Miksei lapsiperheet varaudu

Miksi joulu tulee aina yllätyksenä lapsiperheille ja moni valittaa, ettei ole varaa lahjan lahjaan?

kaikilla on kuitenkin tiedossa, että ruokiin lahjoihin uppoaa satoja euroja ja jos on pienituloinen niin säästäminen tulee aloittaa hyvissä ajoin. en siis tarkoita, että joulun päämääränä olisi tuhlata ja ostella vuosittain uusia iphoneja ja tabletteja, mutta kyllä joulu on tärkeä perinne kulttuurissamme ja monelle lapselle vuoden odotetuin juhla.

tottakai on niitä jotka eivät yksinkertaisesti kykene säästämään edes pientä summaa kuukausittain tai joilla on yllättäen uponnut kaikki säästöt esim. sairastumiseen tai muuhun, mutta veikkaan, että suurin osa tähän kykenee.

vaikka on työtön lisätienestiä voi hankkia esim. myymällä kudottuja villasukkia netissä tai tekemällä jotain pieniä hanttihommia. itse aloitin joululahjojen ostelun jo kesällä, kun köyhähkö opiskelija olin. ostin outlet kaupasta -80% laadukkaita talvivaatteita perheelleni ja ostelen lahjoja läpi vuoden jos sattuu löytymään jotain hyvää ja edullista, ja pidän ne varastossa siihen saakka. paljon järkevämpää kuin juosta viimetingassa etsimässä jotain krääsää.
joulukoristeita on myös helppo itse tehdä, esim. puiden oksista köynnösviritelmiä tai virkattuja joulukuusenkoristeita, jossa on puuvillaa sisällä. (nämä ovat myös hyviä lahjaideoita aikuisille) tai säästämällä vanhat hehkulamput, koristelemalla ne glitterillä ja kiinnittämällä kuuseen. moni on niin uusavuton nykyään, joulutunnelmaa ei muka saa jos ei ole kaikki joulukrääsä kaupoista suoraan ostettu.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


jouluun hyvissä ajoi kirjoitti:

Miksi joulu tulee aina yllätyksenä lapsiperheille ja moni valittaa, ettei ole varaa lahjan lahjaan?

kaikilla on kuitenkin tiedossa, että ruokiin lahjoihin uppoaa satoja euroja ja jos on pienituloinen niin säästäminen tulee aloittaa hyvissä ajoin. en siis tarkoita, että joulun päämääränä olisi tuhlata ja ostella vuosittain uusia iphoneja ja tabletteja, mutta kyllä joulu on tärkeä perinne kulttuurissamme ja monelle lapselle vuoden odotetuin juhla.

tottakai on niitä jotka eivät yksinkertaisesti kykene säästämään edes pientä summaa kuukausittain tai joilla on yllättäen uponnut kaikki säästöt esim. sairastumiseen tai muuhun, mutta veikkaan, että suurin osa tähän kykenee.

vaikka on työtön lisätienestiä voi hankkia esim. myymällä kudottuja villasukkia netissä tai tekemällä jotain pieniä hanttihommia. itse aloitin joululahjojen ostelun jo kesällä, kun köyhähkö opiskelija olin. ostin outlet kaupasta -80% laadukkaita talvivaatteita perheelleni ja ostelen lahjoja läpi vuoden jos sattuu löytymään jotain hyvää ja edullista, ja pidän ne varastossa siihen saakka. paljon järkevämpää kuin juosta viimetingassa etsimässä jotain krääsää.
joulukoristeita on myös helppo itse tehdä, esim. puiden oksista köynnösviritelmiä tai virkattuja joulukuusenkoristeita, jossa on puuvillaa sisällä. (nämä ovat myös hyviä lahjaideoita aikuisille) tai säästämällä vanhat hehkulamput, koristelemalla ne glitterillä ja kiinnittämällä kuuseen. moni on niin uusavuton nykyään, joulutunnelmaa ei muka saa jos ei ole kaikki joulukrääsä kaupoista suoraan ostettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu