Joulu:

Lohta, suklaata, suolapähkinöitä, pizzaa, rosollia, laatikoita, kinkkua, piimää.

Ähky.

Tänään saatu 200 euroa rahaa lahjaksi.

Yltäkylläisyys.

Mitä rahoillani ostan?

Huomenna vasta aatto. Tänään syödään vielä pizzaa.
550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

älä osta mitään, laita "sukanvarteen".

Hyvää Joulua!

Äänestä

Miten niin huomenna on aatto. Vasta ylihuomenna on joulu.

Äänestä

Jouluevankeliumi

Mm. Suomalaisesta Raamatunkäännöksestä -38 saa virheellisen kielikuvan sen ajan asumisoloista. Ensinnäkin tulee ymmärtää millaiset olivat talot tuohon aikaan, ja myös ”lakiliiton” säädökset jotka velvoittivat ihmisiä ja asukkaita taloissa. Jos Raamatun ”eksegeesi” on virheellinen, niin jatkona myös ”hermeneutiikka”, eli Raamatun tulkintaoppi on väärä, jonka tulisi perustua huolelliseen ”eksegeesiin ”. Tämän kaiken Raamatun tekstin virheellisen pohjustuksen myötä voi tulla aivan harhaanjohtava tulkinnan käytäntöönpano, josta on historiassa ikäviä esimerkkejä.

Eksegeesi on mm. kirjoitusten huolellista järjestelmällistä tutkimusta , jonka tarkoituksena on paljastaa mitä teksti alunperin tarkoitti. Sisältäen historiallista tutkimusta. Tavoitteena on ymmärtää teksti niin kuin sen ensimmäisten vastaanottajien oli tarkoitettu se ymmärrettävän. Tekstin alkuperäinen merkitys on sen varsinainen, todellinen merkitys. On turha odottaa Pyhän Hengen inspiroivan tulkintoja, jotka poikkeavat siitä, mitä teksti alunperin tarkoitti. Teksti ei voi merkitä mitään sellaista, mitä se ei alunperin merkinnyt.

”MAJASSA ”

(Biblia 1776 ) Luuk.2: 7. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa(*), ja kapaloitsi hänen ja pani seimeen, ettei heillä ollut siaa majassa. .”

Kielikuva on ajateltava lähi idän kultuurin mukaan, eikä länsimaisen kulttuurin mukaan. Heille, lähi idässä asuville kuvaus oli suoraan ymmärrettävissä. ”Talossa”, ”majassa”, oli saman katon alla sekä ihmiset että eläimet. Asunnon pohja oli maalattia, ylemmällä tasolla oli ihmiset ja tulisija, ruoan valmistus, lämmitys paikka keskellä, sen ympärille käytiin illalla nukkumaan, vähän alemmalla tasolla oli eläimet, ja niiden ruokinta kaukalot. ( Käydessäni Venäjän Karjalassa 1990 luvulla, eräässä maalaiskylässä asuvat kysyivät minulta ”asuuko Suomessa ihmiset ja eläimet saman katon alla?”. Samalla lämmityksellä kun sai lämmitettyä sekä asunnon että eläinten olot, joten käytännöllistä. Tämä käytöntö ei kuitenkaan ollut silloisessa vierailukohteessani )

Talon katolla oli usein muurattuna ”yliskammio”, vierashuone ( 1.Kun.17:19. Mutta hän sanoi hänelle: ”Anna poikasi minulle”. Ja hän otti tämän hänen sylistään ja vei hänet yliskammioon, jossa asui, ja pani hänet vuoteellensa….. 23. Ja Elia otti pojan ja toi hänet yliskammiosta alas huoneeseen ja antoi hänet hänen äidillensä. Ja Elia sanoi: ”Katso, poikasi elää”…” )

”VIERASHUONEESSA”

(Aapeli Saarisalon käännös UT:sta ) Luuk.2:7. ja synnytti pojan, esikoisensa ja kapaloi Hänet ja pani seimeen, koska heille ei ollut sijaa vierashuoneessa…..”

”VIERASHUONEESSA”

(Aapeli Saarisalon käännös UT:sta ) Luuk.2:6. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että synnyttämisensä päivät täyttyivät, 7. ja synnytti pojan, esikoisensa ja kapaloi Hänet ja pani seimeen, koska heille ei ollut sijaa vierashuoneessa……………12. Tämä teille merkkinä: tapaatte lapsukaisen kapaloituna ja seimessä makaamassa.” ……….15. Enkelten mentyä heidän luotaan taivaaseen, paimenet puhuivat toisilleen: ”Menkäämme nyt Beetlehemiin ja katsokaamme sitä, mikä on tapahtunut, minkä Herra meille ilmoitti.” 16. Niin menivät kiiruhtaen ja löysivät sekä Marian että Joosepin ja lapsukaisen seimessä makaamassa….”

Kreikan UT: ssa Luuk. 2: 7.”.. koska heille ei ollut sijaa majatalossa…” majatalossa >> ”en to katalymati” >>majapaikassa. Kun paimenet kedolta menivät katsomaan lasta he menivät ”taloon” Matt.2:11. Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä…” huoneeseen >>”eis ten oikian” >> taloon. Sama sana Luuk.22:10. ”Hän vastasi heille: ”Katso, saapuessanne kaupunkiin tulee teitä vastaan mies kantaen vesiastiaa; seuratkaa häntä siihen taloon, johon hän menee,..” siihen taloon >> kr.”..eis ten oikian” >> taloon. Luuk.22: 11.”.. ja sanokaa talon isännälle:..” talon isännälle>> kr.” to oikudespote”.

Mikä sitten on ”majatalo” sana ? Kreikan UT:ssa aivan eri sana kuin normaalia maalaistaloa tarkoittava, eli ”talo” . Majatalo sana Luuk. 10::34. ”Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä… ” majataloon >>kr. ”eis pandokheion” >>majataloon. Luuk.10:35. ”Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle..” >>majatalon isännälle >> kr.”..to pandokhei..” >>majatalon pitäjälle.

JATKUU>>

Äänestä
  • JATKOA>>
    KUNINKAALLISTA SUKUA

    Tulee myös huomata tekstissä maininnat: Luuk.2:4.” Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua..” Voiko kukaan kohdella ihmistä joka on ”kuninkaallista sukua”, eli ”..Daavidin huonetta ja sukua…” sillä tavalla että laittaisi hänet eläinlannalta haisevaan jossaakin ulkona pihamaalla olevaan talliin, tai peräti ”luolaan” asustamaan ?

    LAKILIITON KANSALAISET

    Samon tulee huomata, että he olivat ”lakiliiton ” kansaa ja noudattivat sen määräyksiä. Matt. 1: 19. ”Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet…” ( ”Joosef, hänen miehensä, oli hurskas..” ) Luuk.2: 21.” Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus,…” ( Ympärileikkaus tapahtui synnytys paikassa, koska naisen piti olla eritestettynä ”…vaimo pysyköön kotona kolmekymmentä kolme päivää..” ) Luuk.2:22. ”Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen ..” ( Eristäytyminen muista ihmisistä ei olisi voinut tapahtua yleisessä majatalossa, eikä varsinkaan ”majatalon ” yleisessä tallissa ! ”.. Mutta vaimo pysyköön kotona kolmekymmentä kolme päivää puhdistavan verenvuotonsa aikana;..” )

