Hei, Keskusta on löysien miesten puolue. Siksi keskustalaisten pitää venkoilla ja mennä työryhmiin, koska päätöksen teko ja vastuun kanto on nollassa. Yksilötasolla on henkinen kantti miniätyyrikokoa. Keskustan seinät taasen ovat niin leveällä ideologisesti, että kokoomus ja vasemmistoliitto sopivat mainiosti sisään ja vieläpä väljästi. Sitten vielä kehtaavat sanoa itseään keskustaksi, laajakaista olisi sattuvampi nimi ja moderni myös.
Keskusta on löysä
17
397
Vastaukset
- XXXX
Suljettujen ovien takana.
Siellä Vanhanen myi Keskustan sosialisteille.
Suljettujen ovien takana.
Siellä kaatui Anneli Jäätteenmäki.
Suljettujen ovien takana.
Siellä Yle sai sosialistisen Jungnerin.
Ja avoimessa lehdistötilaisuudessa Matti lausuu rauhalliseen sävyyn:
"Ei liiallista suulautta"
Ei niin. Ei kestä päivänvaloa.
Ymmärrän. - Nimetön
Kyvytön selvitystilahallitus tämä on.
yritysverouudistuksen aikaansaaminenkin!!!
Kokkaret sen titenkin tekivät haalituksessa ollessaan???
hehe.
Voi tämä hallitus kyllä pullistella rintaansa suomen pitkien aikojen vaikuttavimmalla verouudistuksella. Kokoomus ei siihen kyennyt, eikä Demaritkaan olisi uskaltaneet.- rautalehti
Heikki-K kirjoitti:
yritysverouudistuksen aikaansaaminenkin!!!
Kokkaret sen titenkin tekivät haalituksessa ollessaan???
hehe.
Voi tämä hallitus kyllä pullistella rintaansa suomen pitkien aikojen vaikuttavimmalla verouudistuksella. Kokoomus ei siihen kyennyt, eikä Demaritkaan olisi uskaltaneet.Niinpä... se tuhoaa suomalaisen yrityspohjan... mutta mitäpä Kepu siitä välittäisi - sille riittää, että vetelykset saavat maata ja lihota pankolla meidän kunnon ihmisten - veronmaksajien - rahoilla.
Oletko sinä se sama pajapelle, jonka paja meni konkurssiin, laskut jätit meidän kunnon ihmisten - veronmaksiajien - maksettaviksi ja ainoa syyllinen osaamattomuudestasi johtuneeseen konkurssiin oli Kansallinen Kokoomus. rautalehti kirjoitti:
Niinpä... se tuhoaa suomalaisen yrityspohjan... mutta mitäpä Kepu siitä välittäisi - sille riittää, että vetelykset saavat maata ja lihota pankolla meidän kunnon ihmisten - veronmaksajien - rahoilla.
Oletko sinä se sama pajapelle, jonka paja meni konkurssiin, laskut jätit meidän kunnon ihmisten - veronmaksiajien - maksettaviksi ja ainoa syyllinen osaamattomuudestasi johtuneeseen konkurssiin oli Kansallinen Kokoomus.sijoitusyrittäjänä tietenkin maksamaan vähän vroja, mutta sehän on ihan oikein. Tuloista on maksettava verot. Myös pasiivisesta tulosta.
Mikä hinku sinulla on kysellä jostakin entisestä yritäjästä? Sillä ei taida paljon olla merkitystä näiden mielipiteiden kanssa. Eikö se STTK:n maksama palkka riitä pitämään sinua itsellisenä ja omanarvontuntoisena ihmisenä ilman muiden kaunaista mollaamista? Tarvitseko sinä itsetuntosi pönkittämiseen sitä tietoa. Olet macho mies kun olet pärjännyt paremmin kuin yksi ihminen muualla. Onhan sekin jotakin jos on toiseksi huonoiten onnistunut, ei se huonoin. Toiseksi viimeinenhän on paljon parempi kuin se viimeinen.
- mukana?
Kuinka leveä se on kokkareilla, kun edelleisestä hallituksesta puuttuin vain SKP?
- Nettiviikari
Miksei kokoomuksen ja keskustan maanviljelijät voisi tulla ajaan lakkolaisten bussivuoroja? Vaikka sitten traktorilla peräkärryineen.
Syystyöt on ohi ja onhan sitä sianraatoja, lunta ja paskaakin kuskattu traktorikyydillä Helsinkiin ja hyvän asian puolesta silloinkin.
Ei voisi sanoa että olis löysää toimintaa näiden puolueiden kannattajilta.- että
Voishan sinne Hakaniemen suuntaan tuoda muutaman kärryllisen sitä ihtiäänki, ettei pääse tuoksu unohtumaan.
- Omatar
Paskan jauhamista kyllä riittää. Ettekö mitään muuta keskustelumuotoa hallitse. Tiskirätillä ympäri korvia..., -löysät!
Omatar kirjoitti:
Paskan jauhamista kyllä riittää. Ettekö mitään muuta keskustelumuotoa hallitse. Tiskirätillä ympäri korvia..., -löysät!
Jos pystyisin sen lankoja myöten ja ilmateitse tekemään antaisin jo viuhua. Oikke isä kedestä. Sinä voisit olla se äiti joka antaisi toiselle korvalle. Pojat taiaisi asettua.
- rautalehti
Heikki-K kirjoitti:
Jos pystyisin sen lankoja myöten ja ilmateitse tekemään antaisin jo viuhua. Oikke isä kedestä. Sinä voisit olla se äiti joka antaisi toiselle korvalle. Pojat taiaisi asettua.
Oletko sinä se sama pajapelle, jonka paja meni konkurssiin, laskut jätit meidän kunnon ihmisten - veronmaksiajien - maksettaviksi ja ainoa syyllinen osaamattomuudestasi johtuneeseen konkurssiin oli Kansallinen Kokoomus.
- oli?
rautalehti kirjoitti:
Oletko sinä se sama pajapelle, jonka paja meni konkurssiin, laskut jätit meidän kunnon ihmisten - veronmaksiajien - maksettaviksi ja ainoa syyllinen osaamattomuudestasi johtuneeseen konkurssiin oli Kansallinen Kokoomus.
Ai sekö Sonerakuppaus-kansallinenkokoomus?
Sehan on tämän päivän muotisana. Keskustan asema edellyttääkin jaajaa tilanneälyä ja laaja- alaista asioiden ymmärtämistä. Mikä vika siinä on?
Laajakaista kuvaa myös hyvin Keskustan poliittista luonnetta.
Siksi olen ihmetellyt sitä että Keskustan kannatus on ainoastaan neljännekseen suuruinen äänestänaiden suomalaisten joukossa. Sen pitäisi olla 45 % paikkeilla. Ne oikeisto- ja vasemmistopuolueiden äärilaidat tietenkin joutuvat äänestämään omia puolueitaan, koska ne eivät sovellu tähän "demokraattiseen" yhteiskuntaan. Ne lakkokenraalien vedättämät ihmispolot sekä oikealla että vasemmalla.
Mihin muita puolueita enää tarvitaan? Vastustamaan keskustaa kaikissa asioissa niin kuin joissakin kunnissa on tapahtunut, ja joilla teemoilla kuntavaaleissa oli hyvä menestys. Muut voisi valita vaaliteemansa "Vastustan Keskustaa". Ei menisi kovin paljon rahaakaan näin yksinkertaisen ohjelman kirjoittamiseen.- rautalehti
Kepun luonnetta kuvaa parhaiten "agraarisosialistinen hurmosliike".
Oletko sinä se sama pajapelle, jonka paja meni konkurssiin, laskut jätit meidän kunnon ihmisten - veronmaksiajien - maksettaviksi ja ainoa syyllinen osaamattomuudestasi johtuneeseen konkurssiin oli Kansallinen Kokoomus. rautalehti kirjoitti:
Kepun luonnetta kuvaa parhaiten "agraarisosialistinen hurmosliike".
Oletko sinä se sama pajapelle, jonka paja meni konkurssiin, laskut jätit meidän kunnon ihmisten - veronmaksiajien - maksettaviksi ja ainoa syyllinen osaamattomuudestasi johtuneeseen konkurssiin oli Kansallinen Kokoomus.No siinäkin on yksi näkökulma asioihin.
Olen vain ymmärtänyt että' olette saman puolueen kannattajia. Kokoomuksessakin siis katsellaan Keskustaa eri kulmilta. Se rikastuttaa Keskustan profiilia ulkopuolisten silmissä.- Omatar
Heikki-K kirjoitti:
No siinäkin on yksi näkökulma asioihin.
Olen vain ymmärtänyt että' olette saman puolueen kannattajia. Kokoomuksessakin siis katsellaan Keskustaa eri kulmilta. Se rikastuttaa Keskustan profiilia ulkopuolisten silmissä.Eri kantilta voi katsoa, niin monella tavalla. Kokoomus on kooste eri katsantokantoja, jotka ovat löytäneet yhteisen nimittäjän kokoomuksesta. Miksi ei keskusta kelpaa, voi kysyä Ratamolta. Allekirjoittanut ei hyväksy demareita, mutta katsoo muita puolueita suopeammin. Keskustan löysyys eilisillan neuvottelussa pisti kirjoittamaan avauksen. En väitä, että esimerkiksi kokoomuslaiset olisivat ainoita fiksuja tai eivät koskaan löysäile.
- Teräsvaari.
rautalehti kirjoitti:
Kepun luonnetta kuvaa parhaiten "agraarisosialistinen hurmosliike".
Oletko sinä se sama pajapelle, jonka paja meni konkurssiin, laskut jätit meidän kunnon ihmisten - veronmaksiajien - maksettaviksi ja ainoa syyllinen osaamattomuudestasi johtuneeseen konkurssiin oli Kansallinen Kokoomus.Kun tunnen suvun ei kunnollisuudesta voi puhua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018804- 695775
- 245347
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni385229Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv385071Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h814985- 624503
- 434177
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on503473- 493155