Talous meni vessasta ja sota poskelleen. Hätääntynyt Putin anoo autonomisen alueen asemaa Suomen tasavallassa, kertoo Ilta-Latomat. Ahvenanmaan kaltainen demilitarisoidun alueen asema lienee Venäjän tavoitteena.
"Katsotaanhan tuota kun keritään", myhäilee saunapolulta tavoitettu presidentti Niinistö.
Tiettävästi Ukrainan kanssa on kuitenkin jo aloitettu alustavat keskustelut siitä, kuuluuko Krim jatkossa Suomeen vai Ukrainaan.
Kepun johto on paennut Kiinaan.
Venäjä pyytää saada liittyä Suomeen
7
87
Vastaukset
- toverit
Väärä aika. Ei nyt ole aprillipäivä. Olisit sanonut edes tämän, Venäjä tahtoo liittyä Euroopan Unioniin.
Vasta tämän jälkeen Suomi saa luvan liittyä Natoon ihan ison veljen antamalla luvalla. OK!
Ensin vain kopioidaan suomen hallitus eduskunta Kremliin ja jos he saavat Venäjän talouden kuriin ja korruption pois, niin avot, sulaudutaan.- qwörf
Kreml olisi kyllä vähän keskemmällä tuota uutta Suur-Suomea, mutta helsinkiläiset eivät tykkää, jos hallitus ja eduskunta viedään sinne.
- Sale jänistää
Mä luulen, ettei Sauli halua alkaa niin suuren maan presidentiksi.
- FatBob
Sale jänistää kirjoitti:
Mä luulen, ettei Sauli halua alkaa niin suuren maan presidentiksi.
Venäjä voisi maksaa suomen ulkomaanvelan viisi kertaa pois käteisellä. Rikas velaton maa.
- sarkasm
FatBob kirjoitti:
Venäjä voisi maksaa suomen ulkomaanvelan viisi kertaa pois käteisellä. Rikas velaton maa.
Ai sellaista hyväntekeväisyyttäkö Venäjä haluaa harjoittaa?
- FatBob
sarkasm kirjoitti:
Ai sellaista hyväntekeväisyyttäkö Venäjä haluaa harjoittaa?
Luonnonvaroiltaankiin maailman rikkain maa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631237- 1071203
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146896Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64873- 71810
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109702- 56676
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto103672- 43596
- 78591