    PUHTAUS SÄÄDÖKSET

    Synnytys ei voinut tapahtua yleisessä ”majatalossa”, eikä sen yleisessä ”eläin suojassa ”, koska Mooseksen lain puhtaus säännösten mukaan ( 3.Moos.12:1 > ) synnyttäneen naisen oli oltava eristettynä 3.Moos.12:1.”Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: 2. ”Puhu israelilaisille ja sano: Kun vaimo tulee hedelmälliseksi ja synnyttää poikalapsen, olkoon hän saastainen seitsemän päivää..” , ja sitten tapahtui samassa paikassa myös ympärileikkaus poikalapsen kohdalla. 3.Moos.12:3?.Ja kahdeksantena päivänä ympärileikattakoon pojan esinahan liha.” Ja ”ympärileikkaus” sremonian aikanakin oli pysyttävä kotona 3.Moos.12:4 ”… Mutta vaimo pysyköön kotona kolmekymmentä kolme päivää puhdistavan verenvuotonsa aikana; älköön hän koskeko mihinkään, mikä on pyhää, älköönkä tulko pyhäkköön, ennenkuin hänen puhdistuspäivänsä ovat kuluneet umpeen…” ( sitten vasta oli lähdettävä temppellin uhraamaan ) 3.Moos.12:6. Mutta kun hänen puhdistuspäivänsä pojan tai tyttären jälkeen ovat kuluneet umpeen, vieköön hän vuoden vanhan karitsan polttouhriksi ja kyyhkysenpojan tai metsäkyyhkysen syntiuhriksi ilmestysmajan oven eteen papille…”
    3.Moos.12:1.”Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: 2. ”Puhu israelilaisille ja sano: Kun vaimo tulee hedelmälliseksi ja synnyttää poikalapsen, olkoon hän saastainen seitsemän päivää; yhtä monta päivää kuin hänen kuukautisensa kestävät, hän olkoon saastainen. 3. Ja kahdeksantena päivänä ympärileikattakoon pojan esinahan liha. 4. Mutta vaimo pysyköön kotona kolmekymmentä kolme päivää puhdistavan verenvuotonsa aikana; älköön hän koskeko mihinkään, mikä on pyhää, älköönkä tulko pyhäkköön, ennenkuin hänen puhdistuspäivänsä ovat kuluneet umpeen………….6. Mutta kun hänen puhdistuspäivänsä pojan tai tyttären jälkeen ovat kuluneet umpeen, vieköön hän vuoden vanhan karitsan polttouhriksi ja kyyhkysenpojan tai metsäkyyhkysen syntiuhriksi ilmestysmajan oven eteen papille. 7. Ja tämä tuokoon ne Herran eteen ja toimittakoon hänelle sovituksen, niin hän on puhdas verenvuodostansa. ”..”
    JATKUU>>

    Äänestä

  • Tulkintaa kirjoitti:

    JATKOA>>

    ”SYNNYTTÄMISEN PÄIVÄT TULIVAT TÄYTETYIKSI ”

    Synnytys ei tullut ”yhtäkkiä” ja hätäisesti olisi pitänyt löytää joku ”majatalo”. Ei vaan teksti sanoo ” tapahtui heidän siellä ollessaan..” .. ”.. synnyttämisensä päivät tulivat täytetyksi..” He siis olivat jo majoitettuina ”normaalissa maalaistalossa.”

    ”MAJATALOSSA” TAI ”MAJASSA” JOISSAKIN SUOMENKIELISISSÄ KÄÄNNÖKSISSÄ

    ”MAJATALOSSA” (RK-38) Luuk.2:6. ”Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. 7. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. …………..12. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.” ……………..15. Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: ”Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti”. 16. Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä….”

    ”MAJASSA ” (Kirkko Raamattu 1642 ) Luuk.2: 6. Nijn tapahtui heidän siellä ollesans/ että synnyttämisen päiwät tulit täytetyxi.
    7. Ja hän synnytti Pojan hänen esicoisens/ ja capaloidzi hänen/ ja pani seimeen/ ettei heille ollut sia majas. ……………12. Ja tämä on teille merkixi: te löydätte lapsen capaloittuna seimes. …………….15. Ja tapahtui/ että Engelit menit heidän tyköns Taiwasen/ nijn paimenet puhuit keskenäns: käykämme Bethlehemijn/ ja cadzocam sitä cuin tapahtunut on/ jonga Herra meille ilmoitti. 16. Ja he tulit kijruhtain/ ja löysit Marian/ ja Josephin/ nijn myös lapsen/ joca macais seimes….”

    ”MAJASSA ” (Biblia 1776 ) Luuk.2:6. Niin tapahtui heidän siellä ollessansa, että hänen synnyttämisensä päivät tulivat täytetyksi,
    7. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa(*), ja kapaloitsi hänen ja pani seimeen, ettei heillä ollut siaa majassa. ………12. Ja tämä on teille merkiksi: te löydätte lapsen kapaloituna makaavan seimessä. …………15. Ja tapahtui, että enkelit menivät heidän tyköänsä taivaaseen, niin ne paimenet puhuivat keskenänsä: käykäämme Betlehemiin ja katsokaamme sitä mikä tapahtunut on, jonka Herra meille ilmoitti. 16. Ja he tulivat kiiruhtain, ja löysivät Marian ja Josephin, niin myös lapsen, joka makasi seimessä…”

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jouluihminen kirjoitti:

Lohta, suklaata, suolapähkinöitä, pizzaa, rosollia, laatikoita, kinkkua, piimää.

Ähky.

Tänään saatu 200 euroa rahaa lahjaksi.

Yltäkylläisyys.

Mitä rahoillani ostan?

Huomenna vasta aatto. Tänään syödään vielä pizzaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu