Avioliitto kirkon sanakirjassa

Avioliittosta:
"Avioliitto on luomisessa perustettu instituutio. Tästä syystä kristillinen kirkko pitää myös ei-kristillisin menoin solmittuja avioliittoja Jumalan tahdon mukaisina."

Tuohon voi sanoa, että kirkko ei kuitenkaan usko enää mainittuun luomisoppiin,eikä luomiskertomus ja siinä ollut Juma ollut kristillinen, kuten kirkko sanoo.

Avioerosta:
"Kirkko on halunnut pitää kiinni Jeesuksen esittämästä periaatteellisesta kannasta avioeroon: "Ja minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Matt. 19:6.) Tähän Jeesuksen sanomaan on saattanut vaikuttaa senaikainen naisten asema kulttuurissa; miehensä hylkäämät naiset jäivät usein heitteille:

Raamatun ja Jeesuksen kanta avioeroon ja uudelleen avioitumiseen erittäin paha synti Jumalaa vastaan.
Kirkko on kuitenkin arvelee Jeesuksen kantaan vaikuttaneet kulttuurierot ja miesten hylkäämät naiset, eli siis ajatellaan Jeesuksen tarkoittaneen avioerokiellolla senaikaista hyvää, jota ei tarvitse enää noudattaa.

Uudelleen aviotuminen:
"Jeesus totesi: ”Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan; ja joka nai toisen, tekee aviorikoksen....Jeesuksen sanoissa voidaan kuitenkin nähdä historiallinen konteksti; miehensä hylkäämät naiset joutuivat usein heitteille senaikaisessa yhteiskunnassa. "

Siis kirkon mielestä ei ole enää nykyisin aviorikos, vaan silloin oli, kun kirkon mielestä naiset saattoivat silloin joutua heitteille.

http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/A

Homoliitoista Jeesus ei sanonut sanakaan, mutta se on koko kirkon kulmakivi-ongelma, muka Raamattuun perustuen.
Avioero ja uudelleen avioituminen ovat Raamatussa paljon pahempia syntejä.

Onhan nuo kirkon näkemykset sanakirjassaan aikamoista rusinoiden noukkimisia pullasta ja omia poikkeamiaan peustellaan mitä ihmeellisimmillä olettamuksilla Jeesuksen sanoista.

Eihän siitä ole pitkä aika kun naisillla ei saanut olla pitkiä housujakaan Raamattuun vedoten.
Eikä kirkko vaadi orjuutta, lapsivaimoja ja ostettuja vaimoja Raamattuun vedoten

3

<50

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä jaksa

      tätä samaa levitellä. Nää on käsitelty jo.

      • aamenestaöylättiin

        Ei ole muutettu sanakirjaan jos on käsitelty.


      • hui!
        aamenestaöylättiin kirjoitti:

        Ei ole muutettu sanakirjaan jos on käsitelty.

        Eihän häpyjäkään saisi paljastaa Raamatun mukaan,mutta
        onkohan yhtään hihhuliänkyrää jotka tuota kohtaa eivät olisi
        rikkoneet.
        Oikeuskoisten tulisi kiireenvilkkaa ryhtyä tuomitsemaan kaikki
        häpyjen paljastajat, sekä kaikki häpyjä tutkivat lääkärit ym.
        Hirmuinen tuomio tulee aivan kohta pian jos tuonkaltaista
        syntiä sallitaan,voi kamalaa kertakaikkiaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1381
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1000
    3. 78
      869
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      642
    9. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      640
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      552
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      508
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      482
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      457
    Aihe