Itä-Ukrainan tilanne "kansanmurhineen" on

Stallarit ovat nyt keksineet syyttää Ukrainaa "kansanmurhasta" Itä-Ukrainassa.

Jos näin on, niin asialla ovat Venäjän tukemat kapinalliset. Aluehan on heidän hallussaan.

Väitetyillä "natsijoukoilla" ei ole jalansijaa kapinallisten alueilla.
Siellä tapahtuva "kansanmurha" voi siis olla vain kapinallisten toimeenpanema.

Toisaalta jo ketaleiden ja vastaavien asettuminen väitteen tueksi on todiste valehtelusta, kuten aina ennenkin.
1191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

nimenomaan Itä-Ukrainassa. Tietojen mukaan noin 6 000-10 000 venäläistä. Kun kapinallisten asevoimien arvioidaan olevan noin 30 000, on kyse melkoisesta määrästä.

Väite "natseista" Ukrainan hallituksen joukoissa on samaa propagandaa, mitä Venäjä on levittänyt alusta alkaen oman toimintansa verhoksi.
Venäjä tuntuu käyvän NL:n jälkeläisena edelleen toista maailmansotaa. Silloin tietysti palstan stallarit käyvät myös.

Hupaisa on väite äärioikeistosta Putinin tukena. Eipä ole vielä näkynyt.

Äänestä

Siinä se vasta kansanmurha alkaa kun Itä-Ukrainan lentoliikenne hoidetaan Putoleivilla.

Äänestä
  • vain saada lentokenttiä haltuun.

    Äänestä

  • Ensin pitäisi kirjoitti:

    vain saada lentokenttiä haltuun.

    No sekin vielä. Mihinkään ei mitkään yhteydet pelaa ja ollaan ku Leninin aikana konsanaan.

    Äänestä

  • njet promle kirjoitti:

    No sekin vielä. Mihinkään ei mitkään yhteydet pelaa ja ollaan ku Leninin aikana konsanaan.

    Taitaa se kenttä olla jo semmosessa kunnossa, että sieltä ei lennetä enää mihinkään.

    Äänestä

typeryydessään tuo stallarien väite "kansanmurhasta". Pelkkää ylistystä on tullut Venäjän toimista Krimillä ja kapinallisten puuhista Itä-Ukrainassa. Nyt kun on estetty avustuskuljetus kapinallisille, onkin yhtäkkiä meneillään "kansanmurha".

Jos on kyse lääkkeistä, niin miksei Venäjä toimita niitä? Tai kapinalliset hanki Krimiltä, jossa kuulemma kaikki on sata kertaa paremmin kuin ennen.
Miten on mahdollista, ettei Itä-Ukrainaan saa lääkkeitä muuten kuin lännestä tulevista avustuskuljetuksista. Mitä ne Venäjän kuljetukset oikein sisältävät?

Äänestä
  • Koska Putin pitää Itä-Ukrainan ja Krimin asukkaita paskaväkenä joka on hävitettävä stalinilaisilla metodeilla.

    Äänestä

  • mahat kurnii kirjoitti:

    Koska Putin pitää Itä-Ukrainan ja Krimin asukkaita paskaväkenä joka on hävitettävä stalinilaisilla metodeilla.

    lienee seisahtunut. Ei siitä stallarien kuvaamaa onnelaa ole tullut.

    Toisaalta Itä-Ukrainan "kansanmurha" on puhtaasti palstan stallarien keksintö,

    Äänestä

Ei siellä mitään kansanmurhaa ole, venäläiset vaan ajaa ukrainalaisia ulos alueelta.

Äänestä

Putin järjestelee "demokratioita" vanhaan NL:n malliin omien rajojensa ulkopuolella.

Kaipa siellä jonkin sortin "poliittinen kansanmurha" on meneillään, aivan kuten itäblokin maissa II MS:n jälkeen. Tiltujen mielestä kaikki on tietysti aina lännen syytä, kuten stalinistien mielestä aikoinaan.

Suomalaista ei vääristelevä ränkytys hämää, epäluulot Venäjään vain kasvavat.

Äänestä

mukaan avustuskolonnat Puolasta on laskettu läpi.

Stallarit jäivät taas valeesta kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Venäjän luomus!! kirjoitti:

Stallarit ovat nyt keksineet syyttää Ukrainaa "kansanmurhasta" Itä-Ukrainassa.

Jos näin on, niin asialla ovat Venäjän tukemat kapinalliset. Aluehan on heidän hallussaan.

Väitetyillä "natsijoukoilla" ei ole jalansijaa kapinallisten alueilla.
Siellä tapahtuva "kansanmurha" voi siis olla vain kapinallisten toimeenpanema.

Toisaalta jo ketaleiden ja vastaavien asettuminen väitteen tueksi on todiste valehtelusta, kuten aina ennenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu