Lehtimäki on ollut alajärveläisille rasite. Kun lehtimäkeläiset itse aiheuttivat kuntansa loppumisen ja pakkoliitoksen Alajärveen niin ei voi kuin ihmetellä sitä viisautta miten lehtimäkeläiset esiintyvät.Jos te luulette olevanne korvaamattomia niin siinä te erehdytte. Ei n 1700 asukkaan kylää voi järjestää omia palveluja vaan teidänkin pitää niitä hakea kuntakeskuksesta samoin kuin kuidenkin alajärveläisten. Jos kuvittelette jonkun kunnan antavan teille paremmat palvelut niin siinä etehdytte.
Lehtimäki
oopporni
294734
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Niin hän he hakevatkin kuntakeskusesta palveluja, terveyspalvelut Ähtärin TK:sta ja lapset yläluokkien koulutuksen Soinista, saitte mitä halusitte joten mikä mättää?
Iskikö paniikki, sitä saa mitä tilaa. Mitä siinä vollotat ole nyt tyytyväinen tähänhän te olette kaikilla päätöksillä pyrkineet, ei missään muualla Suomenniemellä näin asioita hoideta. On jos jonkinlaista hyvävelijärjestöö. Asioiden hoidossa ei minkäänlaista avoimuutta. Sössitään asiat kaikilla sektoreilla. HUOM! Lehtimäellä on seitsemän kylää ei voi verrata Alajärven kyliin. Teillä on jossain kylässä monta koulua, jokaisella lahkolla omansa. Eihän teidän yhteistyöhön ole naapurikunnatkaan tyytyväisiä.Pitäsköhän nyt ottaa iso peili käteen.
Ihme kun ette olleet noin viisaita silloin kun teillä oli vielä oma Lehtimäen kunta ja tehän siellä lopetitte omat kyläkoulunne. Ei missään kunnassa ole 40- 45 oppilaan yläkoulua.Jos te ette tätä ymmärrä niin minä ymmärrän miksi Lehtimäen kunta lopetettiin.
Seuraavaksi lähtee kirjasto, virasto, terveysasema ja ala-aste......sitten teillä on kylätason palvelut:):););) samat,kaverit siellä huseeraa jotka ajoi kehtimäen konkkaan...mistä sitä järkee ois yhtäkkiä lisä jostain tullut?
Nii,hän siinä käy että toi tyhmä uho vie loputkin kylältä.....
Politrukki ei oikein ole kartalla. Kuvassa ei näy yhtäkään silloista päättäjää, kannattais ottaa ensin selvää ennen kuin puhuu p...aa. Tämä ei taida olla uhoa vaan on alettu tosi toimiin ja hyvä niin. Pitäkää te vain Suomen tihein kouluverkko.Mitä virastoa olet lopettamassa, kun täällä ei sitä ole vain palvelupiste. Ihan sama vaikka lopetatte terveysaseman, eihän siellä ole lääkäriä ja kaikki alkavat hakea terveyspalvelut muualta. Kyllä nyt näkyy ottavan koville, kun pitää kirjoittaa mikä ei edes ole totta.
Tulee mieleen se entinen morsian, joka maksatti kaikki vanhat velkansa vaati puolet talosta ja lähti. En voi kuin ihmetellä eteläpuolen Alajärveläisten toimintaa ja vielä näin Joulunalla.
Mutta se joka kuuseen kurkotta se katajaan kapsahtaa, sanoo suomalainen sanan lasku.
Mutta Silti kaikille Hyvää Joulua ja ratkiriemukasta uutta vuotta.
Kyllä nyt sivukylän väki puhuu muuneltua totuutta Alajärven toiminnoista. Kannattaisi nuo solvaavat ja uhkaavat puheet antaa viranomaisten tutkittavaksi, ylittyykö syytekynnys?
No onhan Alajärven kaupunki ollut vähän väliä käräjillä ja useasti vain tullut takkiin.Että ei nyt kannattais oikein uhota.
Monta entistä kunnan työntekijää ja jos ei parempaa tekemistä tuolla porukalla oo niin,voihan nimilistojakin kerätä tai mitä vaan.....oisivat pitäneet aikoinaan kuntansa pystyssä! Täällä lopetellaan puolet isompia ala-asteita Kuon lehtimäen yläaste. Kertoo Ton porukan suhteellisuuden tajusta paljon.....
Edelleenkään, Lehtimäellä _ei_ ole yläkoulua vaan yhtenäiskoulu. Asioista kannattaa ottaa selvää ennen kuin pätee.
Voi voi...eikö teille mee sinne kaaliin että ne on ne päättäjät jotka näitä kouluja lakkauttelee ja muuta pskaa suunnittelee meijän pään menoks. Turha siinä on kaikkia Alajärveläisiä syytellä. Lähettäkää ne haukut valtuuston porukalle. Ei ne täälä mitään lue. En minäkään oo tyytyväinen päättäjien omahyväsiin päätöksiin.
Joku riidanhaluinen alkoi penkoa kymmenen vuotta vanhoja asioita, Ja sai kun saikin. riidan aikaiseksi .kyllä tiedetään mistä päin .
me lehtimäkiset jätämme paskan, saimme paska-alajärveläisistä tarpeksemme
Lehtimäeltä oli kauniit maisemat ajaa Tapania Ähtäriin päin.
No mikäs on ajella kun on alla uusi velkainen auto.
alajärvelle ei jää muita kuin mustalaiset, lehtimäki soini ja vimpeli asukkaineen eivät edes virtsaa alajärvelle päin.
Lehtimäki on ja pysyy osana alajärveä ja voitte kusta vaikka kintuille jos sille tuntuu!
Näin vaan on kymmenvuotta taas menny
Mikähän siinä on jotta kaikki Alajärven asukkaat on niin junttia porukkaa. Sielä saatanan takapajulas möllötetään monttu auki ja sitte ku tuloo joku ulukokuntalaanen nii ollaan aiva ihimees. Neandertal ihminen ei oo kuollut sukupuuttoon, Alajärvi on niitä täynnä. Lehtimäkelääset on mukavia.
Turha asukkaita on syyttää kyseisestä asiasta. Syyttäkää Alajärven kaupungin päättäjiä.
Alajärveläiset on alajärveläisille rasite. Alajärvi olisi hyvä paikka asua, jos täällä ei olis yhtään alajärveläistä.
Lehtimäen ympärille rakennetaan isoo aita ja siitä tehdään suomen suurin pakolaasten vastaanottokeskus!
Kyllä on vihamielistä sakkia :D
Lehtimäki puree ruokkivaa kättä on epäoikeudenmukaista. Ei sitä yltäkylläisyyttä ole tarjottavana millään kaupungilla suomessa enää.
On se hyvä kun Lehtimäki liitettiin Alajärveen. Alajärven älykkyysosamäärä nousi kengännumeron tasolta samantien!
Olen eri mieltä asiasta. Lehtimäki on voimavara Alajärvelle.
Joku väitti siellä vimpelissä päin , ettei näillä sivuilla tapahdu enää mitään.Ja sai kun saikin ihmiset riitelemään ja kirjoittelemaan muunneltua totuutta
Kymmenen vuotta vanhoista aisijoista.
Olen kuullut erään Lehtimäkeläisen henkilön sanovan että lehtimäen asijat eivät
ole olleet koskaan näin hyvin kun ne nyt ovat. Asukas kohtainen velkamäärä
oli ennen kuntaliitosta Suomen suurin .myös allijäämät on hoidettu joka oli 4,5mil
muuttunut ylijäämäksi Matkailun piilomiljoona on hoidettu ja katutyöt ym.
Saas nähdä kuinka nopeasti VIMPLIN PAPPA POISTAA nämä sivut
Yksityisteihinkin tullee korotus/2000€/alkavakilometri.
Paljonko Lehtimäellä oli oman kunnan olessa.?