Haluaisin kuulla vähän mielipiteitä miehiltä mitä tässä tilanteessa voisi ajatella. Olen ihastunut yhteen mieheen töissä ja tiedän että tämä mies omasi pitkään tunteita minua kohtaan ja tuntui ihan lähiaikoihin asti, että hän olisi edelleen kiinnostunut. Tämä mies on kaikesta päätellen ujo näyttämään tunteita tai tekemään asialle jotain...
nyt kun viimistä kertaa oltiin samassa työpaikassa niin päätin rohkaistua ja pistää hänelle tekstiviestiä työpäivän jälkeen...viesteissäni siis harmittelin kun ei keretty hyvästelemään oikein. mies vastaili kyllä pariin viestiini minusta ihan hyvässä hengessä ja melkein odotin, että hän jatkaisi viestittelyä kanssani. Mutta kolmannen viestin jälkeen, missä hieman vitsinä harmittelin kun menin ottamaan välipäivät vapaaksi kun tämä mies olisi ollut vielä töissä, niin sen jälkeen mitään vastausta ei ole kuulunut.
Joten mietin että oliko tämä torjunta vai voiko ujommanpuoleinen mies vain mennä hämilleen tuosta tai missata mitä haen takaa? Mietin jos koittaisin vielä kerran pistää viestiä ja katsoa lähteekö juttu luistamaan mutta mitä mieltä miehet tästä ovat? V#tuttaisiko vain jos joku puolituttu nainen kolttaa viritellä puheenaihetta puoli väkisin välillenne? En haluaisi vaikuttaa tunkeilevalta...

Vastaukset 12
Vanhimmat
kyllähän se ehkä vois v1tuttaa riippuu niin tilanteesta, mutta kyllä sitä silti tulis jotain vastattua ihan asiallisesti loukkaamatta toisen mieltä. eli minusta vaikuttaa että tää tyyppi on tosi ujo tai sitten käytöstavat vähän hakusessa.....
Niin, siksi ajattelinkin että pitäisikö uudelleen laittaa viestiä jos tyyppi on oikeasti vain ujo... Enkä tiedä osasiko hän edes ottaa viestiäni oikein kun en usko hänen tietävän että olen ollut koko ajan kiinnostunut hänestä. Itsekkin kun olen ujo niin en ole kummemmin osannut tuoda tunteitani esiin. Mutta toisaalta en ole varma onko hän varattu jo... Samanlaista välttelyä ja hermostuneisuutta minua kohtaan hänellä tuntui olevan mitä ennenkin ettei käytös ole ainakaan muuttunu mihinkään...
En vain tykkäisi pistää viestiä puhelimeen kun tuntuu että se on ahdistelua, varsinkin kun viimeksi viestittely loppui siihen kun vihjasin uudelleen että on harmi kun ei nähdä enään...
En vastaisi enää koska et osaa kirjoittaa sanaa 'enää'.
Hui kauheeta, miten voin elää itseni kanssa enää?? D:
toi myös saattaa olla sitä että sillä on jo joku ja poika polo meni hämilleen koska ei tiedä tarkalleen mitä haluaa...ehdottasin kyllä että kysyt tältä pupupöksyltä suorempaa vain..ei se mitään ahdistelua ole jos et ole saanut edes vielä mitään signaalia toiselta. vastaamatta jättäminen viestii enemmänkin epävarmuutta ja pelkoa.
:D
Onneksi joku osaa ottaa huumorin huumorina.
Tämä lienee siis nuorempien miesten ongelma kun tiesit kutsua tätä miestä "pojaksi". Kun hän lienee vähän päälle parikymppinen... Mutta kun tunnut tietävän asiasta jotain niin pakko kysyä, että mikä siinä minun pistämässä viestissä pelottaisi oikein häntä tai pistäisi epävarmaksi? :D Siis jos kuvitellaan että hän on kiinnostunut ja vapaa edelleen. En pysty millään käsittämään tuollaista reagtiota, itse kiiruhtaisin antamaan singaaleja kiinnostuksesta.
Joo, mustakin toi kuullostaa aika mielenkiintoselt :D mun pääs tuo on jäärjenvastasta toimintaa. Yleensä vastaamattomuus tarkoittaa kiinnostuksen puutetta ja kai ujokin jätkä ymmärtää olla antamat sellasta kuvaa naiselle jos on tästä kiinnostunu
se voipi olla pelkoa vastata kieltävästi koska kuvittelee että ei siten tuota pahaa mieltä toiselle, joka kuulostaa hullulta. tai sitten se on vain nykynuorten käytöstapoja, en tiedä. jos hän on kiinnostunut ja vapaa niin tuskin jättäisi vastaamatta ellei ole tosi omalaatunen persoona. ehkä se on suljetulla osastolla eikä ole kerennyt? laita sitä viestiä varmuuden vuoks niin ei tarvi ihmetellä ja kärvistellä tietämättömyydessä....
Heh, taisin ymmärtää väärin Toisen viestisi sisällön :D noh, sellasta se on kun on pahasti retkahtanu johonkuhun... Mutta sitähän se varmasti on että kiinnostuksen puutetta tuo viestii. En viitsi lähettää enempää viestejä, eiköhän hän ihan tarkoituksella jättänyt vastaamatta, tuskin on pakkohoitoon joutunut :)
itse olisin vastannut jos olisin kiinnostunut
Älkää ihastuko työkavereihin. Siitä ei yleensä seuraa mitään muuta kuin pettymyksiä ja vaikeita tilanteita töissä.