Vietin Suomessa pari viikkoa. Oli upea käynti. Puolessatoista vuodessa on tapahtunut valtavia muutoksia.
Enkä tarkoita muutoksilla sitä lamapuhetta ja lopunajan maalausta, jota ekonomistit, etujärjestöpomot, poliitikot ja me toimittajat viljelemme joukkoviestimissä. Tarkoitan päinvastaista. Hyvä on käynnissä, nuput puhkeamassa, vaikka niitä ei vielä kunnolla näe.
Tapasin paljon vanhoja ystäviä. Tapasin heitä eri paikoissa kuin aiemmin. Tapasin heitä uusissa ammateissa. Heillä oli uusia ajatuksia ja he puhuivat niistä hehkulla. Useimmat tapaamiset päättyivät innostukseen: ”Tästähän voisi perustaa jonkun mahtavan firman/projektin/ järjestön! Skype ensi viikolla niin pannaan toimeksi?”
Ihmiset liikkuvat. Osa on ehkä irtisanottu. Osa on lähtenyt oma-aloitteisesti aukomaan uusia ovia. Osa on ruvennut toimimaan ja ajattelemaan toisin oman ammattiroolinsa tai organisaationsa sisällä. Suomessa on käynnissä luova tuho.
Luova tuho? Eikö se ole se kapitalismin ilmentymä, jossa ihmiset saavat kenkää? Firmat, kaupungit ja yhteiskunnan rakenteet romahtavat, kun kapitalisti vaatii kylmää kilpailua? On. On se sitäkin. Osa luovuudesta on tuhoa. Mutta vain osa. Se kivulias osa, jonka yli kannattaa pyrkiä kertarysäyksellä.
Monet tapaamisistani ihmisistä olivat jo siirtyneet käsiteparin toiseen puoleen, luovuuteen. He keksivät itseään uudelleen. Missä on liikettä ja kysyntää nyt, kun liukuhihna on pysähtynyt, printtilehti kuihtunut ja hitsipilli sammunut?
Tämä on se puoli yhteiskuntaa ja ihmisluontoa, jonka olen oppinut näkemään Yhdysvalloissa. Luovuus ja tuho ovat Yhdysvaltain geneettinen kaksoiskierre, sen voiman lähde. Ja totta puhuen, se on kaikkien kansakuntien voiman lähde. Olemme ehkä vain uskotelleet itsellemme toisin.
Tämä näkyy Yhdysvalloissa monella tavalla. Detroitin ja Chicagon teollisuuskaupungit tyhjenevät. Tehdashallit ja työläiskaupunginosien kodit puskevat horsmaa. Kun me eurooppalaiset kauhistelemme, että nyt on Amerikka rappiolla, emme huomaa tuhon toista puolta: luovuutta ja kasvun ituja.
Kuhina on jo siirtynyt Texasin kasvukeskuksiin, joissa muuttoliike ja raha innostavat toisiaan uuteen toimeliaisuuteen. Uusia työpaikkoja syntyy vauhdilla, josta Euroopassa haaveillaan.
Tai katsokaapa amerikkalaista laatua. Paskaahan se on. Washington DC:n keskustassa omakotitalon vuokra on 4 000 euroa kuussa, eikä ole viikkoa ettei joku ovenkahva jää käteen. Amerikkalainen auto on näyttävä mutta nitisee jo ostettaessa. Jos oikeasti haluat hyvää insinöörityötä, osta saksalainen.
Minulta meni pitkään ymmärtää tämän amerikkalaisen ajattelun perusfilosofia. Amerikkalainen on salaviisas. Kyllä kuuhun lentänyt kansakunta osaa tehdä hyvääkin. Mutta huonoa siedetään, koska se mahdollistaa luovan tuhon. Materian ja keksintöjen kierto on nopea. Ei kannata kiintyä. Aika heittää pois tulee nopeasti, mutta niin tulee myös uuden luomisen. Tämä pätee organisaatioihin, tavaroihin, muotiin, ideoihin ja rakennettuun ympäristöön.
Ekologisesti tämä tietysti vaikuttaa järjettömältä, ja inhimillisesti sen hinta voi olla kova. Mutta ei ole mahdotonta, että amerikkalainen ajattelutapa tarjoaa pitkällä tähtäimellä onnen avaimia, joista meillä suomalaisillakin on opittavaa.
Mitä nopeammin vanhat ajatusmallit, teknologiat ja teollisuudenalat korvautuvat tehokkaammilla, fiksummilla ja puhtaammilla, sen parempi. Suomen-vierailullani näin, että ystäväni ymmärtävät tämän. Instituutiot – poliitikot ja etujärjestöt – eivät vielä. Ihmiset muuttavat ne aikanaan sisältä päin. Ja kenties lopulta yhdistävät eurooppalaisen laadun amerikkalaiseen ennakkoluulottomuuteen.
Pohjimmiltaan kyse on järkevistä ihmisistä ja toimivasta työmarkkinataloudesta. Ihmiset menevät sinne, missä on kasvun, ansainnan ja hyvinvoinnin mahdollisuus. Siihen kuuluu luopumista, poisheittämistä ja kipua. Tuhoa. Mutta se on välivaihe, ja mitä vähemmän esteitä uuden luomiselle on, sen parempi.
Ennennäkemättömät kukat ovat nupullaan. Kävin Suomessa marraskuussa, mutta siellä oli jo kevät.
Enkä tarkoita muutoksilla sitä lamapuhetta ja lopunajan maalausta, jota ekonomistit, etujärjestöpomot, poliitikot ja me toimittajat viljelemme joukkoviestimissä. Tarkoitan päinvastaista. Hyvä on käynnissä, nuput puhkeamassa, vaikka niitä ei vielä kunnolla näe.
Tapasin paljon vanhoja ystäviä. Tapasin heitä eri paikoissa kuin aiemmin. Tapasin heitä uusissa ammateissa. Heillä oli uusia ajatuksia ja he puhuivat niistä hehkulla. Useimmat tapaamiset päättyivät innostukseen: ”Tästähän voisi perustaa jonkun mahtavan firman/projektin/ järjestön! Skype ensi viikolla niin pannaan toimeksi?”
Ihmiset liikkuvat. Osa on ehkä irtisanottu. Osa on lähtenyt oma-aloitteisesti aukomaan uusia ovia. Osa on ruvennut toimimaan ja ajattelemaan toisin oman ammattiroolinsa tai organisaationsa sisällä. Suomessa on käynnissä luova tuho.
Luova tuho? Eikö se ole se kapitalismin ilmentymä, jossa ihmiset saavat kenkää? Firmat, kaupungit ja yhteiskunnan rakenteet romahtavat, kun kapitalisti vaatii kylmää kilpailua? On. On se sitäkin. Osa luovuudesta on tuhoa. Mutta vain osa. Se kivulias osa, jonka yli kannattaa pyrkiä kertarysäyksellä.
Monet tapaamisistani ihmisistä olivat jo siirtyneet käsiteparin toiseen puoleen, luovuuteen. He keksivät itseään uudelleen. Missä on liikettä ja kysyntää nyt, kun liukuhihna on pysähtynyt, printtilehti kuihtunut ja hitsipilli sammunut?
Tämä on se puoli yhteiskuntaa ja ihmisluontoa, jonka olen oppinut näkemään Yhdysvalloissa. Luovuus ja tuho ovat Yhdysvaltain geneettinen kaksoiskierre, sen voiman lähde. Ja totta puhuen, se on kaikkien kansakuntien voiman lähde. Olemme ehkä vain uskotelleet itsellemme toisin.
Tämä näkyy Yhdysvalloissa monella tavalla. Detroitin ja Chicagon teollisuuskaupungit tyhjenevät. Tehdashallit ja työläiskaupunginosien kodit puskevat horsmaa. Kun me eurooppalaiset kauhistelemme, että nyt on Amerikka rappiolla, emme huomaa tuhon toista puolta: luovuutta ja kasvun ituja.
Kuhina on jo siirtynyt Texasin kasvukeskuksiin, joissa muuttoliike ja raha innostavat toisiaan uuteen toimeliaisuuteen. Uusia työpaikkoja syntyy vauhdilla, josta Euroopassa haaveillaan.
Tai katsokaapa amerikkalaista laatua. Paskaahan se on. Washington DC:n keskustassa omakotitalon vuokra on 4 000 euroa kuussa, eikä ole viikkoa ettei joku ovenkahva jää käteen. Amerikkalainen auto on näyttävä mutta nitisee jo ostettaessa. Jos oikeasti haluat hyvää insinöörityötä, osta saksalainen.
Minulta meni pitkään ymmärtää tämän amerikkalaisen ajattelun perusfilosofia. Amerikkalainen on salaviisas. Kyllä kuuhun lentänyt kansakunta osaa tehdä hyvääkin. Mutta huonoa siedetään, koska se mahdollistaa luovan tuhon. Materian ja keksintöjen kierto on nopea. Ei kannata kiintyä. Aika heittää pois tulee nopeasti, mutta niin tulee myös uuden luomisen. Tämä pätee organisaatioihin, tavaroihin, muotiin, ideoihin ja rakennettuun ympäristöön.
Ekologisesti tämä tietysti vaikuttaa järjettömältä, ja inhimillisesti sen hinta voi olla kova. Mutta ei ole mahdotonta, että amerikkalainen ajattelutapa tarjoaa pitkällä tähtäimellä onnen avaimia, joista meillä suomalaisillakin on opittavaa.
Mitä nopeammin vanhat ajatusmallit, teknologiat ja teollisuudenalat korvautuvat tehokkaammilla, fiksummilla ja puhtaammilla, sen parempi. Suomen-vierailullani näin, että ystäväni ymmärtävät tämän. Instituutiot – poliitikot ja etujärjestöt – eivät vielä. Ihmiset muuttavat ne aikanaan sisältä päin. Ja kenties lopulta yhdistävät eurooppalaisen laadun amerikkalaiseen ennakkoluulottomuuteen.
Pohjimmiltaan kyse on järkevistä ihmisistä ja toimivasta työmarkkinataloudesta. Ihmiset menevät sinne, missä on kasvun, ansainnan ja hyvinvoinnin mahdollisuus. Siihen kuuluu luopumista, poisheittämistä ja kipua. Tuhoa. Mutta se on välivaihe, ja mitä vähemmän esteitä uuden luomiselle on, sen parempi.
Ennennäkemättömät kukat ovat nupullaan. Kävin Suomessa marraskuussa, mutta siellä oli jo kevät.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.