ASENNEMUUTOS

Olen ihan mukava, pitkä, hoikka neiti.
Minua ottaa päähän ns. skitson rooli.
Terapeuttini mukaan äänten kuulemisen ei pitäisi vaikuttaa mitenkään elämääni mutta se vaikuttaa.
Pelkään että ulkopuoliset
tuttujeni tutut väheksyvät minua sen takia ja sattuvat kohdalle juuri samalla bussissa ja kahviloissa joissa liikun yksin ja pitävät että päässäni on vikaa että siksi suhteeni meni poikki. Ja kun tiedän että tämä on vain osa negatiivista minä kuvaa joka johtuu siitä että huomaan jos otan mielenterveydelliset asiat keskusteluun niin minusta etäännytään ja siksi myös negatiivinen minäkuvani kasvaa kun huomaan että minut jätetään kun näistä kerron. Oikeasti olin Kivenlahden koulun yläasteella 7:llä luokalla keskiarvoni oli 9.1 olin arka ja puhuin aina oikean asian puolesta. Ala-asteella Latokasken koulussa sain hymypatsaan, kun poimin luokkakavereitten kynätkin lattialata. Yläasteella minua pilkattiin ja syrjittiin kun olin erilainen. Äiti sanoo minulle aika jyrkästi a
asiat eikä kohtaa tunteitani vaikka onkin koulunkäyntiavustaja samoin koulukiusaajani äiti on koulunkäyntiavustaja. Minua kutsuttiin laamanaamaksi ja koiranperseeksi, ahdisteltiin, syrjittiin. Menin herättäjä-yhdityksen riparille v.95 vaellukselle jossa umpparini puhkesi oksensin vaan kokomatkan. Itsetuntoani haavoitti se kun rupesin 16v kuulemaan ääniä, vaikka se oli vaan suojamekanismini. Kielsin itseni. Kiusaamistani ei ollut selvitetty koulussa. Yritin olla jotakin muuta ollessani Haukilahden lukiossa. Minä tunsin itseni täysin kilipääksi ja se horjutti itsetuntoani ja kun minua ahdisti niin paljon etten jaksanut keskittyä lukioon-.
En ollut samaa pintaliitäjien porukkaa kuin lukiolaiset. Testasin roolejani. Yritin puhua huomiota herättäviä juttuja koska en tuntenut itseäni tarpeksi hyväksi vaan vialliseksi. Mutta kun palasin normaaleihin kuvioihin niin tunsin myös identeettini kohenevan. Ja mitä paremmin myös minuun suhtaudutaan ja mitä paremmin elämäni minua tyydyttää ja myös mielipahani kohdataan eikä vaan syytetä siitä minua ja sanota ettei siihen ole syytä . Pelkkä ymmärtäminen riittää. Kun olen puhunut kavereilleni menetyksistä seurusteluissa joissa minulla on ollut vaikeaa ja toisen on täytynyt kohottaa itsetuntoani ei sen takia että olisin tyhmä vaan sen takia että olen kokenut itseni nin ulkopuoliseksi ja vialliseksi äänten kuulemisen takia. Vaikka minua ovat poikaystäväni kehuneet he ovat kaikki minut jättäneet. He ovat olleet minun parhaita ystäviäni, mutta heille on ollut kovaa käsitellä tällaista asiaa. Yritän viettää elämääni laulalamalla karaokea arkisinkin ja laulukokoonpanossa ja parempi on välillä että unohtaa asiansa ja käsitteen sairas. Jos ajattelen että olen vain luova ihminen kun olen hullu, vaikken vielä työllistykään videopajalta kun olen rasittanut ihmisiä ja menen työharjoitteluun teatteritoimiin niin voin sanoa että olen ainakin yrittänyt. Kaverini Sanna joka on radio novalla työharjoittelussa ei ymmärrä syytä mielenterveyteeni. Se kuitenkin on käytännössä verrannollinen siihen kuinka mielekästä elämäni on. Se että olen joutunut luopumaan minulle tärkeistä ihmissuhteista, poikaystävistä, kaverit ei ole jaksaneet toimia tukena vaan näkevät silloin tällöin. Oikeastaan parhaiten suhteeni toimivat kun en kerro sisimmistä tunteistani. Jopa työvoimatoimiston virkailija sanoi minulle että ainoa miten olen erilainen niin puhun tunteistani avoimesti. Ja videopajalaisetkin pelästyivät kun eivät tunne näitä asioita ja saivat puolustus reaktion jolla ne heittävät asioistani läppää vaikka toisaalta kuuntelevat. Siksi minua ei työllistetä kun olen käyttänyt työtovereita uskottuina, mutta minulla ei ole ollut hyviä ihmissuhdeverkostoja joiden avulla olisin saanut olla vain menossa ja unohtaa omat asiani ne ovat olleet poikakabvereita tai ystäviä ja ovat löytäneet uudet. Minä kuvittelen että kun mielenterveysasiat ovat vielä niin tabu että minusta puhutaan takanapäin että hyvä kun et sellaisesta hullusta välittänyt. Mutta kun tosiasia on että mitä enemmän minusta välitetään niin sitä terveempi olen ja miten opin itse niin puhumaan asioistani ettei minua enää haavoiteta vaan otan samanlaisen roolin kuin muilla enkä yritä hakea näihin hyväksyntää. Kuulijoita voin saada mutta kuka tahansa ei minua ystäväkseen halua vaikka minulle ystävällisiä oltaisiinkin jos minä puhun milenterveydestäni. Juuri tämä erikoinen vaiva on satuttanut minua ja vahingoittanut itsetuntoani koska olen kokenut että olen saanut sen vuoksi kärsiä jos olen siitä avoimesti puhunut. Minua pidetään täysin normaalina jos en siitä puhu. Suhtautumista ihmiset.
2285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä mielestäni sinä Elina pyörit liian napasi ympärillä.Jos kuulet ääniä, niin mitä niistä.Sinun ei pidä jokaiselle alkaa paljastelemaan sisimpääsi, ei sitä kukaan jaksa kuunnella tässä maailman hyörinässä. Vain harvalle ja valitulle voit jutella näistä asioista ja niitä on tosi harvassa jos ollenkaan. Suuntaa katseesi itse elämään täällä on paljon hauskoja asioita joita voit tehdä ja nähdä. Ajattele lähimmäisiä vaihteeksi miten voit auttaa heitä, niin unohdat itsesi "selaamisen".

Äänestä
  • Mulle jäi vähän epäselväksi, oletko siis ollut pätevässä psykiatrisessa hoidossa niiden äänien takia. Ne kun voivat hoitamattomina johtaa hyvin ikäviin seurauksiin. Vuosia ääniä kuullut tuttavani ei millään suostunut menemään psykiatrille ja on nyt suljetulla osastolla uskoen olevansa jokseenkin maailman ainoa täysijärkinen. Toivon kovasti että tiedät mitä itsesi kanssa teet ja saat kulloiseenkin tilanteeseesi sopivaa apua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elina kirjoitti:

Olen ihan mukava, pitkä, hoikka neiti.
Minua ottaa päähän ns. skitson rooli.
Terapeuttini mukaan äänten kuulemisen ei pitäisi vaikuttaa mitenkään elämääni mutta se vaikuttaa.
Pelkään että ulkopuoliset
tuttujeni tutut väheksyvät minua sen takia ja sattuvat kohdalle juuri samalla bussissa ja kahviloissa joissa liikun yksin ja pitävät että päässäni on vikaa että siksi suhteeni meni poikki. Ja kun tiedän että tämä on vain osa negatiivista minä kuvaa joka johtuu siitä että huomaan jos otan mielenterveydelliset asiat keskusteluun niin minusta etäännytään ja siksi myös negatiivinen minäkuvani kasvaa kun huomaan että minut jätetään kun näistä kerron. Oikeasti olin Kivenlahden koulun yläasteella 7:llä luokalla keskiarvoni oli 9.1 olin arka ja puhuin aina oikean asian puolesta. Ala-asteella Latokasken koulussa sain hymypatsaan, kun poimin luokkakavereitten kynätkin lattialata. Yläasteella minua pilkattiin ja syrjittiin kun olin erilainen. Äiti sanoo minulle aika jyrkästi a
asiat eikä kohtaa tunteitani vaikka onkin koulunkäyntiavustaja samoin koulukiusaajani äiti on koulunkäyntiavustaja. Minua kutsuttiin laamanaamaksi ja koiranperseeksi, ahdisteltiin, syrjittiin. Menin herättäjä-yhdityksen riparille v.95 vaellukselle jossa umpparini puhkesi oksensin vaan kokomatkan. Itsetuntoani haavoitti se kun rupesin 16v kuulemaan ääniä, vaikka se oli vaan suojamekanismini. Kielsin itseni. Kiusaamistani ei ollut selvitetty koulussa. Yritin olla jotakin muuta ollessani Haukilahden lukiossa. Minä tunsin itseni täysin kilipääksi ja se horjutti itsetuntoani ja kun minua ahdisti niin paljon etten jaksanut keskittyä lukioon-.
En ollut samaa pintaliitäjien porukkaa kuin lukiolaiset. Testasin roolejani. Yritin puhua huomiota herättäviä juttuja koska en tuntenut itseäni tarpeksi hyväksi vaan vialliseksi. Mutta kun palasin normaaleihin kuvioihin niin tunsin myös identeettini kohenevan. Ja mitä paremmin myös minuun suhtaudutaan ja mitä paremmin elämäni minua tyydyttää ja myös mielipahani kohdataan eikä vaan syytetä siitä minua ja sanota ettei siihen ole syytä . Pelkkä ymmärtäminen riittää. Kun olen puhunut kavereilleni menetyksistä seurusteluissa joissa minulla on ollut vaikeaa ja toisen on täytynyt kohottaa itsetuntoani ei sen takia että olisin tyhmä vaan sen takia että olen kokenut itseni nin ulkopuoliseksi ja vialliseksi äänten kuulemisen takia. Vaikka minua ovat poikaystäväni kehuneet he ovat kaikki minut jättäneet. He ovat olleet minun parhaita ystäviäni, mutta heille on ollut kovaa käsitellä tällaista asiaa. Yritän viettää elämääni laulalamalla karaokea arkisinkin ja laulukokoonpanossa ja parempi on välillä että unohtaa asiansa ja käsitteen sairas. Jos ajattelen että olen vain luova ihminen kun olen hullu, vaikken vielä työllistykään videopajalta kun olen rasittanut ihmisiä ja menen työharjoitteluun teatteritoimiin niin voin sanoa että olen ainakin yrittänyt. Kaverini Sanna joka on radio novalla työharjoittelussa ei ymmärrä syytä mielenterveyteeni. Se kuitenkin on käytännössä verrannollinen siihen kuinka mielekästä elämäni on. Se että olen joutunut luopumaan minulle tärkeistä ihmissuhteista, poikaystävistä, kaverit ei ole jaksaneet toimia tukena vaan näkevät silloin tällöin. Oikeastaan parhaiten suhteeni toimivat kun en kerro sisimmistä tunteistani. Jopa työvoimatoimiston virkailija sanoi minulle että ainoa miten olen erilainen niin puhun tunteistani avoimesti. Ja videopajalaisetkin pelästyivät kun eivät tunne näitä asioita ja saivat puolustus reaktion jolla ne heittävät asioistani läppää vaikka toisaalta kuuntelevat. Siksi minua ei työllistetä kun olen käyttänyt työtovereita uskottuina, mutta minulla ei ole ollut hyviä ihmissuhdeverkostoja joiden avulla olisin saanut olla vain menossa ja unohtaa omat asiani ne ovat olleet poikakabvereita tai ystäviä ja ovat löytäneet uudet. Minä kuvittelen että kun mielenterveysasiat ovat vielä niin tabu että minusta puhutaan takanapäin että hyvä kun et sellaisesta hullusta välittänyt. Mutta kun tosiasia on että mitä enemmän minusta välitetään niin sitä terveempi olen ja miten opin itse niin puhumaan asioistani ettei minua enää haavoiteta vaan otan samanlaisen roolin kuin muilla enkä yritä hakea näihin hyväksyntää. Kuulijoita voin saada mutta kuka tahansa ei minua ystäväkseen halua vaikka minulle ystävällisiä oltaisiinkin jos minä puhun milenterveydestäni. Juuri tämä erikoinen vaiva on satuttanut minua ja vahingoittanut itsetuntoani koska olen kokenut että olen saanut sen vuoksi kärsiä jos olen siitä avoimesti puhunut. Minua pidetään täysin normaalina jos en siitä puhu. Suhtautumista ihmiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu