molekyylibiologeille alkoi valjeta, että elämän kemia

on paljon monimutkaisempaa kuin oli aiemmin uskottu.

Tiedemiehet olivat toki pitkään tienneet,
että elävien solujen proteiinit ovat kemiallisesti kaikkein monimutkaisimpia molekyylejä, joita on olemassa.

Tuolloin heille kuitenkin selvisi,
että kokonaiset proteiinijoukot ovat järjestäytyneet hienoiksi koneiksi, joissa on liikkuvia osia.

Yksi molekyylikone voi koostua yli 50 proteiinista.
Yksinkertaisinkin solu tarvitsee joukon erilaisia koneita
esimerkiksi tuottamaan energiaa,
kopioimaan informaatiota ja
valvomaan aineiden siirtymistä solukalvojen läpi.///
Herätkää! 2014
g 1/14 s. 8-9
Mikrobiologi kertoo uskostaan
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102014010?q=Peruskoulusta yliopistoon saakka evoluutio oli ainoa selitys&p=par
1482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

HAASTATTELU | FENG-LING YANG

"Feng-Ling Yang toimii vanhempana tutkijana Taipein tutkimusakatemiassa
Miksi uskoit evoluutioteoriaan?"
-Ei tutkimukselliseen työhön kuulu usko. Siinä etsitään luonnonlakeja ja tutkimusvirheitä. Sellaisia evoluutiotoa koskevia ei hän esitä.

" Sitä paitsi biotieteiden tutkijana minun odotettiin hyväksyvän evoluutio."
-Ei vaan oli mahdollista osoittaa virheitä eri tutkimuksissa

"solujen proteiinit ovat kemiallisesti kaikkein monimutkaisimpia molekyylejä, joita on olemassa. Tuolloin heille kuitenkin selvisi, että kokonaiset proteiinijoukot ovat järjestäytyneet hienoiksi koneiksi, joissa on liikkuvia osia. Yksi molekyylikone voi koostua yli 50 proteiinista. "
-Tämä on tiedeyhteisön työtä, sen ansiosta tiedämme, vartiotorni väärinkäyttää sitä myymällä uskontoaan sillä.

" Muuan Yhdysvalloissa toimiva biokemian professori "
-"Muuan" vartiotornissa tarkoittaa että henkilöä ei ole olemassa tai että lehti valehtelee muutoin.

" Elämä on pakostakin luotu. "
- Evoluutioteoria ei kiellä sitä että Jumala olisi luonut elämän. Evoluutioteoria käsittelee elämän kehittymistä, luomistyön jatkumista. Lahkolta kysymyksessä ns trikki, johon ei lukija saisi kiinnittää huomiota. Itse asiassa valtaosa tiedemiehistä on kristillistä uskoa tunnustavia.
Jos tuo Taipeilainen henkilö on aito, on hän erittäin harvinainen poikkeus sillä lahko suhtautuu torjuvasti opiskeluun ja painostaa jättämään sellaiset ajatukset. opiskelu on omiaan paljastamaan trikkikonstit, valehtelun ja mielenhallintametodit.

Äänestä
  • Mä kyllä ymmärsin et tää on ihan OIKEA hlö, ei fiktiota.

    USKOI EVOLUUTIOON aluksi

    vaan sit alkoi ymmärtää kui tiede koko ajan todistaakin LUOMISESTA.
    Käännynnäinen siis, ei jt:ksi lapsena kasvatettu.

    /////Oliko perheesi uskonnollinen?
    Perheemme harjoitti taolaisuutta.
    Uhrasimme ”taivaan jumalalle”, mutta emme tienneet hänestä mitään.

    Mietin usein, miksi on niin paljon kärsimystä ja
    miksi ihmiset ovat itsekkäitä. Luin taolaisuutta ja buddhalaisuutta käsitteleviä kirjoja sekä Idän ja Lännen historiaa.
    Kävin jopa joissakin kirkoissa.
    En kuitenkaan saanut vastauksia kysymyksiini.

    **Miksi aloit lukea Raamattua?
    Muutin vuonna 1996 Saksaan jatkaakseni siellä opintojani.
    Seuraavana vuonna tapasin Simone-nimisen naisen,
    joka oli Jehovan todistaja. Hän tarjoutui näyttämään minulle Raamatusta vastauksia kysymyksiini.

    Uteliaisuuteni heräsi, kun hän selitti Raamatun kertovan,
    mikä on elämän tarkoitus.
    Otin tavakseni nousta aamuisin puoli viideltä
    ja lukea Raamattua puoli tuntia.
    Sitten lähdin kävelylenkille mietiskelemään.
    Seuraavana vuonna luin Raamatun läpi.

    Olin hämmästynyt sen ennustusten tarkkuudesta,
    ja vähitellen vakuutuin siitä, että Raamattu on lähtöisin Jumalalta.***
    http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102014010?q=Peruskoulusta yliopistoon saakka evoluutio oli ainoa selitys&p=par

    Äänestä

  • Mikrobiologi Feng-Ling Yang
    HAASTATTELU | FENG-LING YANG

    Mikrobiologi kertoo uskostaan

    Mikrobiologi Feng-Ling Yang
    Feng-Ling Yang toimii vanhempana tutkijana
    Taipein tutkimusakatemiassa Taiwanissa.
    Hänen tutkimuksiaan on julkaistu tiedelehdissä.

    Aiemmin hän uskoi evoluutioteoriaan,
    mutta hänen käsityksensä on muuttunut.
    Herätkää!-lehti kysyi hänen työstään ja uskostaan.//////////////
    ::Miksi uskoit evoluutioteoriaan?::

    Minulle ei opetettu vastakkaisia näkemyksiä.
    Peruskoulusta yliopistoon saakka evoluutio oli ainoa selitys,
    jonka kuulin.
    Sitä paitsi biotieteiden tutkijana minun odotettiin hyväksyvän evoluutio.

    http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102014010?q=Peruskoulusta yliopistoon saakka evoluutio oli ainoa selitys&p=par

    von Girbbu22.12.2014 09:35
    " Muuan Yhdysvalloissa toimiva biokemian professori "
    -"Muuan" vartiotornissa tarkoittaa että henkilöä ei ole olemassa tai että lehti valehtelee muutoin. _____________

    von Girbbu taita olla mentalisti itse,
    halliten
    trikkikonstit, valehtelun ja mielenhallintametodit.
    Hyvin jopoillen *tuunailtu* alkuperäistä txt heheh

    aloin niin kiihkeesti etsiä lausetta
    *" Muuan Yhdysvalloissa toimiva biokemian professori "-
    siitä Taipeilaisesta jutusta kun oletin sen siitä löytyväm,
    että silmät alkoi ihan vettä valua ja
    en löytänyt sitten sitä lainkaan??

    Äänestä

  • kaihisilmät-ongelma kirjoitti:

    http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102014010?q=Muuan Yhdysvalloissa toimiva biokemian professori&p=par

    löytyihän se kun oli oikea HAKU

    minäkin ole sitä mieltä että
    elävien solujen molekyylikoneet ovat niin monimutkaisia
    kaikkine mitokondrioineen,
    ettei ilman Suunnittelijaa sellainen onnistu.

    Äänestä

  • kaihisilmät-ongelma kirjoitti:

    Mikrobiologi Feng-Ling Yang
    HAASTATTELU | FENG-LING YANG

    Mikrobiologi kertoo uskostaan

    Mikrobiologi Feng-Ling Yang
    Feng-Ling Yang toimii vanhempana tutkijana
    Taipein tutkimusakatemiassa Taiwanissa.
    Hänen tutkimuksiaan on julkaistu tiedelehdissä.

    Aiemmin hän uskoi evoluutioteoriaan,
    mutta hänen käsityksensä on muuttunut.
    Herätkää!-lehti kysyi hänen työstään ja uskostaan.//////////////
    ::Miksi uskoit evoluutioteoriaan?::

    Minulle ei opetettu vastakkaisia näkemyksiä.
    Peruskoulusta yliopistoon saakka evoluutio oli ainoa selitys,
    jonka kuulin.
    Sitä paitsi biotieteiden tutkijana minun odotettiin hyväksyvän evoluutio.

    http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102014010?q=Peruskoulusta yliopistoon saakka evoluutio oli ainoa selitys&p=par

    von Girbbu22.12.2014 09:35
    " Muuan Yhdysvalloissa toimiva biokemian professori "
    -"Muuan" vartiotornissa tarkoittaa että henkilöä ei ole olemassa tai että lehti valehtelee muutoin. _____________

    von Girbbu taita olla mentalisti itse,
    halliten
    trikkikonstit, valehtelun ja mielenhallintametodit.
    Hyvin jopoillen *tuunailtu* alkuperäistä txt heheh

    aloin niin kiihkeesti etsiä lausetta
    *" Muuan Yhdysvalloissa toimiva biokemian professori "-
    siitä Taipeilaisesta jutusta kun oletin sen siitä löytyväm,
    että silmät alkoi ihan vettä valua ja
    en löytänyt sitten sitä lainkaan??

    Valehtelet, sanon kun olet lahkolainen. Jos et olisi, saattaisit olla erehtynyt. Mutta teillä on se teokraattinen sodankäynti, eli velvollisuus valehdella lahkon edun vuoksi (ja velvollisuus tehdä kenttätyötä, jotta saatte niitä pisteitänne sinne lahkon v. 1935 lanseeraamaan paratiisin pääsyä varten)

    Ulkopuoliselle: Katso linkistä seuraavan otsakkeen alta:

    "Mihin tulokseen tulit?"
    3:lta riviltä : " Muuan Yhdysvalloissa toimiva biokemian professori "

    Biologian tutkimustyöstä kehitetään lahkossa tuommoista. (evoluutio on biologian osa-alue)

    Äänestä

Elämän monimutkaisuus ei ole mikään argumentti luojajumalan puolesta, jos joku niin on kuvitellut. Luojajumala kun on väistämättä luomaansa huomattavasti monimutkaisempi. Kuitenkin tämä on muka olemassa ilman luojan luojaa.

Äänestä

En halua yhdenkään jt:n enää sanovan kuinka ihmeellisen täydellisesti ja viisaasti ihminen onkaan tehty, no eihän tätä ymmärrä itse terve jt tai nuoret tytön hupakot joiden ulkonäkö itsellä on kauneusihanteiden mukainen kuinka maailmassa on paljon sairaita, rumia ja todellakin pahasti epämuodostuneita tai joista voi suoraan sanoa, että niiden ihmisten kohdalla ei ole ollut minkäänlaista älyllistä luomista kun ovat syntyneet kaikkine puutteineen.

Tuollaisten jt:iden pitäisi vähän lähteä katselemaan todellista maailmaa ja nähdä kuinka paljon epätäydellisyyttä ja virheellisyyttä maailmassa onkaan ei se maailma ole se pieni oma ympyrä oman peilikuvan ja kaverin naamataulu jotka sattuu oleen virheettömiä ja muutenkin koko pikkuelämä täydellista kun on saanut hyvät eväät ulkomuotoa myöten.

Ja turha sanoa, että ne epätäydellisyydet johtuu Aadamin synnistä no mistä johtuu se että osa on kumminkin täydellisiä ilman virheitä? eikö niissä ihmisissä vaikuta Saata*nan tai Aadamin epätäydellisyys??? onko ne peräti Jumalallisen siunauksen saaneita?

Entä jotku rodut kuten aboriginaalit miten ne selittyy kun ne laitetaan vierekkäin jonku kauniin skandinaavisen missin kanssa siellä paratiisissa? Paljon on ihmettelemistä vielä näillä naiveilla todistaja paroilla jotka uskoo kaiken mitä salilla kerrotaan.

Äänestä

Joku yrittää eksyttää sua paljon: sillä puhut just päinvastoin kuin todellisuus on Herätkää ja Vartiotorni lehdissä. Ainakin vielä muutama vuosi sitten oli melkein jokaisessa lehdessä juttua kuinka joku pahasti sairas; yleensä perinnöllisesti tai tosi harvinainen sairaus, Jehovan todistaja jaksoi yhä uskoa ja todistaa Jehovan nimestä ja järjestön opetusta. Mua alkoi melkein etoa kun tajusin kuinka paljon Jehovan todistajien keskuudessa on harvinaisia sairauksia sairastavia. Sellaisia sairauksia, joita on vain muutamalla tuhannella maailmalaajuisesti.

Nyt raamattu käteen ja lukemaan ne kohdat raamatusta, joissa varoitetaan eksyttävistä hengistä!

Äänestä
  • Niin emme tiedä onko kaikki luojan luomaa, voimme vain uskoa eikä siinä ole mitään vikaa. Se mitä tiedämme on se, että vartiotorni ei ole jumalan käyttämä kanava joten siitä kannattaa lähteä pois

    Äänestä

  • olikujyhtg kirjoitti:

    Niin emme tiedä onko kaikki luojan luomaa, voimme vain uskoa eikä siinä ole mitään vikaa. Se mitä tiedämme on se, että vartiotorni ei ole jumalan käyttämä kanava joten siitä kannattaa lähteä pois

    kristikunta kuvittelee et
    Jumala omin pikku kätösin näpertelee
    kaikki mongoloidit ja
    kädettömät ja jalattomat vauvat....
    siitä on tiede kaukan jos mistä...

    ja hirveää panettelua että Jumala tahallaan tekisi vammaisia ihmisiä,
    ihan kamala logiikka noilla
    Raamattua tuntemattomilla ihmisillä, HUI KAMALUUS !!

    Äänestä

  • HUI KAMALUUS !! kirjoitti:

    Pikemminki Jumala siunaa juuri niitä joilla ei ole mitään virheitä ja ovat saaneet täydellisen elämän. Kuinka Jumala sallii tällaista epäsopusuhtaisuutta ihmisissä? Miten Jehova voi edes odottaa, että jotku todella epämuodostuneet, sairaat jne. pystyvät niiden täydellisten todistajien parissa antamaan saman panoksen eli palvoa Jehovaa samalla rakkaudella kuin täydelliset jt:t?

    Äänestä

"Niin emme tiedä onko kaikki luojan luomaa......"

On hienoa, että noin sanatarkasti pyrit totuuteen. Raamatussa tosiaan mainitaan, että Eeva on kaikkien elollisten äiti siitä nimi Hawwaa.

En pajoa ole löytänyt heikkouksia JT julkaisuissa, mutta kun niiden opetusta ei aina täysin noudateta seurakunnissa. Kirjeessä Tyatiran seuakunalle mainitaankin, että SE YKSI JOKA VOITTAA, SAA ISTUA VALTAISTUIMELLE......
Se, joka loppuun asti seuraa Jehovan tahtoa.

Jt seuraunnassa on niin kuin apostoli Paavali sanoo: Kilpailussa on monta osanottajaa, mutta vain YKSI voi voittaa?

Mutta ehkä itse kuulut ennemmin Laodikean seurakuntaan kuin Tyatiran???

Roomalais-Katolisella kirkolla on muuten vanhoja raamatun ulkopuolelle jääneitä apostoli Pietarin opetuksia saarnojen muodossa. Niissä opetetaan mm. Laodikeaa. Muistaakseni yksi opetus oli, että kun Perhekunnassa on yksikin tullut uskoon on oikein kastaa koko perhekunta. Ja Poika ei saa syödä ätinsä kanssa samassa pöydässä ennen kuin he ovat kaikissa asioissa täysin yksimieliset. Heidän täytyy syödä erillään toisistaan kunnest tulevat yksimielisiksi.

Rauhaa!

Äänestä

älä tuu mulle enää 22.12.2014 10:32

" turha sanoa, että ne epätäydellisyydet johtuu Aadamin synnistä no mistä johtuu se että osa on kumminkin täydellisiä ilman virheitä? "

alfa123om2222 22.12.2014 10:49

" Vartiotorni lehdissä. Ainakin vielä muutama vuosi sitten oli melkein jokaisessa lehdessä juttua kuinka joku pahasti sairas; yleensä perinnöllisesti tai tosi harvinainen sairaus, Jehovan todistaja jaksoi yhä uskoa"

-----------

Kuten Forskning & Framsteg sekä Illustrerad vetenskap -lehdet ovat kertoneet, on tiede ottanut sen harppauksen, että perinnöllisten sairauksien poistamismahdollisuus astunut todellisena esiin. Geenivirhe korjataan.

Jehovantodistajauskontoon kuuluu velvollisuus aloituksen lahko-biologille esittää, että ne Jehova korjaa sitten kun ensin on linnut nokkineet vartiotorneja ostamattomilta silmät, ihminen ei pysty sairauksia parantamaan. Mutta onko ne nyt puolen vuoden sisällä tulleita lehtinumeroita joissa konkreettinen menetelmäkuvaus esitetään. Vaativahan se tietysti on, omalla tavallaan. Mutta palstalla on niitä jotka eivät olisi uskoneet myöskään kännykkäpuhelinmahdollisuuteen nuoruudessaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiede ja todistajat kirjoitti:

on paljon monimutkaisempaa kuin oli aiemmin uskottu.

Tiedemiehet olivat toki pitkään tienneet,
että elävien solujen proteiinit ovat kemiallisesti kaikkein monimutkaisimpia molekyylejä, joita on olemassa.

Tuolloin heille kuitenkin selvisi,
että kokonaiset proteiinijoukot ovat järjestäytyneet hienoiksi koneiksi, joissa on liikkuvia osia.

Yksi molekyylikone voi koostua yli 50 proteiinista.
Yksinkertaisinkin solu tarvitsee joukon erilaisia koneita
esimerkiksi tuottamaan energiaa,
kopioimaan informaatiota ja
valvomaan aineiden siirtymistä solukalvojen läpi.///
Herätkää! 2014
g 1/14 s. 8-9
Mikrobiologi kertoo uskostaan
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102014010?q=Peruskoulusta yliopistoon saakka evoluutio oli ainoa selitys&p=par

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu