Olen huolestuneena seurannut, miten media ainoastaan rummuttaa homoavioliittolain puolesta, ja kaikki lain vastustajat leimataan typeriksi, suvaitsemattomiksi, homofoobikoiksi ja jopa pahoiksi.Toivoisin että jokainen katsoisi silmiä avaavan ja järkyttävän dokumentin "Mitä homoavioliitot tekivät Massachussetsille" tv7.fi arkistosta. Laki on ollut siellä vuodesta 2004 ja koko yhteiskunta on täydellisesti muuttunut, vaikka samalla tavoin kuin Suomessa vakuutettiin, että kyse on vain tasa-arvosta eikä" laki ole keltään pois, joten ei ole syytä vastustaa sitä". Nyt heterot ovat toisen luokan kansalaisia, joilla ei ole sananvaltaa edes omien lastensa kasvatukseen, homoja suositaan jopa adoptiovanhempina ja moniavioisuutta ajetaan. Pride viikolla jokaisen poliitikon on osoitettava sateenkaarilipulle kunniaa ja marssittava pride-marsseilla. Mielipiteen ja ilmaisunvapautta ei enää ole. Suvaitsevaisuus onkin todellisuudessa aggressiivista suvaitsemattomuutta. Sama kehitys on alkanut välittömästi jokaisessa maassa, jossa laki on tullut voimaan. Toivoisin, että kaikki lain lukisivat myös kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan kirjan "Lapsen oikeus isään ja äitiin". Siinä on useita esimerkkejä myös homoseksuaaleista, jotka itse vastustavat homoavioliittoja. Jotkut ovat kärsineet isättömyydestään, kuten eräs kahden lesbo"äidin" kasvattama poika, joka huutavaan isänrakkauden puutteeseensa alkoi jo 13 vuotiaana hakea vanhempien miesten seksiseuraa. Kauhea on myös kahden homo"isän" adoptoiman ja hyväksikäyttämän pojan tarina. Poika ei saanut apua vaikka haki, sillä "isät" syyttivät sosiaalityöntekijöitä homofoobikoiksi. Vielä voimme vaikuttaa äänestämällä!
Suomi tarvitsee muutoksen!!
ja heti!
1
160
Vastaukset
- Ei heti
Äärimmäisen epäsekavaa tekstiä, harva varmaan jaksoi lukea loppuun. Nähtävästi Suomi tarvitsee muutoksen ainakin mitä kirjoitetun tekstin jäsentelyyn koulussa
Muutos2011 puolueen ohjelmaan taas kuului periaate kansalaisaloitteista. Nyt ensimmäinen aloite joka meni eduskuntaan, ja jopa läpi oli ns. "homolaki".
Harmittaako nyt Muutos2011 puolueen reinolaissiipeä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2633291Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201819Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811334
- 1371028
- 81974
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61788Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86736Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.60658Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626