VASsin hallitustaaperruksen karmeat jäljet alkavat näkyä

Uutiset kertovat lapsilisien määrät alenevat 8,1 prosenttia ensi vuoden alusta. Siihen kiteytyy osuvasti Kataisen-Urpilaisen ja Stubbin-Rinteen hallitusten koko kuva.

Molemmat hallitukset ovat sanoissaan luvanneet puolustaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Ne ovat luvanneet tukea erityisesti lapsiperheitä. Päätöksiä tekemässä ovat olleet SDP:n ja Kokoomuksen ohella myös Vasemmistoliitto

Toki lapsiperheiden asemaa on heikennetty monella muullakin tapaa. Lapsilisät ovat tässä vain yhtenä esimerkkinä.

Tosin nyt vaalien lähestyessä Vasemmistoliitto on hypännyt oppositioon peittääkseen tekosiaan. Sorry Vassarit, ei onnistu enää, eivät kansalaiset ole niin tyhmiä, että menisivät uudelleen samaan halpaan.
451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikään muu asia Suomen poliittisissa kuvioissa ei ole saanut minua tuntemaan niin vastenmielistä kuvotusta kuin Vasemmistoliiton vaalien jälkeinen Kataisen talutusnuoraan meno ja kahden puolueen vaaliohjelmasta kiinni pitäneen edustajan eduskuntaryhmästä erottaminen. Perusteluna "vähäosaisten etujen ajaminen ja vastuun kanto"!

Äänestä
  • Kaikki kynnyskysymykset läpi ja hallituksen harvoja onnistujia. Siksi vasemmisto!!

    Äänestä

ÄLÄ LUOTA VASURIIN.... johan sen järkikin sanoo!

Äänestä
  • Sinulla ei järki taida sanoa enään oikein mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kerran petetty kirjoitti:

Uutiset kertovat lapsilisien määrät alenevat 8,1 prosenttia ensi vuoden alusta. Siihen kiteytyy osuvasti Kataisen-Urpilaisen ja Stubbin-Rinteen hallitusten koko kuva.

Molemmat hallitukset ovat sanoissaan luvanneet puolustaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Ne ovat luvanneet tukea erityisesti lapsiperheitä. Päätöksiä tekemässä ovat olleet SDP:n ja Kokoomuksen ohella myös Vasemmistoliitto

Toki lapsiperheiden asemaa on heikennetty monella muullakin tapaa. Lapsilisät ovat tässä vain yhtenä esimerkkinä.

Tosin nyt vaalien lähestyessä Vasemmistoliitto on hypännyt oppositioon peittääkseen tekosiaan. Sorry Vassarit, ei onnistu enää, eivät kansalaiset ole niin tyhmiä, että menisivät uudelleen samaan halpaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu