Toiset sipertää joululahjoja,

Tuomaan päivä
Vanhan kansan joulu kestää Tuomaan päivästä (21.12.) Nuutin päivään (13.1.) asti. Yö on pisimmillään ja päivä lyhimmillään. Arkinen aherrus hiljeni ja alkoi levon ja rauhan aika. Enää ei tehty teurastuksia, pantu olutta, leivottu tai valettu kynttilöitä.
Oluella on ollut erityinen merkitys joulurauhan alkamisessa. Tuomaan päivän tapoihin kuului maistella jo jouluoluen makua. Sanottiin, että »Tuomas tuleepi tuoppi kainalossa». Ihmiset myös söivät yhtä hyvin kuin kekrinä ja loikoilivat paitasillaan pirtin oljilla.
Tuomaan päivän savupirttejä pestiin vedellä ja hiekalla kirkkaan vaaleiksi, minkä takia päivää onkin kutsuttu Tohu- ja Noki-Tuomaaksi. Seinät ja katto peitettiin tuoksuvista petäjäpäreistä punottuihin kuvioihin. Lisäksi leivottiin suuri leipä, jota pidettiin jouluna pöydällä ja syötiin keväällä ennen ensimmäisen kylvön aloittamista.
Tuomaan ja joulun välistä aikaa kutsuttu laajalla alueella Suomessa »pesäpäiviksi». Auringon sanotaan olevan kolme päivää pesässään, josta se nousee jouluaamuna ja vuosi aloittaa hitaasti kulkunsa kohti kevättä. Pesäpäivien aikaan metsästä ei saanut kaataa puita, sillä muuten karhu repisi karjaa kesällä.
Tuomaan päivään viettoon liittyvät vanhat aurinkosymbolit, joita tunnetaan useita. Joissakin vanhoissa riimusauvoissa päivää kuvaa vanha suojamerkki, »Tuomaanristi», joka tehtiin päreestä ja nostettiin seinälle. Tuvan, navetan ja tallin oveen sekä porttiin saatettiin myös maalata tervalla suojeleva rengasristi.
Kaikkien valmisteluiden jälkeen joulun tuova Tuomas voitiin toivottaa tervetulleeksi runolla:
»Tule meille, Tuomas kulta
tuo joulu tullesansa,
oluttynnyri olallansa,
viinapikeri pivosansa,
juustokakku kailosansa.
Kyl sä meijän portin tunnet:
tervaristi, rautarengas,
musta koira portin alla!»