ORJAksi YRITYKSEEN?

Alkusyksystä 2014 kansanedustaja Timo Heinonen (kok) teki lakialoitteen, jonka mukaan myös osakehtiöiden pitäisi voida järjestää kuntouttavaa työtoimintaa.

Jos ja kun uusi lakialoite astuu voimaan, voidaan työttömät jatkossa osoittaa töihin mihin tahansa osakeyhtiöihin myös kuntoutuksen nimissä.

Työtön käy tekemässä esim. maatilalla töitä omalla autollaan omaan piikkiinsä. Mitään palkkaa työtön EI saa koska, kuten Laura Räty (kok) jaksaa muistuttaa, kyse EI ole työstä vaan työttömän saamasta "aktivointipalvelusta".

Henkilö on siis töissä, mutta työsuhdetta ei synny. Hän ei saa työstään korvausta ja hänen statuksensa on edelleen työtön.

Käytännössä työttömällä ei ole vaihtoehtoja. Kieltäytyjän työmarkkinatuki evätään ja hänen toimeentulotukeaan voidaan alentaa jopa 40 prosenttia eli yksinelävä saa n. 280 e/kk. Ei sillä nyky Suomessa elä!

Työttömällä teetetään palkatonta työtä, josta kieltäytyminen johtaa karenssiin ja viimesijaisen toimeentuloturvan leikkaamiseen.

PAKKO-ORJAhommia on kahdenlaisia:
1) Työkokeilu voi kestää vuoden, yhdellä työnantajalla puoli. Sen järjestäjänä voi olla myös yritys.
2) Kuntouttavaan työtoimintaan voidaan määrätä kahdeksi vuodeksi.(käytännössä sitä kuitenkin ketjutetaan, joten siinä voi joutua olemaan jopa lopun elämäänsä!) Sitä ei toistaiseksi saa toteuttaa yksityisessä yrityksessä, mutta lakia ollaan parhaillaan muuttamassa.

Jos ja kun kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen lakiuudistus astuu voimaan, työtön voidaan määrätä yhdeksän euron päivä korvauksella töihin mihin tahansa osakeyhtiöön kuntouttamisen nimissä!!!?!!

Työttömyysturva on ollut vastikkeellista siis jo pitkään.

Käytännössä tämänkaltaiset työllistämistoimenpiteet johtavat kunnon työpaikan saamiseen aniharvoin.

Suurin osa, yli 80 prosenttia, siirtyi vain uudelle kuntouttavan työtoiminnan jaksolle ja noin joka kymmenes työttömäksi.

Eli todellisuudessa työttömille ei pakko-orjapalvelusta ole mitään hyötyä, pelkkää kiusaa ja nöyryytystä.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3237073/kuntoutettavat-kohta-ilmaistoihin-osakeyhtioihin
18134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jonain päivänä tuosta pakollisesta orjuudesta joutuu vielä orja itse maksamaan.

Kieltäytyjät joutuvat vankilaan, joka tulee kalliiksi yhteiskunnalle, mutta jolla annetaan kansalle tärkeä viesti orjuuden väistämättömyydestä.

Äänestä
  • Työttömyydestä rangaistaan pakollisella orjatyöllä. 9 euroa päivässä saat ruokarahaa orjuuspäivinäsi joka menee eväisiin ja matkoihin. Viesti on että kaikki työttömät ovat toisen luokan kansalaisia joita pitää kurittaa.

    Äänestä

Ehkä sitten kannattaisi opiskella?

Äänestä
  • miksi. työttömäksi?.

    Äänestä

  • tympääntynyt kirjoitti:

    miksi. työttömäksi?.

    Vain täydet tyhmyrit pysyvät työttöminä vuodesta toiseen

    Äänestä

Nyt on niin että jokainen tekijä itse päättä millä vaihdilla ja minkä ajan työtunneistaan tekee tehokasta työtä.

Wc ja kahvihuonen on aina täyttynyt "työntekijöistä" jotka kiertävät työtä.
Näppärä osaa myös pitää yllä liikettä sen tuottamatta mitään.

Ajatusten vaihto ei myöskään tuota työnä mitään.

Äänestä
  • VANHA sanonta; Toiset tekevät ja toiset ovat tekevinään.

    Jus juu ja työnantja on maksavinaan, kun valtio se antaa.

    Äänestä

Itse aion kieltäytyä kaikista töistä, vaikka menen kadulle asumaan jos ei rahat riitä asuntoon.

Äänestä
  • Voi voi lapsiparka. Kyllähän sinä menet sinne maatilalle hommailemaan. Siinä voi tulla pulmia että mistä siellä löydät wc:n tai kahvihuoneen, hihhih, nooh kyllä siellä puucee varmaankin on mutta näin pakkasilla et siellä kovin kauan jaksa istua.

    Ei muuta kuin lämmintä päälle ja reipas mieli kun Isänmaa kutsuu, silloin on mentävä.

    Äänestä

"mies oli vuoden ajan miltei orjamaisessa työsuhteessa, kuukausipalkka 500 €"

Miksei tälläisiä uutisia ole suomalaistyöttömistä jotka on ORJAksi pakotettu?

Eihän pakko-orjatyöpajalaisetkaan saa sen enempää!

"ei ollut lomaoikeutta eikä hänelle kertynyt eläkettä"

No ei niin kerry orjatyöläisillekään eikä ole edes oikeutta työterveyshuoltoon!

Mutta kukaan ei silti laadi raflaavia otsikoita orjatyöläisistä, saati sitten vedä oikeuteen orjuuttamista!?

Kuka puolustaisi suomalaisorjia?

Miksei syyttäjä Leena Koivuniemeä kiinnosta suomalaistyöttömien hyväksikäyttö?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014123018960670_uu.shtml

Äänestä

> Ehkä sitten kannattaisi opiskella? <

Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) kertoo "Tapasin äskettäin asukastalolla henkilön, joka oli irtisanottu Nokialta, joka oli ammatiltaan insinööri ja joka olisi halunnut suorittaa lisensiaatin tutkinnon yliopistossa, mutta se oli evätty.

Hän oli silminnähden hyvin ahdistunut tilanteestaan ja erittäin epämotivoitunut voitelemaan voileipiä asukastalolla, vaikka se sinänsä oli ihan varmasti sosiaalista ja mukavaa.

Mutta hän olisi mieluummin opiskellut.

Mitä hallitus voisi tehdä sen eteen, että työttömät voisivat useammin valita opiskelun heille määrätyn "kuntouttavan" (lue. orjatyön) sijasta?"

Ei mitään, koska hallitus haluaa että ex-Nokialaiset Dinssit menee PAKKO-ORJAhommiin ILMAISEKSi, näin saadaan Suomen kilpailukykyä parannettua.

Eli kyllähän moni haluaisi opiskella mutta kun se on kiinni siitä yksittäisestä työkkärin ämmästä!

Miettikää nyt, missä muussa maassa KORKEASTI KOULUTETUT insinöörit, maisterit ja jopa tohtorit tekevät ILMAIShommia ja voitelevat voikkuleipia?!

Äänestä
  • Jaaha! Siitä lisensiaatiksi opiskelusta ei vaan ole mitään hyötyä kenellekään tai korkeintaan se on ajanvietettä, ehkä ihan mukavaakin ajanvietettä. Voileipien voitelu taas on hyödyllistä. Tässä maailmassa harvoin voi aina tehdä vain sitä, mikä olisi hauskinta. Elämä on sellaista.

    Äänestä

  • Voitelemaan niitä "voikkuleipiäs" spede. Ota vaikka naksuja ja raksuja mukaan! :Ddddddd

    Äänestä

Työtahdin päättä työtekijä.
Työaika on sovittu, mutta jo nyt palkkatyöläiset vietää 25-30 % työajastaan intternetin viihdelinjoilla.

Hullu ei ole se joka pyytää vaan se joka tekee.

Äänestä

Milloin työnteosta tuli huvia ja leikkiä - aktivoivaa kuntoutustoimintaa?

Eikö joku ole sanonut että jos työ olisi mukavaa niin herrat tekisivät sen itse? :O

Äänestä
  • Kaikki yli 50 000 ansaitsevat pitäisi pistää kuntouttavaan työtoimintaan vuodeksi. Valtava säästö jolla saataisiin talous nousuun.

    Äänestä

> Nykyisin työttöminä on niin fiksua porukkaa joka alalta, että aina löytyy vähintään pätevä ellei sitäkin parempi orjatöihin.

Taantuman alussa valtio, kunta ja media kohtelivat työttömäksi joutuvaa syyllistäen ja luuserileimalla.

Ja kun ahneus kasvaa syödessä tunnetusti, nyt kierrätetään ammattiporukkaa eri töissä.

Työministeri Ihalainen ja toveri Filatov ovat tehneet karhunpalveluksen yhteiskunnalle.

Nyt ei pelkästään viety ammattiylpeys, vaan koko kansantalouden peruspilari: työtätekevän ostovoima. <

Niinpä, tottakai ne irtisanoo kaikki jotka voidaan. Ensin lähtevät kuntien siivoojat, huoltomiehet, ym. ja ne korvataan ilmaisorjilla.

Mutta sitten ne huomaavat että koska työttöminä on korkeasti koulutettuja, jopa tohtoreita, niin korvataas niillä kunnan muitakin työntekijöitä.

Insinöörejä ilmottautuu työttömäksi 1000 joka kuukausi, niin kyllä niitä orjia riittää.

Äänestä

Työtön joutuu aina työhaastatteluun ennen työn aloittamista. Olensanonut että firma voi kärsiä vahingoja jos mut laittaa tekee ilmaiseksi töitä. Voi vaikka tulla tulipalo kun ei ole riittävän huolellinen. Viimeksi varastin 10000 euron työkalut kun jouduin orjatöihin. SIn työkaluista 6000 käteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiusaa ja kidutusta kirjoitti:

Alkusyksystä 2014 kansanedustaja Timo Heinonen (kok) teki lakialoitteen, jonka mukaan myös osakehtiöiden pitäisi voida järjestää kuntouttavaa työtoimintaa.

Jos ja kun uusi lakialoite astuu voimaan, voidaan työttömät jatkossa osoittaa töihin mihin tahansa osakeyhtiöihin myös kuntoutuksen nimissä.

Työtön käy tekemässä esim. maatilalla töitä omalla autollaan omaan piikkiinsä. Mitään palkkaa työtön EI saa koska, kuten Laura Räty (kok) jaksaa muistuttaa, kyse EI ole työstä vaan työttömän saamasta "aktivointipalvelusta".

Henkilö on siis töissä, mutta työsuhdetta ei synny. Hän ei saa työstään korvausta ja hänen statuksensa on edelleen työtön.

Käytännössä työttömällä ei ole vaihtoehtoja. Kieltäytyjän työmarkkinatuki evätään ja hänen toimeentulotukeaan voidaan alentaa jopa 40 prosenttia eli yksinelävä saa n. 280 e/kk. Ei sillä nyky Suomessa elä!

Työttömällä teetetään palkatonta työtä, josta kieltäytyminen johtaa karenssiin ja viimesijaisen toimeentuloturvan leikkaamiseen.

PAKKO-ORJAhommia on kahdenlaisia:
1) Työkokeilu voi kestää vuoden, yhdellä työnantajalla puoli. Sen järjestäjänä voi olla myös yritys.
2) Kuntouttavaan työtoimintaan voidaan määrätä kahdeksi vuodeksi.(käytännössä sitä kuitenkin ketjutetaan, joten siinä voi joutua olemaan jopa lopun elämäänsä!) Sitä ei toistaiseksi saa toteuttaa yksityisessä yrityksessä, mutta lakia ollaan parhaillaan muuttamassa.

Jos ja kun kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen lakiuudistus astuu voimaan, työtön voidaan määrätä yhdeksän euron päivä korvauksella töihin mihin tahansa osakeyhtiöön kuntouttamisen nimissä!!!?!!

Työttömyysturva on ollut vastikkeellista siis jo pitkään.

Käytännössä tämänkaltaiset työllistämistoimenpiteet johtavat kunnon työpaikan saamiseen aniharvoin.

Suurin osa, yli 80 prosenttia, siirtyi vain uudelle kuntouttavan työtoiminnan jaksolle ja noin joka kymmenes työttömäksi.

Eli todellisuudessa työttömille ei pakko-orjapalvelusta ole mitään hyötyä, pelkkää kiusaa ja nöyryytystä.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3237073/kuntoutettavat-kohta-ilmaistoihin-osakeyhtioihin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu