakemista itselleen.
Kerropa meille mitä tarkoittaa "oikeat tunteet" käytännössä jotka näyttäisit?
Niin, olisi varmaan virhe näyttää sitä säälimistä. Jotenkin haluaisin häntä auttaa siinä, että ymmärtäisi oman tilansa. Sen miksi ihmiset kaikkoavat hänen ympäriltään ja tuntevat inhoa. Nyt hän vain syyttelee muita ihmisiä, että kaikki ovat samanlaisia paskapäitä. Omaa paskapäisyyttänsä kun ei tajua.
Kerro asiat suoraan niinkuin ajattelet. Miksi näyttelet? Näytteleminen viestittää hänelle aivan vääränlaista signaalia. Ole itse oma itsesi.
Säälin määrittelyä:
1. Toisen ihmisen mielipahaan, suruun, kärsimykseen, onnettomuuteen tms. kohdistuva osanoton tunne, myötätunto.
2.Alentuvaa, halveksivaa tai vaivautunutta suhtautumista ilmaisemassa.
3.Pahoittelevissa ilmauksissa: vahinko, harmi, harmillista, surullista, murheellista, valitettavaa.
mitä sinun sääli noista on?
Narsisti vyöryttää AINA syyn pois itsestään tai omista lapsistaan jos hän joutunut
"väärin kohdelluksi". Vika ei ole KOSKAAN hänessä vaan muissa. Todellisuuden
taju ei vai jostain syystä aukea näillä tyypeillä ja kaikki saavat kärsiä, työyhteisöissä
harrastuksissa, ystäväpiireissä(jos niitä ylipäänsä edes on). Ei minulla ole enää
minkäälaista sympatiaa näitä ihmisiä kohtaan. Paras lääke näille on kontaktin
välttäminen ja se iskee lujaa narsisitiin. Kokeiltu ja nähty on.
Tiesitkö sitä että
jos kerrankin nimittää itseään
arkienkeliksi, on todellisuudessa aina oikeitten ihmisten
alapuolella - ihmisarvoakin vailla
- senkin he osoittavat selvästi.
Pieni enkeli talviyön
syttymään saa
taivaan tähtivyön.
Näin se vain on, kuten sanoit. Aivan järjetöntä, kertoa olevansa jokin enkelimäinen henkilö ja sisältäpäin niin lempeä ja hyvä. Todellisuudessa henkilön, jolla nuo lempeydet ja hyvyydet on sisällään, ei tarvitse erikseen sellaisia mainostaa, sillä hänen läheisensä tietävät asian muutoinkin. Suurimmat sydämet ja enkelimäisimmät luonteet ovat piilossa ja paljastuvat vain ohikiitäväksi hetkeksi esiin elämän vaikeuksien edessä ja harvoin niitä suurelle yleisölle edes näytetään.
Olet niin oikeassa! Jos ajattelen muutamaakin ehkä kaikkein empaattisimpina pitämiäni ihmisiä, niin eipä heidän suustaan ole ikinä kuultu "minä olen empaattinen".
Miten hän on kiusannut ja vainonnut sinua?
Ehkä sen perusteella olisi helpompi ehdottaa jotakin.
" Haluaisin auttaa häntä jotenkin,"
Lähde ihan ensitöiksesi lukemaan täältäkin palstalta kauhukertomuksia. Me uhrit olemme kaikki lähteneet juuri samoin ajatuksin kuin sinä auttamaan narsistia. Tai jotain sinnepäin.
Minun tarinani löydät ketjusta "eroon narsistista". Minä tahdoin auttaa häntä. Narsisti juuttui kiinni ja teki kaikki temput, mitä osasi. Niin sain narsistinäytelmään ilmaisen lipun kiitokseksi, ja tämän loputtoman innon kirjoittaa tänne palstalle.
Suosittelen ottamaan selvää.
Narsismi on sairaus . Narsisteja ei siis saa vihata. Käyttäydy asiallisesti heitä kohtaan , mutta älä tervehdi ettei hän pääse niskanpäällesi.
Narsisti ei ole sairas, narsismi on luonnevika ihmisessä, joka on äidin tai traumaattisen kokemuksen aiheuttama.
Trauman seurauksena siitä voi päästä psykiatrian avulla, mutta lapsuusajan luonnevian syntymä on vioittanut persoonan niin pahoin, ettei mitään ole tehtävissä, vaan ihmiskunnan on kärsittävä heitä joukossaan.
Ettet sattumala ole itse narsisti? Narsistin kanssa tuskin kannattaa alkaa kilpasille säälileikeillä.