Vlaams Blok

Vlaams Blok kielletty!

Vlaams Blokin valtavan suosion vuoksi vaaleissa, Belgian hallitus on
kieltänyt sen lainvastaisena.

Nationalvanguard.org 9.11.2004

Frank Vanhecke, MEP

Tänään, marraskuun 9. 2004, puolueemme Vlaams Blok on tuomittu kuolemaan. Tänään iltapäivällä, Belgian Korkein oikeus piti voimassa tuomion, jonka
antoi Ghentin vetoomustuomioistuin 21. huhtikuuta, joka julisti Vlaams Blokin rikollisjärjestöksi. Suojataksemme puoluejäseniämme syytteiltä,
meidän on nyt pakko hajauttaa puolue. Mitä Brysselissä tänään tapahtui, on ainutlaatuista läntisessä maailmassa: koskaan aiemmin ei niinkutsuttu demokraattinen hallinto ole kieltänyt maan suurinta poliittista puoluetta.

Vlaams Blokia tuki lähes miljoona äänestäjää kesäkuun vaaleissa. Saimme 24,1
prosenttia äänistä Flandersissa, jossa 60 prosenttia Belgian väestöstä asuu.
Belgiassa äänestäminen on pakollista eikä mitään muuta puoluetta tukeneet
niin monet ihmiset. Puolueemme on kasvanut jatkuvasti kahden vuosikymmenen
ajan. Vuoden 1987 jälkeen se on voittanut 12 peräkkäiset vaalit putkeen.
Belgia, jonka perustivat ranskalaiset vallankumoukselliset vuonna 1830, on
keinotekoinen valtio, jota hallitsevat sosialistinen ranskankielinen
vähemmistö Walloniassa. Puolueemme päätavoite on erottaa Flanders Belgiasta.
Flanders on vapaakauppa-suuntautunut hollantiapuhuvien asuttama,
poliittisesti minorisoitu, maan pohjoisosa.

Olemme yhä kasvavan flaamien joukon demokraattinen ääni, jotka haluavat
tehdä lopun Belgiasta täysin väkivallattomalla tavalla. Vaalivoimamme
aiheuttaa paniikkia Belgian valtajärjestelmän parissa. Hiljattain tehty
mielipidetutkimus brysseliläisessä sanomalehti Le Soirissa ja
ranskankielisten valtiollisella televisiokanavalla RTBF (24. lokakuuta)
osoittaa, että Vlaams Blok edustaa tällä hetkellä 26,9 prosenttia flaamien
äänistä.

Huolimatta siitä tosiasiasta, että poliittista puoluetta vastaan pitää
taistella äänestyskopissa, Belgian hallitus on ahdistelut Vlaams Blokia
rikossyytteillä yli vuosikymmenen ajan. Belgian parlamentti, jossa
ranskankieliset ovat yliedustettuina, muutti perustuslain vuonna 1999
rajoittaakseen ilmaisuvapautta. Se äänesti myös sarjan uusia lakeja
puolesta, ainoana tarkoituksenaan kriminalisoida puolueemme ja riistää sen
varat, mukaanluettuna Rasisminvastainen laki ja Syrjinnänvastainen laki,
jotka määrittelevät "syrjinnän" niin laajalti, että jokaista yksilöä voidaan
syyttää niiden perusteella. (Näiden pahamaineisten lakien tekstin voi löytää
nettisivuiltamme www.flemishrepublic.org).

Vieläpä, Belgian drakonisten uusien lakien mukaan, jokainen sellaisen
järjestön, joka propagoi "syrjintää", jäsen tai yhteistoiminnassa sen kanssa
oleva henkilö voi saada sakko- tai vankeusrangaistuksen. Vielä tämänkin
lisäksi todistustaakka on käännetty ylösalaisin, niin ettei syyttävän
osapuolen tarvitse todistaa että syytetty "syrjii" tai propagoi "syrjintää",
vaan jälkimmäisen täytyy todistaa, ettei hän niin ole tehnyt.

Vuodesta 1993 lähtien valta syyttää syrjinnästä ja rasismista siirrettiin
hallituksen kontrolloimalle elimelle, joka toimii suoraan pääministerin
alaisuudessa, niinkutsutulle Tasavertaisten mahdollisuuksien ja
rasisminvastaisen taistelun keskukselle (CEOFR). Tätä elintä on nyt
puolustanut Korkein oikeus, instituutio, joka koostuu poliittisista
nimityksistä, joista puolet ranskankielisiä.

Olemmeko koskaan sallineet syrjintää rodun perusteella? Emme, mutta sillä ei
ollut väliä Belgian valtajärjestelmälle ja sen poliittisille
tuomioistuimille. Meidät tuomittiin joukon lainauksia perusteella
teksteistä, jotka tarjosi CEOFR. Nämä lainaukset oli otettu vähintään 16 eri
tekstistä, joita Vlaams Blokin eri osastot olivat julkaisseet vuosien 1996
ja 2000 välillä. Oikeuden mukaan se mitä kirjoitimme, ei välttämättä ollut
valheellista, mutta "aikeemme" olivat luonteeltaan rikollisia. Ghentin
oikeuden päätös, jonka Korkein oikeus vahvisti tänään, sanoi, että meidän
tekstimme (vaikka jotkut olivat vain lainauksia virallisista
rikostilastoista ja sosiaalihuollon kuluista ja eräs toinen oli artikkeli,
jonka on kirjoittanut naispuolinen turkkilaissyntyinen Vlaams Blokin jäsen
naisten asemasta fundamentalistimuslimi-yhteiskunnissa) julkaistiin
"tarkoituksena osallistua vihakampanjaan". Sellainen procès d'intention
(tuomio, joka perustuu spekulaatioon arvelluista motiiveistamme) on
todellinen häpeä, ja se tosiasia, että Belgian oikeuslaitos joutui
turvautumaan tällaiseen todistaa, että tuomitsemiseemme ei löydetty muita
perusteita. Emme ole koskaan propagoineet, kannattaneet tai harjoittaneet
syrjintää. Emme koskaan.

Tuomion seuraukset ovat kuitenkin vakavia. Lain mukaan jokainen puolueemme
jäsen tai kuka tahansa, joka koskaan on ollut sen kanssa yhteistyössä, jopa
vaikka hän ei olisi itse syyllistynyt rikoksiin, katsotaan rikolliseksi vain
sen seikan perusteella, että hän on ollut yhteistyössä puolueemme kanssa tai
sen jäsen. Ghentin tuomio sanoo kirjaimellisesti "Tekee rangaistavaksi kenet
tahansa, joka kuuluu tai on yhteistyössä ryhmään tai seuraan [...] palvelee
tehokkaana tapana tukahduttaa sellaisia ryhmiä tai seuroja, kuten
lainsäätäjä tarkoitti. Ryhmän tai seuran jäsenten tai yhteistyökumppanien
saattaminen rangaistaviksi vaarantaa väkisinkin ryhmän tai seuran jatkuvan
olemassaolon [...]".

Todellakin, Korkeimman oikeuden tekemä Ghentin tuomion vahvistaminen
pakottaa meidät hajauttamaan puolueemme, jotta emme vaarantaisi sen jäseniä
tai yhteistyökumppaneita. Näin ollen ensi sunnuntaina pidetään puoluekokous,
joka käsittelee puolueen virallista hajauttamista. Tulemme kuitenkin
pistämään alulle uuden puolueen perustamisen Vlaams Blokin poliittisten
prioriteettien puolustamiseksi, joiden puolesta se on aina taistellut:
Itsenäinen ja demokraattinen Flandersin tasavalta; Läntisen sivilisaation
perinteiset moraaliarvot; ja flaamien oikeus suojella kansallista
identiteettiään ja hollantilaista kieltään ja kulttuuriaan.

Kiitän niitä teistä, jotka perustivat puolueemme 1977 ja jotka ovat tukeneet
sitä kuluneiden 27 vuoden aikana. He ovat taistelleet hyvän asian puolesta.
Kiitän miljoonaa äänestäjäämme. He ansaitsevat demokratian. Belgia ei halua
heille sellaista myöntää; me tulemme sen tekemään. Tänään, puolueemme on
tapettu, ei äänestäjien toimesta vaan tuomarien. Me perustamme uuden
puolueen. Tätä Belgia ei kykene hautaamaan; se tulee hautaamaan Belgian.

Lähde: http://vlaamsblok.be/index.shtml
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kannattaja05 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu