Olen parikymppinen nainen ja olen havainnut itselläni kausittaista masennusta teini-ikäisestä asti. Kesällä olen vakaa ja teen asioita, joista nautin, mutta jo tieto syksystä saa minut lamaantumaan ja käpertymään itseeni.
En ole koskaan saanut oireilleni diagnoosia, koska en ole uskaltanut hakea apua.
Kotona tunteista tai ongelmista ei ole koskaan puhuttu ja suurperheen vanhimpana lapsena olen oppinut pienestä asti pärjäämään itsenäisesti ja piilottamaan tunteeni.
Varmaan osittain myös siitä syystä, että teini-iässä alkanutta masennusta ei ole koskaan hoidettu se tuntuu uusiutuvan herkästi.
Nyt olen taas aallonpohjavaiheessa ja tuntuu että en enää kestä. Olen jatkuvasti väsynyt, opiskelusta ei tule mitään, tuntuu, että kaikki on yhdentekevää, en ole nähnyt kavereita kuukausiin.
Kaivoin itsestäni kaiken rohkeuden ja kerroin poikaystävälleni epäileväni sairastavani masennusta, mutta hän ei järkytyksekseni tuntunut ymmärtävän ollenkaan. Sanoi, huomanneensa, että olen silminnähden huonovointinen, mutta että minulla ei ole mitään syytä olla masentunut!
Onko asia sittenkin niin? Kuvittelen vain kaiken? Sillä tottahan se on, että elämässäni ei ole tapahtunut mitään traumaattista masennusta laukaisevaa.
Tajuan kyllä, että minun pitäisi hakeautua lääkäriin, mutta tästä asiasta puhuminen jollekin vieraalle on minulle aivan kauhistuttava ajatus. Häpeän ja pelkään ettei minua oteta vakavasti ja tunteitani vähätellään.
Onko muilla ollut haasteita masennuksen myöntämisessä ja avun hakemisessa?
Mitkä olisivat matalan kynnyksen avunhankintakeinot?
En ole koskaan saanut oireilleni diagnoosia, koska en ole uskaltanut hakea apua.
Kotona tunteista tai ongelmista ei ole koskaan puhuttu ja suurperheen vanhimpana lapsena olen oppinut pienestä asti pärjäämään itsenäisesti ja piilottamaan tunteeni.
Varmaan osittain myös siitä syystä, että teini-iässä alkanutta masennusta ei ole koskaan hoidettu se tuntuu uusiutuvan herkästi.
Nyt olen taas aallonpohjavaiheessa ja tuntuu että en enää kestä. Olen jatkuvasti väsynyt, opiskelusta ei tule mitään, tuntuu, että kaikki on yhdentekevää, en ole nähnyt kavereita kuukausiin.
Kaivoin itsestäni kaiken rohkeuden ja kerroin poikaystävälleni epäileväni sairastavani masennusta, mutta hän ei järkytyksekseni tuntunut ymmärtävän ollenkaan. Sanoi, huomanneensa, että olen silminnähden huonovointinen, mutta että minulla ei ole mitään syytä olla masentunut!
Onko asia sittenkin niin? Kuvittelen vain kaiken? Sillä tottahan se on, että elämässäni ei ole tapahtunut mitään traumaattista masennusta laukaisevaa.
Tajuan kyllä, että minun pitäisi hakeautua lääkäriin, mutta tästä asiasta puhuminen jollekin vieraalle on minulle aivan kauhistuttava ajatus. Häpeän ja pelkään ettei minua oteta vakavasti ja tunteitani vähätellään.
Onko muilla ollut haasteita masennuksen myöntämisessä ja avun hakemisessa?
Mitkä olisivat matalan kynnyksen avunhankintakeinot?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla on kanssa vähän "kausittaista masennusta".. Parempina vaiheina nukun normaalisti vaikka onkin paha olla. Huonoina vaiheina nukun tuskin ollenkaan ja yleensä vaikeen masennuksen lisäks ahdistaa. Mullakaan ei oo oireille diagnoosia, mutta en oo läheskään vielä sun ikänen :/ Mun on myös vaikee kertoo kenellekkään miltä musta tuntuu ja mun ongelmista, koska niitä ollaan aina vähätelty. Myös se että masennus on kausittaista lisää epävarmuutta, kun yleensä aina kuvitellaan että masentuneet on 24/7 itkemässä.. Helposti läheiset voi ajatella että kyseessä on pelkkä stressi tai flunssa tai joku huonompi ohimenevä vaihe jne. Sen takia sun pitää avautua asiasta jollekkin, koska kukaan ei muuten osaa auttaa sua. Vaikka asiat ois hyvin, voi olla masentunu. Yritä miettiä tarkkaan mikä saa sut huonolle tuulelle, ja mitä ajattelet itestäs. Pidätkö ittees epäonnistuneena, oliko sulla huono äitisuhde, koulukiusattiinko sua, etkö uskalla näyttää tunteitas? Jos et löydä mitään järkevää syytä, ehkä kyseessä on kaamosmasennus, koska kesällä jaksat ainakin jonkun verran. Yritä selittää tää asia vaikka sun poikaystävälle. Se varmaan pitää sua vaan niin täydellisenä ettei usko sulla olevan ongelmia. Jos lääkärit pelottaa, yritä turvautua lähimmäisiin :/ Hanki masennuksesta kattava tietopaketti niin sua ei epäilytä niin paljon kertoa asiasta. Toivon että autoin sua jollakin tavalla