Tätä palstaa ei kyllä kovin helposti miellä "helluntailasiuuden"tulkitsijaksi, niin harvassa on tämän lipun alla kulkijoita.
Lukijoita kyllä riittää, heitä on ainakin 90% enemmän kuin kirjoittajia, hyvä niin, mutta kirjoittelijoitakin tosin saisi olla enemmänkin, tilaahan täällä on.
Muuten tämä on oiva palsta ilmaista iki vanhaa "helluntailaislahkolais" vihaa, joka on peräisin jo herätyksen alkuajoilta.
50-80 luvuilla se oli kirkon taholtakin joka sunnuntai saarnojen yhtenä teemana, siinä jossain saarnan kohdassa se ilmeni, joko suoraan, tai sitten fiksuimmat papit piilotti sen saarnaansa, ja tarkkaavainen kuulija sen sieltä "kuuli".
Ei kaikki papit sydämeltään vastustaneet helluntailaisia, kirkkoherra Malmivaarakin antoi rippikoulun "konfirmaatio" tilaisuudessa "palkkion" parhaimmille oppilaille, ja minäkin sain, vaikka hän tiesi, että äitini oli helluntailainen, itse en ollut silloin edes uskossa.
Kuulin kuitenkin kotona kun äitini luki yleensä Raamattua ääneen, niin opin sitä ulkoa jonkin verran, ja kirkkoherra pani sen merkille, siksi sain uudentestamentin.
Tyttäreni tuli uskoon luterilaisten leirillä, liittyi kyllä sitten helluntaiseurakuntaan.
Evankeliumia kirkossakin saarnataan, pelastusta Jeesuksen veren kautta, uskosta vanhurskauttamisen opin evankeliumia, ja Herran Sana ei tyhjänä palaja. Opit ja sakramentit on sitten asia erikseen.
Usko tulee kuulemisesta,ja tyttöni kuuli Sanan, uskoi sen sydämessään, tuli uskoon, uudestisyntyi, meni sitten kasteelle helluntaiseurakunnassa, ja liittyi seurakuntaan.
Sana on ihmeellinen.
Oikein siunattua lumivalkoista sunnuntai päivää ihan jokaiselle palstalla kävijälle, kirjoittajille, kuin myös lukijoille.
Niinkui lumi nyt peittää syksyisen mustan , ei niin kovin puhtaan näköisen luonnon valkoisen vaippansa alle, niin Jeesuksen verikin peittää syntimme, eikä niitä muista, jos vain uskomme sen kohdallemme.
Täytyy sanoa: "Kellä onni, se onnen kätkeköön!"
Lukijoita kyllä riittää, heitä on ainakin 90% enemmän kuin kirjoittajia, hyvä niin, mutta kirjoittelijoitakin tosin saisi olla enemmänkin, tilaahan täällä on.
Muuten tämä on oiva palsta ilmaista iki vanhaa "helluntailaislahkolais" vihaa, joka on peräisin jo herätyksen alkuajoilta.
50-80 luvuilla se oli kirkon taholtakin joka sunnuntai saarnojen yhtenä teemana, siinä jossain saarnan kohdassa se ilmeni, joko suoraan, tai sitten fiksuimmat papit piilotti sen saarnaansa, ja tarkkaavainen kuulija sen sieltä "kuuli".
Ei kaikki papit sydämeltään vastustaneet helluntailaisia, kirkkoherra Malmivaarakin antoi rippikoulun "konfirmaatio" tilaisuudessa "palkkion" parhaimmille oppilaille, ja minäkin sain, vaikka hän tiesi, että äitini oli helluntailainen, itse en ollut silloin edes uskossa.
Kuulin kuitenkin kotona kun äitini luki yleensä Raamattua ääneen, niin opin sitä ulkoa jonkin verran, ja kirkkoherra pani sen merkille, siksi sain uudentestamentin.
Tyttäreni tuli uskoon luterilaisten leirillä, liittyi kyllä sitten helluntaiseurakuntaan.
Evankeliumia kirkossakin saarnataan, pelastusta Jeesuksen veren kautta, uskosta vanhurskauttamisen opin evankeliumia, ja Herran Sana ei tyhjänä palaja. Opit ja sakramentit on sitten asia erikseen.
Usko tulee kuulemisesta,ja tyttöni kuuli Sanan, uskoi sen sydämessään, tuli uskoon, uudestisyntyi, meni sitten kasteelle helluntaiseurakunnassa, ja liittyi seurakuntaan.
Sana on ihmeellinen.
Oikein siunattua lumivalkoista sunnuntai päivää ihan jokaiselle palstalla kävijälle, kirjoittajille, kuin myös lukijoille.
Niinkui lumi nyt peittää syksyisen mustan , ei niin kovin puhtaan näköisen luonnon valkoisen vaippansa alle, niin Jeesuksen verikin peittää syntimme, eikä niitä muista, jos vain uskomme sen kohdallemme.
Täytyy sanoa: "Kellä onni, se onnen kätkeköön!"
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kiitos Olevainen siunauksesta. Minä ainakin tarvitsen Jumalan siunausta ja olen siunattu kun joku siunaa. Jumala kyllä siunaa. Raamattu sanoo, että yhtä hyvin Hän antaa ystävilleen heidän nukkuessaankin, näin vapaasti muisteltuna. Siunausta Olevaiselle vaativalla ja hyvin hoidetulla sheriffin paikalla.
Tämä palsta on kyllä mitä mahtavin paikka purkaa vihansa ja katkeruutensa uskovia ja varsinkin helluntailaisia kohtaan, 'kuinka keljuja ja hirveitä, älyllisesti jälkeenjääneitä ovat'. 'Moukkamaisia opiskelemattomia'.
Se vain, että näillä jotka eniten haukkuvat ja sanovat olevansa uskossa 'johonkin' ei löydy perusteluja uskolleen. Tämähän on palsta helluntailaisuus ja täällä uskon asiat perustellaan Raamatulla eikä miltä minusta tuntuu.
Pelastusarmeijassa pyhäkoulussa lapsena minullekin kylvettin Jumalan sanaa. Pyhäkoulu oli sen alueen lapsille erittäin suosittu ja tiedän ainakin neljä pelkästään meidän seurakuntaan aikuisiällä kasteen kautta liittyneitä, jotka kerran viikossa kävivät kuuntelemassa pyhäkouluopetusta. Mm, minun vaimoni.
Kirkon piirissä oli 70-luvun alussa herätystä ja katulähetystyö oli voimakasta. Tämän tästä uskovat, ihan silloin kiusaksi asti kertoivat uskosta. Väitellessä hyvin nuorena heitä vastaan tiesin heidän olevan oikeassa ja itse sisimmässäni väärässä. He kertoivat, että on taivas ja helvetti ja ilman Jeesusta joutuu helvettiin. Eli uskonratkaisu on tehtävä jos haluaa taivaaseen. 2Kor.5:20-21
Nämä kaikki yhdessa vaikuttivat, että Jumalan sana teki työtä ja sain tehdä uskon ratkaisun. Synnyin uudesti ylhäältä, Joh.3:3. Otin uskovien kasteen ja täytyin Pyhällä Hengellä siitä merkkinä mm, kielillä puhumisen lahja. Itse täytyin Pyhällä Hengellä kaksi viikkoa ennen kastetta, koska sydämeni oli otollinen Jumalalle.
Lukija, mieti oletko sinä jo uskossa vai pakenetko Jumalan kutsua?
'Sillä kaikki ovat syntijä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.' Room. 3:23-24
'Hyvä on Herra, turva ahdistuksen päivänä, ja hän tuntee ne, jotka häneen luottavat'. Naahum 1:7
Missähän päin Olevainen on joskus asustellut kun itsensä Malmivaaran opetuksessa on ollut. Täällä savon perukoillahan Malmivaara on ainakin vaikuttanut. Tunsin piispa Jukka Malmivaaran ja hän oli mielestäni varsin avarakatseinen julistaja. Olen joskus käynyt myös hellarien kokouksessa, kyllä sielläkin Kristusta saarnataan ja ainakin kahdeksankymmen luvulla luterilaisia haukuttiin. En tiedä tämän päivän käytäntöa.
omassa asuinpiirissäni lahkolaisuus-pelot ovat hälventyneet paljonkin (kristillisten)seurakuntien monivuotisen yhteistyön tuloksena.
tai oikeammin sanottuna srk työntekijöiden yhteistyön tuloksena.
yhteisiä tilaisuuksia täällä niinkään ole, mutta muutamia vuosia sittenjärjestettyjen yhteiskristillisten missioiden pohjalta jäljiltä srk työntekijöille jäi niinsanotusti yhteisyys päälle. he kokoontuvat säännöllisesti yhteen keskustelemaan ja rukoillanhan siinä tietysti samalla ja siunataan toinen toistaan.
tälläinen boss-osaston lämmin keskinäinen seurustelu ei voi olla jättämättä jälkiään meihin lampaisiin!
Olipa yllättävää lukea tekstisi! Ajattelin että olet korkeintaan kaksivitonen, mutta ota tämä kohteliaisuutena.
Kirjoitit näin:
"Usko tulee kuulemisesta,ja tyttöni kuuli Sanan, uskoi sen sydämessään, tuli uskoon, uudestisyntyi, meni sitten kasteelle helluntaiseurakunnassa, ja liittyi seurakuntaan.
Sana on ihmeellinen."
Kysyn sinulta siis. Kuuliko tyttäresi olevansa?
a)pelastettu Kristuksessa
b)kadotettu ellei tee uskonratkaisua Jeesuksen puoleen
Kumpi on mielestäsi Pelastuksen evankeliumi?
Lisäksi kirjoitit näin...
"Niinkui lumi nyt peittää syksyisen mustan , ei niin kovin puhtaan näköisen luonnon valkoisen vaippansa alle, niin Jeesuksen verikin peittää syntimme, eikä niitä muista, jos vain uskomme sen kohdallemme."
"Jos vain uskomme..."
Onkon Jeesuksesi siis?
a) uskovien syntien sovitus
b) koko maailman syntien sovitus
Edelleen onko Elävä Jumalamme?
a) uskovien ihmisten Vapahtaja
b) kaikkien ihmisten Vapahtaja, varsinkin uskovien
paikkaa, niin saat vastauksen!
usko vaan Jeeskseen, nin pelastut!
Onko Jeesus johon täytyy uskoa?
a) kaikkien ihmisten syntien sovitus
b) uskovien syntien sovitus
ja edelleen...Jeesus johon uskotaan on...
a) koko maailman Vapahtaja
b) henkilökohtainen vapahtaja
Ei se osaa vastata.
Aamun avauksesta lähdenkin Sanan kuuloon ja palaan linjoille toivottavasti armollisempana.
Siunausta jokaiselle sivujen lukijalle!
"Muuten tämä on oiva palsta ilmaista iki vanhaa "helluntailaislahkolais" vihaa, joka on peräisin jo herätyksen alkuajoilta."
...
On se niin kätevää kun on takataskut täynnä näitä ikivanhoja selityksiä, joilla voi näppärästi sivuuttaa kaiken kritiikin ja jopa kääntää sen päälaelleen. Jopa 2000-luvun suomessa voi käyttää samaa selitystä kuin 50-luvulla, ikäänkuin mikään ei olisi muuttunutkaan tänä aikana.
"Lahkolaisvihaa" se vain on, ei muuta.
"Ei MEISSÄ hellareissa oikeasti mitään vikaa ole! Vika on niiden muiden vihassa!"
Hyvin mielellänne te sovittaisitte sitä marttyyrinviittaa harteillenne. Jokainen kriittinen sana on vain taas yksi uusi timantti teidän marttyyrikruunuunne.
...
"Niinkui lumi nyt peittää syksyisen mustan , ei niin kovin puhtaan näköisen luonnon valkoisen vaippansa alle, niin Jeesuksen verikin peittää syntimme, eikä niitä muista, jos vain uskomme sen kohdallemme.
Täytyy sanoa: "Kellä onni, se onnen kätkeköön!"
...
Nii'i, on se kätevä se Jeeusksen veri. Se on vähän niinkuin lumi, joka peittää kaiken paskan. Tai matto jonka alle voi mitä tahansa lakaista, ja sit voikin helpottuneena uskotella itselleen ettei niitä likoja siellä maton alla olekaan!
Että kellä synti on, se synnin kätkeköön!
Hallelujaa!
=)
lunta valkeemmaksi? saanko kirkkaudestas kirkkauden? pääsekö, oi Jeesus, vapahaksi luonas taakoitettu syntinen?"
"saanko kerran lunta valkeemmaksi?"
...sitä multa kyselet?
No en minä tiedä tuleeko sinusta joskus lunta valkeempi.
Mutta jos tulee, niin kannattaa varoa auringon valoa.
Kummallista että vielä kyselet pääseekö tuollainen "taakoitettu syntinen" vapaaksi kaikesta vastuusta ja syyllisyydestä Jeesuksen luona? Eikös se nyt ole aika selvää ollut jo pidemmän aikaa, että pääset. Vaikka lapsesi pedofiilille uhraisitkin.
Etkö osaa sanoa mitään itse keksimääsi, kun laulun sanoihin turvaudut? ;-)
on kamala tauti.
"Katkeruus on kamala tauti"
On vai? Hyvä että varoitit, niin osaa pysyä siitä sit erossa. Saanko kysyä kauanko olet kys. taudista kärsinyt?
varmasti, kenestä oli kyse.
"Tiedät varmasti, kenestä oli kyse."
...
Kyllä. Sinusta.
=)
>>Tätä palstaa ei kyllä kovin helposti miellä "helluntailasiuuden"tulkitsijaksi, niin harvassa on tämän lipun alla kulkijoita.
kieltämättä
Köh: eräässä aiemmassa ketjussa elokuussa valittelit omaa lapsettomuuttasi. Tämä ei nyt ihan kuulu tähän ketjuun, mutta mutta: siis olikos sekin juttu vain selittelyä, jolla LUULIT saavasi homoudesta puhuvan rehellisen ihmisen hellarien loukkuun? Siis: valehtelitko silloin eloikuussa vai valehteletko nyt?
Jaa'a, joku valehtelee...
Kukas sen valheen isä olikaan...? KETÄ se Olevainen palveleekaan, kun noin otsa kirkkaana valehtelee?
"Elän itse avioliitossa, jo 21 vuotta, emmekä ole saaneet lapsia,enhän nyt sentään itseäni tuomitse?" Lainaus on Olevasien omasta tekstistä. Kaivoin esiin: 5.8.2004 klo 22.00, otsikkona "Tartut epäolennaisiin"
Otsikko kertoo monelle, ettei ole seriffimme tyyli elokuusta juuri muuttunut!
mulla on viisi lasta, kaikki aikuisia, ja voivat hyvin,kiitos vaan kysymästä!
olen uudessa aviossa, entinen kesti 23 v.
nykyinen 21 v. Kiitos kysymästä!
Keksitkin sitten FIKSUN otsikon kerrankin...
Niin: minä en nyt kamalasti ole muiden liitoista kiinnostunut. Sen kuvan olin saanut, että sinulla ei ole lapsia. Jos siis on, sitä suuremmin ihmettelen, miten VOIT olla niinkin tuomitseva. Jospa koku omista lapsistasi olisi vaikkapa lesbo tai homo? Yhäkä tuomitsisit? Jännä kuttu on, ettet koskaan oikaisuut väärää käsitystä...
Olen pahoillani lastesi puolesta. Toivottavasti eivät kovasti kärsi ahtaasta isuksitaan. Papalla kun on noita fobioita...
Olevainen tiedät tarkalleen et sun virheitä etsitään tarkemmin "täällä" ku taivaassa
Näkö ja kuulo varsinkin ei ole niin täydellistä täällä "alhoissa".
Sekään nyt ei edes maata kaada jos uskomaton väärin tekee tai sanoo, mut asiahan ei ole sama jos helari virheen tekee.
Henkilö kohtaisesti "siirtelen" niitä armossa Jeesuksen "kontolle".
Katsos ISÄ ei muistele anteeksi antamiaan syntejä ikusesti.
Se kuule sit usein ihan vihan puuskia "vieraissa" nostattaa, ku ARMO meinaa toisten mielestä "älyn" ylittää.
Ottaa paineita Olevaisen lapsista. Hellitä hyvä mies, saat sydiksen !
Samoin sinulle ja kaikille lukijoille oikein ihanaa sunnuntai päivää. Aurinko paistaa täällä Lahdessa kauniisti, valkoiset lumikiteet säihkyvät kuin timatit valkoisella lumimatolla.
Minä menin viime viikolla Hollolan puolelle töihin, työmatka piteni jonkin verran. Matka meinaa nitistää minut, varsinkin ne ylämäet töihin mennessä. Kotiin tullessa onkin alamäkien vuoro. Kun tunnin pyöräilee, olisi aikaa jutella Jumalankin kanssa kaikista asioista, mutta ensimmäinen viikko taisi mennä huokailujen parissa. Toivottavasti oppisin ottamaan tämän ajan niin, että voisin rukoilla niitä asioita, joita mielessäni on. Mutta, kun tulen kotiin, olen ollut aika väsynyt enkä ole jaksanut kirjoitella. Olen kuitenkin lukenut kirjoituksia.
Siitä olen kiitollinen, että olen saanut olla uskossa Jeesukseen jo vuodesta 1981 asti. Hän on jaksanut kärsivällisesti opettaa tuntemaan Hänen armoaan ja rakkauttaan minuakin kohtaan. Olen siitä kiitollinen. Kun tulin uskoon, luulin usein, että jos Jumala näkisi minut, hän hylkäisi minut heti. Yritin lymyillä jossain nurkassa (niinkuin Jumala ei olisi minua nähnyt), ettei minua heitettäisi pois. Nyt, kun aikaa on kulunut minua jo hymyilyttää, mutta silloin se oli minulle totta. Nyt tiedän, että Jumala ei hylkää ketään, joka ottaa Jeesuksen vastaan.
Siunausta teille kaikille.
Hei Olevainen!
Kiitos sanoistasi, tuntuivat hyville!
Lumesta kun luin, niin tuli täällä vähän ikävä... Voiskos joku puhaltaa niitä lumipilviä tänne meille päin? Meillä aurinko paistaa ja lehdet on vielä suurimmilta osin puissa, mutta on kylmä. Yöllä taisi jopa lämpötila olla nollan alapuolella.
Terveisin
Anne muilta mailta vierahilta
Jumalan armon aurinko paistakoon sitäkin läpimämmin, vaikka ei lunta olekkaan, jaksamisia sinulle sinne "ääriin"
t.shriffi
Onko ollut hyvä päivä? Oletko saanut tyydytystä mielivaltaisista poistoista?
Hyvää päivänjatkoa ja mukava että nautit siitä pienestä sorron mahdollisuudesta jota voit tällä palstalla toteuttaa.
Oli kiva lukea viestisi. Siellahan tosiaan satelee jo lunta? Harmi ettei taalla ole valkoista talvea... :(
hyvä, kun maantiet ovat muuten niin mustia ja siksi vaarallisia.Tämän pyhän aikanakin kuoli kaiketi 5 ihmistä liikenteessä, ja se on kyllä paljon, talvi tuli vähän yllättäen, kun vaan ei olisivat olleet kesärenkailla matkassa?
Vaimonikin ajaa jokapäivä n.80 km edestaisin työhön, lumi valaisee tiet mukavasti.
Millainen sää siellä "lännellä" on yleensä tähän
aikaan?
kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
t. sheriffi