Jumalahan on absoluutti, täysin itsenäinen toimija joka koko kosmoksen luojana on aivan ylivoimainen kaikissa suhteissa. Jos häntä nyt edes on olemassakaan.
Miten Jumalaa voi pilkata ?
21
181
Vastaukset
- 139
Jumalan pilkkaaminen on tosiaan sikäli eri asia kuin ihmisen pilkkaaminen, että vastapuoli ei tästä pilkasta loukkaannu tai "mene rikki", niinkuin ihmisen kohteena ollessa tapahtuisi. Sen sijaan itseään Jumalan pilkkaaja kyllä vahingoittaa molemmissa tapauksissa joka kerta. Tätä ei useinkaan tule ajatelleeksi, ja juuri tämän takia myös Jumalan pilkkaaminen on huono juttu, aivan kuten ihmisenkin. Miksi näin? Siksi, että Jumala jokatapauksessa ON olemassa, vaikka sitä ei mitenkään kykenisi tai suostuisi uskomaan, ja Jumalan pilkkaaminen tietenkin rikkoo entisestään ihmisen suhdetta Jumalaan. Niin tekemällä ihminen ikäänkuin työntää itse itseään yhä kauemmas Jumalasta.
Mitä tulee Jumalan olemassaoloon, niin sitä kukaan muu ei voi sinua saada uskomaan, kuin Jumala ja sinä itse yhdessä. Jumala vetää sinua puoleensa, ja mikäli sinä haluat uskoa, Jumala antaa sinulle uskon. Kaikenlainen todisteiden etsiminen on turhaa, sillä Jumala ei etsi sinulta tietoa (jonka antaja Hän jokatapauksessa itse olisi), vaan USKOA, Se taas on jotain, jota sinun täytyy itse haluta. Hän toki voisi pakottaa sinut uskomaan antamalla vastaansanomattomat todisteet, mutta tätä Hän taas ei halua tehdä. Uskon, kuten rakkaudenkin on perustuttava vapaaehtoisuuteen. - tatur
Todisteita Jumalasta ei ole, hän on joko hyljännyt maailman tai jossain muualla niinkuin Hector laulussaan arvelee.
- Hänkutsuu
Ga.6: 7." Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. 8. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää..."
Ps.14:1."..Veisuunjohtajalle. Daavidin virsi. Mieletön on se, joka sanoo sydämessään: "Ei ole Jumalaa." Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa. Ei ole ketään, joka tekee, mikä on hyvää. 2. Herra katselee taivaasta ihmislapsia nähdäkseen, onko ketään ymmärtävää, ketään, joka etsii Jumalaa. 3. Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä on hyvää, ei ainoaakaan. 4. Eivätkö he mitään käsitä, kaikki nuo väärintekijät, jotka saavat leipänsä syömällä minun kansaani eivätkä avukseen huuda Herraa? 5. Vielä heidät valtaa kauhu, sillä Jumala on läsnä vanhurskaiden sukukunnassa. 6. Te saatatte häpeään sorretun aikeet, mutta Herra on heidän turvansa. 7. Jospa Israelille tulisi pelastus Siionista! Kun Herra palauttaa kansansa poisviedyt(1), silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee..."
Room.3: 9.".. Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, 10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, 11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; 12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. 13. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; 14. heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. 15. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, 16. hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, 17. ja rauhan tietä he eivät tunne. 18. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."
19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; 20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, 22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. 23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla 24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, 25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit 26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen..."
Kts.
http://www.uskonet.fi/artikkelit
"..Artikkelit.."- tuuli ja varjo
Kysyinkin voiko Jumalaa pilkata ja olen kyllä sitä mieltä mitä 139 oli, että pilkka kyllä sattuu omaan nilkaan jos Jumala on sellainen kuin kuvittelemme.
Siksi minä ihmettelen kun täällä aika herkästi tuomitaan toisinuskovia jumalanpilkasta ja manataan heidät samantien alinpaan hel-vet-tiin. - 139
tuuli ja varjo kirjoitti:
Kysyinkin voiko Jumalaa pilkata ja olen kyllä sitä mieltä mitä 139 oli, että pilkka kyllä sattuu omaan nilkaan jos Jumala on sellainen kuin kuvittelemme.
Siksi minä ihmettelen kun täällä aika herkästi tuomitaan toisinuskovia jumalanpilkasta ja manataan heidät samantien alinpaan hel-vet-tiin."Siksi minä ihmettelen kun täällä aika herkästi tuomitaan toisinuskovia jumalanpilkasta..."
En nyt ihan ymmärrä, miksi kytket tuon siihen, mitä minä edellä sanoin Jumalanpilkasta. Oli miten oli, sinun ei kannattaisi mieltää asioista puhumista niin herkästi "tuomitsemiseksi" ja "alimpaan helvettiin manaamiseksi". Nimittäin ainoastaan Jumala voi tuomita, ja yksin Jumala päättää sen, mikä on kunkin meistä ns. "loppusijoituspaikka". Kun uskova ihminen puhuu esim. Jumalanpilkasta, hän VAROITTAA lähimmäisiään asiasta, mutta ei suinkaan "tuomitse" tai "manaa" ketään mihinkään.
Tämä varoittaminen perustuu sille, että vakaumuksemme mukaan Jumala on totta, ja että Raamattu on Jumalan sanaa, ja että Raamatussa Jumala sanoo asiat niinkuin ne TODELLA ovat. Jos siis joku uskoo jotain muuta kuin mitä Raamattu sanoo, hän on aivan varmasti harhassa. Käytännössä hän siis syyttää Jumalaa valehtelijaksi, koska ei halua uskoa asiaa niinkuin Jumala on sanonut sen olevan. Tällainen toiminta ei voi olla koitumatta vahingoksi noin ajattelevalle ihmiselle, joten tästä me haluamme häntä varoittaa esim. juuri muistuttamalla, että Raamatun ilmoituksesta poikkeavasti ajatteleva ihminen on itseasiassa parhaillaan syyllistymässä Jumalanpilkkaan. Lopultahan tuollainen Jumalanpilkka tietenkin johtaa kyseisen ihmisen myös kadotukseen, joten eikö siltä ole ihan syytäkin varoittaa, vai mitä?
Huomaa nyt, että kyse ei ole lainkaan siitä, pidätkö esim. juuri SINÄ Raamatun ilmoitusta tai edes Jumalan olemassaoloa totena. Kyse on siitä, että me *Raamattuun tukeutuvat Kristityt* pidämme sitä totena, ja sen pohjalta meidän on myös toimittava.
Ylipäätään on tosi surullista, että "tuomita" -verbin sisältö on kielessämme sotkettu noin pahasti. Yhä useammat ihmiset todella kuvittelevat, että heitä ihmisinä "tuomitaan", kun Kristityt esim. pitävät esillä joitakin Jumalan ilmoittamia tosiasiota. On todella tärkeää ymmärtää Jumalan antaman tuomion ja uskovan ihmisen tuon tuomion olemassaolosta ilmaiseman varoituksen ero. Sillä ei loppupelissä ole mitään merkitystä, mitä mieltä uskova ihminen jostain asiasta on. Ainoastaan sillä on merkitystä, mitä mieltä Jumala siitä asiasta on, ja sitä me emme tahtoisi kenenkään unohtavan, koska sillä mielipiteellä todellakin tulee olemaan merkitystä, haluttiinpa näin uskoa tahi ei.
- Ajattelen siis olen
Olen pitkällisten pohdintojen jälkeen tullut tulokseen, että Jumalaa ei voi pilkata. Jumala on kaiken pilkkaamisen tuolla puolen. Ja jos on absoluutti, voisiko silloin vähempää edes kiinnostaa, vaikka joku maan matonen pystyisikin pilkkaamaan? Vähän kuin toistasataakiloinen bodari, jolle joku kääpiö menisi aukomaan päätä.
- tuuli ja varjo
Näin asian minäkin näen. Olen vaan entistä enempi alkanut uskoa ettei Jumalaa ole edes olemassa. Niin sekavaa, julmaa ja järkeenkäymätöntä monien uskovienkin käytös on historiassa ja vielä tänä päivänäkin ollut.
- 139
Otathan kumminkin huomioon, että mikäli Jumala on olemassa (niinkuin Hän on, vaikket sinä vielä olekaan siitä vakuuttunut), niin Häntä pilkkaamalla sinä rikot omia mahdollisuuksiasi paikata välisi Hänen kanssaan. Mitä enemmän pilkkaat Jumalaa, sitä kauemmas työnnät itse itseäsi Hänestä. Häntä et tietenkään pysty rikkomaan, mutta itsellesi aiheutat näin koko ajan enemmän vahinkoa.
Analogiasi bodarista ja kääpiöstä on sikäli toimimaton, että vaikka onkin totta, että kääpiön mahdollisuudet vahingoittaa bodaria ovat aika heikot, niin silti näiden kahden välillä joko on jokin suhde, tai ainakin voisi olla. Tuota suhdetta tai sen muodostumisen mahdollisuutta kääpiön huono käytös vahingoittaa varmasti, vaikkei hän pystyisikään bodarin fyysiseen vahingoittamiseen. Ihmisen ja Jumalan tapauksessa tuolla suhteella on myös todellinen merkitys, vaikka kääpiön ja bodarin tapauksessa ehkä voitaisiinkin ajatella, että se suhde on ikäänkuin "varaa" rikkoa tai menettää. - Ajattelen siis olen
139 kirjoitti:
Otathan kumminkin huomioon, että mikäli Jumala on olemassa (niinkuin Hän on, vaikket sinä vielä olekaan siitä vakuuttunut), niin Häntä pilkkaamalla sinä rikot omia mahdollisuuksiasi paikata välisi Hänen kanssaan. Mitä enemmän pilkkaat Jumalaa, sitä kauemmas työnnät itse itseäsi Hänestä. Häntä et tietenkään pysty rikkomaan, mutta itsellesi aiheutat näin koko ajan enemmän vahinkoa.
Analogiasi bodarista ja kääpiöstä on sikäli toimimaton, että vaikka onkin totta, että kääpiön mahdollisuudet vahingoittaa bodaria ovat aika heikot, niin silti näiden kahden välillä joko on jokin suhde, tai ainakin voisi olla. Tuota suhdetta tai sen muodostumisen mahdollisuutta kääpiön huono käytös vahingoittaa varmasti, vaikkei hän pystyisikään bodarin fyysiseen vahingoittamiseen. Ihmisen ja Jumalan tapauksessa tuolla suhteella on myös todellinen merkitys, vaikka kääpiön ja bodarin tapauksessa ehkä voitaisiinkin ajatella, että se suhde on ikäänkuin "varaa" rikkoa tai menettää.Jostain nousi mieleeni tarina langenneista enkeleistä: Heidän tehtävänään oli alati ja lakkaamatta pilkata Jumalaa, tai siis ihmisten mielikuvia jumalasta. Koska jo Jumalan pitäminen mielessä on rukousta vanhojen viisaiden mukaan, nuo langenneet enkelit kehittyivät nopeasti ja saivat paremman osan kuolemansa jälkeen. Lisäksi pilkkaamalla jumalankuvaa (mielikuvaa Jumalasta) he itseasiassa tekivät näin kunniaa sille todelliselle Jumalalle, joka on kaiken pilkan tuolla puolen.
- 139
tuuli ja varjo kirjoitti:
Näin asian minäkin näen. Olen vaan entistä enempi alkanut uskoa ettei Jumalaa ole edes olemassa. Niin sekavaa, julmaa ja järkeenkäymätöntä monien uskovienkin käytös on historiassa ja vielä tänä päivänäkin ollut.
Haluaisin korostaa, että ei kannata tehdä päätelmiä Jumalasta pelkästään sen perusteella, mitä uskovien käytös voi joissakin tapauksissa olla. Ensinnäkin uskovien joukossa ja nimissä voi toimia monenlaisia toimijoita, jotka eivät itse edes ole uskossa, että millään tavalla edes voisivat edustaa Jumalan tahtoa - ja puhumattakaan siitä, että edes haluaisivat sitä aidosti edustaa, vaikka omien pahojen päämääriensä ajamiseksi mielellään ottavatkin itselleen uskovan ihmisen hyvän nimen. Toisekseen nekin uskovat, jotka aidosti ovat uskossa, ovat kuitenkin yhä syntisiä ihmisiä, ja synti meissä kaikissa altistaa meidät koko ajan monenlaisille virheille ja taitamattomuudelle siinä, miten missäkin asiassa olisi toimittava.
Jumalaa voit toki syyttää ihan oikeastikin Hänen tekemistään tai sallimistaan asioista. Hän voi vaikuttaa julmalta ja jopa pahalta niiden asioiden perusteella, mitä Hän itsekin sanassaan ilmoittaa tehneensä/sallineensa. Väittäisin kuitenkin, että näiden asioiden "pahoiksi" nimittämisessä on pohjimmiltaan kyse siitä, että ihminen ei oikeasti ymmärrä, millä tavalla ne asiat ovat meille sittenkin hyväksi. Uskon nimittäin niin, että Jumala ei koskaan tee/jätä tekemättä tai salli mitään missään muussa tarkoituksessa, kuin siksi, että se koituisi jollakin tavalla ja jossakin aikataulussa koko ihmissuvun hyväksi. Meille voi olla aivan mahdotonta nähdä, miten jokin pahalta tuntuva asia voisi olla meille hyväksi, mutta niin Hän on kuitenkin luvannut toimia. Hänen olemuksensa on Rakkaus, ja tätä olemustaan Hän ei unohda tai ohita. Jopa Hänen vihansakin kumpuaa rakkaudesta ihmistä kohtaan. Sen sijaan meidän kykymme käsittää Häntä ja Hänen tarkoitusperiään ovat kauniisti sanoen rajalliset, emmekä me usein esim. tiettyjä menetyksiä kärsiessämme edes halua miettiä, mitä hyvää siinä asiassa voisi olla.
Syytä siis kaikin mokomin Jumalaa, mutta älä sittenkään hylkää Häntä. Jos hylkäät Hänet, pohjimmiltaan hylkäät myös itsesi, vaikka siinä tilanteessa et voikaan nähdä asiaa itse noin. Jumalan syyttämisessä on sekin ovela juttu, että se jätää "oven raolleen" sille ajatukselle, että Hän sittenkin olisi olemassa ja ottamassa vastaan syytteesi :). Jos vain hylkäät Hänet, laitat itse tuon oven kiinni, ja sitä ovea Hän ei koskaan tule murtamaan väkisin auki.
Vielä yksi juttu; jos päätät alkaa syyttämään Jumalaa tai vaikka uskoviakin, niin yritäthän kohdistaa syytöksesi nimenomaan sille taholle, ketä oikeasti syytät. Älä siis hauku ja pilkkaa uskovia, jos pohjimmiltasi syytät Jumalaa, ja jos haluat syyttää uskovia, niin syytä vain niitä ihmisiä ja heille itselleen, jotka ovat toimineet sinulle väärin. Älä syytä niistä teoista meitä kaikkia. - 139
Ajattelen siis olen kirjoitti:
Jostain nousi mieleeni tarina langenneista enkeleistä: Heidän tehtävänään oli alati ja lakkaamatta pilkata Jumalaa, tai siis ihmisten mielikuvia jumalasta. Koska jo Jumalan pitäminen mielessä on rukousta vanhojen viisaiden mukaan, nuo langenneet enkelit kehittyivät nopeasti ja saivat paremman osan kuolemansa jälkeen. Lisäksi pilkkaamalla jumalankuvaa (mielikuvaa Jumalasta) he itseasiassa tekivät näin kunniaa sille todelliselle Jumalalle, joka on kaiken pilkan tuolla puolen.
Joo, minäkin voin allekirjoittaa tuon, että jo Jumalan pitäminen mielessä on rukousta. Sehän on kuitenkin jonkinlaista yhteyttä ihmisen ja Jumalan välillä - siis yhteyttä, jota ihminen omasta tahdostaan haluaa pitää yllä, toisinsanoen uskoa. Joissakin tilanteissa ihminen saattaa olla niin väsynyt ja rikki, ettei muunlaiseen rukoukseen kykenekään.
Muilta osin jään sanojesi suhteen hieman epäilevälle kannalle. Ensinnäkin, käsitän asian niin, että enkelit eivät "kuole". He eivät teoillaan "ansaitse" itselleen mitään "parempia asemia", vaan he ovat jo puolensa valinneet, ja kerran heidät tullaan tuon valintansa mukaan tuomitsemaan.
Toisekseen, vaikka ajatuksessasi ihmisten Jumalaan liittyvien (väärien) mielikuvien pilkkaamisesta ja näin kunnian osoittamisesta todelliselle Jumalalle tuntuisikin äkkiä ajatellen liittyvän jonkinlainen logiikka, en sittenkään usko, että langenneet enkelit edes tahtoisivat tehdä kunniaa todelliselle Jumalalle, puhumattaakaan, että heidän "johtajansa" saatana tällaista koskaan sallisi heille. Se kun haluaa sekä kaiken kunnian että varsinkin mahdollisimman monen ihmisen itselleen, joten senpä takia se joukkoineen keskittyneekin lähinnä houkuttelemaan ihmisiä pilkkaamaan todellista Jumalaa, että mahdollisimman moni ihminen saisi työnnetyksi itsensä mahdollisimman kauas Jumalasta, ja tulisi näin mahdollisimman alttiiksi saatanan ja langenneiden enkeleiden valheille.
- #3#
Siten kuten esimerkiksi MUMMOMUORI tekee eli vääntelee Raamattua ja korvaa ne humanismilla ja netti linkeillä.
- samatsanat
Lienee joku narsisti...
- Anonyymi00014
Jeesuksella oli kikkeli pystyssä kun vauva oli sylissä.
- Anonyymi00015
"Jumala on autisti." <-- Pilkaa
- Anonyymi00016
Toisten uskoa voi pilkata sekä heidän Jumalaansa kuten oikeuden päätös osoitti. Vain lääkärikirjan kanssa tulee olla tarkkana.
Herjaamisessa ei ole mitään rajaa kun Jumalasta ja uskosta on kyse. - Anonyymi00017
Uskonnonvapauteen nimenomaan kuuluu että uskovat herjaavat tosiaan laittomuuden tekijöiksi sekä kaikilla muilla tavoilla syyllistävät. Se juuri uskon ydintä ja oikeus todennut sen lailliseksi tavaksi harrastaa uskoa.
Ei siihen ole syytä millään tavalla puuttua vaikka ei ehkä aivan parasta kuvaa anna ihmisen sivistyksestä ja voisi kuvitella että sellaisen hullunmyllyn luonut joku muu kuin Jumala. Että onkin sattumalta synytty herjaamaan. - Anonyymi00018
"jumala on mustasukkainen vuorenpeikko'
Albert Einstein. Maailman älykkäimmän ihmisen naseva hieno kommentti Jumalasta - Anonyymi00019
Kolmas Enkelin sanoma tekijä on eksyttäjä !!
Mitä Jeesus sanoi ristillä toiselle ryövärille Hän sanoi tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa .
sinä torppaat tämän..- Anonyymi00020
Jeesus tarkoitti henkimaailmaa joka on sama kuin paratiisi. Sinne mennään kaikki, ryöväreistä ",pyhimyksiin"
.
Pahat teot heijastuu takaisin täällä maaelämissä. - Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Jeesus tarkoitti henkimaailmaa joka on sama kuin paratiisi. Sinne mennään kaikki, ryöväreistä ",pyhimyksiin"
.
Pahat teot heijastuu takaisin täällä maaelämissä.Lisäys, kuin myös hyvät teot♥️
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad731279- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360748- 118696
- 53683
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584