Paranin muutama vuosi sitten OCD:stä tultuani uskoon. OCD on psyykkinen sairaus, suomeksi pakko-oireinen häiriö. Se oireilee esim. pakkomielteisenä käsienpesemisenä, pakkomielteisenä tarkisteluna jne.
Tultuani uskoon siis parannuin siitä, mutta viimeisen vuoden aikana oireilu on taas tullut päälle. Se oli kolmisen vuotta poissa, ja olin parantumisesta todella iloinen.
Ehkei parantumiseni ollutkaan aikoinaan Jumalan tekoa, vaan se vain sattumalta tapahtui samaan aikaan kuin uskoon tulemiseni? Vai miten tämä on ymmärrettävissä?
Uskoni ei ole heikentynyt missään vaiheessa näinä vuosina, pikemminkin vahvistunut, joten siitäkään ei ole kyse.
Muilla tällaisia kokemuksia?
Tultuani uskoon siis parannuin siitä, mutta viimeisen vuoden aikana oireilu on taas tullut päälle. Se oli kolmisen vuotta poissa, ja olin parantumisesta todella iloinen.
Ehkei parantumiseni ollutkaan aikoinaan Jumalan tekoa, vaan se vain sattumalta tapahtui samaan aikaan kuin uskoon tulemiseni? Vai miten tämä on ymmärrettävissä?
Uskoni ei ole heikentynyt missään vaiheessa näinä vuosina, pikemminkin vahvistunut, joten siitäkään ei ole kyse.
Muilla tällaisia kokemuksia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Uskoon tuleminen niin iloinen ja hyvä asia, että se on jo kuin balsami ja lääke sielulle. Alussa sitä on kuin pumpulissa ja Isä vaalii pientä heikkoa lasta, mutta vuosien myötä uskoa koetellaan ja meitä kasvatetaan uskossa aikuisuuteen.
Ja jos Herra parantaisi kaikki sairautemme, niin emme koskaan kuolisi. Herra on sinun kanssasi mielen ja ruumiin heikkouksista huolimatta.
Kyllä nämä psyykkiset sairaudet on ihan sieltä lapsuusajoilta peräisin. Sinun pitää käsitellä suhdetta vanhempiisi ja sisaruksiisi, onko jotain traumaattisia tapahtumia jne. Usko on hyvä asia tukena siinä prosessissa. Me ihmiset aiheutamme toisillemme kärsimystä. Ei aina tahallaan, vaan tietämättämme, koska jokaisella on ne omat vajavuutensa.