Kaksi Mariaa: joista vain toinen on Jeesuksen äiti

Kaksi eri Mariaa

Toinen on pakanallisen äitijumalatarkultin mukainen: jumalansynnyttäjä ja taivaan kuningatar, joka uitettiin sisään valekristilliseen roomalaiseen uuspakanuuteen Efesossa ns. kirkolliskokouksessa vuonna 431; oppina "jumalansynnyttäjästä". Tuolloin piispa Cyprianus "uitti oppina sisään" vanhan babylonialaisen "Semiramis kultin" joka oli pakanallisena kulttina omaksuttu kaikissa "Roomanmeren rantavaltiossa", eli Välimeren maissa, - eri nimisinä kultin muunnoksina, ollen sisällöltään siis vanhaa pakanuutta, jolla ei ollut mitään tekemistä: Raamatun tunteman Jeesuksen äidin kanssa, jonka raamattu sanoo olleen "neitsyt vain ennen Jeesuksen syntymää".

Luterilaiset ovat antautuneet tämän saman vanhan pakanuuden muodon harjoittamiseen, eikä Lutherkaan aikanaan nähnyt sitä, ettei se Maria jota katolisessa kirkossa rukouksin palvottiin "välittäjänä", ohi Jumalan sanan ollut suinkaan mikään aito Maria. Nimi Maria vain ikään kuin "päälle liimattiin" yhtenä uutena nimenä vanhoihin neitsyenpalvonnan muotoihin. Kun luterilainen kirkko tunnustaa yhdessä katolisten kanssa, "Marian ikuisen neitsyyden" yhteisenä Mariologisena dogmina, - luterilaisuus osoittaa hyväksyvänsä tällöin, sen saman kulttijumalattaren jota katolinen kirkko palvoo ja palvelee, Jeesuksen lisäksi taivaallisena välittäjänä, ja taivaan kuningattarenakin, sillä yhteinen dogmi "ikuisesta neitsyestä", yhdistää nämä uskonnot samaan kulttiin. Se on enää sivuseikka, ja hämäävä tunnustusero, ettei luterilainen kirkko vielä palvo myös Mariaa "taivaan kuningattarena" ja "jumalan synnyttäjänä", kuten ortodoksitkin tekevät, eli muka taivaaseen korotettuna taivaan valtiattarena, - jollaisesta Raamattu ei puhu tavuakaan. Raamattu ei puhu mitään tällaisesta pakanakulttien mukaisesta Mariasta, vaan se vaimo vaimojen joukossa, joka Maria oli, - oli ihan Jeesuksen äitinä nimenomaan ihminen - kuolevainen kuten kaikki muutkin, ja tarvitsi myös Vapahtajaa siinä missä muutkin kuolevaiset ja syntiset. Katolisuus oli pakanuus on tehnyt Mariastaan myös synnittömän syntymisen oppinsa seurauksena, sellaisen "Jumalan synnyttäjän", jollaista Raamattu ei tunne eikä tunnusta lainkaan aidoksi Jeesuksen äidiksi.

28

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valoa pimeyteen

      "Tuolloin piispa Cyprianus "uitti oppina sisään" vanhan babylonialaisen "Semiramis kultin" joka oli pakanallisena kulttina omaksuttu kaikissa "Roomanmeren rantavaltiossa", eli Välimeren maissa, - eri nimisinä kultin muunnoksina"

      Nuo pakanajutut kuuluvat adventistien ja äärifundamistien oppeihin.

      Heräähän nyt ihmeessä todellisuuteen. Amerikkalainen pastori Ralph Woodrow uskoi noihin Babylonia-tulkintoihin ja kirjoitti niistä kirjan. Kirja möi hyvin, mutta sitten pastori huomasi olevansa täysin väärässä ja omien kuvitelmiensa uhri. Hän veti kirjan pois myynnistä:

      http://www.ralphwoodrow.org/books/pages/babylon-mystery.html

      • Ei luterilaisuuteen kuulu oppi Marian ikuisesta neitsyestä eikä mistään taivaan kuningatteresta vaan ovat katolisten ja orttodoksien harhoja ohi Raamatun. Martti Luther opettaa kuten on Raamatussa

    • ...............

      Katolisuuden historia todistaa, synodeineen että: katoliset omaksuivat nimenomaan uskonsa osaksi, pakanallisen neitsytkultin, joka oli yleinen kultti jo tuolloin Roomassa, ja Efesossa tuo oppi "jumalansynnyttäjästä" ja siis pakanallisesta Semiramis, Istarte, Isis, Astarte kultti vain sai "uuden lisänimen", sen sisällön pysyessä samana - eli pakanuus vain ikään kuin nimikristillistettiin jne....

    • Maria-hihhulointi

      Evankelista Markus mainitsee Marian tasan yhden kerran, ja silloinkin hän vain mainitsee, että Jeesuksen äidin nimi oli Maria.

      Tästä katolilaiset ovat tehneet sellaisen johtopäätöksen, että kaikki paikat pitää täyttää Marian patsailla ja kuvilla, koska Marialla on niin superhypertärkeä rooli kristityn ja Jumalan välisessä suhteessa.

    • Pasi Toivonen

      >>Katolisuus oli pakanuus on tehnyt Mariastaan myös synnittömän syntymisen oppinsa seurauksena, sellaisen "Jumalan synnyttäjän", jollaista Raamattu ei tunne eikä tunnusta lainkaan aidoksi Jeesuksen äidiksi.>>

      Kun näin innokkaasti tunnut "ihailevan" Mariaa (ja varmaan kaikkia muitakin naisia) niin kerro kuinka monta naista olet raiskannut tänä vuonna.

    • Pasi Toivonen

      Eräs syy miksi käännyin katoliseksi on se kun tajusin että eräiden protestanttien vihamielisyys Mariaa kohtaan ei ole muuta kuin uskonnon varjoon naamioitua naisvihaa.

      Ennen he polttivat naisia roviolla, nykyään he tyytyvät raiskaamaan.

      The rate of sexual violence in South Africa is among the highest in the world. Sexual violence is the use of force or manipulation to get someone to engage in unwanted sexual activity without his or her consent.[1] An estimated of 500,000 rape cases take place in the country, every year.[2]

      According to the report by the United Nations Office on Crimes and Drugs for the period 1998–2000, South Africa was ranked first for rapes per capita.[3] In 1998, one in three of the 4,000 women questioned in Johannesburg was raped, according to Community Information, Empowerment and Transparency (CIET) Africa.[4] While women's groups in South Africa estimate that a woman is raped every 26 seconds, the South African police estimates that a woman is raped every 36 seconds.[5]

      http://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_violence_in_South_Africa

    • åland
      • heppoiset eväät

        "...katolinen kirkko uskoo tämän lisäksi Marian olevan taivaan kuningatar, joka sovittaa syntiset Jumalalle. "

        Paavola vauhdissa. Missä tällaista lukee?

      • heppoiset eväät
        heppoiset eväät kirjoitti:

        "...katolinen kirkko uskoo tämän lisäksi Marian olevan taivaan kuningatar, joka sovittaa syntiset Jumalalle. "

        Paavola vauhdissa. Missä tällaista lukee?

        Odottelen älandilta vastausta siihen, kuinka Maria on muka sovittanut synnit. Kysy ihmeessä Paavolalta. Hänhän vakuuttaa olevansa katolilaisuuden asiantuntija.

    • äläeksy

      Rooman katolinen kirkko opettaa terve Maria rukouksesta:

      Finally, the petition "Holy Mary, Mother of God, pray for us sinners now and at the hour of our death. Amen." is stated by the official "Catechism of the Council of Trent" to have been framed by the Church itself. "Most rightly", says the Catechism, "has the Holy Church of God added to this thanksgiving, petition also and the invocation of the most holy Mother of God, thereby implying that we should piously and suppliantly have recourse to her in order that by her intercession she may reconcile God with us sinners and obtain for us the blessing we need both for this present life and for the life which has no end." http://www.newadvent.org/cathen/07110b.htm

      tosta linkistä kopsasin. Tossa katolinen teologia sanoo Marian sovittavan syntiset Jumalalle. Kauheeta harhaoppia.

      • äläeksy

        Taivaan kuningatar - Regina cæli (katolinen rukous)
        E(sirukoilija): Iloitse taivaan kuningatar - halleluja!
        V(astaus): Sillä hän, jonka synnytit - halleluja!
        E: Nousi kuolleista sanansa mukaan - halleluja!
        V: Rukoile puolestamme Jumalaa - halleluja!
        E: Iloitse ja riemuitse, neitsyt Maria - halleluja!
        V: Sillä Herra on totisesti ylösnoussut - halleluja!
        E: Rukoilkaamme:
        Kaikkivaltias Jumala, Poikasi Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksella olet täyttänyt maailman ilolla. Anna meidän päästä hänen äitinsä, neitsyt Marian, esirukousten tähden ylösnousemuksen kirkkauteen. Tätä pyydämme saman Kristuksen, Herramme, kautta.
        V: Aamen.

        Tossa katolinen taivaan kuningatar ja Maria oppi. Kauheeta eksytystä.

      • katolinen arki
        äläeksy kirjoitti:

        Virallinen katolinen teologia ei hyväksy ajatusta Mariasta syntien sovittajana. Mutta ei paljon puutukaan. He niin sanotusti seisovat jatkuvasti vakavan harhaopin kynnyksellä.

        Käytännössä katolilainen ei tietenkään mitenkään voi kuvitella pelastuvansa ilman Mariaa. Käytännössä Maria jopa ohittaa Jeesuksen tärkeydessä.

      • A. M. Gleichen
        katolinen arki kirjoitti:

        Virallinen katolinen teologia ei hyväksy ajatusta Mariasta syntien sovittajana. Mutta ei paljon puutukaan. He niin sanotusti seisovat jatkuvasti vakavan harhaopin kynnyksellä.

        Käytännössä katolilainen ei tietenkään mitenkään voi kuvitella pelastuvansa ilman Mariaa. Käytännössä Maria jopa ohittaa Jeesuksen tärkeydessä.

        No, melkein. Katosin tuossa juuri mitä minulla on työpöydällä: yksi Neitsyt Maria -ikoni, jossa Jeesus-vauva on ylissä, Musta Madonna ja pyhä Kristoforus -patsas, joka kantaa Jeesus-lasta. Täytyykin heti tilaisuuden tullen hommata sellainen kissan kokoinen krusifiksi, jotta ei tule epäilystä kenellekän. Laitan sen heti oveen kiinni, että kukaan ei voi epäillä.

      • Starbuck
        A. M. Gleichen kirjoitti:

        Parempi se kuin Apollo ;-)

    • Jumalan Nainen

      Olen muuten pitänyt Petri Paavolaa raamatullisena ja luotettavana hengellisenä opettajana Suomessa, mutta Katolilaisuuden arvostelijana hän on mennyt liian pitkälle ja ylittänyt rajoja paitsi tehdessään tulkintoja Katolilaisuudesta, myös arvostellessaan ja tuomitessaan sitä.

      Katolilainen kirkko on kristikunnassa kuitenkin se, joka ei jatkuvasti ole maailman tyrskyissä ryvettymässä.

      Katolilaisuudessa keskeisellä sijalla ovat mysteerit, jotka on objektiivisesti ja jaetusti olemassa, mutta joiden edessä jokainen uskova omassatunnossaan hiljentyy nöyrästi.

      Kaikki katolilaiset, siis siihen kirkkokuntaan kuuluvat ja itsensä katolilaisiksi identifioivat, eivät ole uskossa ja matkalla pelastukseen. Pelkkä kirkkoon kuuluminen siellä sen enempää kuin luterilaisuudessakaan ei ole pelastuksen kannalta riittävää. Jokainen ihminen on yksilö, jolla joko on tai ei ole henkilökohtaista uskon suhdetta Jeesukseen.

      En itse ole katolilainen.

    • Jeesuksen sanat

      Lyhyenä muistutuksena Jeesuksen, Jumalan Pojan vastaus naiselle, joka ylisti autuaaksi Jeesuksen äitiä:

      27. "Autuas on se kohtu, joka on kantanut sinut, ja ne rinnat, joita olet imenyt."
      28. Mutta hän sanoi: "Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat". (Luuk. 11)

      • T. Ollo

        Nämä Jeesuksen sanatko merkitsevät sitä, että Hänen Äitinsä ei muka olisi kuullut ja noudattanut Jumalan sanaa?

      • Jeesuksen sanat
        T. Ollo kirjoitti:

        Nämä Jeesuksen sanatko merkitsevät sitä, että Hänen Äitinsä ei muka olisi kuullut ja noudattanut Jumalan sanaa?

        Tuskin kukaan tuollaiseen vääntöön voi päätyä. Jeesus, sen sijaan että olisi antanut sijaa äitinsä ylistämiselle, käänsi naisen huomion oleellisimpaan, Jumalan sanan kuulemiseen ja noudattamiseen, mikä ei tietenkään merkinnyt sitä ettei hänen äitinsä olisi kuullut eikä noudattanut Jumalan sanaa. Päinvastoin, kuten Raamattu osoittaa, Maria kuuli ja noudatti Jumalan sanaa, joka ei missään kohtaa anna hänelle 'taivaan kuningatar' eikä 'ainainen neitsyt' määreitä.

      • Oikeat jakeet
        Jeesuksen sanat kirjoitti:

        Oikeasti Luukas kirjoitti näin:

        27. "Autuas on se kohtu, joka on kantanut sinut, ja ne rinnat, joita olet imenyt."
        28. Ja Jeesus vastasi: "Niin, äitini on oleva taivaan kuningatar, ja hänelle on rakennettava oma alttarinsa jokaiseen Jumalan temppeliin. Häntä teidän tulee ylistää, häntä teidän tulee rukoilla."

      • textus rosciscus
        Oikeat jakeet kirjoitti:

        Oikeasti Luukas kirjoitti näin:

        27. "Autuas on se kohtu, joka on kantanut sinut, ja ne rinnat, joita olet imenyt."
        28. Ja Jeesus vastasi: "Niin, äitini on oleva taivaan kuningatar, ja hänelle on rakennettava oma alttarinsa jokaiseen Jumalan temppeliin. Häntä teidän tulee ylistää, häntä teidän tulee rukoilla."

        Ihanko itse käänsit alkukielestä?

      • T. Ollo
        Jeesuksen sanat kirjoitti:

        Tuskin kukaan tuollaiseen vääntöön voi päätyä. Jeesus, sen sijaan että olisi antanut sijaa äitinsä ylistämiselle, käänsi naisen huomion oleellisimpaan, Jumalan sanan kuulemiseen ja noudattamiseen, mikä ei tietenkään merkinnyt sitä ettei hänen äitinsä olisi kuullut eikä noudattanut Jumalan sanaa. Päinvastoin, kuten Raamattu osoittaa, Maria kuuli ja noudatti Jumalan sanaa, joka ei missään kohtaa anna hänelle 'taivaan kuningatar' eikä 'ainainen neitsyt' määreitä.

        Nimimerkille "Jeesuksen sanat".

        Mitä merkitsee suomen sana "niin" tässä yhteydessä? Merkitseekö se Sinulle samaa kuin "ei"? Minä ymmärrän sanan "niin" lähes samaksi kuin "kyllä". Minulle Jeesus siis sanoo, että Hänen Äitinsä on autuas ja lisää sitten, että kaikki Jumalan sanaa kuulevat ja sitä noudattavat ovat autuaita.

        Onko Jeesuksen Äiti Taivaan kuningatar ja ainainen neitsyt ovat sitten toisia kysymyksiä, jotka jääkööt tällä kertaa käsittelemättä, vaikka uskonkin Jeesuksen Äidin olevan noita molempia.

        T. Ollo. KJV 1611 käännöksessä 'niin' on ilmaistu sanoilla 'yea rather'. Ilmaus ei siis ole kielteinen, vaan ohjaa naisen huomion Mariasta siihen mikä on keskeisintä.

        Samaan kategoriaan kuuluu myös tapaus, jossa Jeesuksen äiti ja veljet tahtoivat puhutella häntä Matt. 12:46-50.
        47. "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella".
        48. "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?"
        49. Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni!
        50. Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

    • Pasi Toivonen

      >>Päinvastoin, kuten Raamattu osoittaa, Maria kuuli ja noudatti Jumalan sanaa...>>

      Sentään jotain myönteistäkin sanottavaa Neitsyt Mariasta.

      • Jeesus on Herra!

        Jeesuksen äiti Maria ja katolilaisuuden Maria ovat kaksi eri henkilöä. Katolilaisuudessa palvotaan itse asiassa Semiramista. Ei Jumala ole tarkoittanut että Mariaa pitäisi rukoilla kuten katolilaisuus opettaa. Ei Jumala halua trokareita ihmisen ja Hänen välilleen vaan kyseessä pitäisi olla henkilökohtainen usko ja suhde, ei ihmisoppien mukainen "jumalasuhde".

        Toivottavasti silmäsi aukeaisivat ja näkisit totuuden.

    • jhurkuki

      Joitain vastauksia...
      - Raamatussa on Neljä Evankeliumia, ei pelkästään Matteuksen.
      - Raamattuun valittiin Evankeliumeista neljä, mutta niitä on useampi ja niitäkin Alkukristityt käyttivät. Niissä on paljon asiaa Mariasta.
      - Miksi te haukutte Jeesuksen äitiä? En minä vaan pysty haukkumaan Vapahtajani äitiä tai puhumaan hänestä alentavasti.
      - Alkukristityt arvostivat Mariaa todella paljon ja tästä ei käsittääkseni ole mitään epäselvää.
      - Apostoliset Kirkot eivät ole koskaan ole olleet yhdessä, sillä ne ovat eri opetuslasten perustamia, mutta siitä huolimatta kaikissa niissä on alusta asti kunnioitettu Mariaa todella paljon ja tämä arvostus ei eroa Roomalaiskatolilaisuudessa tapahtuvasta arvostuksesta.
      - Esimerkiksi Etiopian Ortodoksinen kirkko ei ole ollut koskaan Rooman vaikutuksen alainen, eikä ominut sieltä tapojaan...vaan se Marian kunnioittaminen lähtee ihan Apostoleista ja Raamatusta itsestään.

    • Konservatiivinen sie

      Mitäpä tuohon on muuta sanomista kuin se, että ainakaan kristitty et ole. Miksi noita horinoitasi tänne kirjoittelet? Eivät ne katolilaisia kiinnosta tipan vertaa!

    • alaeksy

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe