* Sillä jokainen ihmisten keskuudessa otettu ylimmäinen pappi asetetaan ihmisten puolesta huolehtimaan Jumalaa koskevista asioista, jotta hän uhraisi lahjoja ja teurasuhreja syntien edestä.
Hän voi kohdella maltillisesti tietämättömiä ja erehtyviä, koska hän onkin oman heikkoutensa ympäröimä, ja sen vuoksi hän on velvollinen uhraamaan syntien edestä yhtä hyvin omasta puolestaan kuin kansankin puolesta.
Kukaan ei myöskään ota tätä kunniaa omasta aloitteestaan, vaan ainoastaan Jumalan kutsumana niin kuin Aaronkin. Niinpä Kristuskaan ei kirkastanut itseään tulemalla ylimmäiseksi papiksi, vaan hänet kirkasti hän, joka sanoi hänestä: "Sinä olet minun poikani; minusta, minusta on tänään tullut sinun isäsi", niin kuin hän sanoo toisessakin paikassa :"Sinä olet pappi ikuisesti Melkisedekin tavan mukaan."
Lihansa päivinä [Kristus] esitti voimakkain huudoin ja kyynelin nöyriä pyyntöjä ja myös anomuksia hänelle, joka kykeni pelastamaan hänet kuolemasta, ja häntä kuultiin suosiollisesti hänen jumalanpelkonsa takia. Vaikka hän oli Poika, niin hän oppi tottelevaisuuden siitä, mitä hän kärsi, ja kun hänet oli tehty täydelliseksi, hän tuli vastuunalaiseksi kaikkien häntä tottelevien ikuisesta pelastuksesta, koska Jumala on nimenomaan kutsunut häntä ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin tavan mukaan.* Heprealaisille 5: 1- 10.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Koska meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, joka on kulkenut taivaiden läpi, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni hänen tunnustamisestaan.
Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi suhtautua myötätuntoisesti heikkouksiimme, vaan sellainen, joka on koeteltu kaikissa suhteissa samoin kuin mekin, mutta ilman syntiä.
Lähestykäämme sen tähden vapaasti puhuen ansaitsemattoman hyvyyden valtaistuinta, jotta saisimme armon ja löytäisimme ansaitsemattoman hyvyyden avuksi oikeaan aikaan." Hep. 4: 14 - 16
Voimme vapaasti lähestyä Kaikkivaltiasta Jumalaa suuren ylimmäisen papin Jeesuksen Kristuksen välityksellä.
Jehova on tehnyt nuo järjestelyt, jotta voimme lähestyä häntä vapaasti rukouksessamme. Me esitämme rukouksemme suuren ylimmäisen papin Jeesuksen Kristuksen kautta Kaikkivaltiaalle Jumalalle Jehovalle.
*Tämä toivo on meillä kuin sielun ankkuri, sekä varma, että luja, ja se ulottuu esiripun sisäpuolelle, jonne on meidän puolestamme mennyt edelläkävijä, Jeesus, josta on iäksi tullut ylimmäinen pappi Melkisedekin tavan mukaan.
Sillä tämä Melkisedek, Salemin kuningas, Korkeimman Jumalan pappi, joka kohtasi Abrahamin tämän palatessa kuninkaita surmaamasta ja siunasi hänet ja jolle Abraham jakoi kymmenykset kaikesta, on ensiksikin, käännöksen mukaan, "vanhurskauden kuningas" ja sitten myös Salemin kuningas, toisin sanoen "rauhan kuningas". Isättömänä, äidittömänä, ilman sukuluetteloa, vailla päivien alkua ja elämän loppua, mutta Jumalan Pojan kaltaiseksi tehtynä, hän pysyy pappina ainaisesti.
Katsokaa siis, kuinka suuri tämä mies oli, jolle Abraham, kantaisä, antoi kymmenykset pääsaaliista. Tosin niillä Leevin pojilla, jotka saavat papin virkansa, on Lain mukaan käsky kerätä kymmenyksiä kansalta,toisin sanoen veljiltään, vaikka nämä ovatkin lähteneet Abrahamin kupeista, mutta se mies, joka ei johtanut sukuaan heistä, otti kymmenykset Abrahamilta ja siunasi hänet, jolla oli lupaukset. Mutta aivan kiistatonta on, että suurempi siunaa vähäisemmän.
Ja toisessa tapauksessa kuolevaiset ihmiset saavat kymmenyksiä, mutta toisessa joku, jonka todistetaan elävän. Ja, jos niin saa sanoa, Abrahamin välityksellä Leevikin, joka saa kymmenyksiä, on maksanut kymmenyksiä, sillä hän oli vielä esi-isänsä kupeissa, kun Melkisedek kohtasi hänet.
Jos siis täydellisyys tulisi todella leeviläisen pappeuden välityksellä (sillä tämä oli yksi piirre, kun kansalle annettiin Laki), niin miksi enää olisi tarpeen, että nousisi toinen pappi, jonka sanottiin olevan Melkisedekin tavan mukaan eikä Aaronin tavan mukaan?
Sillä koska pappeus on vaihtumassa, tapahtuu välttämättä myös lain vaihdos. Sillä mies, josta nämä asiat sanotaan, on ollut toista heimoa, josta kukaan ei ole hoitanut virkaa alttarin ääressä. Onhan varsin selvää, että meidän Herramme on lähtöisin Juudasta, heimosta, josta Mooses ei puhunut mitään pappeja koskevaa.
Ja on vielä paljon selvempää, että Melkisedekin kaltaisena nousee toinen pappi, joka ei ole tullut siksi lihasta riippuvaisen käskyn lain mukaan, vaan häviämättömän elämän voiman mukaan, sillä todistukseksi sanotaan: "Sinä olet pappi ikuisesti Melkisedekin tavan mukaan."*