Jani Kokki, kasvain suurentunut mutta ei ota hoitoja

Kertoilee sevenissä, on suostunut menemään lääkäriin viimeksi huhtikuussa 2014 ja sai silloin huonoja uutisia, kasvain on suurentunut ja syöpä mennyt huonompaan suuntaan. Mutta Jani ei aio ottaa hoitoja. Itse asiassa kertoo, ei aio enää mennä lääkäriin, jos menee, niin vuoden tai kahden kuluttua.
Hän luottaa vegaaniravintoon ja stressittömään elämään, ne hoitavat.
Mutta mahtaako mies elää enää silloin, siis jos ajattelee menevänsä tutkimuksiin 1 tai 2 v päästä?
14801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hieman kun olen näitä artikkeleita Kokin syöpätaistelusta lukenut, niin tulee mieleen, että hän yrittää paeta kamalaa todellisuutta työntämällä pään pensaaseen.

On ihan ymmärrettävää, että syöpä aiheuttaa voimakasta pelkoa. Olisin itsekin ihan paniikissa tuossa tilanteessa. Mutta päähäni ei mitenkään mahdu se että joku ehdoin tahdoin vielä pahentaa tilannettaan kieltäytymällä hoidoista.

Kenties Jani Kokin syöpä olisi voitu pysäyttää siihen jos hän aikoinaan olisi mennyt leikkaukseen. Nyt se on kuitenkin todennäköisesti jo levinnyt ja parantuminen alkaa olla vaikeaa, jopa mahdotonta.

Ei syöpää kasviksilla ja terveellisellä elämällä paranneta, vaikka niiden avulla voikin ehkäistä syövän kehittymistä ja tehostaa lääketieteellisiä hoitoja.

Äänestä
  • Viimekuvissa oli jo niin laiha, että selvästi syöpäkasvain leviää hänen kehossaan. Harvinaisen tyhmä jätkä, joka tulee kuolemaan saattohoidossa koska ei hoida itseään. No, tyhmempiaines karsiutuu, Se on luonnon omaa valintaa...

    Äänestä

  • koliseva luu kirjoitti:

    Viimekuvissa oli jo niin laiha, että selvästi syöpäkasvain leviää hänen kehossaan. Harvinaisen tyhmä jätkä, joka tulee kuolemaan saattohoidossa koska ei hoida itseään. No, tyhmempiaines karsiutuu, Se on luonnon omaa valintaa...

    Niin, kuten Steve Jobs...

    Äänestä

Kyllä ihminen kuolee, kun hänen aikansa on. Ei siihen auta lääkkeet eikä lääkärit. EVVK mitä vastailet kirjoitukseeni.

Äänestä

Toivottavasti anaboliset steroidit eivät olleet tämänkin syövän aiheuttaja.

Äänestä
  • Mistähän sä tuonkin keksit?

    Äänestä

  • turha luulo kirjoitti:

    Mistähän sä tuonkin keksit?

    Et taida tietää kuinka monta syöpää ym. on Suomessakin tullut steroidien takia, tuhansia ihmisiä on sairastunut tai kuollut niiden myrkkyjen johdosta.

    Äänestä

Se ikävä puoli tossa todellisuudesta pakenemisessa on, et jossain vaiheessa voi tapahtua " herääminen". Tapahan se on toikin, et kieltää tosiasiat ja säästää itsensä monelta murheelta. Mutta sillon pitää toivoo, et tuo illuusio säilyy, kunnes kuolo korjaa. Ettei herää siinä vaiheessa, kun on liian myöhäistä katua. Kettumaisinta olis, jos todellisuus iskis päälle jossain saattokodissa. Mukavat viimiset päivät... Toivotaan, et Janin harhaisuus jatkuu hamaan loppuun, mikäli on jo liian hyöhästä katua ( luultavasti on :( )

Äänestä
  • Joo, Steve Jobs ainakin katui sitä, miten tuhlasi alussa aikaa vaihtoehtohoitoihin ja suostui leikkaukseen liian myöhään. Jotenkin pystäyttävää, että Jobsinkin kaltainen fiksu mies uskoi niin vahvasti. Harmi, että nämä julkisuudessa vaihtoehtohoitoja kehuvat saattavat innostaa myös muita samaan, ainakin siihen asti kun pysyvät suhteellisen hyvässä kunnossa.

    Äänestä

Noh, ainut hyvä mitä tästä seuraa on se, ettei varmaan kukaan halua toimia samoin.
Ruokavaliolla ei syöpää paranneta. Se vaan on niin.

Äänestä

Oli kovin laihan ja huonon näköinen Seiskan kuvissa. Ja kalpea...

Niinpä, kyllä niitä huhuja paljon liikkuu että mm. Hunksit vetäneet paljon tiettyjä nappeja.... toivomme että Jani ei olisi koska niillä on täysi yhteys esim. tuonlaatuisen syövän syntymiseen...

Kun syöpä on päällä, ei se parane ruokavaliolla ja ressittömyydellä. Se on totta, hiukan voi syöpiä tällä tavoin EHKÄISTÄ mutta ei enää sitten kun se on levinnyt tai kasvain on suuri.

Valitettavasti hänen haastatteluistaan tuli vaan sellainen olotila, ei kestä ajatusta joutua kantamaan ns. kakkapussia kyljessään vaikka se olisi kuulemma 90 % vain väliaikainen ratkaisu, ei lopun ikää oleva ratkaisu....

Äänestä

Eikö hän jossain haastattelussa sanonut, että eniten hirvitti suolistosyövän leikkauksesta mahdollisesti seuraava avannepussi? Muistelisin jotain tällaista. Näytti hän kyllä seiskan haastattelussa aika huonovointiselta, kalpealta.

Äänestä

Karseaa seurata, kuinka nuori ja muutoin ihan terve ihminen tekee tahattoman itsemurhan, koska on joutunut puoskarien huijauksen uhriksi. Hän vieläpä maksaa näille käytännössä oman kuolemansa aiheuttamisesta.

Tähän ei muuta voi sanoa, kuin että toivottavasti Janin poismeno tulee olemaan mahdollisimman kivuton.

Ainoa hyvä asia tässä stoorissa on se että kenties tämän syöpäshow'n jälkeen ihmiset tajuavat vältellä näitä ns. vaihtoehtoisia "hoitoja".

Äänestä

En usko, että hörhöt oppivat tästä mitään, vaan hakevat uuden viihdykkeen. Mutta onko Jani Kokki kuiollut, kun ei ole kuulunut miehestä mitään puoleen vuoteen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kerkko P K9 kirjoitti:

Kertoilee sevenissä, on suostunut menemään lääkäriin viimeksi huhtikuussa 2014 ja sai silloin huonoja uutisia, kasvain on suurentunut ja syöpä mennyt huonompaan suuntaan. Mutta Jani ei aio ottaa hoitoja. Itse asiassa kertoo, ei aio enää mennä lääkäriin, jos menee, niin vuoden tai kahden kuluttua.
Hän luottaa vegaaniravintoon ja stressittömään elämään, ne hoitavat.
Mutta mahtaako mies elää enää silloin, siis jos ajattelee menevänsä tutkimuksiin 1 tai 2 v päästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu