Henkinen avuttomuus länsimaisessa kristillisyydessä.

"........ Meille Raamattu opettaa kannesta kanteen uskon olemusta ja voimaa niin vanhassa kuin uudessakin testamentissa. Kerrotaan Joosuan ja Kaalebin uskosta, kerrotaan nuoren Daavidin taistelusta Goljatia vastaan, kerrotaan Elian toiminnasta, Jeesuksen ja apostoleiden teoista kuin myös evankelista Filippuksen menosta Samarian kaupunkiin. Kuinka myös siellä halvatut ja rammat paranivat. Sittemmin apostoli Paavali astui kuvaan mukaan ja myös hänen kauttaan tapahtui lukematon määrä ihmeitä ja tunnustekoja. Ja edelleen: Jeesus niin monessa kohtaa antaa ymmärtää, että kaikki ne, jotka häneen uskovat, tekevät samoja tekoja kuin hän on tehnyt, jopa suurempiakin.

Niin nyt näitä Raamatun esikuvia ja opetuksia silmälläpitäen on täysin käsittämätöntä se henkinen avuttomuus, jossa koko länsimainen kristillisyys elää. Näyttää siltä, että turhaan ei Jeesus aikanaan huokaillut: "Vaan kun ihmisen poika kerran tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä". Uskonnollisuutta ja uskovina esiintyviä nykymaailmassa riittää, jopa Jeesuksen nimeen vannovia, mutta todellista vuoriasiirtävää tai sairaita sanalla parantavaa uskoa länsimaisesta kristillisyydestä on aivan turhaa lähteä edes etsimään. Mm. entisaikain Lapissa toimineet verenseisottajat päihittävät nykyiset avuttomuudessa elävät uskovaiset mennentullen....."

http://www.aretalogia.com/hypnos.html
14379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Mm. entisaikain Lapissa toimineet verenseisottajat päihittävät nykyiset avuttomuudessa elävät uskovaiset mennentullen.....""

Tottahan toki Saatanalla on voimaa tehdä monenlaisia tekoja.

Ei kai siinä mitään uutta ole.

Hyvinkäällä se taannoin palvelijoidensa kautta surmasi yhden nuoren ihmisen jne.

Esimerkkejä kyllä löytyy.

Äänestä
  • Ukkini, Frans Salmela, oli oman aikansa verenseisottaja ja sananmahtaja. Oli lapsena kastettu kristinuskoon, kuului kirkkoon, oli käynyt rippikoulun ja OLI KRISTITTY.

    Mistä ihmeestä sinä sen saatanan tähän väliin vedit? Vai etkö tajua pätkääkään siitä, mitä tekstejä näppäimistölläsi naputtelet?

    http://www.aretalogia.com/mahtisana.htm

    Äänestä

  • Leo salmela kirjoitti:

    Ukkini, Frans Salmela, oli oman aikansa verenseisottaja ja sananmahtaja. Oli lapsena kastettu kristinuskoon, kuului kirkkoon, oli käynyt rippikoulun ja OLI KRISTITTY.

    Mistä ihmeestä sinä sen saatanan tähän väliin vedit? Vai etkö tajua pätkääkään siitä, mitä tekstejä näppäimistölläsi naputtelet?

    http://www.aretalogia.com/mahtisana.htm

    Tiedätkö kuuluiko se Hyvinkään paloittelusurmaaja Suomen Hypnoosiyhdistykseen?

    Äänestä

  • Mistä osoitteesta kirjoitti:

    paloittelusurmaajasta sie oikein kirjoitat?

    Suomen Hypnoosiyhdistyksen eettiset säännöt löydät likkamalla http://www.syhy.fi

    Äänestä

  • Leo Salmela kirjoitti:

    Etkä todella tiedä mitään koko Suomea järkyttäneestä saatananpalvojien taannoin Hyvinkäällä suorittamasta rituaalimurhasta??!!

    Äänestä

  • Mistä osoitteesta kirjoitti:

    Etkä todella tiedä mitään koko Suomea järkyttäneestä saatananpalvojien taannoin Hyvinkäällä suorittamasta rituaalimurhasta??!!

    mutta tämä ei koske mitenkään tämän keskustelun aihepiiriä.

    Äänestä

Materalistinen maailmankäsitys median ja valtavirran markkinoimana näyttää vaikutuksensa myös länsimaissa. Tätä vastaanhan oli aluksi Lenin sitten ajatollat ja talibanit nyt viimeksi.
Jahve- herran tai - Sebaotin palvelusta harrastava evl- kirkko otti taka-askeleen jumalanpalvelusuudistuksessa.
Uudempia ilmoituksia se pitää harhaoppisina.
Nokian herätys tuomittiin. New agena tuomitaan moni vanha tai uusi asia

Äänestä
  • Näitä ja paljon suutempia tekoja te tulette tekemään, sanoi Jeesus tarkoittaen ei pelkästään opetuslapsiaan vaan kaikkia seuraajiaan. Uskonnon maallistaminen ja aineellistaminen palvelee tietenkin valtapoliittisia päämääriä ja samalla saatanan päämääriä. Uskonto on hallussa vain oppineella eliitillä, se toimii hengen ja aineen välittäjänä ja määrittelee, mikä on saatanasta ja mikä on todellisesta uskosta.

