Mihin papit voisi uudelleen kouluttaa

Nyt kun alkaa pian olla liikaa pappeja kirkossa, niin mihin ne voisi kierrättää.

Voisiko niistä tehdä jotain asiantuntijoita. Nykyäänhän turhin ammattinimike, mutta hyväpalkkaisin on asiantuntija.
Esim. vaikka jotain hyvän olon asiantuntijoita. Ne voi puhua omiaan ja palkka virtaa.
Erilaisille markkinoille tarvitaan aina asiantuntijoita.
27201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Eikö tuo nyt ole aika ilmeistä. Kyseessä on ammattiryhmä joka puhuu työkseen, ja erityisesti toistelee ulkoaopittuja puheenpätkiä ja väitteitä joihin ei usein itsekään usko, ja toisaalta kiertelee ja välttelee kaikin tavoin epäilyksiä ja kysymyksiä väitteidensä todenperäisyydestä tai järkevyydestä.

Puhelinmyyjiksi tietysti.

Äänestä
  • käytettyjen autojen myyjä

    Äänestä

  • OIkeastaan tuo ei pidä paikkaansa. Juuri siitähän liberaalimpia pappeja panetellaan, etteivät he toistele vanhoja ulkoaopittuja lauseita, kuten pitäisi!!

    Äänestä

Kai tuo sama kierrätys koskee monia muitakin ammatteja, kun vaan pappeja, mikäli tämä lama, mitä eletään, syvenee.....

Melkein repesin, kun ehdotit heitä asiantuntijoiksi ja tässä on sitten myös ironiaa.

Olen kurkkuani myöten täynnä esim. Ylen 1 aamuteevetä, kun siellä on asiantuntijoita joka lähtöön ( heh heh )
Yhtenä aamuna oli vuosi sitten asiantuntija, joka kertoi, ettei lasten joululahja lista ole kauppalista, jota tulee noudattaa.......?

Tämä hän oli ihan itse keksinyt varmaan.

Sitten tuo asia selvisi tässä kuukausi sitten, kun tuli samaiselta kanavalta aamu tv, ssä ohjelmaa, että suomessa on n. miljoona " asiantuntijaa ", no siihen repesin, koska tuo on työtätekevästä väestöstä lähes puolet.

Ei se ole ihme, jos meillä ilmoitetaan olevan työvoimapula........voi aikoja jne...

Äänestä
  • Noista turhosta asiantuntijoista tuli oikein dokkari yksi päivä.
    taisi olla jenkeistä, jossa näitä asiantuntijoita varsinkin on joka lähtöön. Homma koski siis sitä, että miten paljon nämä asiantuntijat ovat yleensä metsässä ja kuinka heihin kuitenkin uskotaan.

    Äänestä

  • jeeh hei kirjoitti:

    Noista turhosta asiantuntijoista tuli oikein dokkari yksi päivä.
    taisi olla jenkeistä, jossa näitä asiantuntijoita varsinkin on joka lähtöön. Homma koski siis sitä, että miten paljon nämä asiantuntijat ovat yleensä metsässä ja kuinka heihin kuitenkin uskotaan.

    No jenkeistä tietenkin, sieltähän kaikki " bull shit " tulee, mikäli suomen työtätekevä väestö edustaa suomessa lähes puolta työtötekevästä väestöstä, huoli on aiheellinen .

    Kuka ne työt tekee, jos puolet on " asiantuntijoita " ?

    Siis miljoona tekee työtä ja ns " asiantuntijoita " on toinen puoli ?

    Äänestä

Politiikkaan vaan.. siellä puhutaan myös paskaa 100%

Äänestä

Vai alkaa "kirkossa" olemaan liikaa "pappeja"?

Jumalan seurakunnassa jokainen joka on sen jäsenyyteen syntynyt on pappi.

1.Piet.2: 9. "Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; 10. te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut" 11. Rakkaani, niinkuin outoja ja muukalaisia minä kehoitan teitä pidättymään lihallisista himoista, jotka sotivat sielua vastaan.."

He ovat syntyneet papiksi, eivätkä tarvi "lipereitä" joksikin "virkamerkiksi". Heidän elämänsä todistaa kenen synnyttämiä ovat. 1.Piet.1: 23." te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta..."

Heidän "hedelmistään" eli tekojensa seurauksista voi heitä myös havaita Gal. 5: 22." Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. 23. Sellaista vastaan ei ole laki. 24. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. 25. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme..."

Heidät huomaa myös "tuoksusta" 2.Kor.2:14." Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! 15. Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: 16. näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen? 17. Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme..."

He haluavat karttaa tietoisesti sellaista mikä murehduttaa Jumalan Henkeä

Ef.4: 29." Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat. 30. Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka. 31. Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä. 32. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut..."

Ef.5:1."Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset, 2. ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi." 3. Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne - niinkuin pyhien sopii - 4. älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta. 5. Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella - sillä hän on epäjumalanpalvelija - ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa..."

Äänestä

Papeista en tiedä, mutta diakoneista saamme hyviä kouluavustajia!

Äänestä
  • Kova on ikiateistin/qwertyilijan trollaushalu.

    Diakoniatyöntekijöillä on kaikilla kaksoispätevyys, joten, jos eivät toimi kirkossa niin toimivat toisen pätevyytensä mukaisissa tehtävissä esim. sairaanhoitajina, erikoissairaanhoitajina, esimiehinä hoito- ja palvelutaloissa jne.

    Äänestä

  • Diakonissa:
    Hoitotyön koulutusohjelman diakonisen hoitotyön suuntautumisvaihtoehdon opinnoissa valmistuu sairaanhoitajaksi (AMK), jolla on kelpoisuus ev.-lut. kirkon diakonian virkaan (diakonissa)

    Diakoni:
    Sosiaalialan koulutusohjelman diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehdon opinnoissa valmistuu sosionomiksi (AMK), jolla on kelpoisuus ev.-lut. kirkon diakonian virkaan.

    Eroavat vain siinä että opintoihin sisältyy tämä pätevyys:

    Diakonia-alan asiantuntijuus rakentuu Piispainkokouksen määrittelmissä kirkon alan opinnoissa (90 op). Nämä toteutuvat osittain integoroituna sosiaalialan opintoihin ja osittain eriytyneenä. Kirkon alan opinnot muodostuvat seuraavalla tavalla:
    • Teologiset opinnot 20 op
    • Diakonia-alan ammattiopinnot 40 op
    • Seurakunnan ja kirkon työelämään liittyvät opinnot 15 op
    • Opinnäytetyö 15 op
    https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.712447269410

    Äänestä

  • kunhan vastasin kirjoitti:

    Kova on ikiateistin/qwertyilijan trollaushalu.

    Diakoniatyöntekijöillä on kaikilla kaksoispätevyys, joten, jos eivät toimi kirkossa niin toimivat toisen pätevyytensä mukaisissa tehtävissä esim. sairaanhoitajina, erikoissairaanhoitajina, esimiehinä hoito- ja palvelutaloissa jne.

    No mutta sittenhän ne voi alkaa tekemään ihan hyödyllistä työtä!

    Erinomaista!

    Äänestä

Ei tarvi pappeja uudelleenkouluttaa. He voivat mielestäni hyvin saarnata tyhjille seinille kuten tähänkin saakka. Ja sitten voivat tehdä näitä kirkollisia toimituksia ja toimia terapeutteina. Ja tietenkin pappien työssä on myös suuri osa byrokratiaa - se on ihan sopivaa työtä heille. Myös homoseksuaalien ryntäys kirkkoon lähitulevaisuudessa työllistää paljonkin pappeja eri tavoin.

Kristinuskon voimme sitten hoitaa me, jotka uskomme Jeesukseen ja osaamme evankelioida ihmisiä, koska kuitenkin meidän luoksemme he saapuvat, kun on aitoa kiinnostusta uskonasioihin.

Äänestä
  • Aika harvalla tuntuu sitten olevan aitoa kiinnostusta, kun helluntaikirkkosi ei millään kasva. Eikä se osaaminenkaan hääviltä vaikuta. Sinun tapauksessasi sitä ei voi uskoa olevan lainkaan, kun tuntee palstaesiintymisesi pitkältä ajalta. Herkkäuskoisimpia tietysti jallitat, siihen kun ei paljon tarvita.

    Äänestä

Luterilaiset papit eli siis saarnamiehet on koulutettu tietämään erityisasiantuntijoina niin paljon kuin vain on mahdollista tietää Luhterista! Jos siis on eritysesti puutetta Lutherin opista ja elämästä, nämä asiantuntijat voisivat tulla paikalle kertomaan! Heitä varten voitaisiin perustaa erityinen Lutherisaatio, joka pitäisi yllä luterilaisten Lutheri-tietämystä. Aika hyvä idea, eikö olekin?!

Äänestä

Luultavasti viihdeala haluaa kuitenkin vielä uusi Tosi-TV hääohjelmia, joten osalle papeista voi löytyy työtä viihdebisneksestä

Äänestä

Tuota, koska kyse on yliopistollisesta tutkinnosta, se valmistaa moneen ammattiin. Teologisesta valmistuneista noin puolet päätyy papeiksi ja puolet johonkin muuhun ammattiin. (lasten- ja nuorisotyö, tutkija, opettaja, johtajia jne.

Joten, tuskin kannattaa olla huolissaan siitä mihin papit sijoittuvat. Monella on taustalla esim. herätysliikkeet joiden pariin he varmaan tulevat myös työllistymään eri tehtäviin.

Tuosta linkistä saa monipuolista tietoa tästä asiasta:

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/4D9073DDB9C38745C22576F20030A70E/$file/Tutkimustietoa papeista ja teologian opiskelijoista.pdf

Äänestä

  • Kiitos asiallisesta tiedosta:)

    Äänestä

  • Mihin liberaslipapit työllistyy? Tuskin kaikki setaankaan mahtuu sosiaalisihteereiksi vaikka siellä paljon ongelmaisia onkin.

    1Äänestä

  • lipilaarien leipä? kirjoitti:

    Mihin liberaslipapit työllistyy? Tuskin kaikki setaankaan mahtuu sosiaalisihteereiksi vaikka siellä paljon ongelmaisia onkin.

    :D :D :D

    Äänestä

  • pano.mäenpää kirjoitti:

    :D :D :D

    Eipä taida "sosiaalisihteereitä" olla missään yhdistyksessä?

    Äänestä

Mummomuori on tietämätön. Työttömät papit tulevat olemaan iso ongelma. Monikaan ei niin vain työllisty koulutusta vastaavaan ammattiin kun heidät potkitaan pois papinvirasta. Mummomuorin linkittämästä sakasti sivusta ei saa monipuolista tietoa. Sieltä saa kirkon propagandaa.

1Äänestä
  • Et taida nyt ymmärtää, että papeilla on yliopistollinen koulutus taustalla, joka auttaa siinä työllistymisessä. Eiväthän kaikki teologit edes halua papeiksi.
    Tuosta tutkimuksesta tulee mm. esiin se, että erittäin moni mieluummin haluaa (ja voi toimia niissä, jos joutuu työttömiksi) tehdä jotain muuta. Esimerkkeinä: Työ lasten ja nuorten parissa, uskonnonopettaja joko peruskoulussa tai yliopistossa opettajana, tutkijan työ, toimittajina sekä muuna media-alan työssä, terapeuttina, taidealalla (musiikin, kuvataiteiden kirjallisuuden tai arkkitehtuurin parissa), perheneuvojina tai muissa asiantuntijatehtävissä.

    Yliopistotutkintojen eräs piirre on, ettei ne valmista mihinkään tiettyyn ammattiin vaan antavat pohjan hyvin moniin eri ammatteihin.

    Äänestä

Tässä papeille uusi homma: Mal.2:7. Biblia (1776). Sillä papin huulet pitää opin kätkemän, että lakia hänen suustansa kysyttäisiin; sillä hän on Herra Zebaotin enkeli.

Äänestä

Saattohoitajiksi tullin palvelukseen!

Äänestä
  • Oli olevinnaan vitsi vai?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kiertoon hei kirjoitti:

Nyt kun alkaa pian olla liikaa pappeja kirkossa, niin mihin ne voisi kierrättää.

Voisiko niistä tehdä jotain asiantuntijoita. Nykyäänhän turhin ammattinimike, mutta hyväpalkkaisin on asiantuntija.
Esim. vaikka jotain hyvän olon asiantuntijoita. Ne voi puhua omiaan ja palkka virtaa.
Erilaisille markkinoille tarvitaan aina asiantuntijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu