Oheisessa blogikirjoituksessaan Paavo Kuronen kirjoittaa UPM-Kymmenen, Stora Enson ja Metsäliiton puukartellista, joka oli voimassa vuosina 1997 ja 2004.
http://paavokuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182559-sensaatio-maailman-suurin-oikeusjuttu-suomessa
Kartellit ovat virallisesti kiellettyjä lainsäädännössä, käytännössä hyvin vaikeita valvoa. Esimerkiksi Seppo Konttisen kirjaa "Suomalainen Ruokalasku" kun lukee voi ihmetellä, että onko K- ja S-ryhmillä keskinäinen kartelli. Joka tapauksessa, metsäkartellin ollessa voimassa UPM:n hallituksessa oli maamme entinen presidentti, Martti Ahtisaari (SDP), kutsumanimeltään "Mara".
Maan entinen presidentti kartelliyhtiön hallituksessa. Onkohan demareilla yhtään presidenttiä, joka ei olisi ollut mukana jonkinlaisessa moraalisesti arveluttavassa toiminnassa mukana. Mauno Koivisto hakee edustusmersulla vähävaraisille veteraaneille tarkoitettuja lounasseteleitä, Tarja Halonen ylisti aikanaan Kiinan ihmisoikeustilannetta vastoin kaikkia asiantuntijoita ja nyt Maran tapaus.
Tulee mieleen, että luusisi jopa joillain demareilla "tulevan itku" ja "palan nousevan kurkkuun" kun tällaista lukee.
Demaripresidentit moraalivapaalla?
2
<50
Vastaukset
- Helinä-keiju3
Kun presidentit ovat nimittäneet korkeimman oikeuden tuomarit, niin ei hätiä mitiä.
- Intti Ranne
Toisin sanoen moraalikysymyksillä ei ole mitään merkitystä, kun kukaan ei vaadi niistä tilille. Yllätys...
Mutta pointti on erinomainen. Halonen tosiaan nimitti Pauline Koskelon Korkeimman oikeuden presidentiksi. Koskelo oli paljon surkeampi hakija kuin toinen hakija, Mikko Tulokas työhistorian ja koulutuksen puolesta.
Mutta työhistoria ja ainakaan koulutus eivät paljoa paina, kun ottaa huomioon miten Halonen nimitti täysin pätevyyttä vailla olevan Eva Biaudetin vähemmistövaltuutetuksi, vaikka päteviäkin hakijoita olisi riittänyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3322878Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1062174En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201630Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711032
- 61993
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148934Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290842- 40754