Minä en ole pelkuri vaikka

kiveriö

en menekkään armeijaan.

Isäni ei halunnut suorittaa armeijaa niinpä hän keksi tekeytyä hulluksi. Hänellä oli mukanaan valtavamäärä valkosipulia ja suolaa. Hän piti kokoajan suussaan valkosipulin kynttä ja söi välillä jodioitua suolaa. Puhui säteilystä palvelustovereilleen ja ylempiarvoisille upseereille.

Isäni todettiin pian "hulluksi" ja hän vietti pienen hetken mielisairaalassa. Sairaalasta päästyään isäni jatkoi elämäänsä vuokrakerrostalossa sosiaalihuollon kustantamana. Töihin ei edes kannattanut mennä koska oli jo valmiiksi leimattu hulluksi ja päivänsä pystyi jo tuolloin viettämään videoita katsellen ja keskikaljaa juoden.

Nyt olisi minun vuoro mennä inttiin aluksi ajattelin ryhtyä totaaliksi, mutta kyllä minä hulluksi kuitenkin ryhdyn ja vapautuksen hankin. Asun isäukon kanssa kahden päivät kuluvat keskikaljaa/kiljua juoden, sekä netissä pyöriessä. En käy töissä eikä minulla ole ammattia. Olin lapsena hetkenaikaa mielisairaalassa nuorisopsykiatrisella osastolla, kun kävin koulunkeittiössä puremassa keittäjää. Keittäjän sormi melkein irtosi.

Armeijaan ajattelin ajaa itselleni pälvikaljun ja pitää vanhoja likaisia vaatteita. Tämä saattaaa kuullostaa oudolta ja onkin sitä. Mutta olen harjoitellut. Kun pitää kakkaa suussa ja hönkii toisia päin se aiheuttaa useissa ihmisissä oksennusreaktion. Tämän keinon otan käyttöön myös intissä.

Tuskin tulen siellä yhtäpäivää pidempään olemaan. Uskoakseni pääsen taas piakkoin isäukon kanssa katsomaan nettiä ja juomaan kaljaa.

Olen kuullut että puollustuvoimat keräävät tietoa näistä hämäristä syistä keskeyttäneistä ja heidän oudoista keskeytystavoistaan.

Pääsen varmasti listalle.

Nyt en ole enää joulun jälkeen käyttänyt edes wc-paperia paremman hajuefektin luomiseksi. Emme omista isän kanssa pesukonetta ja talon konetta ei viitsi käyttää koska se maksaa.

Meillä on joskus käynyt kotona jotain mielenterveyskuntouttajia ja he ovat valiteleet hajuhaitoista, kun on roskat viemättä kumpikaan ei peseydy muutakuin erittäin harvoin ja yleensä ilman saippuaa kun ei ole varaa ostaa sitä tupakoimme myös sisällä. Myös hammashygienia on kuulemma ollut huonoa, no itse en omista hammasharjaa isä ukko pesee silloin tällöin hampaat koska pelkää hammaslääkäriä.

Sosiaaliviranomaisten mukaan olen toisenpolven syrjäytyjä.

No se on heidän käsityksensä asiasta.

0

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        67
        2483
      2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        105
        2147
      3. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        24
        2127
      4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

        Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
        Maailman menoa
        97
        2097
      5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        8
        2026
      6. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        1875
      7. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

        Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
        Luterilaisuus
        581
        1826
      8. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        107
        1743
      9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        17
        1657
      10. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

        p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
        Lieksa
        61
        1609
      Aihe