ONE COIN - tietopaketti

instasignup

Terve,

One Coini on tällä palstalla jo jonkun verran saanut keskustelua aikaan. Keskustelu on lähinnä ollut hyvin hajanaista, joten ajattelin tuoda asiaa vähän paremmin esille.

Jokainen, joka on kiinnostunut lähtemään mukaan One Coiniin ja on halukas tekemään helppoa rahaa niin käyttäkää 55 minuuttia ajastanne katsomalla kattava webinar videopätkä youtubesta, jossa Suomen päästä One Coinin edustaja kertoo ytimekkäästi One Coinin idean ja sen tuomat mahdollisuudet käyttäjilleen.

Linkki/osoite videoon: https://www.youtube.com/watch?v=Wxg-K7vNwAc

Louhinta alkaa siis tammikuussa 2015 ja ennen sitä kun on mukana niin saa maksimaalisen hyödyn omaa sijotustaan vastaan. Eli vielä on hyvin aikaa.

Mukaan pääsee siis jo 130 euron sijoituksella, mutta valittavana on myös kalliimpia paketteja aina 5000 euroon asti. Eli lähes tulkoon jokaisella on mahdollisuus lähteä mukaan.

Jokainen, joka haluaa mukaan One Coiniin niin voi tehdä sen tämän osoitteen kautta: http://www.onecoin.eu/signup/instasignup

Tämän jälkeen käyttäjä saa itse valita haluamansa paketin.

Verkosto kasvaa tällä hetkellä vauhdilla, joten suosittelen jokaisen liittyjän olevan aktiivinen ja "markkinoimaan" One Coinia jälleen eteenpäin. Ja jokainen, joka katsoi videon niin ymmärtää varmasti minkä vuoksi - ja jos ei vielä katsonut niin suosittelen heti katsomaan!

Toivottavasti mukaan saadaan mahdollisimman paljon uusia innokkaita jäseniä! Vuodesta 2015 tulee varmasti hyvin mielenkiintoinen One Coinin jäsenille!

12

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FinOneCoin

      Onecoin Ltd. on KOULUTUSPALVELUYRITYS, joka tarjoaa, markkinoi ja myy asiakkailleen TREIDAUS verkkokoulutuspaketteja. Koulutuspaketteihin sisältyy aina tietty määrä ilmaisia Tokeneita (louhintaoptioita) joilla louhitaan varsinaista OneCoin kryptovaluuttaa. OneCoin konseptissa louhinta tapahtuu joukkolouhintana yhtiön vuokraamilla serverikeskuksilla. Myös Bitcoin kryptovaluutta kolikoiden louhintaa suoritetaan nykyisin vastaavalla tavalla järeämmillä serverikeskuksilla eli kotikoneilla louhintaa ei ole tänä päivänä enää mahdollista tehdä kannattavasti.

      Huom! OneCoin Ltd. yritys ei markkinoi ja myy mitään sijoitus- tai osaketuotteita! Kryptovaluutan oikean suuntainen määritelmä olisi omaisuuslaji (uudehkonlainen sellainen ja johon Bitcoin on jo näyttänyt vahvasti suuntaa) ja kryptovaluutta toimii myös parhaimmillaan kansainvälisenä maksuvälineenä. Tähän on myös tähtäin tulevalla OneCoin kryptovaluutalla ja näitä asioita OneCoin Ltd. yritys keskittyy rakentamaan jo tulevan vuoden aikana.

      • harhauttavaatoimintaa

        Eli kovin esiinnytään virtuaalirahan ammattilaisina, annetaan mielikuvaa yrityksestä virtuaali RAHA yrityksenä, mutta tarkemmin kysyttäessä vetävätkin pään pensaaseen ja kieltävät olevansa, yrityksen nimestäkin huolimatta, virtuaalirahayritys.

        Kun kysyttäessä ollaankin vain myymässä "Koulutusta".

        Sama kuin kahvinkeitintäkin myytäisiin markkinoimalla vain sähköjohtoa.


      • Ponzihuijausta

        Kyseessä on klassinen Ponzi pyramidi rahankeruumalli. Rahaliikenne Gibraltarille, josta suurin osa rahoista siirretään samantien piiloon esim Sveitsiin. Konttoritoiminnot Bulgariassa, ja koko hallinnollinen tietokanta Aasiassa. Monimutkaisuus luotu jotta viranomaisten toimivalta saadaan maiden rajat ylitettäessä loppumaan, ja tehtyä onnistunut puhallus. Hölmöiltä rahat pois.


    • keka tietää

      jaahas, onkos tämä louhihta aloitettu ? OP ja nordea näköjään pätkii.

      bitcoinilla taisi olla kyse omien koneiden valmastamisesta luohintaa? no koneteho bitcoinin aikaan taisi olla halvempaa kuin nyt, niin näin konetehon lisätarpeen, xp vs nykyinen, tai no ehkä nykytarve.

      • Finonecoin

        Jos ole kiinnostunut asiasta niin laita minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected] niin laitan sinulle takaisin asiallisen vastauksen.


      • mikäyritysnäintekee

        Miksi ei ole reilua yhtiön omaa domainia, vaan meilitkin anonyymisti ilmaisten sähköpostilaatikoiden kautta?


      • Ponzejanähtyt

        Onecoinissa kyseessä on klassinen Ponzi pyramidi rahankeruumalli. Rahaliikenne Gibraltarille, josta suurin osa rahoista siirretään samantien piiloon esim Sveitsiin. Konttoritoiminnot Bulgariassa, ja koko hallinnollinen tietokanta Aasiassa. Monimutkaisuus luotu jotta viranomaisten toimivalta saadaan maiden rajat ylitettäessä loppumaan, ja tehtyä onnistunut puhallus. Hölmöiltä rahat pois. Yrityksen toimintamalli on katsottava erittäin epäilyttäväksi, kun pitävät esillä ja paasaavat päätoimialamielikuvaa luodessaan tulevaisuuden valuutasta, mutta vetävätkin tarkemmin kyseltynä päänsä pensaaseen, kieltämällä olevansa kryptovaluuttayhtiö. Kun nämä jantterit laitetaan seinää vasten, ilmoittavatkin olevansa vain koulutuspakettien myyjiä.

        Kyseinen koulutuspaketti on arvoton, koska sen sisältö on ainoastaan kuinka houkutella lisää ihmisiä liittymään pyramidiin.

        Jokainen voi havaita että 5000 euron "Koulutuspaketti", on ainoastaan luotu jotta pyramidiin haksahtaneet jättävät nämäkin rahat ulkomaalaisten perustajien taskuihin, eli nostamatta ulos yrityksestä.

        Myöhemmin mukaantulleet tuovat ensin liittyneille rahaa, ja ensin liittyneillekin on tehty ansa, jolla nekin jättäisivät rahat ulkomaalaisten haltuun.

        Albanian koko maan talous romahti aikoinaan kun Albanialaiset kovin innostuivat lähettämään rahat ulos maastaan.

        Ottakaa selvää ennenkuin hukkaatte oikeat rahat vaihtamalla ne leikkirahaan.

        Eikö jokainen tunne sadun Keisarin uudet vaatteet.


    • Kinnostuja
    • OneCoin-finanssi

      Täydessä toiminnassa jo itsekin.

      Sijoittamalla vähänn, voi rahan laittaa poikimaan kahdella tavalla: Voit pelkästään sijoittaa OneCoineihin ja odottaa niiden arvon nousemista (ja myydä voitolla myöhemmin) tai lisäksi voit rakentaa oman verkoston suositelluista jäsenistä ja ansaita sen kautta tuloja viikoittain.

      Kertomalla tuotteesta tutuille, kavereille, kertomalla omassa blogissa tai millä tahansa tavalla tavoitatkaan yleisösi parhaiten, on hyvä keino tienata varsin merkittäviä summia helposti vuosiksi eteenpäin (kun verkostosi kasvaa, kasvaa myös viikoittainen tilisi)

      Tässä vaiheessa mukaan pääsee vain jos joku suosittelee sinua jäseneksi. Alla olevasta linkistä pääset mukaan ja olet sen kautta jo valmiiksi suositeltu.

      http://bit.ly/1KHFuuo

      Mukaan lähteäkseen ei tarvitse sijoittaa tuhansia euroja vaan kolikoita pääsee louhimaan vaikka vaivaisella 100€:lla. Summa on itsestä kiinni.

      OneCoineja voi louhia vielä tällä hetkellä erittäin edulliseen hintaan, että jos mukaan aikoo lähteä, se kannattaa tehdä nyt. Arvo voi nousta nopeasti jatkossa.

      Rahan tallettaminen kolikoiden louhintaa varten tapahtuu hieman hitaasti (muutama päivä) verkkopankin tilisiirrolla, mutta toimii hyvin yhtäkaikki.

      • Ponzitjonähty

        Tutkintapyyntöjä ei välttämättä vielä ole poliisille satanut, koska toistaiseksi kukaan ei ole kokenut vielä tulleensa huijatuksi. Poliisi ei kuitenkaan voi tulevia huijattuja auttaa, koska kuten edellä toin esille, tämä huijaus on pedattu siten, että valtioiden rajat ylitetään eri vaiheissa niin moneen kertaan, että poliisien toimivalta ei ulotu.

        OneCoin on täysin arpajaishallinnon tiedossa ja keskusrikospoliisin erityisessä seurannassa.

        Olemattomien koulutuspakettien myyminen ylihintaan ei kuitenkaan ole rikos.

        Ainoastaan ostajan hölmöyttä.

        Huomionarvoista kuitenkin on, että jo 120.000 suomalaista ostaessaan koulutuspaketteja aiheuttaa 600 miljoonan euron katoamisen kansantaloudestamme. Omasta mielestäni tuo on maanpetosta ja sikäli rikosasia.


      • Näinsemenee

        Onecoiniin houkutellaan alkuun mukaan pienellä pääomalla. Muutamasta kymmenestä eurosta satasiin. Myöhemmin yhteistilaisuukissa luodaan hurmoshenkeä, ja manipuloidaan mukanaolevat sellaiseen käsitykseen, että olisi viisainta jättää niinsanotut palkkiorahat yritykseen, ostamalla yhä kallimmanhintaisia koulutuspaketteja. Koulutuspakettien rahoitus tapahtuu tietenkin jokaisen kohdalla siten, että on saatu huijattua ystäviä ja sukulaisia mukaan. Aina uusi mukaantulija aiheuttaa tuloja ennestään sisällä oleville.

        Sisällä olevia kannustetaan kaikin tavoin jättämään rahat tähän ulkomaalaiseen huijariyritykseen sisään siten että ostaisivat koulutuspaketteja portaittain aina lopuilleen 5000 euron pakettiin asti. Huijaus mikä huijaus.


    • Finanssi-Anssi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      27
      3176
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      863
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      770
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      760
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      694
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    7. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      12
      580
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      20
      569
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      560
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      549
    Aihe