    Aina on ihmisiä, jotka seuraavat auktoriteetteja ja säikkyvät poikkeavaa ajattelua, vaikka ihan talonpoikaisjärkikin sanoisi, että tässä täytyy olla jotain mätää.

    Itse en hyväksy enkä allekirjoita läheskään kaikkea, ehken juuri mitään new agen ajattelusta ja teorioista, mutta en nielaise sellaisenaan myöskään nykykristillisyyttä. Paljon on mennyt kristinuskon hengestä ja arkoja ja säikkyviä ihmisiä pelotellaan saatanalla kaikessa, mikä vähänkin poikkeaa virallisesta linjasta.

    Koetelkaa henget, sanotaan. Se tarkoittaa, että meitä lähestytään sekä hyvän että pahan henkimaailman taholta.

    Äänestä

  • Minun mielestäni on se että uskonto ei pysty riittävän hyvin vastaamaan kysymyksiin muuttuvassa maailmassamme.
    Näin paljon hyvää uskonnossa menettää merkityksensä.

    Äänestä

  • tööth kirjoitti:

    Minun mielestäni on se että uskonto ei pysty riittävän hyvin vastaamaan kysymyksiin muuttuvassa maailmassamme.

    Eipä niin, koska se peruskirja, johon hengellisyyden tulisi nojata, ei ole looginen ihmisen ajattelua vastaava teos. Sitä on muuteltu, siitä on poistettu ja siihen on lisätty. Jo Vanhassa Testamentissa Jumala valittaa tästä profeetan kautta.

    Jos meillä olisi sellainen tieto, joka esim. Johannes Greberille annettiin ramatun ja uskonnon selityksenä, lisäyksenä ja tarkennuksena, valaisisi se ihmisen polkua ja monet asiat olisivat toisin. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä aineellinen taso on jatkuvaa taistelua hyvän ja pahan henkimaailman välillä. Jokaisesta sielusta käydään kiivasta kamppailua. Siitä johtuvat myös raamatun muutokset. Paha vaikuttaa kaikessa ja joka hetki. Greberin kirjakaan ei ole saavuttanut mitään loistavaa menestystä, vaikka on julkaistu jo 30-luvun alussa.

    Kuitenkin on sanottu, että oikea tieto on ollut ihmiskunnan hallussa jo alusta alkaen. Sitä ei vain ole haluttu ottaa laajamittaisesti vastaan. Eihän edes ensimmäinen krsitillinen kansa: israelilaiset ollut johdonmukainen, vaan kääntyi useampaankin kertaan palvelemaan epäjumalia.

    Äänestä

  • tööth kirjoitti:

    Minun mielestäni on se että uskonto ei pysty riittävän hyvin vastaamaan kysymyksiin muuttuvassa maailmassamme.
    Näin paljon hyvää uskonnossa menettää merkityksensä.

    uskonelämä oli arkitodellisuutta ja toimi ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja oli vastaus niin ajallisiin kuin iankaikkisiinkin tarpeisiin.

    Länsimaisen kristillisyyden vaikeus on juuri siinä, että uskonnosta on tehty jokin elävästä elämästä erillään oleva mystinen juttu sunnuntai- ja juhlapäiväkristillisyyksineen, jotka nekin ovat pelkkiä korulauseita ja kaunista muotomenoa ilman yhtymäkohtia elävään elämään.

    Käytännössä tämä on johtanut siihen, ettei nykykristillisyydestä löydy enää vastausta juuri mihinkään. Ei ainakaan ajallisiin ongelmiin ja tarpeisiin. Ja niinpä kansakuntamme elämä on sitä mitä se on. Päin helvettiä kaikki.

    Tätä minäkin suren, että usko ei ole sellainen sisäinen todellisuus, joka ohjaisi ihmisten välisiä suhteita. Jos katsoo nykymenoa, tulee mieleen, että enemmän tässä saatanan henki vaikuttaa kuin Jumalan tai Jeesuksen. Jos raamatun opit otettaisiin todesta ja elettäisiin niiden mukaan, jäisi monta murhenäytelmää näyttelemättä tässäkin ajassa.

    Äänestä

  • Leo Salmela kirjoitti:

    uskonelämä oli arkitodellisuutta ja toimi ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja oli vastaus niin ajallisiin kuin iankaikkisiinkin tarpeisiin.

    Länsimaisen kristillisyyden vaikeus on juuri siinä, että uskonnosta on tehty jokin elävästä elämästä erillään oleva mystinen juttu sunnuntai- ja juhlapäiväkristillisyyksineen, jotka nekin ovat pelkkiä korulauseita ja kaunista muotomenoa ilman yhtymäkohtia elävään elämään.

    Käytännössä tämä on johtanut siihen, ettei nykykristillisyydestä löydy enää vastausta juuri mihinkään. Ei ainakaan ajallisiin ongelmiin ja tarpeisiin. Ja niinpä kansakuntamme elämä on sitä mitä se on. Päin helvettiä kaikki.

    Esim. tämä antaisi minulle paljon
    lisätietoa:

    http://www.thule.org/enoch.html
    ENOCH
    The "Book of Enoch", translated by Richard Laurence in 1821 from scrolls found hidden in caves in Ethiopia in 1773. These scrolls were evidently hidden in the same historical period as the Dead Sea Scrolls. The Richard Laurence translation should not be confused with "The Secrets of Enoch" written in 1925 by some newage sewage author, or a more recent fanatical tome fabricated by Elizabeth Clare Prophet.

    Enoch means "learned one". There were many "Enochs" over the eons.

    The Book of Enoch talks of 200 "fallen angels", who "fell to earth" and were then stuck here while they tried to "repair" their conveyance.

    Orders from their "leader" were to not fraternise with the "women" of earth. Of course the first thing all these "angels" did was to mate with every Earth woman they could find.

    In the Bible,
    Genesis: 6:6, and the "sons of God took the daughters of men for wives".

    The "Book of Enoch" was declared apocryphal, and like the Book of Seth, and other ancient manuscripts, was denied entrance into the "approved" version of the original Bible by the Nicene Council of 325 A.D.
    But what is an Apocrypha? The etymology of the term shows that it is simply a SECRET BOOK, i.e. one that belonged to the catalogue of temple libraries under the guardianship of the Hierophants and initiated priests, and was NEVER meant for the common folk.

    "pudonneet/kaatuneet enkelit" olivat joutuneet tähän maapalloon koska heidän lennoke tuli alas
    (kaatui/putosi) todennäköisesti vian vuoksi ja lennoke piti korjata ja korjaus tuskin onnistunut.
    Sen jälkeen alkoi kiinnostus ihmisten tyttäriin.

    Uskonnot ovat jatkuvasti yrittäneet kääntää
    "enkeli" henkimaailman olennoiksi ja tämä hämärtää tätä alaa ja vetää uskottavuuden pois.

    Lisäksi uskonnoissa on jatkuvasti ollut tietoa
    näistä asioista mutta kansalle tietoa tästä ei ole annettu koska alkaisi vaatia että
    tarvittaisiin suora kontakti tähän toiseen kulttuuriin ja silloin olisi suuri vaara että papiston valta häviäisi.

Kommentoi aloitusta

Leo Salmela kirjoitti:

"........ Meille Raamattu opettaa kannesta kanteen uskon olemusta ja voimaa niin vanhassa kuin uudessakin testamentissa. Kerrotaan Joosuan ja Kaalebin uskosta, kerrotaan nuoren Daavidin taistelusta Goljatia vastaan, kerrotaan Elian toiminnasta, Jeesuksen ja apostoleiden teoista kuin myös evankelista Filippuksen menosta Samarian kaupunkiin. Kuinka myös siellä halvatut ja rammat paranivat. Sittemmin apostoli Paavali astui kuvaan mukaan ja myös hänen kauttaan tapahtui lukematon määrä ihmeitä ja tunnustekoja. Ja edelleen: Jeesus niin monessa kohtaa antaa ymmärtää, että kaikki ne, jotka häneen uskovat, tekevät samoja tekoja kuin hän on tehnyt, jopa suurempiakin.

Niin nyt näitä Raamatun esikuvia ja opetuksia silmälläpitäen on täysin käsittämätöntä se henkinen avuttomuus, jossa koko länsimainen kristillisyys elää. Näyttää siltä, että turhaan ei Jeesus aikanaan huokaillut: "Vaan kun ihmisen poika kerran tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä". Uskonnollisuutta ja uskovina esiintyviä nykymaailmassa riittää, jopa Jeesuksen nimeen vannovia, mutta todellista vuoriasiirtävää tai sairaita sanalla parantavaa uskoa länsimaisesta kristillisyydestä on aivan turhaa lähteä edes etsimään. Mm. entisaikain Lapissa toimineet verenseisottajat päihittävät nykyiset avuttomuudessa elävät uskovaiset mennentullen....."

http://www.aretalogia.com/hypnos.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu