Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Pedofiilien oikeus mennä naimisiin

Vasenkätinen ihminen

Olen 29-vuotias pedofiili, ja minua masentaa suuresti, ettei yhteiskuntamme hyväksy minua. Jos mainitsen suuntautumisestani, minut leimataan heti raiskaajaksi, vaikka ikinä en ole yhtäkään lasta satuttanut. Naimisiinmenosta voin vain haaveilla, sillä yhteiskuntamme lait ja ennakkoluulot ovat minua vastaan. Kaikkein vähiten haluaisin satuttaa lapsia sekä henkisesti että fyysisesti raiskauksella, eikä minunlaisilleni ole edes pornoa. Minulla ei siis ole minkäänlaista keinoa toteuttaa seksuaalisuuttani.

Miksi en saisi mennä naimisiin, jos vastarakkautta löytyisi? Olisin hyvin hellä ja romanttinen aviopuoliso, enkä ikinä tekisi pahaa puolisolleni. En luonnollisestikaan pakottaisi lasta mihinkän seksuaaliseen toimintaan ennen kuin tämä olisi valmis. Silti äidin vetävät lapsensa helmoihinsa ja syyttävät minua raiskaajaksi heti kun vain mainitsenkin suuntautumiseni. Miksi?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ah pusi pusi

      vitun sairas ihminen. toivottavasti sulta revitää munat pois ja perhees raiskataa. pedofiilit on iljettävii kaikki. kukaa ei sais puolustella lastenraiskaajii.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1985
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1380
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    6. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1267
    7. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    8. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1246
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1212
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe