kannattaa olla

Suomessa kannattaa olla yksinhuoltaja äiti. Fasepuukki pullistelee avustus järjestöjä. Kun vaan pyytää saa mitä haluaa, niinkuin eräs kolmen lapsen yksinhuoltaja äiti Iltasanomissa tänään kertoo. Syksyllä jäi työttömäksi nyt ei lantin lanttia useilta fasepuuk sivuilta saa kaiken tarvitsemansa. Hän on moneen verrattuna hyvätuloinen. Saa työttömyyskorvauksen korotettuna, kolmesta lapseta lapsilisät, lasten isä maksaa elatusmaksua, soskusta saa asumis- sun muut tuet. Kukaan ei kysy kuinka lasten isä tulee toimeen? Äitillä kuitenkin varaa värjätä tukkansa. Onko oikein.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On oikein. Pyytävälle ja kiitolliselle annetaan.

Täälläkin aina joku kysyy tarvitsisiko kukaan sitä tai tätä, mutta tarjouksista kieltäydytään yleensä esim. sen takia, että tuntemattomalta ei uskalla ottaa vastaan, tai että yhteystietojaan ei halua laittaa näkyville. Mikään järjestely ai kelpaa.

Ole ilman sitten , annan jollekin sellaiselle joka haluaa ottaa apua vastaan.

Äänestä

Niin ja sitten kun mamma ilmoittaa harkinneensa joskus itsensä ja/tai lastensa lopettamista, mutta on siinä epäonnistunut tai on luopunut suunnitelmasta, niin mammasta tehdään suuri sankati mediassa ja sosiaalisessa mediassa.

Tässä maassa pääset hyväksi äidiksi ilmoittautumalla potentiaalisten lapsensurmaajien joukkoon.

Ja murhanhimohan johtuu aina muista, ei mammasta itsestään.

Äänestä
  • Joka ikinen äiti on joskus ollut tilanteessa jolloin kakaransa nakkaisi mieluiten ulos ikkunasta. Ihan turha hymistellä että äitiys olisi pelkkää onnea ja pumpulinpehmeitä unelmia.

    Se kuka tekee ja kuka ei tee, erottaa meidät hyvässä ja pahassa.

    Äänestä

  • Kolmen äiti kirjoitti:

    Joka ikinen äiti on joskus ollut tilanteessa jolloin kakaransa nakkaisi mieluiten ulos ikkunasta. Ihan turha hymistellä että äitiys olisi pelkkää onnea ja pumpulinpehmeitä unelmia.

    Se kuka tekee ja kuka ei tee, erottaa meidät hyvässä ja pahassa.

    Aivan, mutta osa mammoista hautoo sitä lapsenmurhaa jopa vuosia. Se ei ole normaalia ja siitä ei tule antaa mammalle sankarin titteliä.

    Lapsen murhaa yleensä äiti. Hyvin harvoin isä. Samoin perheväkivallasta ylivoimaisen suuri osuus on äitien tekemää. Parisuhdeväkivallassa sama tilanne.

    Miksi mammat ovat niin väkivaltaisia??

    Äänestä

  • Jotain rajaa kirjoitti:

    Niin, isäthän näitä yksinhuoltajaäitejä tehtailevat kun lähtevät etsimään nuorempia tyttöjä uudestaan ja uudestaan. Ällöttävää.

    Äänestä

  • yh maamma kirjoitti:

    Niin, isäthän näitä yksinhuoltajaäitejä tehtailevat kun lähtevät etsimään nuorempia tyttöjä uudestaan ja uudestaan. Ällöttävää.

    Hah jaa että mammat eivät jätä isää vähintään yhtä usein kuin isät mamman?

    Tilastoista en tässä asiassa tiedä, mutta omat havainnot ovat sellaisia, että moni nainen oikein suunnittelee hankkivansa lapsia miehen tai miesten kanssa ja jättävänsä heidät etä-elättäjän asemaan.

    Surullisin tapaus on oma alkoholistisisareni, joka tiesi suhteensa alkoholistimiehen kanssa olleen tuhoon tuomittu, mutta halusi olla miehen kanssa yhdessä niin kauan että heille syntyy lapsi. Sisareni sanoi jo ennen lapsen saamista, että hän haluaa itselleen lapsen, jotta lapsi nostaa hänen elämänlaatuaan. Toisin kävi ja mamma tuhosi tyttärensä lapsuuden. Isää ei voi paremmaksi kehua, mutta onpa sentään edes vain etä-elättäjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysyn vaan kirjoitti:

Suomessa kannattaa olla yksinhuoltaja äiti. Fasepuukki pullistelee avustus järjestöjä. Kun vaan pyytää saa mitä haluaa, niinkuin eräs kolmen lapsen yksinhuoltaja äiti Iltasanomissa tänään kertoo. Syksyllä jäi työttömäksi nyt ei lantin lanttia useilta fasepuuk sivuilta saa kaiken tarvitsemansa. Hän on moneen verrattuna hyvätuloinen. Saa työttömyyskorvauksen korotettuna, kolmesta lapseta lapsilisät, lasten isä maksaa elatusmaksua, soskusta saa asumis- sun muut tuet. Kukaan ei kysy kuinka lasten isä tulee toimeen? Äitillä kuitenkin varaa värjätä tukkansa. Onko oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu