kirkko on kasvoton

Paikka srk:ssa? kirjoitti:

Olen välillä käynyt kotiseurakunnassani jumalanpalveluksessa, taikka naapuriseurakunnassa. Asun pk-seudulla, joten vaihtoehtoja riittää. Kirkkokahveilla toki aina voi jonkun/ joidenkin ihmisten kanssa jutella, mutta ei siinä mitään uusia (oikeita) tuttavuuksia oikein synny. Seurakunnissa pitäisi vapaiden suuntien mallin mukaan olla pienempiä ryhmiä, joissa pyritään henkiseen/ hengelliseen kasvuun. Yli 60-vuotiaille on kyllä kerhotyyppistä toimintaa. Tätä toimintamallia ei kuitenkaan ole nuoremmille. Olen toki pohtinut myös omaa uskoani. Ehkä olen jossain tapakristillisen ja tosiuskovaisen välimaastossa, joten siinäkin mielessä koen olevani eräänlainen "väliinputoaja". Olen viime aikoina pohtinut, että olisinko saanut paremman elämän itselleni, jos olisin jo nuorena osannut hakeutua seurakuntanuoriin. Olen 40 perheellinen nainen. Puoliso tuli mukaan jouluaamun sanajumalanpalvelukseen, mutta ei koe muutoin osallistumista niin tärkeänä. Lapset, jotka ovat ala-asteikäisiä, ovat ehkä kahden käden sormilla käyneet pyhäkoulussa. Vanhempi alkaa olla jo olla pyhäkouluiän yläpuolella, eikä nuorempaa 10-vúotiasta, saa sinne motivoitua. Olen itse kasvanut kristityssä perheessä, joten uskonasiat ovat minulle lapsuudesta lukien tuttuja. Aika hankalaa on loppujen lopuksi löytää oikein seurakunnastaan itselle soveltuvaa paikkaa. Kirkossa käynti yleensä ei ole suurta muotia/ trendikästä. Suomalaisten suhtautuminen uskoon/ uskontoon on aika nihkeää. Meillä vallinnee eräänlainen häpeäkulttuuri asian tiimoilta. Mitä yritän sanoa on, että aika yksinäiseksi koen itseni näiden(kin) asioiden kanssa. Syksyllä kävin kerran Tuomas-messussa. Oli ihan kiva kokemus, mutta aika monta tuntia menee sunnuntai-illasta, jos sinne lähtee. Ei ole aina perheelliselle helppoa järjestää tuota aikaa, ainakin jos menee vielä iltateelle. Itseäni kiinnostaa myönteinen mielenterveyttä tukeva hengellisyys, monista suunnista varmaan voi saada itselleen myös aikamoisen taakan. Tapasin taannoin pari nuorta amerikkalaista mormonisaarnaajaa, pysäyttivät minut kadulla, ja juttelin vähän aikaa. Onnellisen ja mukavan oloisia miehiä. Antoivat minulle mormonin kirjan, en yksinkertaisesti kehdannut kieltäytyä siitä. En tosiaan ajatellut siihen uskontoon alkaa tutustua. Äitikin sanoo, että "väärä uskonto"...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä