somalit Suomessa

Melkein 25 vuotta sitten Suomeen tulivat ensimmäiset somalit ja meille suomalaisille sanottiin että ne ovat koulutettuja ja eteviä bisneksessä ja nostavat Suomen lamasta, nyt somaleja on Suomessa noin 16 000 ja pian tulee 4359 somalia lisää. Minä en ole havainnut mitään hyvää mitä somaleista olisi Suomessa koitunut mutta voisiko joku kertoa jotain hyvää mitä somalit ovat Suomessa tehneet.
19174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Naisemme kehuvat, että saavat väljiin paikkoihinsa heiltä kerrankin tarpeeksi suurta ja kovaa.
Kukaan ei kuitenkaan tunnusta, mistä on peräisin lisääntynyt HIV ja aids, vaikka WHOn mukaan joka kolmannella afrikkalaisella on tämä virus tai tauti.

Äänestä
  • Somalit ovat Afrikan pienimunaisimpia, Googlaa: penis size world
    Somalit ovat ihan oma mulattirotunsa, aavikkoarabien ja mustien neeekereiden sekarotuinen lauma. Puikulapäisiä, harva- ja harottavahampaisia

    Äänestä

  • Somalit valittaa kun naiset eisaa töitä. Miks somali mies ei mene töihin. Vanhuspalvelussa somali löi likaisella vaipalla mummoa pomo kysyi miks. No meidän kulttuuriin kuuluu lyöminen. Ihan järkky kansa. Kun lukee somali naisen tarinan niin ymmärtää miten ällö on somali. No kun lyö mummoja niin ei pomo kutsu enää töihin. Itse aiheuttavat ongelmia. Media ei uskalla kertoa

    Äänestä

  • Montako tukikonserttia on järjestetty somaleille. Hehhh ei yhtään. Mistä tollanen rotu on voinut syntyä. Olispa kaikki pakolaiset yhtä fiksuja kuin ukraanaalaiset ongelmia olis99 prossaa vähemmän.

Suurin osa somaleista ovat olleet melkoinen kulurasite Suomelle. Somaleille kyllä kelpaa meidän yhteiskunnan suomat palvelut, mutta silti monet somalit saattaa tulla vittuilee kantasuomalaisille, että te ette ole maailman omistajia ja tää maapallo on kaikkien. Kielitaidottomat somalit tyytyvät näyttämään keskisormea jne.
Monesti somalimammat tulevat valtavana rintamana täyttäen pyörätienkin. Kun soittaa kelloa, eivät väistä, vaan näyttävät vain keskisormea ja ölisee omalla kielellä isoon ääneen jotain! Muutaman uutterankin somalin tiedän. Harmi vain, että niitä työtätekeviä somaleita on vain niin pirun vähän.

Äänestä
  • afrikan sarven mustalaiset. katsokaas kun kukaan työtä tekevä ja itseään kunnioittava ei näille lakeuksille helpolla tule niin pitääksemme suomen humaanin näyttävänä kärrätään tänne euroopan hylkiö pakolaiset loisimaan.

    Äänestä

  • tympääntynyt kirjoitti:

    afrikan sarven mustalaiset. katsokaas kun kukaan työtä tekevä ja itseään kunnioittava ei näille lakeuksille helpolla tule niin pitääksemme suomen humaanin näyttävänä kärrätään tänne euroopan hylkiö pakolaiset loisimaan.

    Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä nämä korkeasti koulutetut somalit nykyään tekevät. Hehän opiskelivat sosialismia silloisessa Neuvostoliiossa, yliopistossa. Kun Neuvostoliitto hajosi, loppui ilmainen elättäminenkin.
    Luulisi, että korkeastikoulutetut lähtisivät kotimaahansa jakamaan tietoaan ja kouluttamaan työläisiä fiksuiksi ja ahkeriksi!

    Äänestä

Ne ovat pakolaisasimiehiä,vähemmistövaltuutettuja,tulkkeja jne. Ja lisää tulee mutta kun ei ole töitä niin menevät nämä (korkeakulttuuripakolaiset) ihan hukkaan, koska suomi ei pysty tarjoamaan korkeapalkkaisia johtajatason työpaikkoja.

Äänestä

Milloinkas tämä palstan sontaläjä, lapin Somali on tänne änkeytynyt.

Äänestä

No ovat oppineen raiskaamaan ja loisimaan ostarit täynnä kaikenikäisiä somaleita. Kela maksaa loisimesta. Hahahahmenisivät sankoin joukoin kalajoelle uimaan nyt on kesä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ihmettelen vaan kirjoitti:

Melkein 25 vuotta sitten Suomeen tulivat ensimmäiset somalit ja meille suomalaisille sanottiin että ne ovat koulutettuja ja eteviä bisneksessä ja nostavat Suomen lamasta, nyt somaleja on Suomessa noin 16 000 ja pian tulee 4359 somalia lisää. Minä en ole havainnut mitään hyvää mitä somaleista olisi Suomessa koitunut mutta voisiko joku kertoa jotain hyvää mitä somalit ovat Suomessa tehneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu