Vallankumous keväällä 2015 Putinin syrjäyttämiseksi?
Venäläisen Poznavatelnoe TV:n 7.11.2014 julkaisema video osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=VT085isnyB0 sisältää rajuja väitteitä.
Otsikkona on ”Keskuspankkiirit tukahduttavat Venäjän taloutta” (Central Bankers suppressing Russian economy). Sen mukaan Venäjän keskuspankki ei ole itsenäinen toimija, vaan läntisten keskuspankkien ja IMF:n tahtoa noudattava kehitysmaan haarakonttori. Rupla ei myöskään perustu Venäjän raaka-ainerikkauksiin, kuten pitäisi, vaan rupla on sidottu vieraaseen valuuttaan eli dollariin.
Haastateltavana oleva Putinin puolueeseen Yhtenäinen Venäjä kuuluva Duuman kansanedustaja Evgeny Fedorov sanoo, että ulkomaiset pankit kontrolloivat Venäjän keskuspankkia luoden Venäjälle taloudellisia vaikeuksia, jotta maassa leviäisi joukkotyytymättömyyttä, joka saisi aikaan Kiovan Maidanin kaltaisia mielenosoituksia, joiden tarkoituksena olisi Putinin syrjäyttäminen. Tämä mahdollinen vallankumous, jota erilaiset viidennen kolonnan tapaiset voimat ovat rohkaisemassa, tapahtuisi viimeistään keväällä 2015, koska Saudi-Arabia ei voi kestää sen pidempään matalia öljynhintoja. Jotain mullistusta ja muutosta on siis Fedorovin mukaan tapahtumassa Venäjällä puolen vuoden sisällä.
Tämä runsaat 20 minuuttia kestävä video on äärimmäisen mielenkiintoinen. Kannattaa katsoa.
Vallankumous keväällä 2015 Putinin syrjäyttämiseksi?
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.744989Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.123378Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242680Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571737- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2251170Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711015IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra52897