Vuokrasopimuksen purku

Pähkinänkuori

Vuokralainen otti asunnon määrä-aikasella 1v sopimuksella.
3kk myöhemmin irtisanoi ja syynä oli naapuri.
Otin yhteyttä isännöistijään ja keskustelin asiasta, mutta
vuokralainen jo muuttanut, eli asia lie sillä selvä eli sopimuksen
purkuun ei mielestäni riitä vana olisi pitänyt sovitella naapurin kanssa
ettei olisi häiriöksi ja miten on ollut? jne..

Miten tälläisessä tapauksessa mennään, eli mielestäni ei ole
pätevä irtisanoa näin. Vuokralaisella olikin edunvalvoja (yksityishenkilö)
joka soitteli vuokravakuuden 1kk palauttamista.
Avaimet palautettiin viimeisen kk 8pv. Syy oli ettei minua oltu mukamas saatu kiinni puhelimella. Avaimet tuotiin kotiini eli muutto oli saatu tehtyä uuteenpaikkaan. Irtisanomislapussa oli kk 1pvä eli viimeinen kuu on mielestäni kuitenkin ollut vuokrakuu, koska irtisanominen ei ollut kk viimeinepäivä.

Onko kokemuksia ja mitä mieltä vuokralaisen edunvalvonnasta kumoaako kaikki sopimkuset? Mielestäni edunvalvojan on pitänyt olla tietoinen vuokrasopimukseta (väitti ettei olisi ikinä suostunut vuodenmittaiseen sopimukseen) Mutta aikaa oli mennyt 3kk ja vuokrat maksettu ajallaan.

Mielestäni sopimus jatkuu sopimuksenmukaisesti kunnes uusi vuokralainen on löytynyt ja haku on olemassa heti irtisanomispäivästä, eli olen pyrkinyt löytämään uutta vuokralaista heti tiedon saatuani. Vuokravakuutta en palauta luonnollisesti, eli ottakoot vaikka lakimimiehen niin katson homman.

Nyt käräjäoikeuteen mennessäni kyselisin mielipiteitä miten toimia?
Toki asiasta aiheutuu kuluja ja mietin vaatimista 1kk vuokraa jo
aiheutuneesta kuluista sopimusajan lisäksi.
Vai onko odotettava kunnes uusi vuokralainen tulee ja sitten laittaa käräjäoikeuteen asia vireelle.
Mielipiteitä kaivataan.

5

1167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asunnonvälittäjä

      Hiukan hankalaa voi oikeudessa olla jos olet vajaavaltaisen kanssa tehnyt sopimuksia ja edunvalvoja vielä ilmoittaa ettei olisi sopimusta hyväksynyt. Jos sopimus on purettu niin se loppuu kyllä ilman irtisanomisaikaa,siis tietysti jos purkuperuste on olemassa, senkin tietysti viime kädessä päättää oikeus. Jos jotain kuluja aikoo vaatia niin tietysti olisi parempi että ne pystyisi tarkasti erittelemään. Oikeudessa vastapuolella on varmasti oikeusavustaja, usein vuokralaisella on oikeus ilmaiseen avustajaan ja jos sinulla on itse maksettu avustaja niin kalliiksi voi tulla. Itse en noilla tiedoilla lähtisi viemään asiaa ettenpäin, kovin vähän voitettavaa on.

    • rahastettavana

      Minulla on kokemusta noista edunvalvojista.Näitä vastaan on hullua tapella jos sinulla ei ole kovin hyvä oikeusturvavakuutus.Varmista että se kattaa ko kulut ekana ennen kuin pidät takuuvuokran ja valmistaudut oikeustoimiin.
      Itse tappelin tämmöistä vastaan saadakseni remonttikuluja ja hävisin.
      Enään en vie asioita oikeuteen tai palautan rahat jos joku niitä oikeudettomasti vaatii.Tulee halvemmaksi.

      Itse tekisin tai olen jo tehnyt sillä tavalla että kun edunvalvottava menee oikeusaputoimistoon.
      Otat kopion irtisanomskäytännöstä finlexiltä ja lähetät sen oikeusaputoimistoon edunvalvottavan edustajalle.Alleviivaat keltaisella tussilla kohdat joita on vuokralaisen toimesta rikottu.tarvitsevat hiukan tulkinta-apua.Ehdotat että luovut oikeudestasi saada hyvitystä,mutta takuuvuokran pidätät kulujasi ja tätä viimeisen kuun vuokraa vastaan.esität listan kuluista,oma aikasi asunnon tarkastamiseen,markkinointiyhteydenotot ja markkinoinnin hinta.
      leensä suostuvat sopuun ja saat asiasta edes jotain itsellesi.Laitat siihen vielä jotain siivouskuluja päälle joita et nyt sovinnon nimessä laskuta.

      Itse en ota enään edunvalvottavia.Varsinkin jos niillä on joku tunteja kikkaileva lakimies edustamassa,koko juttu saattaa räjähtää vuokranantajan näpeille.Vaikka kuinka olisi toimittu asvl vastaan.

      • lisäys

        Ai niin.Noita edunvalvottavia on kahta lajia.
        Niitä jotka ovat holhouksessa,eivät hoida asioitaan ja saavat taskurahaa ja niitä joiden laskut maksaa edunvalvoja;mutta yksilö itse päättää asioistaan.
        Sinulla on ilmeisesti tämä jälkimmäinen joka tarkoittaa että itse edunvalvottava voi solmia sopimuksia itsenäisesti.Eli edunvalvojalla ei ole periaatteessa mitään merkitystä.


    • Pähkinänkuori

      Vuokralainen teki sopimuksen ilman edunvalvojaa eli on pelkästään yksityishenkilö. Itse tehty vuokrasopimus asuttu useampi kuukausi ja
      määrä-aikainen vuokrasopimus purettu naapureiden takia.
      (1v määrä-aikaisnen sopimus)
      Todellisuudessa ovat vuokranneet isomman asunnon, eli talon
      jonka edunvalvoja totes puhelimessa.
      Edunvalvoja ei siis ole esim. kaupungin eduvalvontatoimistosta.

      • hankalaaaaaaa

        Hankala paikka. Luulen että joudut ottamaan vastaan liian aikaisen lähdön ainakin jos olet vajaavaltaisen kanssa tehnyt sopparin ilamn edunvalvojan allekirj.
        Kokeile pitää vakuus ja etsi äkkiä vuokralainen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10250
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      421
      4543
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3084
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2704
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1874
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1640
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe